Uutiset

Uutiset

Hongan harjoitusotteluohjelma julki! – ”Jokainen peli on sopiva tasonmittaus”

Esport Honka pelaa kaudella 2015-2016  11 harjoitusottelua. Seassa on sekä koti- että vierasotteluita ja yksi Viron matka. Kaikissa otteluissa ei ole vielä mainittuna kellonaikaa tai pelipaikkaa, mutta asioista tiedotetaan lähempänä. Honka pelaa talven kotiottelunsa ratiopharm Arenalla ja keväällä Tapiolan Urheilupuiston nurmella. 

– Harjoituspeliohjelmamme vaikuttaa hyvältä. Toki aina on vähän ongelmallista löytää vuoroja, jotka sopivat kaikille, mutta kokonaisvaltaisesti hyviä otteluita saimme aikaan, Hongan päävalmentaja Juho Rantala sanoi.

Rantalan mukaan harjoitusotteluohjelma on kasattu sen mukaan, että joka peliin saadaan pelaajistolle sopiva tasonmittaus.

– Onhan meillä harjoituspeli muun muassa FC Lahtea vastaan, joka on todella hyvä Veikkausliiganippu. Pelaajat saavat samalla kovan vastuksen sekä hyvän näyttöpaikan.

Honka tekee myös pienimuotoisen pelimatkan myös Viroon helmikuun puolivälin tienoilla. Myös siellä vastaan asettuu kova joukkue, kun aikoinaan FC Honkaa vastaan Eurooppa-liigan karsinnoissa vastaan pelannut Nömme Kalju isännöi espoolaisia.

– Saamme hyvän ottelun ja samalla meillä on mahdollisuus pienimuotoisella pelireissulla hakea hyvää fiilistä ja yhtenäisyyttä joukkueen sisälle.

Harjoituspeliohjelma:

22.1. Honka – Haka, Kello 14:00

30.1. TPS – Honka, Kello 14:15

5.2. Gnistan – Honka, Tali, Kello 21:00

12.2. Nömme Kalju – Honka, Kello 14:00

17.2. Honka – KTP, Kello 19:00

9.3. Honka – KäPa, Kello 19:00

17.3. FC Lahti – Honka

2.4. Klubi 04 – Honka

8.4. KTP – Honka

16.4. GrIFK – Honka, Kello 14:00

23.4. Honka – Gnistan

Uutiset

Nuorissa on voimaa – ”Olen fyysinen pelaaja”

Esport Hongan neljäs harjoitusviikko päättyi tänään, sunnuntaina. Viikon alussa nuoret, vuonna 1996-syntyneet pelimiehet, Elias Tuomela ja Lauri Jylhä kertoivat omia tuntemuksiaan kauden alusta.

– Marraskuun menin oman kalenterin mukaan. Joulukuussa on treenattu Hongan kanssa. Rauhallista on vielä tähän asti ollut, maalivahti Jylhä kertoi, joka pelasi menneellä kaudella parissa ottelussa.

Viime kausi oli Jylhälle vaikea. Sapluuna sai alkunsa heti talvella, kun Hongan toiminnan jatkumo oli vaakalaudalla. Esport Honka pääsi aloittamaan harjoittelun vasta helmikuussa ja Jylhälle ajoittui nilkkaleikkaus maaliskuulle. Sen johdosta nuorukaiselta jäi väliin noin puoli kautta.

– Vasta heinäkuussa pääsin harjoittelemaan täydessä kunnossa. Nyt on ollut hienoa harjoitella terveenä ja ensisijainen tavoite onkin päästä harjoittelemaan talvi terveenä, vielä toistaiseksi ilman sopimusta oleva Jylhä kommentoi.

Honka-kasvatti nimeää omiksi vahvuuksikseen yksi vastaan yksi-pelaamisen sekä lähitorjunnat.

– Kehitettävää on eniten oman alueen hallinnassa ja keskityspalloissa.

Hongan harjoituksissa ovat Jylhän lisäksi torjuneet Tomi Maanoja ja Daniel Kollar.

– Kiva, että jätkät ovat mukana. Varsinkin ”Psykolta”(Maanoja) tulee paljon hyviä vinkkejä.

 

Viime lauantaina Honka pelasi ensimmäisen harjoitusottelun. Ottelu FC Espoota päättyi Hongan voittoon 6-0. Jylhä vartioi Honka-maalia ensimmäisellä jaksolla. Ensimmäisen puoliajan jälkeen tilanne oli 4-0. Muutamaa vastaantuloa lukuunottamatta Jylhän torjuntavastuu jäi ottelussa pieneksi.

– Peli lähti rullaamaan alusta asti hyvin ja saimme tehtyä maaleja, joka on aina mukava juttu.

Jylhä suoritti vastikään lukion loppuun. Kuten monen muunkin niin myös Jylhän tavoite on pelata ammattilaisena.

– Ensin pitäisi lyödä Suomessa läpi ennen kuin pystyy edes alkamaan miettiä ulkomaita. Lähiajan tavoite on pysyä kunnossa ja onnistua Suomessa mahdollisimman hyvin.

Toinen nuori tulevaisuuden nimi on Elias Tuomela. Tuomela pääsi jo viime kaudella muutamaan otteseen haistelemaan peliaikaa, mutta varsinainen läpimurto on vielä tekemättä. Sitä Tuomela lähtee ensi kaudelta tavoittelemaan.

– Paikan vakiinnuttaminen ja iso rooli ensi kaudella ovat niitä päällimmäisiä tavoitteita, Tuomela kertoi.

Tuomelan omien sanojen mukaan kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Joukkueen sisällä vallitsee hyvä tunnelma ja harjoituksissa tekemisen taso on hyvää.

– Kun on vielä säästynyt suuremmilta loukkaantumisilta niin pakko olla hyvillä fiiliksillä.

19-vuotias Tuomela on pelaajatyypiltään fyysinen, nopea ja miehellä on hyvä oikean jalan laukaus. Tuomela on Leppävaaran Pallon kasvatteja.

– Oikeastaan Lontoossa aloitin fudiksen. Olin Pohjois-Lontoossa Chelsean junioriakatemiassa puolitoista vuotta. Silloin olin kuitenkin vielä todella pieni, enkä muista juuri mitään noista ajoista, Tuomela avasi.

– Honka on minulle kuitenkin todella rakas seura.

Viisivuotissuunnitelma on pitkän mietinnän lopputulos.

– Minut tullaan näkemään jossain muualla kuin Suomessa.

Uutiset

Harjoitusviikko osa 3. – ”Honka on minulle kuin toinen koti”

Suomen poikamaajoukkueiden tuttu kasvo Alex Lehtinen, 19,  siirtyi kesken viime kauden HJK:sta Esport Hongan riveihin. Nuorukaisen omien sanojen mukaan edelliskausi oli niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenkin osalta pettymys.

– Viime kausi on nollattu. Katseet on kokonaan tulevassa kaudessa, Lehtinen aloittaa.

Lehtisen kausi alkoi parin muun edelliskauden tapaan Helsingin Jalkapalloklubissa, mutta erimielisyydet ajoivat kasvattiseuraan takaisin.

– No sanotaanko näin, että meni muutaman henkilön kanssa sukset ristiin. Homma ei toiminut siellä. En syytä ketään, mutta totesin, ettei se ollut itselleni se oikea paikka.

Lehtinen puhuu kovin sanankääntein viime kaudesta. Nuoren miehen mukaan kausi meni kokonaan penkin alle. Tulevalla kaudelle Lehtinen haluaa osoittaa jälleen olevansa hyvä pelaaja.

– Siirto Honkaan oli kuitenkin kauden paras juttu. Sain loppukaudesta alle hyviä suorituksia, Lehtinen kertoi.

– Honkaan tulin, koska se on minulle tuttu joukkue, kun olen Hongan kasvatti. Toisekseen, tunsin valmentajat entuudestaan. Hongassa on kotoisaa olla, ja tiesin myös, että täällä minulla oli pelipaikka ja sain pelata paljon.

Pelaajatyypiltään Lehtinen on vasenjalkainen hyökkäävä puolustaja. Vuonna 1996-syntyneen puolustajan vahvuus onkin hyökkäyssuuntaan pelaaminen.

– Olen suhteellisen hyvä avaamaan peliä, sekä ihan hyvä yksi vastaan yksi-tilanteissa hyökkäyssuuntaan pelatessa. Siinä ovat varmaan minun vahvuudet.

Tulevaisuuttaan Lehtinen ei lähde vielä kirkossa kuuluttamaan, mutta kertoo varmasti monelle Honka-kannattajalle mielekkään kommentin.

– Honka on erittäin realistinen vaihtoehto ensi kauden seurakseni. Honka on minulle kuin toinen koti ja sille on aina paikka sydämmessäni.

Uutiset

Harjoitusviikko osa 4. – Karim Jouini

Hongan neljäs harjoitusviikko on kääntymässä jo loppusuoralle. Viikon alussa tavoitimme Karim Jouinin harjoituskentältä, Espoon ratiopharm Arenalta. Viime viikonloppuna Hongan ensimmäisessä harjoitusottelussa FC Espoota kahdesti osunut Jouini, 19, kertasi alkuviikkojen tunnelmia.

– On tullut harjoiteltua paljon. Mieli on luottavainen jatkoa kohti.

Osa Hongan pelaajista mukaan lukien Jouini harjoittelee aamuisin sekä iltaisin. Aamuharjoitukset keskittyvät pääosin maalintekoon, ja harjoituksia vetää muuan Roni Porokara.

– Joo, aamuisin olemme täällä ratiopharm Arenalla tekemässä maaleja Ronin johdolla. Aamuharjoituksia on kahdesti viikossa. Mielestäni se on tosi hyvä juttu, sillä Ronilta saa todella hyviä vinkkejä ja pitää olla kiitollinen, että meillä on Ronin kaltainen jätkä antamassa ohjeita!

Tulevaa kautta Jouini maistelee jo innolla. Nuorukaisen henkilökohtaiset tavoitteet siintävät korkealla.

– Tavoitteena on tehdä 20 maalia, Jouini sanoi määrätietoisesti ja kertoi samalla omista vahvuuksistaan nurmella, mikäli se on katsojille jäänyt epäselväksi.

– Olen hyvä yksi vastaan yksi-tilanteissa sekä kuljettamaan palloja ja hyökkääjä, kun olen hyökkääjä niihin maaleja pitäisi pystyä tekemään.

Esport Hongan ensimmäinen harjoitusottelu viime lauantaina FC Espoota vastaan päättyi Hongan voittoon lukemin 6-0. Jouini tehtaili Hongalle kaksi maalia.

– Varsinkin pelin alku oli meiltä hyvää tekemistä. Vastustaja väsähti ottelun edetessä ja me viimeistelimme hyvällä prosentilla maaleja, Jouini palasi muistelemaan viime lauantaita.

– Ensimmäisen maalini tein ensimmäisellä jaksolla pilkusta. Ja toisen maalin pääsin niittaamaan maalin edestä paluupallosta.

Kuten aikaisemmin on jo todettu, Hongan harjoituksissa on ensimmäisillä viikoilla ollut hyvä meininki päällä. Vahvuudessa on tällä hetkellä paljon pelaajia ja kaikki tuntuvat sanovan samaa, että elämä hymyilee ainakin jalkapallon osalta. Hongan riveistä löytyy myös paljon sosiaalisia ilopillereitä, mutta Jouinin mukaan yksi mies tai poika on ylitse muiden.

– Toni Sjöstedt on ylivoimainen jengin ilopilleri. Sitä ei voi perustella, jokaisen tulisi kokea ”Kalastajan” seura itse, Jouini naureskeli.

Haastattelun viimeinen kysymysy koski 19-vuotiaan nuoren pelaajan tulevaisuuden suunnitelmia. Missä Karim Jouini nähdään viiden vuoden päästä?

– Karim Jouini nähdään viiden vuoden päästä Hollannin pääsarjassa, kuuluu nopea ja ehkä hieman yllättävä vastaus.

Uutiset

Kausikortit myynnissä!

Esport Hongan kauden 2015-2016 kausikortit ovat tulleet myyntiin. Ensi kauden kausari maksaa 70 euroa. Kortteja voi ostaa kotisivujemme kautta.

Tervetuloa ensi kaudella Hongan peleihin!

Uutiset

Harjoituskausi avattiin voitolla

Esport Honka pelasi eilen kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa. Se kaatoi paikallisvastustajansa ja samassa Kakkosen lohkossa ensi kaudella pelaavan FC Espoon lukemin 6-0.

Honka oli hyvä, siitä ei pääse mihinkään. Nuorella kokoonpanolla pelaneen joukkueen esitys oli tasapainoinen. Nolla päästettyä maalia ja kuusi tehtyä kertovat omaa kieltään pelin voimasuhteista.

Viime kaudella pienoisten maalinteko-ongelmien kanssa paininut Honka sai heti ensimmäisessä harjoitusottelussa hanat kunnolla auki, ja se oli hyvä merkki hyökkäystä ajatellen.  Honka-valmennusta lämmitti myös erikoistilannemaali.

Pelaajistosta uusi hankinta Valte Vuorela pelasi fiksun ja hyvän pelin keskikentällä. Viime kaudella jo edustuksenkin portteja kolkutellut Elias Tuomela oli myös erittäin hyvä ja hallitsi peliä keskikentällä. Muutenkin nuoret pelaajat ottivat hyvin vastuuta, kun sitä oli tarjolla.

Laaksolahdessa pelattu ottelu oli tapahtumana onnistunut ja pelattiin hyvissä olosuhteissa.

Hongan avaus eilisessä FC Espoo-ottelussa:

Lauri Jylhä (MV)

Jatuli Laevuo (C)

Aleksi Ojanperä

Eero Haapala – 1 maali

Anton Ropa

Riku Selander

Elias Tuomela

Valte Vuorela – 1 maali

Toni Sjöstedt – 1 maali

Karim Jouini – 2 maalia

Samuli Heiska

Vaihtopelaaja Jimi Riikonen – 1 maali

Uutiset

Honkalaiset osa 5. – Tomi Maanoja

Honkalaiset-sarja jatkuu toisen Hongan kanssa tällä hetkellä harjoittelevan maalivahdin voimin. Kyseessä on Psyko, eli oikealta nimeltään Tomi Maanoja. Hongassa mies pelasi kaudet 2006-2008 sekä 2011. Viime kaudella Maanoja edusti Kuopion Palloseuraa. 

– Viime kauteen lähdimme yhtenä ennakkosuosikeista. Kausi oli kuitenkin kova pettymys. Ajoittain pelasimme hyvin, mutta pelimme vaihteli paljon. Olimme muun muassa sarjan huonoimpia tekemään maaleja, Maanoja kertasi.

– Omalta osaltani oli paras kausi tähän mennessä. Sain olla terveenä, tein parhaimmat suoritukseni, enkä tehnyt virheitä niin paljon kuin aikaisemmin. Valitettavasti en voi mennä tilastojen taakse noiden sanojen suhteen.

Maanojan osoite vaihtuu tulevalle kaudelle, kun mies teki sopimuksen FC Lahden kanssa. Hongan kanssa ”Psyko” harjoittelee vuodenvaihteeseen saakka.

– Lahti halusi minut, ja se oli suurin syy siirtooni. Hyvillä mielin lähden sinne, koska tiedän, että Lahdessa on hyvä jengi ja ennen kaikkea hyvä valmentaja, 29-vuotias Maanoja sanoi viitaten FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnakseen.

– Kuukauden ehdin jo lomailla niin oli oikeastaan tosi hyvä asia päästä Hongan mukaan. Kiitos heille, että sai tulla treenaamaan tuttujen kavereiden kanssa. Ja perheelliselle miehelle treenit ovat huikeita juttuja, kun pääsee kotoota vaippojen luota vähän irtaantumaan, Maanoja naureskelee.

Maanoja lähestyy 30 ikävuotta, mutta lopettaminen ei ole käynyt maalivahdin mielessä. Ulkomaa-korttiakaan Maanoja ei vielä suostu heittämään omien sanojensa mukaan ”kankkulan kaivoon”.

– Viime kaudella onnistuin siinä, mitä haluan tehdä ja millainen veskari haluan olla. Ikää tulee, niin uusia sirkustemppuja en enää hirveästi opi, joten pitää löytää omat vahvuudet, Maanoja kertoi.

– Tykkään fudiksesta ihan liikaa, joten vielä en ole lopettamassa. Vielä, kun olen saanut kaksi vuotta pelata ja harjoitella täysin terveenä.

Ensi kaudesta Maanoja ei vielä paljoa lupaile, mutta sävel on selvä pettymykseen päättyneen viime kauden jälkeen.

– Pelkästään osallistumaan emme ole lähdössä.

Loppuun vielä Faneille.com-sivustolta otettu sitaatti ”Psyko”-lempinimeen liittyen.

– Meillä oli kerran joukkueen harjoitukset koulun liikuntasalissa. Hävisimme jonkun pienpelin, jonka jälkeen minä potkin seinää ja päästelin ärräpäitä. Parit harjoitukset jouduin jättämään väliin niiden potkujen johdosta. Olin siirtymässä juuri silloin Allianssin riveihin ja valmentajani ilmoitti heille, että teille on tulossa yksi Psyko harjoituksiin. Siitä lähtien minua on kutsuttu Psykoksi, ihan kavereistanikin lähtien, Maanoja muistelee.

Ja onhan Maanoja muutama vuosi takaperin torjunut Suomen arvokisoihinkin.

Uutiset

EHTV: Sampo Koskisen mietteet kolmannen harjoitusviikon alkaessa

Esport Hongan apuvalmentaja Sampo Koskinen tuli kolmannen harjoitusviikon alkuun kameran eteen kertomaan, miten harjoitukset ovat lähteneet käyntiin. Koskisen mukaan joukkueessa vallitsee kaikin puolin todella hyvä tekemisen meininki.

– Hyvä tilanne kokoonpanon suhteen. Meillä on paljon nuoria kavereita, jotka tekevät kovasti hommia, ja sitten on muutama kokeneempi täsmähankinta, joiden kanssa keskustellaan jatkosta, Koskinen kertasi.

– Yksi uusi nimi tullut mukaan, eli Valte Vuorela. Viime kaudella mies oli Gnistanin parhaimmistoa. Hänellä on hyvä vasemman jalan laukaus. Tuo rauhallisuutta ja johtajuutta keskikentälle.

Koskinen nosti myös tulevan viikonlopun esille. Sillä sieltä löytyy jo mielenkiintoinen yksityiskohta.

– Tällä viikolla onkin jo ensimmäinen peli. Siellä vähän nähdään, että missä mennään, Koskinen viittasi lauantaina pelattavaan FC Espoo-kamppailuun. Ottelu alkaa Laaksolahdessa kello 13.

Uutiset

EHTV: Uusi pelaaja – Valte Vuorela

Esport Hongan pelaajavahvuus täydentyi yhdellä herralla, kun 25-vuotias Valte Vuorela kirjoitti Hongan kanssa sopimuksen. Seuraavassa Gnistanista siirtynyt keskikenttäpelaaja avaa hiukan mietteitään.

– Tällä hetkellä on hyvä fiilis. Viikon ajan olen ollut joukkueen messissä ja meininki on ollut treeneissä hyvä, Vuorela kertoi alkuun.

Videolla selviää muun muassa se, minkälaisen pelaajan Honka ensi kaudeksi riveihinsä saa sekä mitä Vuorela haluaa tulevaisuudeltaan.

Uutiset

Honkalaiset osa 4. – Kollar yksi PS Kemin nousun kulmakiviä

Esport Hongan harjoituksissa on kahden ensimmäisen viikon aikana näkynyt muutamia vanhoja kasvoja. Yksi heistä on ollut Daniel Kollar. 21-vuotias maalivahti oli viime kauden päätteeksi nostamassa PS Kemiä Veikkausliigaan.

– Viime kausi oli todella makea. Tietysti se huipentui nousuun. Ei tullut ajateltua, että menisi ihan noin hyvin, ja koska ennen en ole voittanut miehissä mitään sarjaa niin olihan se unohtumaton asia, Kollar tunnelmoi.

Hongan omia kasvatteja oleva Kollar pelasi Hongassa viime kauteen saakka. Hän kävi myös toissa kaudella AC Kajaanissa lainalla. Viime kaudeksi Kollar otti riskin ja siirtyi Kemiin. Kollar huomasi heti ensimmäisen viikon jälkeen, että riskinotto kannatti.

– Heti huomasi, että meillä on laatuporukka kasassa. Alkukeväästä pelasimme divarijoukkueita vastaan Suomen Cupia, ja kun niissä pärjäsimme niin pärjääminen Ykkösessä realisoitui, Kollar kertasi viime kautta.

– Kausi käynnistyi meiltä hienosti. Neljästä ensimmäisestä ottelusta saalistimme 12 pistettä. Kausi jatkui tasaisena, eikä mustia hetkiä tullut.

Kollar myönsi, että myös hänen oma kautensa meni hyvin. Hän totesi, että voittavassa joukkueessa oli hyvä pelata ja tasapaino oli kunnossa.

– Nousu oli koko kaupungin juttu. Otteluissamme kävi paljon katsojia suhteutettuna kaupungin kokoon nähden. Luotan täydellisesti siihen, että Kemissä tullaan tekemään pitkäjänteistä työtä kehitys jatkuu.

Nuorukaisen omat seurakuviot ovat vielä ensi kauden osalta auki. Kollarin tavoite on kuitenkin pelata Veikkausliigassa, mutta lopullinen osoite on vielä auki.

– Tässä Hongan mukana on tällä hetkellä hyvä harjoitella ja kehittyä. Täällä on paljon tuttuja kasvoja ja tuttu ympäristö niin mikäs sen mahtavampaa, Kollar kertoi.

– Jouluun asti on tarkoitus olla Hongan mukana ja tammikuussa aloittaa työ uuden seuran kanssa.

Yhteistyössä