Liigacup

Liigacup jatkuu lauantaina Lahdessa

Hongan urakka Liigacupissa jatkuu jälleen ylihuomenna lauantaina, kun keltamustat matkaavat vierasotteluun Lahteen. FC Lahti ja Honka kohtaavat kello 16.00 alkaen Mukkulan hallissa. Ruutu+:n suoraa lähetystä pääset katsomaan klikkaamalla tästä!

Honka avasi Liigacup-kautensa viime viikonloppuna kotiottelulla IFK Mariehamnia vastaan. Paikkoja maalintekoonkin oli ja lähimmillään pallo kävi tolpassa, mutta vielä toistaiseksi maaleitta jäätiin ja pisteet laitettiin jakoon 0-0 lukemin.

Ensimmäinen peli oli tiukka. Emme päästäneet yhtään maalia, joka on tietenkin hyvä asia. Meidän olisi vain pitänyt lisäksi tehdä itse maali. Meillä on vielä paljon parannettavaa, mutta täytyy muistaa, että olemme vasta preseasonin alkupuolella. Olisi tietenkin hienoa, jos pelaisimme jo nyt huipputasolla, mutta niin se ei tietenkään mene. Parannamme ja kehitymme viikko viikolta, keskikenttäpelaaja Kevin Jansen toteaa.

Lauantain vastustaja FC Lahti sijoittui viime kauden Veikkausliigassa yhdenneksitoista. Karsintapeleissä joukkue säilytti paikkansa Veikkausliigassa voittamalla TPS:n yhteismaalein 3-2. Kesken viime kauden päävalmentajaksi siirtyneen Mikko Mannilan joukkueessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Lähtijöiden puolelta löytyy muun muassa Hongastakin tutut Macoumba Kandji ja Arlind Sejdiu, sekä KuPS:iin siirtyneet Pyry Lampinen ja Arttu Heinonen. Tulijapuolelta löytyvät mm. seuraan Yhdysvalloista palannut Mikko Kuningas, sekä AC Oulusta saapunut Marius Könkkölä.

Odotan Lahti-ottelusta vähän samankaltaista kuin IFK Mariehamnia vastaan. Vastakkain on kaksi joukkuetta, jotka ovat preseasonin alussa eivätkä vielä sataprosenttisen valmiita. Me haemme tottakai voittoa, mutta niin tekee Lahtikin, Jansen sanoo.

30-vuotias keskikenttäpelaaja aloittaa nyt toisen kautensa Suomessa. Hän kertoo viihtyneensä hyvin myös kentän ulkopuolella.

Olen todella nauttinut ajastani täällä ensimmäisestä päivästä lähtien. Uskon, että toinen kausi tulee olemaan vielä helpompi, sillä minun ei tarvitse sopeutua enää. Tunnen suurimman osan pelaajista ja ihmisistä jo valmiiksi. Toivon, että tästä vuodesta tulee vielä ensimmäistäkin parempi.

Hongan joukkueesta löytyy paljon nuoria pelaajia ja esimerkiksi IFK Mariehamnia vastaan avauskokoonpanossa nähtiin 17-vuotiaat Dario Naamo ja Lauri Laine. Jansen kokee, että hän voi yhtenä joukkueen kokeneimmista pelaajista olla avuksi myös nuorille pelaajille.

Olen aina halunnut olla avuksi nuoremmille pelaajille. Puhun heille paljon ja sitä haluan jatkaa myös tällä kaudella. Haluan auttaa heitä saamaan itsestään parhaan mahdollisen irti ja liialliset paineet pois. Heidän pitää myös nauttia pelaamisesta.

Honka pelasi viime kaudella hyvien tuloksien lisäksi myös yleisölle viihdyttävää jalkapalloa. Jansen lupaa samaa myös tällä kaudella.

Toivon, että voimme tarjota yleisölle samanlaista futista, kuin viime kaudella. Haluamme kilpailla vieläkin paremmin kärkisijoista, pelata viihdyttävää jalkapalloa ja näyttää ihmisille, mihin pystymme, hän päättää.

FC Lahti vs Honka Lahden Mukkulan hallissa lauantaina 28.1. klo 16.00. Jos et pääse paikalle, voit seurata ottelua Ruutu+:n kautta klikkaamalla tästä!

Lahti-ottelun jälkeen Hongalla on Liigacupissa vuorossa kaksi kotiottelua. Esport Arenalla nähdään ottelut KTP:tä vastaan 4.2. klo 15.00 ja FC Interiä vastaan 11.2. klo 15.00. Osta liput molempiin otteluihin klikkaamalla tästä!

Honka avasi Liigacupin maalittomalla tasapelillä

Honka ja IFK Mariehamn avasivat kauden 2023 Liigacupin Esport Arenan lauantai-iltapäivässä. Ottelussa nähtiin muutamia paikkoja molemmissa päissä, mutta lopulta jäätiin maaleitta ja pisteet menivät näin ollen tasajakoon.

Avausjakso

Honka oli pallon kanssa hallitsevampi, mutta ensimmäisen puolittaisen paikan loi vierasjoukkue IFK Mariehamn. Patrik Raitanen avasi topparin tontilta pitkällä kohti brassikärki :tä, jonka laukaus suuntautui kuitenkin suoraan päin Honka-vahti Maksim Rudakovia.

Parinkymmenen minuutin jälkeen Honka hyökkäsi vaarallisesti nopeasti vastaan. Kevin Jansen lähetti pitkän pallon kohti Agon Sadikua, joka palautti pallon Jansenille boksin rajoille. Jansen levitti vielä Jerry Voutilaiselle, joka haki syöttöä maalinedustalle. Sen IFK-puolustus kuitenkin sai katkaistua.

Maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle mentiin 0-0 lukemissa.

Toinen jakso

Honka avasi toisen nelivitosen vahvasti. Lauri Laine viritti vasurillaan laukauksen boksin rajoilta, mutta selvästi yli.

Muutamaa minuuttia myöhemmin nähtii vierasjoukkueen vaarallinen vastahyökkäys. Robin Sid ja Riku Sjöroos rakentelivat ja Oskari Sallinen yritti viimeistellä, mutta Voutilainen ja Rudakov selvittivät tilanteen kulmapotkuksi. Hetkeä myöhemmin Sallinen pääsi kokeilemaan uudelleen lähietäisyydeltä, mutta Rudakov torjui.

Honka kävi viimeisen kympin aikana kolmeen otteeseen erittäin lähellä maalintekoa. Otso Koskinen levitti oikeaan laitaan Vincent Ulundulle, joka jatkoi taidokkaasti Dario Naamolle. Laitapakin laukaus kolahti tolppaan. Jatkotilanteesta Nasiru Banahene lähetti matalan keskityksen, jonka IFK:n puolustus siivosi kumapotkuksi.

Vain hetkeä myöhemmin Jansen puski Lucas Kaufmannin kulmapotkusta, mutta Elmo Henriksson venytti pallon tielle. Jonathan Muzinga kokeili paluupallosta, mutta osui tolppaan.

Hongan maali oli kolmannen kerran erittäin lähellä vielä pari minuuttia ennen täyttä aikaa. Koskinen, Matias Rale ja Kaufmann rakentelivat upean hyökkäyksen, jonka päätteeksi Koskinen ohjasi pallon kohti IFK-maalin etukulmaa. Henriksson sai kuitenkin vielä kätensä väliin ja lukemat pysyivät maalittomina ottelun loppuun saakka. Näin molemmat joukkueet nappasivat Liigacupin lohkovaiheen avausottelustaan yhden pisteen.

Ihan yllättävänkin valmiita molemmat joukkueet olivat pelaamaan ja tekemään töitä. Turhan paljon tuli helppoja virheitä jotka rikkoivat pelin rytmiä, mutta kauden ensimmäiseksi peliksi nähtiin ihan hyvätasoinen ottelu. Sääli toki, ettemme saaneet maalia tehtyä. Meillä oli varsinkin toisella puoliajalla muutama hyvä paikka ratkaista peli. Tällä kertaa tämä meni kuitenkin näin, summasi päävalmentaja Vesa Vasara ottelun jälkeen.

Meillä oli aika paljon nuoria pelaajia kentällä ja oikeastaan kaikki esiintyivät edukseen. On hienoa nähdä, että sieltä on taas uusia honkalaisia tulossa. Joukkue oli tänään kyllä yhtenäinen ja teki töitä niin paljon kuin tässä kohtaa saatiin koneesta irti. Yrityksen tasosta ei voi yhtään valittaa, mutta tarvitsemme tietenkin vielä lisää laatua voittaaksemme pelejä. Meidän pitää olla pidemmissä hyökkäyksissä systemaattisempia ja laadukkaampia, sitä kautta pystymme luomaan etua ja uhkaa myös niillä. Se on tällä hetkellä meidän suurin haasteemme.

Hongan urakka Liigacupissa jatkuu ensi viikon lauantaina 28.1. Silloin vastassa on FC Lahti ja ottelu pelataan Mukkulan hallissa kello 16.00 alkaen.

– On hyvä, että olemme saaneet kaikki Liigacupin pelit lauantaille, niin saamme kokonaisia treeniviikkoja. Ensin palaudumme nyt tästä pelistä ja sitten teemme taas kovaa töitä ensi viikon ennen seuraavaa peliä. Siinäkin teemme todennäköisesti vielä paljon vaihtoja pelin sisällä ja luultavasti avauskokoonpanoonkin tulee muutoksia, Vasara toteaa.

Seuraava Hongan kotiottelu pelataan Esport Arenalla lauantaina 4.2. klo 15.00. Silloin vastassa on KTP! Liput ennakkoon klikkaamalla tästä!

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV)
#3 Florian Baak (46′ Henri Aalto)
#6 Jerry Voutilainen (61′ Otso Koskinen)
#8 Kevin Jansen
#11 Florian Krebs (61′ Nasiru Banahene)
#14 Niilo Saarikivi (61′ Lucas Kaufmann)
#18 Agon Sadiku (61′ Jonathan Muzinga)
#20 Matias Rale
#23 Aldayr Hernández
#26 Dario Naamo (82′ Elias Äijälä)
#53 Lauri Laine (61′ Vincent Ulundu)

Vaihdossa: #25 Mathias Ahlblad (MV), #61 Otto-Eemeli Niemelä

Liigacup käyntiin lauantaina!

Honka käynnistää kauden 2023 kilpailullisten otteluiden osalta lauantaina 21.1. kun Liigacupin lohkovaiheen avausottelussa vastaan asettuu IFK Mariehamn! Ottelu käynnistyy Esport Arenalla klo 14.00. Otteluun pääsee sisään Hongan kauden 2023 kausikortilla, jonka lisäksi siihen myydään sata lippua. Lippuja voi ostaa ennakkoon Ticketmasterista klikkaamalla tästä, sekä paikan päätä Esport Arenalta. Mikäli kauden 2023 kausikorttisi ei ole vielä saapunut, käy maksutosite siitä ottelussa ”kausikorttina”.

Honka lähtee kauteen 2023 onnistunut kausi 2022 takanaan. Viime sesonki päättyi Veikkausliigan pronssimitaleihin ja europaikkaan tälle kaudelle. Lisäksi Honka juhli talvella Liigacupin mestaruutta, joten se lähtee tämän kauden versioon hallitsevana mestarina.

Tottakai lähdemme hyvillä fiiliksellä kohti kauden ensimmäistä kilpailullista ottelua. Onhan tässä jo ollutkin taukoa kilpailullisista peleistä. On hyvä päästä mittaamaan taas omaakin tekemistä. Tottakai tämä tulee tähän vuoden alkuun vielä aika äkkiä, mutta olemme niin valmiita kuin on mahdollista, päävalmentaja Vesa Vasara toteaa.

Hongan joukkueen runko on säilynyt hyvin kasassa. Uusina niminä tämänhetkisestä joukkueesta löytyvät SJK:sta saapunut Jonathan Muzinga, sekä Honka Akatemiasta mukaan nousseet Dario Naamo ja Aapo Venermo. Marraskuun jälkeen joukkue piti joulukuun ajan taukoa joukkueharjoituksista ja palasi harjoituskentälle tammikuun alussa. Vasaran mukaan Honka pääsee lauantain avausotteluun hyvistä asemista.

Periaatteessa joukkueen tilanne on oikein hyvä. Olemme treenanneet hyvin pari kolme viikkoa ja pelanneet yhden harjoitusottelun. Pieniä vaivoja on, mutta ei montaa isompaa. Saku Heiskasella on pidempiaikainen vaiva, mutta muuten on aikalailla kaikki mukana.

Honka pelasi vuoden ensimmäisen harjoitusottelunsa viime lauantaina, kun PK-35 kaatui 5-0. Maalinteossa keltamustilta onnistuivat Niilo Saarikivi, Muzinga, Jerry Voutilainen, Nasiru Banahene, sekä Lauri Laine.

Aina tietenkin pelataan voitosta ja on aina hyvä merkki, että pystymme minkä tahansa ottelun voittamaan. Olimme siinä ottelussa edellä niin valmistautumisessa kuin laadussakin, että sinänsä siitä tuli odotettu tulos. Samoin pelaamisemme oli aika odotettua, joukkue näytti suurin piirtein samalta, kun lopetimme viime vuoden päätteeksi treenit. Joukkueen runko on pysynyt niin vahvasti kasassa, että sen myötä perusasiat tulevat nopeasti näkyviin. Olemme tyytyväisiä siihen, mitä PK:tä vastaan nähtiin ja myös siihen, mitä treeneissä intensiteetin ja työnteon kannalta olemme tehneet joukkueena. Niin pelaajat kuin valmennuskin ovat näyttäneet, että olemme valmistautuneet hyvin tammikuun alkuun ja olemme valmiita aloittamaan Liigacupin pelit, Vasara sanoo.

Vasara haluaa, että Hongan aktiivinen ja viihdyttäväkin, viime kaudelta tuttu peli-ilme näkyy taas heti lauantaina.

Kyllä me edelleen haluamme pelata intensiivistä jalkapalloa, missä tapahtuu mahdollisimman usein asioita. Kun meillä ei ole palloa, haluamme riistää sen takaisin mahdollisimman nopeasti ja kun se taas meillä on, niin jos mahdollista hyökkäämme nopeasti. Jos nopea hyökkäys ei ole mahdollinen, niin löytyy etenemisestämme ja murtautumisestamme silti tietyt logiikat. Haluamme koko ajan luoda uhkaa, että pääsisimme mahdollisimman usein vastustajan boksiin tai uhkaamaan heidän viimeistä linjaansa. Näitä asioita alkaa toivottavasti näkymään heti, saamme tehtyä maaleja, oltua aktiivisia ja kaiken päälle peli-ilme on yhtenäinen. Sitä lähdetään hakemaan lauantaina, hän summaa.

Lauantain vastustaja IFK Mariehamn lähtee kauteen Daniel Norrménin johdolla. Norrmén tuli IFK:n päävalmentajaksi kesken kauden 2021 ja sai ensimmäisen täyden kautensa tehtävässä viime sesongilla, joka päättyi ahvenanmaalaisten osalta Veikkausliigan kymmenenteen sijaan. Viime kauden Liigacupissa IFK jäi alkulohkoon. Joukkueessa uusia nimiä ovat mm. Ykkösen EIF:stä saapunut Oskari Sallinen, sekä niin ikään Ykköstä viime kaudella pelannut, Pargas IF:stä siirtynyt Daniel Enqvist.

Liigacupin kilpailumuotoon on tehty jonkin verran muutoksia kauteen 2022 verrattuna. Kaudella 2023 Liigacup pelataan kahdessa maantieteellisessä lohkossa aiemman kolmen lohkon sijaan. Molemmissa lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja, jonka päätteeksi lohkojen kaksi parasta etenevät suoraan välieriin ja välierien voittajat kohtaavat Liigacupin finaalissa. Joukkueilla on aiempaan tapaan mahdollisuus peluuttaa Liigacupissa myös testipelaajia, joita voi nimetä kokoonpanoon kolme kappaletta.

Liigacupin ottelu Honka vs IFK Mariehamn siis lauantaina 21.1. klo 14.00 Esport Arenalla. Otteluun pääsee sisään Hongan kauden 2023 kausikortilla, jonka lisäksi siihen myydään sata lippua. Lippuja voi ostaa ennakkoon Ticketmasterista klikkaamalla tästä, sekä paikan päätä Esport Arenalta. Mikäli kauden 2023 kausikorttisi ei ole vielä saapunut, käy maksutosite siitä ottelussa ”kausikorttina”. Tervetuloa!

Liigacupin lohkovaiheen otteluohjelma julkaistu!

Liigacupin lohkovaiheen otteluohjelma on julkaistu!

Honka kohtaa ensin IFK Mariehamnin Esport Arenalla lauantaina 21.1. klo 14.00! Lisäksi kotona pelataan KTP:tä ja FC Interiä vastaan, vieraissa kohdataan FC Lahti ja HJK!

Hongan ottelut Liigacupin lohkovaiheessa:
La 21.1. Honka vs IFK Mariehamn klo 14.00 Esport Arena
La 28.1. FC Lahti vs Honka klo 16.00 Mukkulan halli, Lahti
La 4.2. Honka vs KTP klo 15.00 Esport Arena
La 11.2. Honka vs FC Inter klo 15.00 Esport Arena
La 18.2 HJK vs Honka klo 14.00 Talin halli, Helsinki

Kotiotteluiden järjestelyistä tiedotetaan myöhemmin tarkemmin. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.

Liigacupin pelimuoto 2023:

Liigacupin kilpailumuotoon on tehty jonkin verran muutoksia kauteen 2022 verrattuna. Kaudella 2023 Liigacup pelataan kahdessa maantieteellisessä lohkossa aiemman kolmen lohkon sijaan. Molemmissa lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja, jonka päätteeksi lohkojen kaksi parasta etenevät suoraan välieriin ja välierien voittajat kohtaavat Liigacupin finaalissa. Joukkueilla on aiempaan tapaan mahdollisuus peluuttaa Liigacupissa myös testipelaajia, joita voi nimetä kokoonpanoon kolme kappaletta.

Honka Liigacupin mestari 2022!

Honka ja FC Inter kohtasivat Liigacupin loppuottelussa Espoonlahden lauantaipäivässä. Vieraat siirtyivät johtoon, mutta Honka käänsi ottelun Henri Aallon, Florian Krebsin ja Lucas Kaufmannin upeilla maaleilla ja pääsi juhlimaan Liigacupin mestaruutta 2022!

Avausjakso

Inter aloitti ottelun erittäin vahvasti. Avausmaali syntyikin jo yhdeksännellä peliminuutilla. Aleksi Paananen vapautti Petteri Forsellin läpi ja ja keskikenttäpelaaja tarjoili takatolpalle Benjamin Källmannille paikan viimeistellä tyhjään maaliin.

Ottelun edetessä myös Honka sai oman pelinsä paremmin käyntiin ja Interin vahvan alun jälkeen pelin kuva tasoittui selvästi. 13. minuutilla Matias Rale pääsi laukomaan, mutta ohi maalin.

Hongan tasoitusmaali nähtiin 34. minuutilla upealla tavalla. Jerry Voutilainen katkoi purkupallon ja puski Henri Aallolle, jonka upea kuti sujahti vastustamattomasti Inter-maalin alakulmaan.

Honak loi vielä yhden hyvän maalipaikan muutamaa minuuttia ennen taukoa. Matias Riikonen pudotti Niilo Saarikiven terävän laukauksen eteensä, mutta Inter-puolustus ehti siivoamaan tilanteen. Näin tauolle mentiin lukemissa 1-1.

Toinen jakso

Muutama minuutti oli pelattu toista nelivitosta, kun Hongan prässi puri ja Voutilainen pääsi kokeilemaan. Viimeistely kuitenkin vähän maalin ohitse ja lukemat tulostaululla säilyivät ennallaan.

57. minuutilla Källman laukoi tulisesti pienestä kulmasta, mutta Maksim Rudakov Honka-maalilla torjui.

Hetkeä myöhemmin nähtiin osuma, joka tulee pyörimään maalikoosteissa vielä pitkään. Rick Ketting pysäytti Lucas Kaufmannin nousun ja pallo tuli noin kolmeenkymmeneen metriin Florian Krebsille. Saksalaiskeskikenttä otti yhden kosketuksen ja tykitti pelivälineen upealla tavalla Inter-maalin yläkulmaan. Honka 2-1 johtoon uskomattoman kauniilla osumalla.

Rudakov venytti parhaimpaansa 68. minuutilla. Honka ei saanut purettua tilannetta ja Tommi Jyrypääsi laukomaan vaaralliselta tontilta, mutta Honka-vahti sai vielä kätensä tielle.

Honka iski illan kolmannen maalinsa 71. minuutilla. Ville Koski lähetti pitkän pallon eteenpäin ja Kaufmann voitti juoksukilpailussa Interin Ruxin ja viimeistlei kylmänviileästi takakulmaan lukemiksi 3-1.

Inter sai vielä loppuminuuteilla vahvan paineen Honka-maalille, mutta ei onnistunut luomaan vaarallisia paikkoja. Näin Honka pääsi juhlimaan Liigacupin mestaruutta vuosimallia 2022!

Aina on tietenkin kivaa voittaa ja tämän ryhmän kanssa erityisen kivaa! Meillä on ollut hyvä talvikausi ja vilpittömästi meidän yhteinen tekemisemme kentälle ja sen ulkopuolella on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Vaikean ottelun alun jälkeen saimme pelin käännettyä, tehtyä kolme hienoa maalia ja ennen kaikkea voitettua, Henri Aalto kertasi ottelun jälkeen.

Vuoden 2002 MM-kisoissa uruguaylainen Dario Rodriguez teki todella hienon volleymaalin vasurilla. Sitä treenattiin silloin pari kesää paljon kavereiden kanssa ja liikerata jäi hyvin hermomuistiin. Treeneissä tulee leikittyä välillä Dybalaa tai Immobileä, niin sitä kautta se tulee. Aina välillä se osuu hienosti, Aalto kiteytti oman maalinsa taustat.

Inter aloitti hyvin vahvasti ensimmäiset 20-25 minuuttia. He prässäsivät hyvin ja tekivät meidän pelaamisemme vaikeaksi. Samalla he pystyivät rikkomaan meidän prässiämme, joka ei ollut ajoitukseltaan ja roolitukseltaan täysin onnistunut. Pikkuhiljaa rauhoituimme pallon kanssa, löysimme tiloja, joita Interin muodon sisään syntyy ja saimme tarkennettua ja tehostettua omaa prässipelaamistamme. Sitä kautta saimme käännettyä pelitapahtuman tasaiseksi ja jopa vähän eduksemme, ja sitten maalien kautta ottelun täysin meidän kontrolliimme, hän summasi vielä ysikymppisen.

Myös päävalmentaja Vesa Vasara oli luonnollisesti tyytyväinen ottelun jälkeen.

Siitä on hetki kun olemme jotain voittaneet. Varsinkin vaikean viime kauden jälkeen tekee varmasti hyvää joukkueelle kokea itsensä hyväksi. Meillä on ollut hyvä ja positiivinen vire käynnissä, mutta tietenkin yritämme yhä parantaa.

Teimme tänään hienoja maaleja, olimme tehokkaampia kun vastustaja. Muuten peli oli aika tasaista. Alussa Inter oli parempi ja meillä kesti vähän aikaa päästä peliin mukaan, mutta sen jälkeen pelaamisemme parani. Hyvä taisteluvoitto meiltä, hän summasi.

Honka valmistautuu seuraavaksi Tukholmassa 27.3. pelattavaan harjoitusotteluun Djurgårdenia vastaan. Veikkausliigakausikin odottaa jo aivan nurkan takana! Hongan osalta se alkaa 2.4. vieraissa HJK:ta vastaan. Kotiavaus pelataan perjantaina 8.4.! Silloin vierasjoukkueeksi saapuu FC Haka! Vielä ehdit ostaa kausikorttisi ja liittyä Hongan matkaan kaudelle 2022! Ostoksille klikkaamalla tästä!

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV)
#5 Henri Aalto
#6 Jerry Voutilainen (72′ Saku Heiskanen)
#8 Kevin Jansen
#10 Lucas Kaufmann (89′ Pauli Katajamäki)
#11 Florian Krebs (65′ Duarte Tammilehto)
#14 Niilo Saarikivi (72′ Edmund Arko-Mensah)
#18 Agon Sadiku
#20 Matias Rale
#21 Ville Koski
#23 Aldayr Hernández

Vaihdossa: #16 Konsta Rasimuus, #24 Nasiru Banahene, #47 Elias Äijälä, #70 Roope Paunio (MV), #88 Otso Koskinen

Kauden ensimmäinen pokaali jaossa – Liigacupin finaali Honka vs FC Inter lauantaina!

Lauantaina 19.3. jaetaan kotimaisen jalkapallokauden 2022 ensimmäinen pokaali, kun Honka ja FC Inter kohtaavat Liigacupin finaalissa! Ottelu käynnistyy Espoonlahden urheilupuistossa kello 14.00! Liput otteluun tästä! Lisäinfo ottelujärjestelyistä tämän tekstin lopusta.

Molemmissa välierissä saatiin jännittää loppuun saakka, kun paikat loppuotteluun ratkaistiin maalittomien varsinaisten peliaikojen jälkeen rangaistuspotkukilpailuilla. Hongan Maksim Rudakov otti kaksi SJK:n rankkaria kiinni ja kun Kevin Jansen, Niilo Saarikivi, Jerry Voutilainen ja ratkaisevan pilkun kylmänviileästi upottanut Agon Sadiku onnistuivat, pääsivät keltamustat juhlimaan finaalipaikkaa.

Pelasimme Seinäjoella kokonaisuutena hyvän ottelun. Pidimme nollan omissa, mikä on aina hyvä suoritus. Osoitimme pilkuilla hyvää henkistä kanttia ja saimme sitä kautta lunastettua paikan finaalissa, keskikentän Saku Heiskanen toteaa.

Inter puolestaan kaatoi FC Hakan, kun Matias Riikonen torjui Luiyi de Lucasin pilkun ja kaikki turkulaisten laukojat onnistuivat.

Hongan matka loppuotteluun

Honka avasi Liigacup-urakkansa kotiottelulla FC Hakaa vastaan. Rui Modesto vei keltamustat johtoon, mutta Haka nousi vielä loppuhetkillä tasoihin ja pisteet jaettiin. Seuraava lohko-ottelu oli Hongan näytöstä. Aleksandar Katanic osui kahdesti, Edmund Arko-Mensah ja Sadiku kertaalleen, eikä FC Lahti saanut palloa kertaakaan ohi Roope Paunion. Hongalle näin 4-0 voitto ja pistesaldo kasvoi neljään.

Lohkovaiheen päätösottelussa Ilvestä vastaan nähtiin tasainen kamppailu, mutta tamperelaisten keskikenttäpelaaja Petteri Pennasen kaukolaukauksella syntynyt maali jäi ottelun ainoaksi. Näin Hongan saldoksi lohkovaiheesta tuli yksi voitto, yksi tasapeli ja yksi tappio, neljä pistettä, maalierolla 5-2. Honka jäi lohkossaan kolmanneksi tasapisteisiin Ilveksen kanssa, mutta oli kahden parhaan lohkokolmosen joukossa ja sai näin ollen paikan puolivälieriin.

Puolivälierissä vastaan asettui HJK. Sinivalkoiset siirtyivät avausjaksolla johtoon Tiquinhon maalilla, mutta puoliajalla vaihdosta kentälle tullut Agon Sadiku näytti maalivireensä jatkuvan ja toi Hongan ensin tasoihin ja myöhemmin vielä ohitse. Loppulukemat 3-1 viimeisteli Kevin Jansen. Välierissä Honka kaatoi aiemmin kerrotun mukaisesti SJK:n.

FC Interin matka loppuotteluun

FC Interin matkasta löytyy samankaltaisuuksia Hongan vastaavaan. Myös turkulaiset pääsivät jatkoon lohkokolmosena. Ensimmäisen lohkovaiheen ottelunsa sinimustat hävisi HIFK:lle 0-1. Sen jälkeen IFK Mariehamn kaatui Benjamin Källmanin ja Rick Kettingin maaleilla 2-1, mutta kolmannessa lohko-ottelussa tuli jälleen tappio, kun HJK vei voiton 87. minuutin maalilla 2-1. Puolivälierissä turkulaisille arvottiin vastaan KuPS. Ottelun erikoisuutena kolme ensimmäistä maalia tehtiin rangaistuspotkuista. Ensin Källman vei Interin johtoon, Tim Väyrynen tasoitti ja Källman iski toisellaan Interin taas edelle. Huippuvireessä oleva hyökkääjä viimeisteli loppulukemiksi toisella jaksolla vielä Interin 3-1 voiton. Välierissä Inter kaatoi aiemmin mainitusti FC Hakan.

Hongan maalipörssiä Liigacupin osalta johtaa Agon Sadiku, joka on tehnyt kolme maalia. Interin maalikuningas on vähemmän yllättäen viiden osuman Benjamin Källman. Honka on pitänyt erityisesti oman puolustuspäänsä hyvin kasassa. Keltamustien verkkoon on tehty viidessä Liigacupin ottelussa vain kolme maalia. Lauantain vierasjoukkueella vastaava saldo on viisi päästettyä maalia. Tehdyissä maaleissa Honka on myös edellä, luvuin 8-6.

Heiskanen tietää, että lauantain ottelusta ei tule helppoa. Luottoa omaan joukkueeseen kuitenkin löytyy runsaasti.

Luottavaisilla fiiliksillä lähden finaaliin. FC Inter on kova joukkue ja tulee varmasti tiukka ottelu. Uskon että hoidamme kuitenkin homman kotiin.

Viimeksi kaudella 2019 Hongassa pelannut oma kasvatti palasi täksi kaudeksi Tapiolaan. Uusi ajanjakso keltamustassa paidassa on lähtenyt hyvin käyntiin.

Paluu Honkaan on sujunut kaikin puolin hyvin. Joukkue on täynnä kilpailuhenkisiä, mutta samalla mukavia jätkiä, joiden kanssa on aina nautinto pelata, hän sanoo.

Lipunmyynti ja ottelujärjestelyt:

Osta oma lippusi otteluun ennakkoon klikkaamalla tästä ja saavu kannustamaan Honka voittoon! Lippuja myydään myös paikan päällä, käteinen ei valitettavasti käy maksuvälineenä. Hongan 2022 kausikortilla otteluun vapaa pääsy! Kausikortteja pääset ostamaan tästä!

Huomioithan, että ottelun yleisökapasiteetti on rajallinen, joten suosittelemme saapumaan paikalle ajoissa! Portit avataan tunti ennen ottelua, kello 13.00!

Ottelutapahtumassa ei ole anniskelua.

Honka Liigacupin finaaliin!

Honka matkusti Liigacupin välierään Seinäjoelle, kun se kohtasi OmaSP Stadionilla SJK:n. Honka lähti otteluun nuorella joukkueella, sillä avauskokoonpanon pelaajista seitsemän oli syntynyt 2000-luvulla. OmaSP Stadionilla nähtiin tasainen vääntö, jonka Honka voitti lopulta rangaistuspotkukilpailulla Agon Sadikun upotettua ratkaisevan pilkun.

Avausjakso

Kotijoukkue SJK aloitti ottelun vahvasti ja sai painettua alkuminuuteilla pelin Hongan päähän. Toinen minuutti oli juuri täyttynyt, kun Denys Oliinyk lauoi kovaa pienestä kulmasta, mutta Maksim Rudakov torjui kudin kulmapotkuksi.

Honka sai pian oman pelinsä myös käyntiin. Seitsemännellä minuutilla Henri Aalto lähetti keskityksen ja Saku Heiskanen pääsi puskemaan pilkun kohdilta, mutta Markus Uusitalo koppasi pelivälineen.

Hongan aktiivinen prässi tuotti ajoittain ongelmia SJK:lle. 21. minuutin kohdalla Niilo Saarikivi ja Agon Sadiku riisitivät pallon, Otso Koskinen alusti ja Heiskanen laukoi boksin rajoilta, mutta Uusitalo torjui jälleen.

Maaleja ei avausjaksolla kummassakaan päässä nähty, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Toista nelivitosta oli pelattu noin viisi minuuttia, kun SJK:n Alfie Bates kokeili maalintekoa kaukolaukauksella, mutta Rudakov oli jälleen hereillä ja torjui.

Ensimmäistä kertaa kilpailullisessa ottelussa edustusjoukkueen avauskokoonpanossa ollut Elias Äijälä näytti joukkueen eteen uhrautumisen mallia tunnin kohdalla. SJK pääsi vaaralliseen nopeaan hyökkäykseen, mutta 18-vuotias puolustaja blokkasi upeasti Serge Atakayin laukauksen.

Vasta 16-vuotias Lauri Laine teki edustusjoukkuedebyyttinsä ottelussa. Laitahyökkääjä vaihdettiin 77. minuutilla Pauli Katajamäen tilalle.

Hongan johtomaali oli lähellä noin viisi minuuttia ennen ysikymppisen täyttymistä. Konsta Rasimus ja Kevin Jansen juonivat pallon nousun tehneelle Äijälälle, joka pelasi Sadikulle. Hyökkääjä jatkoi Laineelle, jonka hyvään laukaukseen Uusitalo sai kuitenkin vielä kätensä väliin.

Maaleja ei toisellakaan nelivitosella nähty. Liigacupissa ei jatko-ottelua pelata, joten finaalipaikka ratkaistiin rangaistuspotkukilpailulla.

Rangaistuspotkukilpailu

Ensimmäisenä pallon taakse asettui SJK:n Rafal Wolsztynski, mutta Rudakov veti pidemmän korren ja torjui kotijoukkueen ensimmäisen yrityksen. Hongan ensimmäisenä laukojana toiminut Kevin Jansen sen sijaan upotti oman pilkkunsa varmasti alakulmaan.

SJK:n Tuomas Kaukua onnistui toisella kierroksella ja kun Uusitalo torjui Otso Koskisen laukauksen, oltiin tilanteessa 1-1.

Maksim Rudakov näytti jälleen taitojaan, kun maalivahti venytti kolmantena laukoneen Verrti Hännisen kudin tielle. Hongan kolmantena laukojana toiminut Niilo Saarikivi puolestaan laukoi varmasti pallon maaliin.

Neljännellä kierroksella onnistuivat sekä SJK Jake Dunwoody, että Hongan Jerry Voutilainen. Kun myös SJK:n viidentenä laukonut Cristhian Valencia teki maalin, oli Hongan viidenneksi yrittäjäksi valitulla Agon Sadikulla paikka viedä Honka finaaliin.

Eikä 19-vuotiaalla hyökkääjällä päätä kylmännyt, vaan Sadiku nosti upeasti pallon verkkoon ohi Uusitalon ja vei Hongan Liigacupin finaaliin!

Meillä on vielä yksi askel tässä kilpailussa jäljellä ja se on se tärkein. Ottelu oli maalivahdille psykologisessa mielessä vaikea, sillä vaarallisia hetkiä ei ollut kovin paljoa, mutta maalin lähistöllä tapahtui lähes koko ajan. Tällaisilla peleillä rakennetaan joukkuetta. Olen erittäin iloinen että voitimme tänään ja nyt suuntaamme kaikki ajatukset finaaliin. Tiedän, että FC Inter on laadukas joukkue, mutta valmistaudumme otteluun hyvin ja olemme varmasti valmiita, Maksim Rudakov kommentoi ottelun jälkeen.

Rudakov kertoi rakastavansa rangaistuspotkukilpailuja maalivahdin näkökulmasta. Kaikkia salaisuuksiaan hän ei kuitenkaan suostunut paljastamaan.

– Rakastan rangaistuspotkukilpailuja todella paljon. Nautin hetkestä ja kovasta paineesta.
Jonain päivänä ehkä kerron kuinka valmistaudun, mutta toistaiseksi se on salaisuus.

Honkaan täksi kaudeksi saapunut maalivahti on nauttinut ajastaan seurassa.

Nautin joka hetkestä! Pidän erittäin paljon järjestelmällisestä työstä, jota tässä joukkueessa tekevät niin valmentajat, kaikki taustahenkilöt, kuin jokainen pelaajakin. Haluan vielä erikseen mainita maalivahtiunionin, meillä on aivan mahtava ilmapiiri! Kiitos jokaisella seuran ihmiselle! Olen todella kiitollinen enkä olisi voinut pyytää parempaa vastaanottoa, hän päätti.

Honka kohtaa tosiaankin Liigacupin finaalissa FC Interin. Ottelun ajankohdasta, pelipaikasta ja muista järjestelyistä tiedotetaan mahdollisimman pian.

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV)
#4 Mohammed Adams
#5 Henri Aalto (64′ Matias Rale)
#14 Niilo Saarikivi
#16 Konsta Rasimus
#18 Agon Sadiku
#19 Saku Heiskanen (77′ Kevin Jansen)
#22 Pauli Katajamäki (77′ Lauri Laine)
#33 Duarte Tammilehto (64′ Jerry Voutilainen)
#88 Otso Koskinen

Vaihdossa: #21 Ville Koski, #23 Aldayr Hernandez, #44 Idrissa Camara, #52 Nico Serjala (MV), #83 Hannes Woivalin

Liigacupin välierä maanantaina Seinäjoella

Espanjan leiriltä lauantaipäivänä palannut Honka lähtee matkaan jälleen maanantaina, tällä kertaa kotimaassa. Liigacupin välierässä Seinäjoen Oma SP Stadionilla vastaan asettuu SJK. Kello 18.00 alkavaa ottelua voi seurata suorana Ruutu+:n kautta!

Honka matkasi Espanjaan torstaina 3.3., joten huippuolosuhteissa harjoitteluun oli aikaa reilu viikko. Leirin aikana keltamustat pelasivat myös kaksi harjoitusottelua. Helsingborgs IF kaatui 2-1 ja Kristiansund BK oli samoin lukemin Honkaa parempi.

– Leiri oli oikein hyvä ja hieno kokemus. Koen oppineeni sen aikana paljon. Tärkeimpinä asioina nostaisin esiin yhdessäolon ja sitä kautta joukkueen yhtenäisyyden kehittymisen, sekä hyvän asenteemme molemmissa harjoitusotteluissa. Niistä on meille paljon hyötyä Veikkausliigakaudella, totesi toppari Aldayr Hernandez.

26-vuotias toppari siirtyi Honkaan täksi kaudeksi. Viime kaudella hän edusti HIFK:ta ja sitä ennen kaksi kautta TPS:ää. Kolumbialainen on päässyt hyvin joukkueeseen sisään.

 Minulla on erittäin hyvä fiilis. Meillä on hyvä ryhmä, pelillinen ajatuksemme on erittäin selkeä ja hyvä. Kaikki joukkueessa ovat hyviä ihmisiä ja he ovat tehneet sopeutumisen erittäin helpoksi. Nyt keskitymme jatkamaan hyvää työtenkoa, hän sanoo.

Hongan tie Liigacupin välieriin kulki B-lohkon kautta. Avausottelu Hakaa vastaan päättyi 1-1, toisessa keltamustat kaatoivat FC Lahden 4-0 ja kolmas päättyi 0-1 tappioon Ilvekselle. Puolivälierissä Agon Sadikun kaksi osumaa ja Kevin Jansenin yksi maali toivat 3-1 voiton HJK:sta. Sadiku onnistui maalinteossa myös Lahtea vastaan ja lisäksi joukkueen maalipörssistä löytyvät nimet Aleksandar Katanic (2 maalia), Rui Modesto (1 maali) ja Edmund Arko-Mensah (1 maali).

SJK voitti Liigacupissa oman lohkonsa. Se avasi 2-2 tasapelillä AC Oulun kanssa, jonka jälkeen kaatuivat vuorollaan KuPS (2-0) ja VPS (4-1). Puolivälierissä vastaan asettui HIFK, jonka seinäjokelaiset voittivat Jake Dunwoodyn osumalla 1-0.

Joaquin Gomezin joukkue on tähän mennessä tehnyt Liigacupissa yhdeksän maalia, Hongalla vastaava luku on kahdeksan. Ainoa kahden maalin mies seinäjokelaisilla on Rafal Wolsztynksi, mikä kertoo siitä että ratkaisuvoimaa löytyy joukkueesta laajasti. Oma verkko on SJK:lla heilunut toistaiseksi vain kolmesti, joten myös puolustuspäästä löytyy laatua. Tässä Honka tosin laittaa puolestaan maalin verran paremmaksi, keltamustien verkkoon on vastustaja Liigacupissa osunut vain kolmesti.

 Tulossa on varmasti hyvä ottelu kahden hyvän joukkueen välillä. Heillä on hyvä joukkue ja valmennus. He tulevat varmasti prässäämään meitä kovaa. Me haluamme jatkaa tällä hyvällä tiellä, millä nyt olemme, Hernandez päätti.

SJK-FC Honka Seinäjoen OmaSP Stadionilla maanantaina 14.3. kello 18.00 alkaen. Katso suora lähetys Ruutu+:sta klikkaamalla tästä!

Ottelun voittaja saa Liigacupin finaalissa vastaansa FC Interin, joka voitti omassa välierässään maalittomasti päättyneen varsinaisen peliajan jälkeen FC Hakan rangaistuspotkukilpailussa.

Honka Liigacupin välieriin!

Honka kohtasi Liigacupin puolivälierässä HJK:n vieraskentällä. Kotijoukkue ei lähtenyt otteluun ykköskokoonpanollaan, mutta helppoa ottelua Hongalle ei tullut. Lopulta keltamustat kuitenkin käänsivät ottelun 3-1 voitoksi.

Avausjakso

Ottelun ensimmäinen paikka tuli kotijoukkue HJK:lle jo puolentoista minuutin pelin jälkeen. Tiquinho pääsi läpiajoon ja ohitti jo Roope Paunionkin, mutta viimeistely meni maalin ohitse.

Viidennellätoista minuutilla Lucas Kaufmann lähetti kulmapotkun maalille ja Mohammed Adams laukoi, mutta ylärima pelasti HJK:n.

Ottelun avausmaali nähtiin 21. minuutilla. Anton Aaltonen vapautti läpisyötöllä Tiquinhon maalintekoon ja varman viimeistelyn jälkeen HJK siirtyi 1-0 johtoon.

Honka haki heti takaiskumaalin jälkeen ahnaasti tasoitusta. Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä Kaufmannin sivuvapaapotku kolahti ylärimaan.

Honka sai luotua avausjakson aikana vielä muutamia tilanteita, mutta tauolle siirryttiin HJK:n 1-0 kotijohdossa.

Toinen jakso

Kahdeksan minuuttia toista nelivitosta oli pelattu, kun Saku Heiskanen nousi vahvasti keskikentältä pallon kanssa. Vasurin laukaus boksin rajoilta pysähtyi kuitenkin Matias Niemelän käsiin.

Hetkeä myöhemmin Otso Koskinen pelasi vaihdosta tauolla kentälle tulleelle Agon Sadikulle, jonka kääntölaukauksen Niemelä niin ikään torjui.

Honka onnistui lopulta tekemään tasoitusmaalin 69. peliminuutilla. Duarte Tammilehto lähetti keskialueelta hyvän syötön ja Sadiku viimeisteli takakulmaan.

Viitisen minuuttia myöhemmin Kaufmann kokeili vapaapotkusta ja tällä kertaa Niemelä torjui kudin kulmapotkuksi.

Honka kävi muutamaan kertaan jo lähellä johtomaalia ja lopulta se syntyi kun kellossa oli 83. minuuttia. Adams puski Kaufmannin keskityksen maalinedustalle ja ahnaasti palloon mennyt Sadiku iski ottelun toisensa.

Ottelun loppuajan Honka piti varmasti palloa eikä päästänyt HJK:ta hakemaan tasoitusosumaa. Keltamustat lisäsivät voittolukemiksi vielä 3-1 komealla tavalla lisäajalla. Pauli Katajamäki nosti pallon maalille ja Kevin Jansen viimeisteli suoraan ilmasta Honka-uransa avausosuman. Näin Honka nappasi paikan Liigacupin neljän parhaan joukkoon.

Olimme pelin alussa kyllä aika heikkoja. Pelaamisemme onneksi kehittyi paljon pelin aikana ja saimme tehtyä tarvittavat maalit. Paljon kehitettävää on vielä, tästä mennään eteenpäin, kaksi tärkeää osumaa viimeistellyt Agon Sadiku totesi ottelun jälkeen.

Tuntui tietenkin hyvältä tehdä kaksi maalia. Olen päässyt talven aikana hyvin joukkueeseen mukaan ja olen kyllä ollut tyytyväinen saamaani vastuuseen, avauskauttaan keltamustassa paidassa pelaava hyökkääjä sanoi.

Välierissä Honka kohtaa voittajan parista SJK-HIFK. Honka matkaa heti torstaina 3.3. harjoitusleirille Espanjaan. Leirin aikana se kohtaa ruotsalaisen Helsingbors IF:n 5.3. sekä norjalaisen Kristiansund BK:n 11.3.

Hongan avauskokoonpano:
#4 Mohammed Adams
#5 Henri Aalto
#9 Aleksandar Katanic (46′ Agon Sadiku)
#10 Lucas Kaufmann (87′ Pauli Katajamäki)
#12 Roope Paunio (MV)
#14 Niilo Saarikivi (71′ Elias Äijälä)
#16 Konsta Rasimus
#17 Rui Modesto
#19 Saku Heiskanen (62′ Jerry Voutilainen)
#33 Duarte Tammilehto (71′ Florian Krebs)
#88 Otso Koskinen (62′ Kevin Jansen)

Vaihdossa: #1 Maksim Rudakov (MV), #21 Ville Koski, #54 Benjamin Heikkinen

Honka ja HJK kohtaavat keskiviikkona Liigacupin puolivälierässä

FC Honka kohtaa keskiviikkona kello 15.00 Töölön Pallokenttä 1:llä paikalliskamppailussa HJK:n, kun panoksena on paikka Liigacupin välieriin. Voittaja kohtaa välierissä voittajan ottelusta SJK-HIFK. Yleisöä ei otteluun oteta, mutta Ruutu+ näyttää sen suorana!

Honka sijoittui omassa lohkossaan kolmanneksi tasapisteisiin Ilveksen kanssa. Keltamustien lohkovaiheen kolmesta pelistä muodostui täysi suora, yksi voitto (4-0 vs FC Lahti), yksi tasapeli (1-1 vs FC Haka) ja yksi tappio (0-1 vs Ilves). Maalinteossa ovat onnistuneet toistaiseksi Aleksandar Katanic kahdesti, sekä Edmund Arko-Mensah, Agon Sadiku ja Rui Modesto kertaalleen.

Talvikausi on tähän mennessä ollut positiivinen. Olemme tehneet erittäin hyvin töitä ja pelimme on kehittynyt selvästi, Rui Modesto tuumaa.

Honka on päässyt myös käyttämään kolmessa ottelussa laajasti lähes koko pelaajarinkiään. Minuutteja ovat saaneet kaksi maalivahtia (Maksim Rudakov ja Roope Paunio), sekä kaksikymmentäyksi eri kenttäpelaajaa. Joukkueen rinki on siis laaja ja vaihtoehtoja löytyy jokaiselle pelipaikalle.

HJK-ottelun jälkeen Honka lähtee harjoitusleirille Espanjaan. Leirin aikana joukkue kohtaa 5.3. ruotsalaisen Helsingborgs IF:n sekä 11.3. norjalaisen Kristiansund BK:n.

Hallitseva suomenmestari HJK voitti oman Liigacupin lohkonsa, vaikka kärsikin 2-3 tappion avausottelussaan IFK Mariehamnille. HIFK kaatui 3-1 ja FC Inter 2-1. HJK:n sisäisen maalipörssin kärjessä on tuttu nimi, kun Roope Riski on osunut jo neljästi.

Toni Koskelan valmentama joukkue on saanut talven aikana nimekkäitä vahvistuksia. Huuhkajien mukana EM-turnauksessa olleet Joona Toivio, Pyry Soiri ja Jukka Raitala pukevat helsinkiläisten sinivalkoisen paidan päälleen tällä kaudella. Interistä saapunut Arttu Hoskonen vahvistaa puolustusta, lainamiehet Conor Hazard (Celtic) ja Bojan Radulovic (AIK) maalivahtiosastoa ja hyökkäystä. Laitapuolustajaosastolle ovat liittyneet SJK:ssa viime kaudella pelannut Murilo, sekä nuori rovaniemeläinen Miska Ylitolva. Ulkomailta ovat saapuneet myös keskikentän Manuel Martic ja hyökkääjä Fabian Serrarens. Lisäksi lainalla ollut Pyry Hannola palasi seuraan.

Lähtijöitäkin luonnollisesti on. Suurimpia nimiä ovat varmasti Saksaan matkannut Daniel O’Shaughnessy, sekä Ruotsiin muuttanut Lucas Lingman.

Odotan keskiviikolta varmasti vaikeaa ottelua. Meidän täytyy olla todella keskittyneitä ja suoriutua hyvin jatkopaikan ottamiseksi. Se on tietenkin tavoitteemme ja muu ei meille kelpaa.

Jo viime kaudella ahkerasti hyökkäyksissä mukana ollut Modesto on saanut tällä kaudella vieläkin hyökkäävämmän roolin. Portugalilainen itse kokee, että uusi rooli sopii hänelle hyvin, vaikka korostaakin kunnon joukkuepalaajan tavoin pelaavansa millä paikalla tahansa, kunhan voi auttaa joukkuetta.

On tietysti vielä hyvin aikaista sanoa, mutta olen erittäin varma siitä, että voin esittää hyviä otteita tässä uudessa roolissa. Uskon, että pelaajatyylini osuu siihen hyvin. Tottakai pelaan mielelläni ihan millä tahansa paikalla jossa olen joukkueelleni hyödyksi. Kaikkein tärkeintä on parantaa viime kaudesta ja ehdoton ykköstavoitteeni on auttaa seuraa ja joukkuekavereitani menestymään, hän summaa.

Liigacupin välierä HJK vs FC Honka siis keskiviikkona 2.3. klo 15.00. Otteluun ei oteta yleisöä. Lähetys: Ruutu+

Yhteistyössä