Kuukausi: syyskuu 2022

Otteluennakko, Veikkausliiga

Honka matkaa sunnuntaiksi Kuopioon

Honka jatkaa mestaruussarjan pelejään taas sunnuntaina, kun se kohtaa Kuopiossa KuPS:n. Väre Areenalla pelattava ottelu vihelletään käyntiin klo 16.00.

Honka avasi eilen torstaina mestaruussarjan pelit omalta osaltaan hienolla tavalla, kun se kaatoi HJK:n 3-1. Helsinkiläiset johtivat ottelua vielä tauolla, mutta Honka käänsi pelin voitokseen Edmund Arko-Mensahin, Agon Sadikun ja Drazen Bagaricin osumilla.

Voiton myötä Honka myös kavensi eroaan sunnuntain vastustajaan, sarjakakkoseen KuPS:iin. Kuopiolaiset ovat ennen ottelua kolme pistettä Honkaa edellä, joten sunnuntain ottelussa jaossa on molemmille joukkueille erittäin tärkeitä pisteitä. Sarjakärki HJK on pelannut yhden ottelun sekä Honkaa, että KuPSia enemmän. Eroa HJK:lla on KuPS:iin viisi ja Honkaan kahdeksan pistettä.

Voitto oli meille todella tärkeä. Pääsimme takaisin hyviin tuloksiin, mutta vieläkin tärkeämpää oli se, että saimme hyvän alun mestaruussarjaan. Mikään ei ole parempi tapa siihen kun iso voitto, Rui Modesto kommentoi.

Syyskuun puolivälissä FC Interin Suomen Cupin finaalissa kaatanut KuPS varmisti samalla paikkansa europeleihin. Veikkausliigassa sen viime kierros ei kuitenkaan kartuttanut pistesaldoa, sillä SJK oli parempi 3-1 lukemin. Honkaa vastaan asettuu siis varmasti todella voitonhaluinen kotijoukkue.

Honka ja KuPS ovat kohdanneet tällä kaudella runkosarjassa kahdesti. Honka voitti ensimmäisen Tapiolassa 2-0, kun Agon Sadiku ja Modesto tekivät maalit. Kuopiossa Hongan maalista vastasi niin ikään Sadiku, kun pisteet jaettiin numeroin 1-1.

Hongan väli edellisestä ottelusta torstaina jää kävin lyhyeksi. KuPS puolestaan pelasi SJK:ta vastaan keskiviikkona, joten heillä tauko on hieman pidempi.

Tiedämme, että otteluiden välissä on todella lyhyt aika, mutta teemme kaikkemme yhdessä joukkueena, että palaudumme mahdollisimman nopeasti. Kaikkein tärkeintä on pitää pää tuoreena, jotta emme ole henkisesti väsyneitä. Edessä on vaikea vierasottelu hyvää joukkuetta vastaan. Meidän tulee olla hyvin keskittyneitä saadaksemme kolme pistettä, Modesto sanoo.

KuPS vs Honka siis Kuopion Väre Areenalla sunnuntaina 2.10. klo 16.00. Honka pelaa kotonaan Tapiolan urheilupuistossa seuraavan kerran torstaina 6.10. klo 17.45, kun vastassa on FC Inter. Osta liput otteluun tästä ja saavu kannustamaan Honka voittoon!

Otteluraportti, Veikkausliiga

Hongalle upea voitto sateisessa Tapiolassa

Sää ei Tapiolan urheilupuistoon kerääntynyttä espoolaisyleisöä hellinyt, mutta Honka nappasi tärkeän voiton. Keltamustat iskivät kolmesti toisella jaksolla ja käänsivät HJK:n avausjakson maalin johdon voitoksi.

Avausjakso

HJK:n David Browne viritti laukauksellaan ottelun ensimmäisen huippupaikan, kun pelattiin kahdeksatta minuuttia. Maksim Rudakov sai Honka-maalilla vielä kätensä kaukolaukauksen väliin ja peliä jatkettiin kulmapotkulla.

14. minuutilla tuulennopea Edmund Arko-Mensah karkasi puolustuspään kumapotkn jälkeen karkuun HJK-pakalta. Ghanalainen ylitti jo reilusti keskiviivankin, kunnes Nassim Boujellab joutui kaatamaan laiturin varoituksen arvoisesti.

HJK siirtyi johtoon 35. minuutilla. Boujellab lähetti kulmapotkun maalille ja Arttu Hoskonen puski sen Hongan verkkoon.

Tauolle siirryttiin HJK:n maalin johdossa.

Toinen jakso

Honka tuli toiselle nelivitosella uudenlaisella virralla. Keltamustat nousivat tasoihin Hongan laitapelaajien yhteistyöllä ottelun 58. minuutilla. Rui Modesto nappasi pallon ja pelasi sen upeasti Arko-Mensahille, joka karkasi HJK-puolustukselta ja toi Hongan tasoihin.

Honka nousi johtoon 70. minuutilla. Jukka Raitalan käsi kolahti Modeston päänseudulle ja pallo vietiin pilkulle. Agon Sadiku viimeisteli kylmänviileästi rankkarista kauden yhdennentoista osumansa ja vei Hongan 2-1 johtoon.

Honka oli lähellä lisätä johtoaan kahteen 83. minuutilla, mutta Jerry Voutilaisen laukaus viuhui hieman HJK-maalin ohitse.

Hongan kolmas maali nähtiin lopulta seitsemännellä lisäminuutilla ja upealla tavalla. Lucas Kaufmann hassutti koko HJK-puolustusta vapaapotkusta syöttämällä pallon muurin vierestä Drazen Bagaricille, joka harhautti vielä Santeri Väänäsen ja viimeisteli varmasti kauden toisella Honka-maalillaan loppulukemat Honka 3-1 HJK.

Todella tärkeä voitto! Tarvitsimme tätä ja pääsimme nyt takaisin raiteille! Päävalmentaja Vasara puhui meille hyvin. Avain menestykseen on lyhyt muisti, joten jo huomenna kaikki ajatukset ovat seuraavassa ottelussa. Avausjaksolla meillä oli vaikeita hetkiä, mutta uskoimme yhä omaan tekemiseemme, näytimme taisteluhenkeä ja käänsimme pelin. Tämä joukkue kyllä tietää miten otteluita voitetaan. Palautuminen alkoi jo tänään kopissa pelin jälkeen. Jääkylpyjä, urheilujuomia ja sen sellaista, olemme varmasti valmiita seuraavassakin pelissä! Haluan kiittää kaikkia kannattajia, jotka tulivat tälläkin säällä peliin. Toivon, että nautitte esityksestämme, summasi vahvan pelin maalillaan torjunut Maksim Rudakov.

Honka jatkaa Veikkausliigan kolmannella sijalla. KuPS on kakkosena kolme pistettä edellä, ottelun enemmän pelannut HJK kärjessä kahdeksan pisteen päässä. Takana neljäntenä olevaan Hakaan on eroa neljä pistettä.

Hongan kausi jatkuu jo sunnuntaina, kun keltamustat matkaavat kohti Kuopiota. KuPS ja Honka kohtaavat Väre Areenalla klo 16.00. Seuraavan kerran Tapiolan urheilupuistossa pelataan ensi viikon torstaina 6.10. Silloin vieraana on FC Inter ja ottelu käynnistyy klo 17.45! Liput tästä!

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov
#5 Henri Aalto
#6 Jerry Voutilainen
#8 Kevin Jansen
#15 Edmund Arko-Mensah (75′ Lucas Kaufmann)
#17 Rui Modesto
#18 Agon Sadiku (89′ Drazen Bagaric)
#20 Matias Rale
#21 Ville Koski
#23 Aldayr Hernandez
#33 Duarte Tammilehto (86′ Otso Koskinen)

Vaihdossa: #3 Florian Baak, #12 Roope Paunio (MV), #19 Saku Heiskanen, #47 Elias Äijälä

Otteluennakko, Veikkausliiga

Honka avaa mestaruussarjan torstaina

Honka saa vihdoin Veikkausliigan mestaruussarjan pelit käyntiin ylihuomenna torstaina, kun HJK saapuu vieraaksi Tapiolan urheilupuistossa klo 18.00 alkavaan otteluun. Liput matsiin tästä!

Honka lähtee mestaruussarjan peleihin kolmannelta sijalta. Sarjakärki HJK on yhden ottelun enemmän pelanneena edellä yksitoista pistettä, sarjakakkosena olevaan KuPS:iin ero on kuusi pistettä. Neljäntenä oleva Haka on puolestaan neljä pistettä Hongan perässä.

Meidän pitää olla valmiita ja aloittaa paremmin kuin viime HJK-kohtaamisessa. Näytimme mielestäni siinä ottelussa, että voimme olla samalla tai korkeammallakin tasolla kun HJK. Saamme vihdoinkin mestaruussarjan pelit käyntiin ja tässä sarjassa kaikki joukkueet voivat voittaa toisensa. Meidän täytyy olla sataprosenttisen valmiita jokaiseen otteluun, keskikentän Kevin Jansen kommentoi.

Upean kauden pelanneen Hongan päätös runkosarjaan oli tuloksellisesti heikompi. Viimeisestä kolmesta ottelusta ainoa piste tuli tasapelistä AC Oulua vastaan. Siitä huolimatta ottelut ovat olleet erittäin tasaisia ja kääntyneet vastustajille pienillä marginaaleilla. Esimerkiksi runkosarjan päätöskierroksella juuri HJK:ta vastaan pelattu kotiottelu kääntyi vieraille lisäajan maalilla. Honka ja HJK kohtasivat myös kauden avauskierroksella, jolloin voitto meni samaan suuntaan niin ikään niukalla yhden maalin erolla.

Boosti tähän HJK-peliin ei tule niinkään aiemmista tappioista heille, vaan halusta näyttää, että olemme parempi jalkapallojoukkue. Mielestäni olisimme ansainneet viime ottelusta enemmän, mutta jalkapallossa pienet yksityiskohdat ratkaisevat. Niin oli myös siinä ottelussa. Kolmessa viimeisessä ottelussa putosimme aivan kärkitaistosta kolmannelle sijalle, mutta voimme silti päättää kauden erittäin hyvään sijoitukseen jos pelaamme niin kuin olemme pelanneet, Jansen toteaa.

Honka pelasi viimeksi 11.9. joten keltamustilla on ollut aikaa hioa peliään, sekä ajatella muutakin kun jalkapalloa.

Meillä oli muutama vapaapäivä ja itse kävin kotimaassani Alankomaissa. Sen jälkeen olemme harjoitelleet kovaa ja pyrkineet pitämään kovan tason myös tauon jälkeen.

HJK on ollut kovassa vireessä viime aikoina. Se on voittanut viimeiset viisi Veikkausliigaotteluaan, sekä pelannut viimeiset kymmenen ilman tappioita. Mestaruussarjan se avasi voittamalla SJK:n 2-1. Sarjapelien lisäksi HJK on pelannut Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, josta toistaiseksi tuloksena on 0-2 tappio Real Betisille ja 0-3 tappio AS Romalle.

Viime ottelussa HJK:ta vastaan Tapiolan urheilupuiston katsomot pullistelivat ja yli 4000-päinen yleisö loi huiman tunnelman. Jansen toivoo samaa meininkiä myös torstaina.

– Tunnelma oli mahtava, sanoisin että paras tällä kaudella! Toivon että kaikki ovat paikalla myös torstaina, tarvitsemme heitä!

Honka vs HJK siis torstaina 29.9. klo 18.00 Tapiolan urheilupuistossa! Nappaa liput tästä ja tule kannustamaan Honka tärkeisiin pisteisiin ja revanssiin!

Otteluraportti, Veikkausliiga

Hongalle niukka tappio upean kotiyleisön edessä

Tapiolan urheilupuistossa nähtiin mahtavaa espoolaista jalkapallokulttuuria, kun yli 4000-päinen kotiyleisö seurasi runkosarjan päätöskierroksen huippuottelua Honka vs HJK. Kentälläkin nähtiin hieno ottelu, joka Hongan harmiksi päättyi kuitenkin lisäajalla tulleen maalin myötä vierasjoukkueen voittoon.

Avausjakso

Honka sai otteluun pahimman mahdollisen alun. HJK tuli alkuminuutin kovalla temmolla ja Santeri Väänänen laukoi avausmaalin kolmannella peliminuutilla.

Maalin jälkeen ote pelistä siirtyi Hongalle ja keltamustat saivat vyörytettyä hyökkäyksiä kohti vieraiden päätyä. Pelattiin ottelun kolmattatoista minuuttia, kun Edmind Arko-Mensah lähetti hienon matalan keskityspallon maalille, mutta Jerry Voutilaisen liuku jäi muutaman sentin vajaaksi.

Viitisen minuuttia myöhemmin Honka kolautteli jo maalipuita. Arko-Mensah keskitti tällä kertaa kulmapotkusta ja Ville Kosken pusku kolahti ylähirteen.

24. minuutilla Arko-Mensah oli jälleen aktiivinen. Ghanalaisen syöttö kimposi Aapo Halmeen kantapään kautta Kevin Jansenille, mutta laukaus jäi heikoksi ja oli Conor Hazardille suht helppo torjuttava.

Koski puski vielä 39. minuutilla hyvin kulmapotkusta, mutta liiaksi päin Hazardia. Tauolle siirryttiin 0-1 lukemissa.

Toinen jakso

Honka haki ahnaasti tasoitusta toisellakin jaksolla. 58. minuutilla Florian Krebs viritti oikean jalan kaukolaukauksen, joka meni vain hieman yli maalista.

HJK sai luotua huippupaikan lisätä johtoaan juuri 66. minuutin täytyttyä. Santeri Hostikan vapaapotkusta pallo tuli Miro Tenhon päähän, jonka puskun Rudakov torjui. Sen jälkeen kokeilivat Väänänen, jonka laukauksen Aldayr Hernández blokkasi ja Anthony Olusanya, jonka kuti meni ohi Honka-maalin.

Honka nousi lopulta tasoihin 84. minuutilla. Lucas Kaufmann lähetti millintarkan keskityksen maalille ja Voutilainen nousi HJK-puolustuksen välistä viimeistelemään lukemiksi 1-1.

Otteluss anähtiin kuitenkin vielä yksi maali ja Hongan kannalta se tuli väärään päähän. Tenho jatkoi kulmapotkusta pallon Olusanyalle, joka pääsi laukomaan pallon verkkoon.

Hongan kiri ei enää uudelleen tasoihin riittänyt, joten pisteet matkasivat naapurikaupunkiin.

Tapamme pelata kyllä yleisesti ottaen tyydyttää. Siihen kuuluu nyt tällä hetkellä vaan valitettavasti myös se, että teemme muutaman isomman virheen ja niitä tulee välillä myös putkeen. Esimerkiksi ensimmäisessä maalissa annoimme monta yritystä HJK:lle. Muuten olimme pelissä ihan hyvin mukana, teimme töitä hienosti ja laitoimme vastustajan ahtaalle. Tulimme hienosti vielä tasoihin. Mestaruudesta pelatessa tämä olisi ollut tärkeä voittaa. Tottakai tasapelikin olisi ollut tappiota parempi, mutta kolme pistettä olisi ollut tärkeä saada. Yritimme sitä vähän riskilläkin ja tänään se kostautui. Olen kuitenkin ylpeä siitä, mitä joukkueena teemme, valitettavasti tänään se ei vaan riittänyt ja pisteet menivät HJK:lle. Kopissa on tulokseen todella pettynyt joukkue, mutta tähän on nyt tyytyminen, päävalmentaja Vesa Vasara totesi ottelun päätyttyä.

Kyllä meidän pitäisi tietenkin palata siihen menoon, että olemme molemmissa bokseissa vastustajaa tehokkaampia. Viimeisissä kolmessa ottelussa olemme tehoissa jääneet, muuten olemme pelanneet ihan hyvin. Työmoraali ja joukkueena tekeminen on kuitenkin korkealla tasolla. Täytyy muista myös, että vaikka piste-ero karkasi nyt turhan suureksi, niin urheilussa kaikki on aina mahdollista. Kauden päätavoitteena meillä oli europaikka ja se on yhä vahvasti elossa. Sekin vaatii kuitenkin sen, että pystymme keskittymään vaan seuraavaan otteluun ja parantamaan peli peliltä, Vasara jatkoi.

Lopuksi Vasara kiitteli hienoa ja runsaslukuista kotiyleisöä.

Olen todella tyytyväinen siihen, että Espoo on herännyt ja olemme saaneet honkalaisia liikkeelle. Hieno ottelutapahtuma ja hyvätasoinen futisottelu, joka ei valitettavasti kääntynyt tänään meille.

Hongan kausi jatkuu mitalitaistossa ylemmässä loppusarjassa. Ennen loppusarjan alkua se on kolmantena. Sarjakärki HJK on kahdeksan ja kakkonen KuPS kuusi pistettä edellä. Taaksepäin eroa on Hakaan neljä, Interiin yhdeksän ja SJK:hon kymmenen pistettä. Nämä viisi joukkuetta Honka siis kohtaa loppusarjassa. Seuraavien otteluiden aikataulu selviää lähiaikoina.

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV)
#5 Henri Aalto
#6 Jerry Voutilainen
#8 Kevin Jansen
#11 Florian Krebs (77′ Duarte Tammilehto)
#15 Edmund Arko-Mensah
#17 Rui Modesto
#20 Matias Rale (77′ Lucas Kaufmann)
#21 Ville Koski
#23 Aldayr Hernández
#39 Drazen Bagaric (66′ Otso Koskinen)

Vaihdossa: #3 Florian Baak (MV), #12 Roope Paunio (MV), #19 Saku Heiskanen, #47 Elias Äijälä

Uutiset

Runkosarja päättyy huippuottelulla

Honka päättää Veikkausliigan runkosarjan todellisella huippuottelulla, kun HJK saapuu sunnuntaina Tapiolan urheilupuistoon. Otteluun on mennyt lippuja jo runsaasti, joten varmista nyt paikkasi, nappaa klo 16.00 alkavaan otteluun liput tästä, ja saavu kannustamaan Honka voittoon!

Hongalla on takanaan kaksi hieman vaikeampaa ottelua. Ensin pistejako 2-2 numeroin AC Oulun kanssa ja viimeisimpänä 1-2 tappio Hakan vieraana. Runkosarjan päätöskierrokselle Honka lähtee kolmannelta sijalta. Sarjakakkonen KuPS on kolme, ja sunnuntain vastustaja HJK viisi pistettä edellä.

HJK on hyvässä iskussa, joten joukkueena meiltä tarvitaan hyvä suoritus. Kannattajien tuki tulee myös olemaan siinä suuressa roolissa, Otso Koskinen toteaa.

Alkukaudella paljon sivussa olemaan joutunut Koskinen on palannut viime aikoina Hongan vahvuuteen ja vahvasti 19-vuotias on sen tehnytkin. Kauden avausmaali syntyi HIFK:ta vastaan ja toinen lisäajalla AC Oulua vastaan, joka toi Hongan dramaattisten vaiheiden jälkeen vielä 2-2 tasatulokseen.

On ollut todella hyvä fiilis olla joukkueen mukana peleissä ja mikä vielä parempaa, olen pystynyt auttamaan jengiä pelaamisella ja parilla maalillakin, Koskinen sanoo.

HJK on noussut tällä hetkellä yksittäisenä seurana Veikkausliigan kärkipaikalle. Kamppailu on kuitenkin yhä tiukkaa ja erot suht pieniä, joten sunnuntaina panokset ovat taas suuret. Honka otteluun HJK pääsee Veikkausliigan osalta kolmen ottelun voitto- ja kahdeksan ottelun tappiottomassa putkessa. Joukkeen tekemät 32 maalia ovat jakautuneet melko laajasti, mutta kärkinimi Veikkausliigassa on seitsemän osuman Bojan Radulovic.

Lisäksi HJK suoriutui vahvasti europeleissä ja raivasi tiensä Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, jonka se avasi torstaina 0-2 kotitappiolla Real Betisiä vastaan.

Honka ja HJK kohtasivat Töölön Bolt Arenalla Veikkausliigakauden avauskierroksella. Silloin HJK vei niukan voiton 1-0 lukemin, joten tärkeiden pisteiden lisäksi Honka janoaa varmasti myös revanssia tuosta pettymyksestä.

Honka vs HJK siis Tapiolan urheilupuistossa sunnuntaina 11.9. klo 16.00! Liput menevät nopeaan tahtiin ja katsomot täyttyvät! Varmista paikkasi NYT ostamalla liput ennakkoon tästä, sillä tätä huippuottelua et halua jättää väliin! Nähdään TUP:issa!

Otteluraportti, Veikkausliiga

Hongalle niukka tappio Valkeakoskella

Honka ja Haka kohtasivat molemmille tärkeässä ottelussa runkosarjan viimeistä edeltävällä kierroksella Valkeakoskella. Honka johti tauolle maalilla, mutta kotijoukkue käänsi ottelun voitokseen toisella jaksolla.

Avausjakso

Avausnelivitosen vääntö mentiin tasaisissa merkeissä, eikä kummassakaan päässä nähty kovinkaan runsaissa määrin huippupaikkoja. Hongan Florian Krebsin vapaapotku karkasi yli maalin, eikä Hakan Oliver Whyte saanut nousunsa päätteeksi laukaustaan kohti maalia.

37. minuutilla kotijoukkueen Lee Erwin laukoi vaarallisesti, mutta takakulmasta ohi. Seuraavasta tilanteesta osui Honka. Ville Koski lähetti puolustuksesta pitkän avauksen, joka tuli onnekkaastikin Rui Modestolle, ja portugalilaisella oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään Haka-maaliin. Hongan 1-0 johdossa siirryttiin myös tauolle.

Toinen jakso

Haka tuli kovaa toisen nelivitosen alussa. 50. minuutin juuri täyttyessä Henri Malundama pelasi pallon huippupaikkaan Logan Rogersonille, mutta huippuluokkaa oli myös Rudakovin reaktiotorjunta ja lukemat säilyivät toistaiseksi muuttumattomina.

Haka pääsi nousemaan tasoihin lopulta rangaistuspotkusta 56. minuutilla. Erwin laukoi rankkarin maaliin jättämättä Rudakoville mitään mahdollisuuksia torjuntaan.

64. minuutilla Honka oli lähellä siirtyä uudelleen johtoon. Pallo pomppi Malundaman jaloista huippupaikkaan Agon Sadikulle, mutta hyökkääjän kuti karkasi hieman maalin ylitse.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Modesto voitti juoksupallon Jude Arthuria vastaan, mutta Aatu Hakala torjui laukauksen. Hetkeä myöhemmin Otso Koskiselle avautui boksissa tilaisuus, mutta Haka-puolustus hoiti homman.

Haka iski omasta tilaisuudestaan 79. minuutilla. Erwin löytyi vapaana ja skottihyökkääjä päätti illan toisella osumallaan vastahyökkäyksen vieden Hakan 2-1 johtoon.

Honka jahtasi viimeisen kympin tasoitusmaalia ahnaasti ja oli muutamaan otteeseen lähellä. 83. minuutilla Krebs puski Modeston keskityksestä, mutta Hakala sai kätensä väliin.

Muutamaa minuuttia ennen täyttä aikaa Koskinen laukoi, mutta veto jäi Haka-puolustuksen blokkiin. Lopulta lisämaaleja ei ottelussa enää nähty, ja Haka pääsi juhlimaan kolmea pistettä. Honka jatkaa 41 pisteen saldolla Veikkausliigan kolmannella sijalla. KuPS ja HJK ovat kaksi pistettä edellä ja pelaavat omat kierroksen ottelunsa lauantaina ja maanantaina.

Saimme avausmaalin, mutta Haka tuli sitten takaa ohi. Heikko esitys meiltä. Pitää katsoa ottelu uudelleen, jotta sen osaa pilkkoa paremmin osiin, mutta yksi iso asia oli ainakin Hakan vastahyökkäykset. Emme pystyneet pitämään niitä tarpeeksi hyvin kurissa, vaikka tiesimme Hakan olevan niissä hyvä, puolustaja Matias Rale totesi ottelun jälkeen.

Runkosarja päättyy Hongan osalta todellisella huippuottelulla! Honka vs HJK Tapiolan urheilupuistossa sunnuntaina 11.9. klo 16.00! Tätä ottelua et halua missata! Nappaa liput ennakkoon Tiketistä klikkaamalla tästä ja täytetään katsomot!

HJK:lle ei ikinä halua hävitä, joten siinä mielessä edessä on pakkovoitto. Meillä on vähintään kuusi todella tärkeää ja kovaa ottelua tulossa, joista jokainen on edellistä tärkeämpi. Keskitymme nyt omaan tekemiseen, niin tulokset tulevat perässä, Rale summaa.

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV)
#5 Henri Aalto
#6 Jerry Voutilainen (70′ Otso Koskinen)
#8 Kevin Jansen
#11 Florian Krebs (84′ Duarte Tammilehto)
#15 Edmund Arko-Mensah (70′ Lucas Kaufmann)
#17 Rui Modesto
#18 Agon Sadiku (70′ Drazen Bagaric)
#20 Matias Rale (90+2′ Elias Äijälä)
#21 Ville Koski
#23 Aldayr Hernández

Vaihdossa: #3 Florian Baak, #12 Roope Paunio (MV)

Yhteistyössä