Kuukausi: helmikuu 2018

Otteluraportti, Suomen Cup

HIFK kaatui maalirikkaassa ottelussa

Hongan cup-matka jatkuu puhtaalla pelillä, kun HIFK kaatui maalirikkaassa ottelussa lopulta lukemin 2-3. Ratkaisijana toimi jälleen kerran huippuvireessä oleva Masar Ömer.

Ottelun alku oli sekava, ja kumpikaan joukkue ei saanut peliään käyntiin. Avausmaalin iski punapaitainen kotijoukkue. 15 minuutin kohdalla Tuukka Kurki unohtui Hongan puolustukselta vapaaksi maalin eteen, ja kovassa maalivireessä oleva nuori hyökkääjä puski pallon ohi Honka-debyyttiään pelanneen Davor Taleskin.

Honka lähti heti raivoisasti hakemaan tasoitusta, ja paikkoja syntyikin. Javi Hervasin antaman kulmapotkun jälkitilanteesta keltamustat pääsivät kokeilemaan monestikin, mutta Daniel Kollar HIFK-maalilla selvitti tilanteen kuin ihmeen kaupalla.

20 minuutin kohdalla Borjas Martin kokeili kovaa kaukolaukausta, mutta Kollar onnistui torjumaan tilanteen kulmapotkuksi. Siitä Honka kuitenkin iski, kun Konsta Rasimus pääsi puskemaan pallon maalin yläkulmaan ja lukemiksi 1-1.

Tasatilanne säilyi kuitenkin vain kymmenen minuuttia. Antti Ulmanen sai tilaa kuudentoista alueen ulkopuolella, ja tarkka kuti alakulmaan yllätti Taleskin. Tauolle siirryttiin siis kotijoukkueen maalin johdossa.

Toisella jaksolla Honka otti pelin selvemmin haltuunsa, vaikka HIFK:kin sai luotua muutamia paikkoja. Masar Ömer oli kuitenkin punaisten puolustukselle liikaa. 53 minuutin kohdalla Borjas teki upean esityön, ja Ömer laukoi pallon ohi Kollarin.

Vain minuuttia myöhemmin pallo löytyi jälleen HIFK:n verkosta. Hongan numero 9 taisteli pallon itselleen vastustajan puolustajien keskellä, ja sijoitti tarkasti vasempaan alakulmaan. Ömerin talvikauden maalisaldo kasvoi samalla seitsemään, ja Honka siirtyi 2-3 vierasjohtoon.

HIFK haki kovasti tasoitusmaalia, mutta sitä ei tullut. Lähimpänä kävi Mohamed Hussein, jonka laukaus kolahti Honka-maalin tolppaan. Aivan loppuminuuteilla Borjasilla oli tilaisuus ratkaista peli, mutta Kollar onnistui pelastamaan läpiajoon karanneen espanjalaisen laukauksen. Kun enempää maaleja ei siis nähty, nappasi Honka mukaansa Talista kaikki kolme pistettä.

Honka jatkaa cup-otteluita kahden viikon kuluttua lauantaina 3.3. Imatran Aviasport Arenalla, kun vastassa on Kakkosen PEPO. Ottelu käynnistyy kello 15.00. Akatemia puolestaan pelaa seuraavan cup-kamppailunsa saman viikon maanantaina 26.2. Tammisaaressa kello 17.30 alkavassa ottelussa kotijoukkueena on EIF.

Hongan kokoonpano:
#5 Zeljko Savic (67´ Robert Ivanov)
#7 Jonas Levänen
#8 Javi Hervas
#9 Masar Ömer
#14 Borjas Martin
#16 Konsta Rasimus
#21 Joel Perovuo
#23 Kasperi Liikonen (83´ Mosawer Ahadi)
#28 Tommi Saarinen (C)
#89 Nemanja Obradovic (67´ Joni Korhonen)
#95 Davor Taleski

Maalintekijät:
21´ 1-1 Konsta Rasimus
53´ 2-2 Masar Ömer
54´ 2-3 Masar Ömer

Otteluennakko, Suomen Cup

Cupissa vastassa HIFK

Hongan toinen cup-ottelu koittaa perjantaina, kun viime kauden liigakarsinnoista tuttu HIFK asettuu vastaan. Ottelu alkaa Talin hallissa kello 19.00.

Honka on kokenut jonkin verran muutoksia talven aikana. Muutama pelaaja on lähtenyt, ja uusia vahvistuksia on saapunut. Viimeisimpänä joukkueeseen liittyivät hyökkääjä Alex Nimely, sekä maalivahti Davor Taleski. Suomen Cupissa Honka on pelannut vasta yhden ottelun, kun KTP kaatui Masar Ömerin maalilla 1-0 lukemin. Talvikauden harjoitusottelut mukaan lukien juuri Ömer on ollut Hongan tehokkain pelaaja. Viimeisimpänä Honka on pelannut viime viikon perjantaina, kun harjoitusottelu Nõmme Kaljua vastaan päättyi 1-1 tasatulokseen. Kyseisessä ottelussa Hongan maalin iski Zeljko Savic.

HIFK putosi täksi kaudeksi Ykköseen, hävittyään liigakarsinnat juurikin Hongalle. Joukkueen runko on pysynyt putoamisesta huolimatta kasassa, ja mm. kokeneet Jukka Halme ja Esa Terävä jatkavat punaisissa myös ensi kaudella. Honkalaisillekin hyvin tuttuja pelaajia perjantain vastustajan väreistä löytyy, sillä esimerkiksi Daniel Kollar sekä Jaakko Lepola pukevat punaisen paidan päälleen.

HIFK on ehtinyt pelata jo kolme cup-ottelua, joista tuloksena on kaksi voittoa ja yksi tasapeli. Avausottelussa helsinkiläiset tasasivat Gnistanin kanssa pisteet, jonka jälkeen PEPO kaatui 4-1 ja KTP 3-1 numeroin. Klubi 04:stä siirtynyt Tuukka Kurki on ollut talvella kovassa vireessä, iskien kolmessa ottelussa yhtä monta osumaa.

Hongalta perjantain ottelusta ovat sivussa ainakin Jatuli Laevuo, Ahmed El-Amrani, Youness Rahimi, Duarte Tammilehto, sekä Lucas Kaufmann.

HIFK – Esport Honka
Perjantai 16.2 Kello 19:00
Talin Halli

Uutiset

Davor Taleski Honkaan

Honka vahvistaa maalivahtiosastoaan makedonialaisella Davor Taleskilla. 22-vuotias maalivahti on viettänyt koko tähänastisen jalkapallouransa kotimaassaan. Viimeisimpänä Taleski on edustanut Pobeda Prilebiä, ja sitä ennen pelejä on kertynyt myös Bregalnica Stipin ja Metalurg Skopjen paidassa.

Makedonian nuorismaajoukkueistakin edustusta löytyy muutaman ottelun verran. Taleski pelasi myös talvella FC Lahden maalilla harjoitusottelussa Honkaa vastaan.

Tämän sopimuksen myötä Hongalla on ensi kaudelle kasassa vahva maalivahtinelikko. Taleskin lisäksi keltamustan maalia vartioivat viime kaudelta jatkava Tim Murray, sekä nuoret Felix Ferahyan ja Atte Paunio. Maalivahtivalmentajana jatkaa espanjalainen Ayoze Mentado.

Teimme erityisen paljon taustatyötä maalivahdin hankinnan parissa. Parista hyvästä vaihtoehdosta oli lopulta todella helppo päätyä Davoriin. Erityisesti maalivahtivalmentajamme Ayo Mentadon analyysi painoi vaakakupissa paljon. Nuori, lahjakas ja kova tekemään töitä”, kertoo ja kuvailee Esport Hongan manageri Hexi Arteva.

Davor Taleskin haastattelu:

Akatemia, Harjoitusottelut, Otteluraportti

Voitto ja tasapeli tuliaisena Virosta

Esport Hongan Veikkausliigajoukkue ja Honka Akatemia viettivät kaksi päivää torstaista perjantaihin Tallinnassa pelimatkalla. Molemmat pelasivat harjoitusottelun paikallisen Nõmme Kaljun joukkueita vastaan.

Heti satamaan saapumisen jälkeen joukkueet suuntasivat harjoituksiin. Edustusjoukkueesta mukana oli koko rinki, lukuunottamatta operaatiosta toipuvaa Lucas Kaufmannia. Myös vasta edellisenä päivänä Suomeen saapunut Alex Nimely oli siis mukana.

Perjantaina vuorossa olivat harjoitusottelut. Akatemia kohtasi Nõmme Kaljun U21-joukkueen 11.30 alkaneessa kamppailussa. Ottelu oli alusta asti Hongan hallintaa, ja kotijoukkue keskittyi puolustamaan ja hyökkäämään vastaan. Akatemian runsaasta pallonhallinnnasta huolimatta todelliset maalipaikat jäivät vähiin, ja tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika mentiin pitkälti samalla kaavalla, Hongan hallitessa peliä. Kuparisen pääsi rikkomaan viimein Ville Kiiski, joka karkasi puolustukselta ja viimeisteli varmasti pallon maaliin. Honka loi vielä muutaman hyvän maalipaikan, mutta enempää maaleja ei nähty. Lopputulokseksi kirjattiin näin keltamustien maalin voitto.

Heti Akatemian ottelun jälkeen Hongan Veikkausliigajoukkue kohtasi viime kaudella Viron pääsarjassa Meistriliigassa kolmanneksi sijoittuneen Nõmmen edutuksen. Korijoukkue oli alkuminuuteilla vahva, ja loi muutaman hyvin vaarallisen tilanteen. Tim Murrayn pelastukset Honka-maalilla pitivät lukemat kuitenkin nollilla. Hongan paras paikka avautui Joel Perovuolle, jonka tulinen kaukolaukaus kolahti ylärimaan. Tauolle siirryttiin tässäkin ottelussa maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso oli ensimmäistä tasaisempi, ja ajoittain jopa selvästi Hongan hallussa. Avausmaalin iski kuitenkin Nõmme, jonka hyökkääjä pääsi rokottamaan Hongan puolustuksen kommunikaatiovirheestä.

Honka lähti kuitenkin heti kovasti hakemaan tasoitusmaalia, ja se syntyikin lopulta viisi minuuttia ennen ottelun päätöstä. Levänen ja Obradovic pelasivat vasemmalla laidalla upean kuvion, ja keskitys löysi maalilta debyyttiään Honka-paidassa pelanneen Alex Nimelyn. Nõmme-vahti Teles onnistui torjumaan englantilaisen laukauksen, mutta paluupallossa ensimmäisenä oli Zeljko Savic, joka viimeisteli näin ensimmäisen maalinsa Hongalle. Viimeisen viiden peliminuutin aikana kovinkaan vaarallisia tilanteita ei nähty kummassakaan päässä, ja lopputulokseksi jäi 1-1.

Honka jatkaa cup-urakkaansa ensi viikon perjantaina 16.2. kello 19.00, kun Talin Hallissa vastassa on HIFK. Akatemian seuraava ottelu on maanantaina 26.2. kello 17.30, kun EIF isännöi keltamustia. Lisäksi Hongan B-junioreiden SM-karsinta jatkuu jo tänään lauantaina kello 14.30. Vastassa Matinkylän tekonurmella on NJS.

Honka Akatemian kokoonpano vs Nõmme Kalju U21:
Felix Ferahyan (MV) (46´ Niklas Hakkila)
Sebastian Veijola
Burak Kilic
Joona Rahikka
Joakim Nivala
Veeti Väätäinen
Mohamed Sheikh
Klaus Huovila
Niko Pulkkinen (46´ Eemil Vuornos)
Nathael Ishii
Ville Kiiski (70´ Niko Pulkkinen)

Maalintekijät:

65´ 0-1 Ville Kiiski


Hongan kokoonpano vs Nõmme Kalju:

#5 Zeljko Savic
#7 Jonas Levänen
#8 Javi Hervas
#9 Masar Ömer (83´ Alex Nimely)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin
#15 Jatuli Laevuo (55´ Robert Ivanov)
#16 Konsta Rasimus
#21 Joel Perovuo
#23 Kasperi Liikonen (76´ Mosawer Ahadi)
#89 Nemanja Obradovic

Maalintekijä:

85´ 1-1 Zeljko Savic

Uutiset

Alex Nimely Honkaan

Esport Hongan hyökkäys vahvistuu, kun liberialais-englantilainen Alex Nimely pukee ensi kaudella päälleen keltamustan paidan. 

Liberiassa syntynyt ja uransa aloittanut Nimely sai testijakson kautta sopimuksen englantilaiseen suurseuraan Manchester Cityyn. Englannissa peliaika tuli suurilta osin lainalla maan toisella sarjatasolla, niin Crystal Palacen, kuin Middlesbroughinkin riveissä. Cityn paidassa Valioliiga- ja Eurooppa-liigakokemusta tuli yhden ottelun verran.

Manchesterin jälkeen Nimely on edustanut Port Valea Englannissa, sekä romanialaisia Poli Timisoaraa ja FC Viitorulia. 26-vuotiaan hyökkääjän viimeisin seura on norjalainen pääsarjajoukkue Stabæk. Englannin U20-maajoukkueessa Nimely on pelannut kolme ottelua, joissa on syntynyt myös yksi maali.

Alex tulee meille paikkaamaan hyökkäyspään vajetta, joka ainakin Kaufmannin loukkaantumisen ajan ehdottomasti tarvitsee sitä. Laadukas ja mielenkiintoinen kaveri, josta saimme hyvät suositukset Norjasta ja Englannista”, kommentoi hankintaa Esport Hongan GM Hexi Arteva.

Alex Nimely esitellään tarkemmin lähiviikkoina.

Akatemia, Otteluennakko, Suomen Cup

Akatemia kohtaa Klubi-04:n pikkuderbyssä

Honka Akatemia jatkaa kauttaan lauantaina 3.2., kun Klubi 04 isännöi keltamustia. Ottelu alkaa Talin hallissa jo kello 12.00. Ottelua voi seurata myös Ruutu+-palvelusta. 

Kakkoseen täksi kaudeksi noussut Honka Akatemia aloitti cup-urakkansa kaksi viikkoa sitten Ahvenanmaalla. Akatemia taisteli loppuun asti, mutta kotijoukkue IFK Mariehamn näytti minkä takia se on ollut muutamat viimeset kaudet Veikkausliigan kärkijoukkueita ja otti rutiinilla 4-0 voiton. Sergio Almenaran valmentaman joukkueen runko pysyi talven aikana hyvin kasassa, mutta myös muutamia vahvistuksia on tullut. Esimerkiksi Felix Ferahyan saapui Kuopion Palloseurasta vahvistamaan maalivahtiosastoa ja Sebastian Veijola Legirus Interistä puolustukseen.

HJK:n reservijoukkue Klubi 04 nousi niinikään viime kauden päätteeksi sarjaporrasta ylemmäksi, ja pelaa ensi kaudella Ykkösessä. Joukkueen nousuun luotsannut Toni Koskela siirtyi kauden jälkeen Rovaniemen Palloseuran päävalmentajaksi, ja vastuun otti Mikko Mannila. Mannilan apuna valmennuksessa toimii myös kokenut maajoukkuepelaaja Mika Väyrynen, joka päätti peliuransa viime kauteen. Klubi 04:sen riveistä löytyy Honka-paidasta tuttu pelaaja, sillä kaksi edellistä kautta Hongan riveissä hyökännyt Rony Huhtala siirtyi joukkueeseen tulevalle kaudelle. Klubi 04 haki Suomen Cupin avausottelussaan pisteen TPS:ltä 1-1 tuloksella, ja kärsi viime sunnuntaina IFK Mariehamnille tappion lukemin 4-2.

Lauantaina pelaa Akatemian lisäksi myös toinen Hongan nuoria lupauksia täynnä oleva joukkue, kun U17 aloittaa Riku Paularinteen johdolla BSM-karsinnat. HJK saapuu vieraaksi Esport Arenalla kello 14.00 alkavaan kamppailuun.

Harjoitusottelut, Otteluraportti

Lahti oli Honkaa vahvempi harjoitusottelussa

FC Lahti oli Honkaa vahvempi harjoitusottelussa, ja voitti lopulta luvuin 1-4. Hongan maalin viimeisteli Masar Ömer.

Ottelun ensimmäinen puoliaika eteni tasaisissa merkeissä, ja molemmat joukkueet saivat luotua muutamia maalipaikkoja. 29 peliminuutin kohdalla vierailijoiden Teemu Jäntti avasi maalinteon tarkalla laukauksella Honka-maalin kulmaan.

Hongan paras tilanne ensimmäisellä jaksolla syntyi Borjas Martinin läpisyötöstä, josta Nemanja Obradovic pääsi karkaamaan puolustukselta. Nopeasti maaliltaan vastaan tullut Taleski onnistui kuitenkin torjumaan serbin laukauksen. Näin tauolle siirryttiin lahtelaisten maalin johdossa.

Toiselle jaksolle Honka suoritti kolme vaihtoa. Jonas Levänen, Borjas Martin ja Javi Hervas tulivat penkille, ja Jatuli Laevo, Masar Ömer, sekä Doni Arifi pääsivät kentälle.

Vaihtojen myötä vasemmaksi laitapuolustajaksi siirtyneen Ahmed El-Amaranin jalasta lähteneet erikoistilanteet aiheuttivat vaikeuksia FC Lahden puolustukselle. Taleski onnistui vain vaivoin torjumaan norjalaisen vapaapotkun kulmaksi.

El-Amranin antamasta kulmapotkusta syntyi myös Hongan tasoitusmaali. Matala pallo tuli aina maalin eteen asti, jossa päivystänyt Masar Ömer laukoi sen verkkoon. Kovassa vireessä olevalle Ömerille maali oli talvikauden neljään otteluun jo viides osuma.

Jon Villanueva (Kuva: Juhani Järvenpää)

Peli jatkui tasaisena loppuun asti, mutta maalit iski Lahti. 73 minuutin kohdalla vieralijoille vihellettiin rangaistuspotku.
Hongan testattavana oleva maalivahti Jon Villanueva venytti pallon tielle, muta Fareed Sadat ehti ensimmäisenä paluupalloon ja vei Lahden johtoon.

Sadat pääsi rokottamaan vielä toistamiseen, ja loppulukemat viimeisteli komealla kaukolaukauksella Eemeli Virta aivan loppuminuuteilla.

Kooste:

Hongan kausi jatkuu Suomen Cupin muodossa perjantaina 16.2. kello 19.00, kun Talin hallissa vastaan asettuu HIFK. Honka Akatemia sen sijaan jatkaa cup-urakkaansa jo lauantaina, kun Klubi 04 isännöi Sergio Almenaran ryhmää kello 12.00 alkavassa ottelussa. Pelipaikkana tässäkin ottelussa on Talin halli.

Yhteistyössä