Otteluraportti, Veikkausliiga

Hongalle maalin tappio Lahdesta

FC Honka ja FC Lahti pelasivat Lahden Stadionilla tasaisen ottelun, mutta Loorents Hertsin tehdessä kamppailun ainoan osuman jäivät pisteet kotijoukkueelle.

Avausjakso

Honka pääsi yrittämään maalitekoa neljännellätoista minuutilla vapaapotkusta. Lucas Kaufmann löysi Demba Savagen, mutta gambialaisen pudotus tuli suoraan kotijoukkueen puolustukselle ja tilanne purkaantui.

Viitisen minuuttia myöhemmin Javi Hervas pääsi laukomaan hyvältä paikalta, mutta kuti kimposi Honka-puolustuksen kautta kulmapotkuksi.

Avausjakson kenties paras tilanne nähtiin, kun kellossa oli 23. minuuttia. Jasin Assehnoun lähetti keskityspallon maalille, eikä ollut kaukana, että Loorents Hertsi olisi päässyt jatkamaan pallon Honka-maaliin.

Kun maaleja ei kummassakaan päässä ensimmäisen nelivitosen aikana nähty, siirryttiin tauolle maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Toisen jakson alkuminuuteilla pallo jäi kotijoukkueen kulmapotkun jälkeen pyörimään Hongan maalille, mutta Tim Murray onnistui kuitenkin koppaamaan pelivälineen.

Ottelun avausmaali syntyi 55. minuutilla. Assehnoun löysi boksista syötöllään Hertsin, joka viimeisteli varmasti FC Lahden 1-0 johtoon.

Muutamaa minuuttia maalin jälkeen Kaufmann pääsi laukomaan volleyn kaukaa, mutta Antonio Reguero oli pallon tiellä.

Hetkeä myöhemmin Honka oli erittäin lähellä tasoitusmaalia. Reguero sai kuitenkin Rui Modeston viimeistelyyn vielä kätensä tielle ja peliä jatkettiin kulmapotkulla.

Honka ei saanut riittävää kiriä aikaan kotijoukkueen puolustaessa vahvasti, joten FC Lahti nappasi 1-0 kotivoiton.

–  Peli oli vauhdikas, eikä kumpikaan saanut paljoa pitkiä hyökkäyksiä. Lahti hyödynsi omat hyökkäyksensä tänään meitä paremmin. Kyllä meidän pitää pystyä parempaan, jos haluamme pisteitä, tiivisti toista kertaa Veikkausliigassa avauskokoonpanossa ollut Ville Koski.

Hongan kausi jatkuu kotiottelulla viikon päästä lauantaina 29.5. Silloin vieraaksi 15.00 alkavaan otteluun saapuu SJK!

Hongan avauskokoonpano:
#5 Henri Aalto
#7 Jonas Levänen (77′ Nasiru Banahene)
#8 Demba Savage (77′ Juan Alegria)
#9 Jean Marie Dongou
#10 Lucas Kaufmann (87′ Niilo Saarikivi)
#13 Tim Murray (MV)
#16 Konsta Rasimus (87′ Matias Rale)
#17 Rui Modesto
#18 Niklas Pyyhtiä (65′ Otso Koskinen)
#21 Ville Koski
#33 Duarte Tammilehto

Vaihdossa: #3 Tapio Heikkilä, #28 Otto Huuhtanen (MV)

Yhteistyössä