Otteluraportti, Veikkausliiga

Hongalle kolme pistettä toisen jakson maaleilla

FC Honka ja KTP kohtasivat Tapiolan urheilupuiston lauantaipäivässä. Tasaisen avausjakson ainoan maalin iski vierasjoukkue KTP, mutta Honka osui toisella jaksolla kolmesti ja piti täyden pistepotin Espoossa.

Avausjakso

Honka sai luotua ottelun ensimmäisen tilanteensa, kun kellossa oli kolme ja puoli minuuttia. Otso Koskinen sai pallon boksissa ja lähetti kovan pallon maalille, mutta Anton Lepola koppasi pelivälineen syliinsä. Muuten ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana ei juuri paikkoja nähty ja molemmille joukkueille murtautuminen tekopaikoille oli haastavaa.

22. minuutilla Honka sai vapaapotkun hyvästä paikasta rangaistusalueen kaarelta, mutta Lucas Kaufmannin laukaus karkasi maalin ylitse. Muutamaa minuuttia myöhemmin Kaufmann lähetti kulmapotkun etualueelle ja Dani Hatakka pääsi jatkamaan, mutta puolustajan yritys meni myös maalin yli.

Ottelun avausmaalin iski vierasjoukkue KTP 34. minuutilla. Ian Garret laukoi vasurillaan ja Aleksi Tarvonen ehti ensimmäisenä paluupalloon.

Lisämaaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle mentiin vierasjoukkueen maalin johdossa.

Toinen jakso

Honka tuli toiselle nelivitoselle vahvasti ja iskikin tasoituksen, kun jaksoa oli pelattu neljä minuuttia. Koskinen sai pallon boksiin ja pelasi maalinedustalle, josta peliväline pomppi lopulta maaliin.

Izunna Uzochukwu haki avausmaaliaan Honka-paidassa 58. minuutilla. Keskikenttäpelaaja laukoi boksin ulkopuolelta oikealla jalallaan, eikä kuti mennyt paljoa maalin ohitse.

63. minuutilla KTP:n David Ramadingaye sai toisen keltaisen korttinsa ja joutui jättämään kentän. Hetkeä myöhemmin Honka siirtyi 2-1 johtoon. Rui Modeston keskitys tuli taka-alueelle Edmund Arko-Mensahille, joka laittoi matalan pallon takatolpalla vapaana olleelle Konsta Rasimukselle. Keskikenttäpelaaja viimeisteli varmasti kauden avausmaalinsa.

71. minuutilla Luis Henrique oli lähellä siirtää Hongan kahden maalin karkumatkalle. Modeston keskitys oli tarkka, mutta hyökkääjä ei aivan saanut jalkaansa väliin.

Veikkausliigadebyyttiään pelannut, vaihdosta kentälle tullut Hannes Woivalin ja Modesto rakensivat viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa paikan Darren Smithille, mutta kuti meni hieman takakulmasta ohi.

Honka iski viimeisen niitin kotkalaisten arkkuun lisäajan ensimmäisellä minuutilla. Ville Koski vapautti Arko-Mensahin nousuun upealla pitkällä syötöllä. Ghanalainen pääsi nokikkain KTP-vahti Anton Lepolan kanssa ja viimeisteli varmasti tulostaululle loppulukemat 3-1.

– Ehdottomasti tärkeintä oli, että saimme voiton ja tärkeät kolme pistettä. Ei se tänään helpolla tullut. Toisaalta saimme koko ajan kokonaisvaltaista painetta enemmän Kotkan päähän, sitä kautta maalipaikkoja ja teimme lopulta pari maaliakin. KTP oli ensimmäisellä jaksolla organisoituneempi. Kyllä me avausjaksollakin aikalailla palloa hallitsimme. Ehkä vastustaja väsyi ja saimme myös sitä kautta paremman toisen jakson, kommentoi voittomaalista vastannut Konsta Rasimus.

Hongan kausi jatkuu Metroderbyllä ensi viikon sunnuntaina 19.9. Silloin vieraaksi Tapiolan urheilupuistossa kello 15.00 alkavaan otteluun saapuu HJK. Osta lippusi otteluun tästä!

– Voitosta tulee tietenkin aina lisää itseluottamusta. Lisäksi teimme hyviä maaleja tänään, sekin tuo lisää hyvää fiilistä. Sen kautta on aina helpompi lähteä tuleviin peleihin, Rasimus päättää.

Hongan avauskokoonpano:
#4 Izunna Uzochukwu (65′ Hannes Woivalin)
#5 Henri Aalto
#7 Jonas Levänen (65′ Edmund Arko-Mensah)
#10 Lucas Kaufmann (65′ Niilo Saarikivi)
#13 Tim Murray (MV)
#16 Konsta Rasimus
#17 Rui Modesto
#21 Ville Koski
#26 Dani Hatakka
#32 Luis Henrique
#88 Otso Koskinen (74′ Darren Smith)

Vaihdossa: #20 Matias Rale, #70 Roope Paunio, #86 Pauli Katajamäki

Yhteistyössä