Kuukausi: kesäkuu 2015

Kakkonen, Otteluraportti

Hongalle kauden suurimaalisin voitto – ”Olimme huonoja alussa”

Esport Honka pysyy edelleen voittojen tiellä. Tänään, sunnuntaina kaatui helsinkiläinen Atlantis FC lukemin 5-o.

Kuten viime kotiottelussakin niin myös tänään Honka sai tehtyä ottelun avausmaalin heti kamppailun alussa. Niki Otaru viimeisteli päällään 1-0-johto-osuman. Ottelua oli tuolloin pelattu kolme minuuttia.

Ensimmäisen maalin jälkeen Hongan peli lyssähti aavistuksen verran. Syötöt eivät tavoittaneet omia pelaajia ja liike loppui espoolaisnipulta. Atlantis sai luotua muutaman hyvännäköisen maalipaikankin. Varsinainen ryhtiliike ja samalla ottelun kulminaatiopiste sai alkunsa ensimmäisen puoliajan lopussa. Miko Puuskari pelasi Toni Sjöstedtin yksin läpi. Sjöstedt harhautti maalivahdin, joka kaatoi nuorukaisen nurmen pintaan. Atlantiksen maalivahdille punainen kortti ja Hongalle rangaistuspotku, jonka viimeisteli Joel Perovuo. Tauolle lähdettiin 2-0-lukemista.

– Ihan pelin alku oli meiltä loistava. Sitten tapahtui sama kuin Vaajakoskella, ajattelimme, että peli menee kävellen. Maalin jälkeiset 20 minuuttia olimme huonoja. Ei pelattu helpon kautta, kuljetettiin liikaa ja haettiin liian hienoja kuvioita, Honka-luotsi Sampo Koskinen sanoi.

– Hursti(Ville) oli hyvä. Hän pysäytti siinä yhden yksin läpi-tilanteenkin ja piti nollan.

Tauon jälkeen kentällä nähtiin vain yksi joukkue, Esport Honka. Honka järjesteli monia maailmanluokan maalipaikkoja, mutta varsinkin puoliajan alkuun ruuti oli vielä suhteellisen märkää. 70 minuutin kohdalla nähtiinkin sitten ottelun ja ehkä tähän mennessä kauden hienoin Hongan kotiottelumaali, kun toppari Tuomo Turunen laukoi Perovuon kulman suoraan ilmasta Atlantis-maalin takanurkkaan. Viimeiseen 20 minuuttin nähtiin vielä kaksi Honka-maalia. Neljännestä osumasta vastasi illan toisellaan Otaru ja viidennen maalin viimeisteli ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotiyleisön edessä pelannut vikkeläkinttuinen hyökkääjä Karim Jouini.

– Vastustaja oli yksilöinä hyvä, mutta nukahteli joukkupelissä. Käytimme hyvin hyödyksemme sen. Toisaalta tiukemmassa ottelussa pitää pystyä viimeistelemään vieläkin paremmin, Koskinen analysoi.

– Pelaajille hatunnosto, että nostivat tasoa toiselle jaksolle. Tällä kaudella pelin teema on yleisesti ollut, miten me pystymme hoitamaan alun, saamaan ensimmäisen maalin ja miten peli kääntyy meille. Pelaamisessamme on ainakin vielä riittänyt malttia.

Koskinen mainitsi, että toisinaan peleissä on selkä suoristunut, kun ollaan selvässä johtoasemassa. Tänään sitä ei tapahtunut, ja siitä kuului iso kiitos vaihtopelaajille, joista jokainen toi hyvää virtaa kentälle.

– Olimme tänään joukkueena alkuun huonoja ja joukkueena paransimme loppua kohden. Vaikea nostaa ketää yksittäistä pelaajaa esille. Niki(Otaru) sai tänään paljon tulosta aikaan. Levänen oli jälleen hyvä. Sjöstedtin Tonilla on nopeat jalat, jotka ovat myrkkyä monelle vastustajalle, Koskinen kehui.

Kakkonen, Otteluennakko

Hongalla kiikarissa voittoputken jatkuminen – ”Iso ero hyvän ja huonon päivän välillä”

Esport Honka jahtaa tänään Tapiolan Urheilupuistossa kauden seitsemännettä voittoa. Vieraaksi Espooseen saapuu helsinkiläinen Atlantis FC. Ottelu alkaa kello 18:30.

Atlantis FC on aloittanut kauden vaihtelevalla menestyksellä. Sillä on saalistettuna yksi voitto, joka tuli PKKU:sta lukemin 3-0. Muutoin Atlantis on ollut heikko. Siitä kertoo muun muassa neljä tappiota tällä kaudella. Viimeisin helsinkiläisten ottelu päättyi 1-1-pistejakoon NJS:n isäntänä.

– Pelasimme yhden harjoitusmatsin kevättalvella. Vaikuttaa siltä, että Atlantiksella on iso ero hyvän ja huonon päivän välillä. Joukkueessa on paljon hyviä yksilöitä, mutta virheitä sattuu myös suhteellisen paljon, honka-valmentaja Sampo Koskinen sanoi.

Honka on aloittanut kauden tappioitta. Myös tasapelisarake näyttää edelleen nollaa. Sen sijaan voittoja on kertynyt jo kuusi. Viimeisin voitto tuli PKKU:n kustannuksella samoin lukemin kuin Atlantiskin voitti eli 0-3. Koskinen sanoi, että on positiivista, kuinka vanhat, kokeneet pelaajat ovat nostaneet tasoaan läpi alkukauden. Hänen mukaansa on ollut myös hienoa nähdä, kuinka nuoret pelaajat ovat käyttäneet hienosti paikkansa, kun ovat peliaikaa saaneet.

– Ottelutahti on tällä hetkellä erittäin kova. Ennen viime peliä neljä kaveria ilmoitti samana päivänä, etteivät pysty pelaamaan. Onneksi meillä on leveä materiaali, joka auttaa erittäin hyvin. Jokainen pelaaja on tällä hetkellä erittäin tärkeä, eikä kenenkään pelipaikkaa ole kiveen hakattu.

Koskisen lääkkeet Atlantiksen kaatoon ovat tutut.

– Kunhan vain maltetaan jaksaa pelata omaa peliä niin kyllä sitä kautta tulee maalipaikkojakin.

Kakkonen, Otteluennakko

Otteluruuhkan keskeltä Atlantiksen kaatoon – ”Iso ero hyvän ja huonon päivän välillä”

Esport Honka jahtaa tänään Tapiolan Urheilupuistossa kauden seitsemännettä voittoa. Vieraaksi Espooseen saapuu helsinkiläinen Atlantis FC. Ottelu alkaa kello 18:30.

Atlantis FC on aloittanut kauden vaihtelevalla menestyksellä. Sillä on saalistettuna yksi voitto, joka tuli PKKU:sta lukemin 3-0. Muutoin Atlantis on ollut heikko. Siitä kertoo muun muassa neljä tappiota tällä kaudella. Viimeisin helsinkiläisten ottelu päättyi 1-1-pistejakoon NJS:n isäntänä.

– Pelasimme yhden harjoitusmatsin kevättalvella. Vaikuttaa siltä, että Atlantiksella on iso ero hyvän ja huonon päivän välillä. Joukkueessa on paljon hyviä yksilöitä, mutta virheitä sattuu myös suhteellisen paljon, honka-valmentaja Sampo Koskinen sanoi.

Honka on aloittanut kauden tappioitta. Myös tasapelisarake näyttää edelleen nollaa. Sen sijaan voittoja on kertynyt jo kuusi. Viimeisin voitto tuli PKKU:n kustannuksella samoin lukemin kuin Atlantiskin voitti eli 0-3. Koskinen sanoi, että on positiivista, kuinka vanhat, kokeneet pelaajat ovat nostaneet tasoaan läpi alkukauden. Hänen mukaansa on ollut myös hienoa nähdä, kuinka nuoret pelaajat ovat käyttäneet hienosti paikkansa, kun ovat peliaikaa saaneet.

– Ottelutahti on tällä hetkellä erittäin kova. Ennen viime peliä neljä kaveria ilmoitti samana päivänä, etteivät pysty pelaamaan. Onneksi meillä on leveä materiaali, joka auttaa erittäin hyvin. Jokainen pelaaja on tällä hetkellä erittäin tärkeä, eikä kenenkään pelipaikkaa ole kiveen hakattu.

Koskisen lääkkeet Atlantiksen kaatoon ovat tutut.

– Kunhan vain maltetaan jaksaa pelata omaa peliä niin kyllä sitä kautta tulee maalipaikkojakin.

Uutiset

Honkalaiset osa 1. – Miten menee, Henri Aalto?

EHTV tapasi viime kotiottelun jälkimainingeissa viime kauden kapteenin Henri Aallon.  

”Henkka” kertoo muun muassa miten on sujunut Seinäjoella ja mitä odotuksia miehellä on kuluvalta kaudelta.

  • Henri Aalto, 26, puolustaja

– SJK, Seinäjoki

> Veikkausliiga

– 8 ottelua, 1 keltainen kortti, 720 min. peliaikaa

> Suomen Cup

– 1 ottelu, 90 min. peliaikaa

Ex-Honkalaiset ulkomailla:

  • Tim Väyrynen, 22, hyökkääjä

– FC Viktoria Köln, Regionalliga West(Saksan 3. divisioonan länsilohko)

> 13 ottelua, 7 maalia, 1 syöttö, 1 keltainen kortti, 950 min. peliaikaa

– Borussia Dortmund/2,  3. Liga(Saksan 2.divisioona)

> 11 ottelua, 1 keltainen kortti, 327 min. peliaikaa

  • Sauli Väisänen, 20, puolustaja

– AIK Tukholma, Allsvenskan(Ruotsin pääsarja)

> 6 ottelua, 1 maali, 3 keltaista korttia, 326 min. peliaikaa

  • Lum Rexhepi, 22, puolustaja

– Lilleström SK, Tippeligaen(Norjan pääsarja)

> Ei pelattuja minuutteja

  • Ville Jalasto, 29, puolustaja

– Stabaek IF, Tippeligaen(Norjan pääsarja)

> 11 ottelua, 1 keltainen kortti, 969 min. peliaikaa

– NM-Cup

> 1 ottelu, 90 min. peliaikaa

  • Hannu Patronen, 31, puolustaja

– Sogndal IL, OBOS-ligaen(Norjan 2. divisioona)

> 9 ottelua, 3 maalia, 687 min. peliaikaa

Kakkonen, Otteluraportti

Honka kuudenteen voittoonsa – ”Missään vaiheessa en huolestunut”

Esport Hongalle kauden kuudennesta ottelusta kuudes voitto. Eilen, maanantaina 1.6. se tuli PK Keski-Uusimaan vieraana. Kamppailu oli vielä puoliajalla tasan, mutta vahvan toisen jakson jälkeen loppulukemiksi kirjattiin 0-3 Hongan hyväksi.

– Meiltä vähän vaisu alku peliin. Päästiin puolen tunnin kohdalla otteluun paremmin mukaan, ja siitä alkoi hyvien maalipaikkojen luominen. Missään vaiheessa en huolestunut, vaikka ottelun ensimmäinen puoliaika olikin maaliton. Tiedettiin, että jossain vaiheessa, kun pelaamme kurinalaisesti ja jaksamme myllyttää niin vastustaja väsyy, Hongan apuvalmentaja Sampo Koskinen sanoi.

Maaleja alkoi tulemaan tunnin pelin kohdalla. Aivan kuten Koskinen oli aavistellut, vastustaja väsyi ja sitä kautta Honka sai tilaa enemmän paikkojen rakenteluun. Ottelun ensimmäisen osuman viimeisteli Koskisen kehuja kerännyt Jonas Levänen.

– Levänen oli viime ottelun pois. Nyt mies oli saanut paikkojaan parempaan kuntoon ja pelasi kaiken kaikkiaan hyvän kamppailun.

Hongan toisen maalin viimeisteli Niki Otaru ja Kolmannesta maalista vastasi Roni Porokara.

– Ai mullekko se merkattiin, hämmentyneen oloinen Porokara kyseli tiistaina.

– Siinä oli pientä hässäkkää maalin edessä ja kai se pallo lopulta mun kautta maaliin meni, Porokara kertasi osumaansa.

Koskisen mukaan ensimmäinen maali on ollut espoolaisille erityisen tärkeä. Hän on huomannut, että jokaisessa vastustajassa on näkynyt pieniä katkeamisen merkkejä, kun Honka on saanut viimeisteltyä ensimmäisen täysosuman ottelussa.

– Kokonaisuudessaan hyvä peli. Saatiin ajettua sisään uusia pelaajia, jotka eivät ole vielä tällä kaudella aloittaneet avauksessa. Meillä on tällä hetkellä jonkin verran poissaoloja, ja senkin takia on erinomaista, että nuoret pelaajat pystyvät hoitamaan hienosti ruutunsa. Ottelutahti on todella tiivis, joten kaikkien panosta tarvitaan, Koskinen jatkoi.

Koskinen sanoi loppuun, että Leväsen ohella silmiin pisti Joel Perovuon koko ajan paranevat peliotteet.

– ”Perolla” on pelituntuma vielä vähän hakusessa talven jäljiltä, mutta mies parantaa jatkuvasti. Alakerrassa ensimmäistä kertaa avauksessa ollut Markus Björs oli hyvä. Erittäin tärkeää, että saamme vaihtoehtoja alakertaan.

Kakkonen, Otteluennakko

Honka iskukykyisenä vierasotteluun – Loukkaantumisesta kärsinyt hyökkääjä palaa kokoonpanoon

Esport Honka kohtaa maanantai-illan vierasottelussaan PK Keski-Uusimaan Kalevan Urheilupuiston tekonurmella. Ottelu alkaa kello 18:30. 

Kotijoukkue PKKU avasi kautensa voitolla. Se kaatoi vieraskentällä NJS:n. Sen jälkeen on tullut tasapelejä ja tappioita vuoron perään. Helppoa ei tule olemaan tänä iltanakaan, kun sarjan kärkijoukkue Esport Honka saapuu vieraaksi.

– Mielenkiintoista nähdä millainen ottelu on odotettavissa, sillä PKKU on taitava ja hyvä joukkue, joka haluaa itse pitää palloa. PKKU pelaa yleensä rohkeasti, joten luvassa on varmasti mielenkiintoinen ottelu, Hongan päävalmentaja Juho Rantala kertoi ottelun aattona.

Honka on aloittanut kauden odotetun vahvasti. Nuoria pelaajia Miko Puuskarin johdolla on noussut esille, mutta myös kokeneet pelimiehet ovat näyttäneet hyvin kykynsä. Antonio Inutile on ollut kärjessä erinomainen. Ilahduttavaa oli myös Roni Porokaran otteet viime ottelussa JäPS:aa vastaan. Porokara teki itse 2-0-maalin ja sai syötön Puuskarin 3-0-maaliin.

– Alkukausi on ollut positiivinen, ja pelaaminen on parantunut koko ajan. Ollaan pystytty kontrolloimaan otteluiden kulkua ja peli on ollut aika tasapainoista. Parannettavaa on kuitenkin aina joka osa-alueella.
Honka-leirissä on päävalmentaja Rantalan mukaan ollut pientä vaivaa, mutta laajan materiaalin johdosta on jälleen lupa odottaa iskukykyistä espoolaisryhmää.
– Alkukauden sivussa ollut Karim Jouini tehnee paluu kokoonpanoon.

Yhteistyössä