Etsi tältä sivustolta

Honka Akatemia isännöi EPS:aa Espoon paikalliskamppailussa

Honka Akatemia kohtaa tänään sunnuntaina kello 16.00 kotonaan Tapiolan urheilupuiston TN 1:llä paikallisottelussa EPS:n. Tästä tekstistä löydät asetelmia otteluun, sekä tietoa ottelutapahtuman järjestelyistä.

Honka Akatemia on otteluun lähtiessä Kakkosen B-lohkon sijalla seitsemän, kerättyään kuuden voiton, kahden tasapelin ja viiden tappion myötä kaksikymmentä pistettä. Koronakaranteenien häirittyä monen joukkueen kautta, ei sarjataulukkoa voi kuitenkaan tutkia vain sijoitusten mukaan. Mm. Honka Akatemia on pelannut vain kolmetoista ottelua, kun kaikilla muilla joukkueilla on tilillään vähintään viisitoista, korkeintaan kahdeksantoista pelattua peliä.

Keltamustilla on menossa tällä hetkellä hieman vaikeampi jakso, sillä joukkue on kärsinyt tappion kahdessa viime ottelussaan. Ensin PIF vei pisteet loppuhetkien maalilla ja viime keskiviikkona SalPa oli kotonaan vahvempi luvuin 2-0. Nyt Abdi Mohamedin ja Juho Suuperkon luotsaamalle joukkueelle tarjoutuukin hyvä tilaisuus palata voittokantaan paikallisvastustaja EPS:ää vastaan.

Honka Akatemian parasmaalintekijä tällä kaudella on yhä kolmesti osunut Idrissa Camara. Akatemian riveissä tällä kaudella pelannut keksikenttäpelaaja Hannes Woivalin teki eilisessä Veikkausliigaotteussa pääsarjadebyyttinsä.

Vastustaja EPS

Vastustaja EPS on otteluun lähtiessä lohkon toiseksi viimeisellä sijalla, joten espoonlahtelaiset janoavat varmasti tärkeitä pisteitä itselleen. Joukkueella on kasassa kolmetoista pistettä. Toki se on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin sijaa ylempänä, viisi pistettä edellä oleva Ilves/2.

EPS:n paras malintekijä tällä Kakkosen kaudella on viidesti osunut Aleksi Hollmen. Mustafa Beyailla on kasassa neljä tehtyä maalia ja Jere Ahopellolla kolme.

Honka Akatemia ja EPS kohtasivat aiemmin tällä kaudella kesäkuussa Espoonlahdessa, jolloin päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

Info ottelutapahtumasta

Honka Akatemia-EPS pelataan Tapiolan urheilupuiston TN1:llä. FC Honka P09 Akatemia myy otteluun viiden euron hintaisia lippuja, ja kaikki tuotot menevät joukkueen toimintaan. Hongan Veikkausliigan kausikortilla pääsee otteluun sisään.

Ottelutapahtuma-alueella ei ole kioskipalveluita, mutta lähistöllä sijaitsee FC Honka ry:n kioski.

Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä ottelutapahtumassa! Muistathan myös pitää huolta turvaväleistä muihin katsojiin. Älä saavu otteluun sairaana, tai jos sinulla on minkäänlaisia koronavirustaudin oireita.

Tervetuloa kannustamaan Honka Akatemia voittoon!

Back to top