Etsi tältä sivustolta

Honkalaiset osa 4. – Kollar yksi PS Kemin nousun kulmakiviä

Esport Hongan harjoituksissa on kahden ensimmäisen viikon aikana näkynyt muutamia vanhoja kasvoja. Yksi heistä on ollut Daniel Kollar. 21-vuotias maalivahti oli viime kauden päätteeksi nostamassa PS Kemiä Veikkausliigaan.

– Viime kausi oli todella makea. Tietysti se huipentui nousuun. Ei tullut ajateltua, että menisi ihan noin hyvin, ja koska ennen en ole voittanut miehissä mitään sarjaa niin olihan se unohtumaton asia, Kollar tunnelmoi.

Hongan omia kasvatteja oleva Kollar pelasi Hongassa viime kauteen saakka. Hän kävi myös toissa kaudella AC Kajaanissa lainalla. Viime kaudeksi Kollar otti riskin ja siirtyi Kemiin. Kollar huomasi heti ensimmäisen viikon jälkeen, että riskinotto kannatti.

– Heti huomasi, että meillä on laatuporukka kasassa. Alkukeväästä pelasimme divarijoukkueita vastaan Suomen Cupia, ja kun niissä pärjäsimme niin pärjääminen Ykkösessä realisoitui, Kollar kertasi viime kautta.

– Kausi käynnistyi meiltä hienosti. Neljästä ensimmäisestä ottelusta saalistimme 12 pistettä. Kausi jatkui tasaisena, eikä mustia hetkiä tullut.

Kollar myönsi, että myös hänen oma kautensa meni hyvin. Hän totesi, että voittavassa joukkueessa oli hyvä pelata ja tasapaino oli kunnossa.

– Nousu oli koko kaupungin juttu. Otteluissamme kävi paljon katsojia suhteutettuna kaupungin kokoon nähden. Luotan täydellisesti siihen, että Kemissä tullaan tekemään pitkäjänteistä työtä kehitys jatkuu.

Nuorukaisen omat seurakuviot ovat vielä ensi kauden osalta auki. Kollarin tavoite on kuitenkin pelata Veikkausliigassa, mutta lopullinen osoite on vielä auki.

– Tässä Hongan mukana on tällä hetkellä hyvä harjoitella ja kehittyä. Täällä on paljon tuttuja kasvoja ja tuttu ympäristö niin mikäs sen mahtavampaa, Kollar kertoi.

– Jouluun asti on tarkoitus olla Hongan mukana ja tammikuussa aloittaa työ uuden seuran kanssa.

Back to top