Kuukausi: syyskuu 2021

Uutiset, Veikkausliiga

Veikkausliigan haastajasarjan ohjelma valmiina – vielä kaksi vaihtoehtoista ohjelmaa

Veikkausliigakauden 2021 kuuden parhaan joukkueen Mestaruussarjan ohjelma julkaistiin tiistaina ja myös sijoille 7.-12. sijoittuneiden joukkueitten Haastajasarjan ohjelma on valmiina – tosin tarjolla on vielä kaksi vaihtoehtoista versiota.

Haastajasarjaan lähdetään Mestaruussarjan tavoin runkosarjan pisteistä ja pelataan kuuden joukkueen yksinkertainen sarja. Sarjan päätteeksi viimeiseksi jäänyt putoaa Ykköseen kaudelle 2022 ja sijalle 11. sijoittuva joukkue karsii Veikkausliigapaikasta Ykkösen ylemmän loppusarjan kakkosen kanssa.

Haastajasarjan joukkueet ovat selvillä, mutta runkosarjan torstaina pelattava viimeinen ottelu FC Haka – HIFK saattaa vielä vaikuttaa sijoituksiin. Sijoille 7.-9. runkosarjassa sijoittuneet saavat Haastajasarjaan kolme kotiottelua ja mikäli Haka voittaa HIFK:n, se nousee IFK Mariehamnin ohi 9. sijalle.

Haastajasarjan ohjelma on rakennettu valmiin kaavion pohjalle runkosarjan sijoitusten pohjalta molemmissa tapauksissa. Vaikka lopullinen otteluohjelma vahvistuu vasta torstai-iltana, haluttiin vaihtoehdot tuoda esille jo tässä vaiheessa.

– Kuten Mestaruussarjassa myös Haastajasarjassa pelataan ensimmäinen kierros jo tulevana viikonloppuna. Seuroille ja totta kai myös kannattajille on tärkeä tietää otteluiden mahdolliset ajankohdat mahdollisimman pian ja sen takia päädyimme julkaisemaan molemmat otteluohjelmavaihtoehdot jo nyt, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa taustoittaa.

– Haastajasarja pelataan samoina ajankohtina Mestaruussarjan kanssa ja kaksi viimeistä kierrosta samanaikaisesti ottelut aloittaen.

Vaihtoehto 1: Nykyiset sijoitukset säilyvät, IFK Mariehamn sijalla 9., FC Haka sijalla 10.

la 2.10. klo 17.00 KTP – FC Honka
su 3.10. klo 17.00 AC Oulu – FC Haka
su 3.10. klo 18.30 IFK Mariehamn – FC Lahti

pe 15.10. klo 18.30 FC Lahti – KTP
la 16.10. klo 15.00 FC Honka – FC Haka
la 16.10. klo 18.30 IFK Mariehamn – AC Oulu

la 23.10. klo 15.00 FC Honka – IFK Mariehamn
la 23.10. klo 17.00 FC Haka – KTP
su 24.10. klo 15.00 FC Lahti – AC Oulu

ke 27.10. klo 18.30 KTP – IFK Mariehamn
ke 27.10. klo 18.30 FC Haka – FC Lahti
ke 27.10. klo 18.30 FC Honka – AC Oulu

su 31.10. klo 15.00 FC Lahti – FC Honka
su 31.10. klo 15.00 IFK Mariehamn – FC Haka
su 31.10. klo 15.00 AC Oulu – KTP

Vaihtoehto 2: FC Haka nousee sijalle 9., IFK Mariehamn sijalla 10.

la 2.10. klo 15.00 FC Honka – IFK Mariehamn
su 3.10. klo 15.00 FC Lahti – KTP
su 3.10. klo 17.00 FC Haka – AC Oulu

la 16.10. klo 17.00 FC Haka – FC Lahti
la 16.10. klo 17.00 KTP – FC Honka
la 16.10. klo 17.00 AC Oulu – IFK Mariehamn

pe 22.10. klo 17.30 FC Lahti – AC Oulu
la 23.10. klo 15.00 FC Honka – FC Haka
la 23.10. klo 17.00 IFK Mariehamn – KTP

ke 27.10. klo 18.30 KTP – FC Haka
ke 27.10. klo 18.30 IFK Mariehamn – FC Lahti
ke 27.10. klo 18.30 FC Honka – AC Oulu

su 31.10. klo 15.00 FC Lahti – FC Honka
su 31.10. klo 15.00 FC Haka – IFK Mariehamn
su 31.10. klo 15.00 AC Oulu – KTP

Otteluraportti, Veikkausliiga

Runkosarja päätökseen tasapelillä

Honka päätti runkosarjan sunnuntai-iltana Tampereen Ratinassa, kun se kohtasi Ilveksen. Kotijoukkue oli ottelussa hieman niskan päällä, mutta huippuvaarallisia maalipaikkoja ei kummassakaan päässä nähty ja pisteet jaettiin lopulta 0-0 lukemin.

Avausjakso

Honka sai luotua hyvän tilanteen ottelun viidennellä minuutilla. Darren Smith pelasi vielä Luis Henriquelle, jonka laukaus kimposi Ilves-puolustaja Tabi Mangan kautta kulmapotkuksi. Kulmapotkusta Ville Koski pääsi puskemaan, mutta yritys suuntautui maalin ohitse.

Kotijoukkueen ensimmäinen maalipaikka syntyi, kun kaksitoista minuuttia oli juuri tulossa täyteen. Ilves riisti pallon syvällä Hongan alueella ja lopulta Sylvanus Nimely pääsi laukomaan, mutta Hongan onneksi selvästi maalin ohitse.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Teemu Jäntti lähetti keskityspallon maalille, mutta Nimely puski hieman yli.

Henrique pääsi karkaamaan Ilves-puolustukselta muutama minuutti ennen taukovihellystä, mutta Tatu Miettunen selvitti tilanteen ja tauolle mentiin 0-0 lukemissa.

Toinen jakso

Honka loi hyvän tilanteen tunnin pelin kohdalla. Dani Hatakka katkoi Ilveksen pelinrakentelun, pelasi Smithille ja lähti nousemaan boksiin. Puolustaja sai pallon Smithiltä ja syötti takaviistoon Nasiru Banahenelle, jonka laukaus meni kuitenkin ohi maalin.

Avausjakson tapaan huippupaikat olivat molemmissa päissä vähissä. Ilveksen maali kävi lähellä 84. minuutilla, kun Joona Veteli tulitti pomppivasta pallosta, mutta suoraan kohti Tim Murraya. Hetkeä myöhemmin Momodou Sarr laukoi vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta Koski blokkasi kudin upeasti.

Maaleja ei Ratinan illassa nähty, ja pisteet jaettiin maalittoman tasapelin myötä. Hongan sijoItus runkosarjan jälkeen on kahdeksas. Keltamustien kausi jatkuu siis viidellä alemman loppusarjan ottelulla. Tarkka otteluohjelma selviää lähiaikoina ja tiedotamme silloin myös kotiotteluiden lipunmyynnistä.

– Aloitimme ottelun hyvin ja onnistuimme hyödyntämään ennakoituja tiloja, mutta liian ison osan ottelua pelasimme pallollisesti huolimattomasti. Tekniset virheet johtivat rytmin katoamiseen ja vaikeuteen hyökätä laadukkaasti. Olimme kuitenkin hetikittäin vaarallisia vastahyökkäyksissä, ja puolustimme kriittiset hetket ja alueet riittävän tehokkaasti ja uhrautuvasti, sanoi Henri Aalto ottelun jälkeen.

– Olen ylpeä nollapelistä ja lopulta myös yhdestä vieraspisteestä. Jatkosarjan otteluissa haluamme todistaa tasomme ja pelata kunnialla laadukkaita otteluita, sillä edelleen, kuten aina, on todella paljon pelattavaa jäljellä!, Aalto päätti.

Hongan avauskokoonpano:
#4 Izunna Uzochukwu (67’ Konsta Rasimus)
#5 Henri Aalto
#6 Jerry Voutilainen
#10 Lucas Kaufmann (86’ Niilo Saarikivi)
#11 Darren Smith
#13 Tim Murray (MV)
#21 Ville Koski
#24 Nasiru Banahene (63’ Rui Modesto)
#26 Dani Hatakka
#31 Edmund Arko-Mensah (86’ Pauli Katajamäki)
#32 Luis Henrique (63’ Otso Koskinen)

Vaihdossa: #20 Matias Rale, #70 Roope Paunio (MV)

Otteluennakko, Veikkausliiga

Honka päättää runkosarjan sunnuntaina Ilvestä vastaan

FC Honka päättää Veikkausliigan runkosarjan sunnuntaina 26.9. Tampereen Ratinassa, kun se kohtaa Ilveksen kello 18.30 alkavassa ottelussa. Mikäli et ole paikan päällä, voit seurata ottelua Ruutu+:n suoran lähetyksen kautta klikkaamalla tästä!

Loppukautta kohden vireensä paremmaksi saanut Honka pelasi kaksi viimeisintä otteluaan sarjan kahta kärkijoukkuetta vastaan. HJK:ta vastaan keltamustilla oli paremmat paikat, mutta pisteet jaettiin maalittomalla tasatuloksella. Myös sarjakakkosta KuPS:ia vastaan Honka pelasi todella tasaisen ottelun, ja kolautteli muutamaan kertaan kuopiolaisten maalipuita. Ottelu ratkesi kuitenkin dramaattisesti, vierasjoukkueen iskiessä voittomaalin lisäajalla tulleesta rangaistuspotkusta.

Olemme näyttäneet erityisesti viime otteluissa, että olemme hyvä joukkue, eikä meitä ole helppo voittaa. Puolustuspelaamisemme oli erittäin vahvaa sekä HJK:ta, että KuPS:ia vastaan ja loimme myös hyviä hetkiä hyökkäyspäässä, kommentoi hyökkääjä Darren Smith.

Viime kierroksen tulokset varmistivat sen ikävän tosiasian, että Honka ei voi enää nousta kuuden parhaan joukkoon ja ylempään loppusarjaan, vaan sen pelit jatkuvat runkosarjan päättävän Ilves-ottelun jälkeen alemmassa loppusarjassa. Smith vakuuttaa, että motivaatiota joukkueelta ei pettymyksestä huolimatta kauden lopuissa otteluissa tule puuttumaan.

Olemme tietenkin pettyneitä siihen, että emme päässeet yläloppusarjaan, mutta haluamme kääntää pettymyksen voimavaraksemme, ja napata mahdollisimman hyvän pistesaldon kauden lopuista otteluista. Lähdemme jokaiseen otteluun täysillä hakemaan voittoa, eikä se muutu mihinkään loppukaudellakaan, hän sanoo.

Ilves taistelee yhä yläloppusarjapaikasta. Se miehittää ennen viimeistä runkosarjan kierrosta seitsemännettä sijaa, ja on tasapisteissä kuudentena olevan HIFK:n kanssa. Helsinkiläiset ovat tosin pelanneet yhden ottelun vähemmän. Tamperelaiset jahtaavat siis sunnuntaina itselleen erittäin tärkeitä pisteitä.

Ilves on päässyt viime aikoina hyvään lentoon. Se on neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa, jonka aikana on kaatunut FC Lahti, IFK Mariehamn, HIFK ja Haka.

Veikkausliiga on hyvin tasainen sarja. Kaikissa otteluissa molemmilla joukkueilla on aina mahdollisuutensa ja asenne ja työnteko ratkaisee paljon. Ilves on toki hyvä joukkue, kuten heidän neljän ottelun mittainen voittoputkensa osoittaa. Meidän pitää jättää sunnuntaina kaiken kentälle ja taistella loppuun saakka toisillemme ja seuran logolle. Ilves pelaa kotonaan ja hakee tietenkin heille tärkeitä kolmea pistettä, joten he tulevat otteluun varmasti kovalla intensiteetillä. Saamme varmasti luotua paljon mahdollisuuksia maalintekoon ja kun pidämme keskittymisen kunnossa, iskemme muutaman maalin ja otamme kolme pistettä mukaamme Espooseen, Smith päättää.

Ilves vs FC Honka käynnistyy siis Tampereen Ratinan Stadionilla sunnuntaina 26.9. kello 18.30. Suora lähetys ottelusta tästä!

Otteluraportti, Veikkausliiga

Karvas tappio tasaisen taistelun jälkeen

FC Honka kohtasi sarjakakkosen KuPS:n kotonaan Tapiolan urheilupuiston keskiviikkoillassa. Tasaisessa ottelussa kolisteltiin maalipuita molemmissa päissä. Lopulta ottelu ratkesi lisäajalla, kun KuPS iski pilkulta voittomaalin.

Avausjakso

Ottelun neljännellä minuutilla KuPS-hyökkääjä Aniekpeno Udoh pääsi karkaamaan Honka-puolustukselta, mutta laukaus jäi heikoksi ja Tim Murray torjui helposti.

Honka hyökkäsi vaarallisesti kohti KuPS-maalia ottelun kymmenennellä peliminuutilla. Jerry Voutilainen pelasi Niilo Saarikivelle, joka ajoi vahvasti boksiin. Laukaus kilpistyi KuPS-puolustukseen ja peliä jatkettiin kulmapotkulla.

13. minuutilla Rui Modesto pääsi laukomaan kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta boksin ulkopuolelta lähtenyt kuti karkasi yli maalin.

Puolen tunnin pelin jälkeen Urho Nissilä lähetti hyvän pallon kohti Udohia, mutta Matias Rale sai pidettyä hyökkääjän irti pallosta ja Murray hoiti loput.

Muutamaa minuuttia ennen taukovihellystä syntyi KuPS:n avausjakson paras tilanne. Santeri Haarala laukoi kohti alakulmaa, mutta Murray venytti vielä kätensä pallon tielle. Lopulta peliä jatkettiin kulmapotkulla.

Maaleja ei ensimmäisen nelivitosen aikana nähty, ja tauolle mentiin lukeissa 0-0.

Toinen jakso

Honka oli toisella jaksolla vahva erityisesti kulmapotkuissa. 53. minuutilla Jonas Levänen lähetti pallon maalille ja Tapio Heikkilä pääsi puskemaan, mutta päin Johannes Kreidlia.

65. minuutilla Heikkilä oli jälleen iskeä Leväsen kulmapotkusta. Ylärima pelasti kuitenkin kuopiolaiset takaiskulta.

Muutamaa minuuttia myöhemmin KuPS-toppari Paolo Ricardo näytti laukaisutaitoaan, ja tykitti kaukaa vain hieman Honka-maalin ylitse.

Honka oli erittäin lähellä maalia 86. minuutilla. Pallo jäi Dani Hatakan sivurajaheiton jälkeen pyörimään maalille. Edmund Arko-Mensah palautti pelivälineen maalinedustalle, ja Darren Smithin pusku kolahti KuPS-puolustuksen kautta ylärimaan. Pallo putosi vielä alaspäin, eikä ollut kaukana, että se olisi tippunut maaliviivan paremmalle puolelle.

Ottelun loppuhetkillä KuPS kolautti puolestaan ylärimaa kulmapotkutilanteesta.

Ottelu sai lopulta dramaattisen ratkaisun, kun KuPS:ille tuomittiin lisäajan lopulla rangaistuspotku, josta vierasjoukkue iski loppulukemat 0-1.

Harmittaa joukkueen, taustojen ja kannattajien puolesta todella paljon. Pelasimme todella hyvän ottelun, meillä oli hyviä paikkoja, kolautimme maalipuita sun muuta. Vastassa oli kuitenkin yksi sarjan parhaista joukkueista. Jalkapallo on joskus aika karua. Emme saaneet palkintoa tänään, mutta olen erittäin ylpeä joukkueesta. Tämä oli meiltä hyvä ottelu ja olisimme ehkä ansainneet enemmänkin, kommentoi toppari Tapio Heikkilä ottelun päätyttyä.

– Olen ylpeä siitä, että olemme pitäneet kovat standardit yllä treenikentällä. Pystymme kilpailemaan tasaisesti kärkijoukkueita vastaan. Tällä kaudella meidän tasomme ei ole kuitenkaan aivan riittänyt siihen, että olisimme saaneet paikan yläloppusarjaan, hän jatkoi

Ottelun lopputulos varmisti tosiaan sen, että Honka jää tällä kaudella alempaan jatkosarjaan. Se pelaa vielä yhden runkosarjan ottelun ennen jatkosarjoja, kun keltamustat kohtaavat Ilveksen sunnuntaina Ratinassa kello 18.30.

Heikkilä lupaa, että pettymyksestä huolimatta kauden lopuissakin otteluissa nähdään taisteleva ja kaikkensa antava Honka.

– Se on aivan varmaa, että meillä täällä Hongassa ei työnteko lopu koskaan, hanskat eivät koskaan putoa. Me tulemme täältä vielä, Heikkilä päätti.

Hongan avauskokoonapano:

#3 Tapio Heikkilä
#6 Jerry Voutilainen
#7 Jonas Levänen (77′ Edmund Arko-Mensah)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Niilo Saarikivi (67′ Demba Savage)
#16 Konsta Rasimus (67′ Izunna Uzochukwu)
#17 Rui Modesto
#20 Matias Rale
#26 Dani Hatakka
#32 Luis Henrique (67′ Darren Smith)
#88 Otso Koskinen (85′ Nasiru Banahene)

Vaihdossa: #21 Ville Koski, #70 Roope Paunio (MV)

Otteluennakko, Veikkausliiga

Runkosarjan viimeinen kotiottelu keskiviikkona

FC Hongalla on edessään Veikkausliigan runkosarjan viimeinen kotiottelu ylihuomenna keskiviikkona 22.9. kello 18.30 alkaen, kun vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu KuPS. Osta lippusi otteluun klikkaamalla tästä!

Honka kohtasi viimeksi sunnuntaina sarjakärki HJK:n ja pisteet jaettiin maalittoman tasapelin myötä. Keltamustilla oli tasaisessa ottelussa jopa hieman paremmat tilanteet maalintekoon. Joukkueessa oltiinkin ottelun jälkeen peliesitykseen suhteellisen tyytyväisiä, vaikka voitto jäikin ottamatta.

Keskiviikon vastus ei ainakaan ennakko-odotusten mukaan ole juurikaan HJK:ta helpompi, sillä KuPS taistelee yhä mestaruudesta. Se on tällä hetkellä neljä pistettä HJK:n perässä, kun jäljellä on kaksi runkosarjaottelua ja loppusarjan pelit. Kuopiolaiset saapuvat siis varmasti erittäin nälkäisinä Espooseen.

Myös Hongalle voitto keskiviikkona olisi erittäin tärkeä. Joukkue taistelee paikasta yläloppusarjaan, joka vaatisi runkosarjan jälkeen sijoituksen kuuden parhaan joukossa. Ennen keskiviikon kierrosta Honka on sarjataulukossa sijalla kahdeksan. Sijoja 5-7 miehittävät FC Lahti, HIFK ja Ilves ovat kaikki keränneet neljä pistettä Honkaa enemmän. Espoolaiset tarvitsisivat todennäköisesti siis voitot molemmista jäljellä olevista runkosarjan otteluistaan, sekä suotuisia tuloksia muista otteluista noustakseen kuuden joukkoon.

Simo Valakarin luotsaama KuPS on ollut erityisen vahva hyökkäyssuuntaan, sillä se on tehnyt koko Veikkausliigan eniten maaleja, yhteensä 37. Toki myös kuopiolaisten puolustuspeli on toiminut, sillä neljätoista omaan verkkoon päästettyä maalia on liigan toiseksi paras saldo.

Honka ja KuPS ovat kohdanneet tänä vuonna jo kolmesti. Ensimmäisen kerran joukkueet iskivät yhteen Suomen Cupin välierässä. Tasaisen ottelun kaikki osumat nähtiin avausjaksolla, ja se päättyi lopulta KuPS:n 2-1 voittoon. Joukkueet kohtasivat myös harjoitusottelussa viikkoa ennen Veikkausliigakauden alkua. Silloin Darren Smith, Lucas Kaufmann ja Edmund Arko-Mensah iskivät Hongan maalit 3-2 voitossa.

Veikkausliigakauden ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä miteltiin kesäkuussa Kuopiossa. Honka johti ottelua avausjakson jälkeen Smithin maalilla, mutta Urho Nissilä ja Anton Popovitch iskivät toisella nelivitosella maaleillaan voiton KuPS:ille.

– Pyrimme rakentamaan hyvän vireen kauden viimeisiin otteluihin. Kohtaamme keskiviikkona hyvän joukkueen, mutta kun keskitymme omaan peliimme ja onnistumme siinä hyvin, voimme ehdottomasti saada hyvän tuloksen, hyökkääjä Luis Henrique sanoo.

Hieman yli kuukauden nyt keltamustissa viettänyt Henrique kertoo sopeutuneensa hyvin joukkueeseen ja Hongan pelitapaan. Tällä hetkellä Honka-uralta tilillä on neljässä ottelussa kaksi maalia.

– Pidän henkilökohtaisesti paljon Hongan pelityylistä. Pyrimme hallitsemaan mahdollisimman paljon palloa ja voittamaan pelejä sitä kautta, hän toteaa.

Hongalta on varmasti sivussa ainoastaan korttitilinsä täyteen viime ottelussa saanut Henri Aalto. Pelikieltonsa kärsinyt Jerry Voutilainen on jälleen valmennuksen käytettävissä.

FC Honka vs KuPS siis keskiviikkona 22.9. kello 18.30 alkaen Tapiolan urheilupuistossa! Joukkue taistelee loppuun saakka paikasta yläloppusarjaan, ja siihen tarvitaan kotiyleisöltä tukea. Osta siis lippusi klikkaamalla tästä ja saavu kannustamaan Honka voittoon!

Otteluraportti, Veikkausliiga

Honka ja HJK maalittomaan pistejakoon

FC Honka ja HJK kohtasivat Tapiolan urheilupuiston koleassa sunnuntai-iltapäivässä. Tasaisessa ottelussa paremmat paikat tulivat Hongalle, mutta molemmissa päissä maaliverkot pysyivät koskemattomina ja pisteet jaettiin 0-0- loppulukemin.

Avausjakso

Honka loi ottelun ensimmäisen maalipaikan, kun kymmenen peliminuuttia oli tulossa juuri täyteen. Izunna Uzochukwu lähetti upean, millintarkan pallon boksiin Otso Koskiselle, jonka viimeistely meni hieman maalin ylitse.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Honka katkoi HJK:n purkupallon ja Edmund Arko-Mensah laukoi vasurillaan, kuitenkin ohi maalin.

Honka hyökkäsi vaarallisesti jälleen puolen tunnin kohdalla. Konsta Rasimus riisti pallon korkealla ja levitti laitaan Arko-Mensahille. Ghanalaisen keskitys tuli takatolpalle hiipineelle Rui Modestolle, mutta Modesto ei saanut ohjattua palloa verkkoon.

Viitisen minuuttia myöhemmin HJK sai avausjakson kenties parhaan tilanteensa. Miro Tenho avasi pitkällä syötöllä Riku Riskille, joka pelasi Filip Valencicille. Valencic lähetti matalan keskityspallon maalille, mutta niin Roope Riski kuin David Brownekin sutivat Hongan onneksi pelivälineestä ohi.

Uzochukwu oli avausjaksolla näkyvässä roolissa Hongan keskikentällä. 38. minuutilla hän laukoi boksin rajoilta, mutta Hugo Keto sai kopattua pallon haltuunsa.

Kun maaleja ei avausjaksolla syntynyt, siirryttiin tauolle lukemissa 0-0.

Toinen jakso

HJK hyökkäsi vaarallisesti kohti keltamustien maalia, kun viitisen minuuttia oli pelattu toista nelivitosta. Hyökkäyksen päätteeksi lähtenyt Valencicin kaukolaukaus oli kuitenkin Honka-vahti Tim Murraylle helppo torjuttava.

Honka oli lähellä siirtyä johtoon kulmapotkutilanteesta, kun pelattiin ottelun 66. minuuttia. Arko-Mensahin kulmapotkusta pallo jäi pyörimään HJK:n maalinedustalle, mutta Keto ja vierasjoukkueen puolustus saivat lopulta tilanteen selvitettyä.

HJK sai painettua peliä tunnin jälkeen enemmän Hongan päätyyn, mutta maalipaikat jäivät vähiin ja harvat kudit Murray koppasi varmasti.

Maaleja ei ysikymppisen aikana nähty, joten paikalliskamppailun pisteet jaettiin maalittomin lukemin.

– Pelasimme tänään hyvän ottelun. Voimme ottaa tästä pelistä mukaan monta hyvää asiaa. Tietenkään tulos ei ollut paras mahdollinen, sillä tarvitsemme voittoja, mutta myös tappion välttäminen oli tärkeää, totesi jälleen täyden ysikymppisen Hongan oikealla laidalla urakoinut Rui Modesto.

Kauaa ei tästä ottelusta Honka ehdi palautua, sillä seuraava koitos koittaa jo keskiviikkona 22.9. Silloin kello 18.30 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu KuPS Kuopiosta. Liput otteluun pääset ostamaan klikkaamalla tästä!

– Keskitymme nyt siihen, että palaudumme tästä pelistä hyvin ja nopeasti. KuPS-ottelu on meille hyvin tärkeä ja haluamme siitä todella voiton, Modesto summasi.

Hongan avauskokoonpano:
#4 Izunna Uzochukwu
#5 Henri Aalto
#10 Lucas Kaufmann (86′ Nasiru Bananehe)
#11 Darren Smith
#13 Tim Murray (MV)
#16 Konsta Rasimus
#17 Rui Modesto
#21 Ville Koski
#26 Dani Hatakka
#31 Edmund Arko-Mensah (77′ Jonas Levänen)
#88 Otso Koskinen (77′ Niilo Saarikivi)

Vaihdossa: #20 Matias Rale, #44 Idrissa Camara, #70 Roope Paunio (MV), #85 Hannes Woivalin

Uutiset

Jean Marie Dongou ei jatka Hongassa

Hyökkääjä Jean Marie Dongou ei jatka Hongassa. 26-vuotias kamerunilainen on pelannut keltamustissa tällä kaudella kolmessatoista Veikkausliigaottelussa, joissa on syntynyt kolme maalia. Dongou pelasi myös kaikissa neljässä euro-ottelussa ja onnistui maalinteossa kolmesti. Viime kaudella kolmessatoista Veikkausliigaottelussa hyökkääjä teki seitsemän maalia.

Honka kiittää Jeania ajastaan seurassa ja toivottaa menestystä jatkoon!

Otteluennakko, Veikkausliiga

Honka ja HJK kohtaavat sunnuntaina

Veikkausliigan runkosarja alkaa kääntyä kohti päätöstään ja viimeisiä paikkoja loppusarjoihin ratkotaan viimeiseillä kierroksilla. Honka taistelee yhä tiukasti paikasta yläloppusarjaan ja kohtaa ylihuomenna sunnuntaina 15.00 alkaen HJK:n Tapiolan urheilupuistossa. Osta lippusi otteluun tästä!

Honka kaipaa hyvää pistesaldoa kolmesta runkosarjan viimeisestä kolmesta ottelustaan päästäkseen kuuden parhaan joukkoon ja ylempään loppusarjaan. Ennen lauantaina pelattavia kierroksen muita otteluita keltamustat ovat kahdeksantena, neljä pistettä kuudennetta sijaa hallussaan pitävää FC Lahtea perässä. Joukkueiden välistä löytyy myös Ilves, joka on kaksi pistettä Hongan edellä.

Honka palasi HIFK-tappion jälkeen voittokantaan viime kierroksella, kun se kaatoi KTP:n kotonaan 3-1. Avausjakson jälkeen vieraat olivat vielä johdossa, mutta Honka osui toisella nelivitosella kolmesti ja piti täyden pistepotin Espoossa. 1-1 tasoitusmaali merkittiin omaksi maaliksi, voittomaalin laukoi kauden ensimmäisellään Konsta Rasimus, ja loppulukemat viimeisteli lisäajalla Edmund Arko-Mensah.

Honka on kerännyt tähän mennessä pelaamastaan yhdeksästätoista ottelusta kaksikymmentäneljä pistettä. Joukkueen tuloskunto on parantunut kauden edetessä. Tällä hetkellä keltamustat ovat neljännellä sijalla sekä viisi, että kymmenen viimeistä ottelua huomioon ottavissa kuntopuntareissa. Viidestä tuoreimmasta ottelusta saldona on kolme voittoa ja kaksi tappiota.

Hongan ottelut ovat olleet tällä kaudella monimaalisia, sillä peleissä on tehty eniten maaleja kaikista Veikkausliigan joukkueista. Maalierona on tällä hetkellä 28-28. Tehtyjen maalien saldo on Veikkausliigan neljänneksi paras, enemmän maaleja ovat tehneet vain sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvat KuPS, HJK ja FC Inter. Omiin on kuitenkin uponnut yhtä monta osumaa, ja päästettyjä maaleja on niin ikään neljänneksi eniten. Hongan maalihanat ovat auenneet erityisesti viime otteluissa. Viidessä viime pelissä Honka on osunut vastustajan verkkoon keskimäärin 2,4 kertaa ottelussa.

Kenttäpelaajista eniten minuutteja on rehkinyt kapteeninnauhaakin useasti kantanut Henri Aalto, Lucas Kaufmannin, Konsta Rasimuksen ja Rui Modeston tullessa seuraavina. Moni nuori pelaaja on myös noussut tällä kaudella suureen rooliin. 19-vuotias Ville Koski on Hongan topparin tontilla vakiopelaaja avauskokoonpanossa, ja 20-vuotias Arko-Mensah on pelannut kuudessatoista yhdeksästätoista ottelusta. Modestollakin on ikää vasta 21 vuotta. Myös 18-vuotias Otso Koskinen ja 20-vuotias Matias Rale ovat joukkueen vakionimiä. Viime otteluissa myös 18-vuotiaan Niilo Saarikiven vastuu on kasvanut.

Sunnuntain vastustaja HJK löytyy sarjakärjestä. Se johtaa sarjakakkosena olevaa KuPS:ia kuudella pisteellä. Helsinkiläisten tulokset ovat kieltämättä olleet tällä kaudella vakuuttavia. Joukkue on hävinnyt vain yhden Veikkausliigaottelun, AC Oululle heinäkuussa. HJK on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja, ja päästänyt niitä kaikista vähiten. Joukkueen paras maalintekijä Veikkausliigassa on kuudesti osunut, kolmantena koko sarjan maalipörssissä oleva Filip Valencic. HJK avasi myös Konferenssiliigan lohkovaiheensa torstaina, kun se koki 0-2 tappion itävaltalaiselle LASK:ille.

Honka ja HJK kohtasivat kauden avauskierroksella. Töölön Bolt Arenalla nähtiin tasainen ottelu, jossa Darren Smith vei Hongan johtoon avauskympin aikana. HJK nousi 2-1 johtoasemaan ennen kuin Honka tuli tasoihin. Loppulukemat kirjattiin kuitenkin kotijoukkueen 4-2 voitoksi, joten Honka lähtee hakemaan sunnuntaina revanssia.

Keltamustien leirissä tiedetään, että urakasta tulee haastava.

– HJK on kova vastustaja ja meidän pitää onnistua sunnuntaina hyvin saadaksemme halutun tuloksen. Edessä on tiukka ottelu, jossa meidän pitää puolustaa tiiviisti ja käyttää maalipaikat tehokkaasti. Olemme valmistautuneet otteluun hyvin ja annamme kentällä kaikkemme, Otso Koskinen toteaa.

FC Honka vs HJK siis Tapiolan urheilupuistossa sunnuntaina 19.9. kello 15.00 alkaen! Tätä paikallisottelua et halua missata! Osta oma lippusi klikkaamalla tästä ja saavu kannustamaan Honka kohti tärkeää kolmea pistettä!

Akatemia, Kakkonen, Otteluennakko

Honka Akatemia isännöi EPS:aa Espoon paikalliskamppailussa

Honka Akatemia kohtaa tänään sunnuntaina kello 16.00 kotonaan Tapiolan urheilupuiston TN 1:llä paikallisottelussa EPS:n. Tästä tekstistä löydät asetelmia otteluun, sekä tietoa ottelutapahtuman järjestelyistä.

Honka Akatemia on otteluun lähtiessä Kakkosen B-lohkon sijalla seitsemän, kerättyään kuuden voiton, kahden tasapelin ja viiden tappion myötä kaksikymmentä pistettä. Koronakaranteenien häirittyä monen joukkueen kautta, ei sarjataulukkoa voi kuitenkaan tutkia vain sijoitusten mukaan. Mm. Honka Akatemia on pelannut vain kolmetoista ottelua, kun kaikilla muilla joukkueilla on tilillään vähintään viisitoista, korkeintaan kahdeksantoista pelattua peliä.

Keltamustilla on menossa tällä hetkellä hieman vaikeampi jakso, sillä joukkue on kärsinyt tappion kahdessa viime ottelussaan. Ensin PIF vei pisteet loppuhetkien maalilla ja viime keskiviikkona SalPa oli kotonaan vahvempi luvuin 2-0. Nyt Abdi Mohamedin ja Juho Suuperkon luotsaamalle joukkueelle tarjoutuukin hyvä tilaisuus palata voittokantaan paikallisvastustaja EPS:ää vastaan.

Honka Akatemian parasmaalintekijä tällä kaudella on yhä kolmesti osunut Idrissa Camara. Akatemian riveissä tällä kaudella pelannut keksikenttäpelaaja Hannes Woivalin teki eilisessä Veikkausliigaotteussa pääsarjadebyyttinsä.

Vastustaja EPS

Vastustaja EPS on otteluun lähtiessä lohkon toiseksi viimeisellä sijalla, joten espoonlahtelaiset janoavat varmasti tärkeitä pisteitä itselleen. Joukkueella on kasassa kolmetoista pistettä. Toki se on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin sijaa ylempänä, viisi pistettä edellä oleva Ilves/2.

EPS:n paras malintekijä tällä Kakkosen kaudella on viidesti osunut Aleksi Hollmen. Mustafa Beyailla on kasassa neljä tehtyä maalia ja Jere Ahopellolla kolme.

Honka Akatemia ja EPS kohtasivat aiemmin tällä kaudella kesäkuussa Espoonlahdessa, jolloin päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

Info ottelutapahtumasta

Honka Akatemia-EPS pelataan Tapiolan urheilupuiston TN1:llä. FC Honka P09 Akatemia myy otteluun viiden euron hintaisia lippuja, ja kaikki tuotot menevät joukkueen toimintaan. Hongan Veikkausliigan kausikortilla pääsee otteluun sisään.

Ottelutapahtuma-alueella ei ole kioskipalveluita, mutta lähistöllä sijaitsee FC Honka ry:n kioski.

Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä ottelutapahtumassa! Muistathan myös pitää huolta turvaväleistä muihin katsojiin. Älä saavu otteluun sairaana, tai jos sinulla on minkäänlaisia koronavirustaudin oireita.

Tervetuloa kannustamaan Honka Akatemia voittoon!

Otteluraportti, Veikkausliiga

Hongalle kolme pistettä toisen jakson maaleilla

FC Honka ja KTP kohtasivat Tapiolan urheilupuiston lauantaipäivässä. Tasaisen avausjakson ainoan maalin iski vierasjoukkue KTP, mutta Honka osui toisella jaksolla kolmesti ja piti täyden pistepotin Espoossa.

Avausjakso

Honka sai luotua ottelun ensimmäisen tilanteensa, kun kellossa oli kolme ja puoli minuuttia. Otso Koskinen sai pallon boksissa ja lähetti kovan pallon maalille, mutta Anton Lepola koppasi pelivälineen syliinsä. Muuten ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana ei juuri paikkoja nähty ja molemmille joukkueille murtautuminen tekopaikoille oli haastavaa.

22. minuutilla Honka sai vapaapotkun hyvästä paikasta rangaistusalueen kaarelta, mutta Lucas Kaufmannin laukaus karkasi maalin ylitse. Muutamaa minuuttia myöhemmin Kaufmann lähetti kulmapotkun etualueelle ja Dani Hatakka pääsi jatkamaan, mutta puolustajan yritys meni myös maalin yli.

Ottelun avausmaalin iski vierasjoukkue KTP 34. minuutilla. Ian Garret laukoi vasurillaan ja Aleksi Tarvonen ehti ensimmäisenä paluupalloon.

Lisämaaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle mentiin vierasjoukkueen maalin johdossa.

Toinen jakso

Honka tuli toiselle nelivitoselle vahvasti ja iskikin tasoituksen, kun jaksoa oli pelattu neljä minuuttia. Koskinen sai pallon boksiin ja pelasi maalinedustalle, josta peliväline pomppi lopulta maaliin.

Izunna Uzochukwu haki avausmaaliaan Honka-paidassa 58. minuutilla. Keskikenttäpelaaja laukoi boksin ulkopuolelta oikealla jalallaan, eikä kuti mennyt paljoa maalin ohitse.

63. minuutilla KTP:n David Ramadingaye sai toisen keltaisen korttinsa ja joutui jättämään kentän. Hetkeä myöhemmin Honka siirtyi 2-1 johtoon. Rui Modeston keskitys tuli taka-alueelle Edmund Arko-Mensahille, joka laittoi matalan pallon takatolpalla vapaana olleelle Konsta Rasimukselle. Keskikenttäpelaaja viimeisteli varmasti kauden avausmaalinsa.

71. minuutilla Luis Henrique oli lähellä siirtää Hongan kahden maalin karkumatkalle. Modeston keskitys oli tarkka, mutta hyökkääjä ei aivan saanut jalkaansa väliin.

Veikkausliigadebyyttiään pelannut, vaihdosta kentälle tullut Hannes Woivalin ja Modesto rakensivat viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa paikan Darren Smithille, mutta kuti meni hieman takakulmasta ohi.

Honka iski viimeisen niitin kotkalaisten arkkuun lisäajan ensimmäisellä minuutilla. Ville Koski vapautti Arko-Mensahin nousuun upealla pitkällä syötöllä. Ghanalainen pääsi nokikkain KTP-vahti Anton Lepolan kanssa ja viimeisteli varmasti tulostaululle loppulukemat 3-1.

– Ehdottomasti tärkeintä oli, että saimme voiton ja tärkeät kolme pistettä. Ei se tänään helpolla tullut. Toisaalta saimme koko ajan kokonaisvaltaista painetta enemmän Kotkan päähän, sitä kautta maalipaikkoja ja teimme lopulta pari maaliakin. KTP oli ensimmäisellä jaksolla organisoituneempi. Kyllä me avausjaksollakin aikalailla palloa hallitsimme. Ehkä vastustaja väsyi ja saimme myös sitä kautta paremman toisen jakson, kommentoi voittomaalista vastannut Konsta Rasimus.

Hongan kausi jatkuu Metroderbyllä ensi viikon sunnuntaina 19.9. Silloin vieraaksi Tapiolan urheilupuistossa kello 15.00 alkavaan otteluun saapuu HJK. Osta lippusi otteluun tästä!

– Voitosta tulee tietenkin aina lisää itseluottamusta. Lisäksi teimme hyviä maaleja tänään, sekin tuo lisää hyvää fiilistä. Sen kautta on aina helpompi lähteä tuleviin peleihin, Rasimus päättää.

Hongan avauskokoonpano:
#4 Izunna Uzochukwu (65′ Hannes Woivalin)
#5 Henri Aalto
#7 Jonas Levänen (65′ Edmund Arko-Mensah)
#10 Lucas Kaufmann (65′ Niilo Saarikivi)
#13 Tim Murray (MV)
#16 Konsta Rasimus
#17 Rui Modesto
#21 Ville Koski
#26 Dani Hatakka
#32 Luis Henrique
#88 Otso Koskinen (74′ Darren Smith)

Vaihdossa: #20 Matias Rale, #70 Roope Paunio, #86 Pauli Katajamäki

Yhteistyössä