Kuukausi: lokakuu 2019

Otteluraportti, Veikkausliiga

Honka ja KuPS tasatulokseen

Kuva: Juhani Järvenpää

Veikkausliigan kaksi keltamustaa ja kovavireisintä joukkuetta Honka ja KuPS kohtasivat syksyisellä Savon Sanomat Areenalla Kuopiossa. Kotijoukkue siirtyi avausjaksolla johtoon, ja oli jo varmistamassa mestaruuden. Robert Ivanov tasoitti kuitenkin vielä loppuhetkillä, ja pisteet tasattiin luvuin 1-1.

Avausjakso

Kotijoukkue KuPS oli avausjaksolla vahvempi, mutta kunnon maalipaikat loistivat molemmissa päissä pitkään poissaolollaan. 

Honka oli iskeä avausmaalin 32. minuutilla. Borjas Martin lähetti keskityksen maalille, mutta Javi Hervasin pusku epäonnistui.

KuPS onnistui ensimmäisenä maalinteossa. Se katkoi Hongan pelinrakentelun syvällä espoolaisten päädyssä, ja lopulta Petteri Pennanen vei kotijoukkueen johtoon juuri ennen taukoa.

Enempää osumia avausnelivitosella ei nähty, joten tauolle siirryttiin 1-0 numeroissa.

Toinen jakso

KuPS oli lähellä lisätä johtoaan tunnin kohdalla. Tommi Jyryn kuti painui kuitenkin Honka-maalin ohitse.

Lucas Kaufmann kokeili vuorostaan terävällä kudilla boksin rajoilta, mutta brassin laukaus viuhui hieman ohi. 

Honka onnistui tasoittamaan lopulta 83. minuutilla. Kaufmann lähetti vapaapotkun, Otso Virtanen torjui Gideon Baahin puskun, mutta Robert Ivanov oli ensimmäisenä irtopallossa. 

Tuco pääsi vielä ottelun loppuhetkillä laukomaan lähietäisyydeltä, mutta hyökkääjän kuti nousi yli maalin. Näin pisteet tasattiin 1-1.

Ottelussa nähtiin myös kauan odotettu paluu, kun Honkaan kesken kauden palannut ja loukkaantumisen selättänyt Mac Kandji vaihdettiin kentälle.

-Paluu pelikentille tuntui erittäin hyvältä. Pitkän poissaolon jälkeen on tärkeää saada pelituntuma takaisin ja hyvä vire päälle. Olisimme voineet tänään voittaakin, mutta piste on tyhjää parempi, Kandji kommentoi ottelun jälkeen.

-Pystyimme luomaan maalipaikkoja, mutta valitettavasti saimme vain yhdestä sisään. Täytyy kuitenkin muistaa, että tulimme takaa lopussa tasoihin. Se osoittaa kovaa taisteluhenkeä joukkueelta, hyökkääjä analysoi ottelua.

Honka päättää mestaruussarjan kotonaan lauantaina 19.10. Kello 15.00 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu IFK Mariehamn. Osta lippusi tästä ja saavu kannustamaan Honka voittoon!

-Siitä tulee varmasti todella kova ottelu. Meillä on nyt muutama viikko aikaa valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla ja olla valmiita ottamaan kaikki kolme pistettä, Kandji päättää.

Hongan kokoonpano:

#3 Gideon Baah
#4 Robert Ivanov
#5 Henri Aalto
#8 Javi Hervas
#10 Lucas Kaufmann
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin
#16 Konsta Rasimus (84′ Joel Perovuo)
#19 Arlind Sejdiu (68′ Mac Kandji)
#23 Mikko Sumusalo (68′ Jonas Levänen)
#80 Demba Savage

Vaihdossa: #32 Atte Paunio (MV), #24 Nasiru Banahene, #28 Tommi Saarinen, #68 Armend Kabashi

Otteluennakko, Veikkausliiga

Kaksi kovavireisintä joukkuetta kohtaavat sunnuntaina

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka matkustaa sunnuntaina mestaruussarjan toiseksi viimeiseen otteluunsa Kuopioon KuPS:n vieraaksi. Kamppailu käynnistyy Savon Sanomat Areenalla kello 16.00.

Honka on päässyt kauden ratkaisuhetkillä todella kovaan vireeseen. Keltamustat ovat nimittäin voittaneet viimeiset neljä otteluaan. Viime kierroksella kaatui FC Inter tiukan taistelun jälkeen.

Honka käänsi vireensä täysin runkosarjan loppupuolelta, jolloin se löytyi kuntopuntarin häntäpäästä. Henri Aallon mukaan mitään valtavia muutoksia ei kuitenkaan tehty.

-Isoja muutoksia ei tehty. Tuloksellisesti heikompi vire ei kertonut koko pelillistä totuutta. Olemme jatkaneet omaa työtämme, ja tehneet pientä hienosäätöä pelillisiin ja toiminnallisiin asioihin, kuten jatkuvasti muutenkin. Lisäksi mm. terveystilanne on ollut hieman parempi, hän kommentoi.

Jos Honka on ollut kovassa vireessä, niin on ollut myös KuPS. Kuopiolaiset ovat voittaneet seitsemän viime otteluaan, ja päästäneet niissä vain yhden takaiskumaalin. Viimeksi kaatui Ilves luvuin 2-0.

Ottelu on molemmille joukkueille todella merkityksellinen. Honka taistelee mitaleista ja suorasta paikasta Eurooppaan. KuPS:illa taasen on mahdollisuus varmistaa Suomen mestaruus. Mestaruus varmistuu sunnuntaina, mikäli KuPS kaataa Hongan. Myös tasapeli voi riittää kuopiolaisten mestaruusjuhliin, mikäli FC Inter jää omassa ottelussaan pisteittä.

Otteluun odotetaankin suurta yleisöä, ja myös tästä syystä Aalto odottaa kamppailua innolla.

-KuPS on hyvin organisoitu, selkeän pelitavan omaava joukkue, joka on kaikkiaan hyvässä vireessä. Odotan intensiivistä ja ison tunnelatauksen ottelua, täyden yleisön edessä. Uskon ottelun nousevan myös pelillisesti korkealle tasolle.

Veikkausliigan syyskuun joukkuekin heijastelee Hongan kovaa syysvirettä. Joukkueesta löytyy nimittäin Aallon lisäksi myös Gideon Baah, Demba Savage, sekä Javi Hervas.

-Valinta on luonnollisesti kunnia-asia, ja erityisesti ilahduttaa, että edustus oli niin laajaa. Se kertoo, että olemme onnistuneet nimenomaan kollektiivina. Kenet tahansa meidän avauksen pelaajan olisi tässä kuussa voinut valita joukkueeseen, Aalto päättää.

Hongalta sivussa sunnuntain ottelusta ovat ainakin Elmo Heinonen, Juha Hakola, sekä Rasmus Leislahti.

KuPS-ottelun jälkeen Honka päättää mestaruussarjan kotonaan IFK Mariehamnia vastaan. Ottelu pelataan Tapiolan urheilupuistossa lauantaina 19.10. kello 15.00. Osta lippusi tästä ja tule kannustamaan Honka voittoon!

Juniorit, Otteluraportti

Honka taipui UEFA Youth Leaguen ensimmäisessä osaottelussa

Honka kohtasi UEFA Youth Leaguen ensimmäisessä osaottelussa Sogndal IL:n Norjassa. Keltamustien taistelu ei riittänyt, vaan kotijoukkue otti voiton numeroin 3-1.

Avausjakso

Ottelun ensimmäiset minuutit mentiin tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut luotua kunnollisia maalipaikkoja.

Jakson edetessä kotijoukkue otti peliä enemmän hallintaansa, mutta Hongan tiukka puolustus piti norjalaiset poissa tekopaikoilta.

Honka hyökkäsi vaarallisesti vastaan, ja iskikin ottelun avausmaalin. Pauli Katajamäki tarjoili maalin eteen Martin Salinille, joka vei Hongan johtoon.

Kauaa ei Honka saanut kuitenkaan johtoasemasta nauttia. Sogndal iski kahdesti viiteen minuuttiin, ja tauolle siirryttiin 2-1 kotijohdossa.

Toinen jakso

Honka sai toisella jaksolla luotua enemmän tilanteita kuin ensimmäisellä. Viimeisissä ratkaisuissa ei kuitenkaan ollut aivan tarpeeksi laatua.

Lähimpänä tasoitusta kävi Salin, joka laukoi nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Sogndal-vahti Hetle onnistui kuitenkin torjumaan, ja kotijoukkueen puolustus ehti paluupalloon ennen Honka-hyökkääjiä.

Kun Honka ei onnistunut omista paikoistaan, iski Sogndal kolmannen kerran. Kellossa oli 69. minuuttia, kun Halset vei paluupallosta kotijoukkueen 3-1 johtoon.

Näihin lukemiin ottelu myös päättyi. Otteluparin toinen osaottelu pelataan Telia 5G Areenalla torstaina 24.10. kello 18.30 alkaen. Honka tarvitsee ottelusta tarpeeksi suurinumeroisen voiton edetäkseen jatkoon. Sen etuna on kuitenkin vierasmaali, joten esimerkiksi 2-0 voitto veisi keltamustat seuraavalle kierrokselle.

-Toisella puoliajalla olimme parempia, ensimmäinen oli aika tasainen. Molemmilla oli paikkoja, mutta he tekivät niistä maaleja, me emme. Siksi tänään hävittiin, kommentoi Salin ottelun jälkeen.

Salin iski Hongalle arvokkaan vierasmaalin, mutta ei ollut tyytyväinen omaan suoritukseensa.

-Oma peli sujui ihan ok, mutta on siinäkin vielä paljon parannettavaa. Ja kun oma joukkue häviää, niin eihän sitä silloin itsekään pelaa täydellisesti.

-Tästä lähdetään toiseen osaotteluun parantamaan omaa pelaamistamme. Nyt tiedämme tarkkaan, mitä meillä on vastassa, Salin päätti.

Hongan kokoonpano:
#44 Idrissa Camara (86′ Miska Hirvonen)
#45 Robbie Azodo
#51 Anton Tuominen
#63 Ville Koski
#70 Roope Paunio (MV)
#74 Rasmus Viitanen
#77 Doni Arifi
#81 Roope Pyyskänen
#85 Matias Viitanen
#86 Pauli Katajamäki
#93 Martin Salin

Juniorit, Otteluennakko

Honka avaa urakkansa UEFA Youth Leaguessa

Honka matkustaa keskiviikkona 2.10. Norjassa pelattavaan UEFA Youth Leaguen ensimmäiseen osaotteluun. Mukaan lähtee vahva joukkue, jonka tavoitteet ovat korkealla.

Honka kohtaa ensimmäisellä kierroksella norjalaisen Sogndal IL:n. Ottelu käynnistyy keskiviikkona kello 18.30 paikallista aikaa, eli 19.30 Suomen aikaa. Toinen osaottelu pelataan Telia 5G Areenalla torstaina 24.10. kello 18.30.

Keskikenttäpelaaja Matias Viitanen odottaa otteluita innolla.

-Tietysti hieman myös jännittää, kun tämä on täysin uusi kokemus, mutta hienot ottelut varmasti tulossa, hän kommentoi.

Matkaan lähteneessä joukkueessa on pelaajia sekä tällä kaudella Kakkosta pelanneesta Honka Akatemiasta, että BSM-sarjaa pelanneesta U17-joukkueesta. Pelaajat ovat harjoitelleet yhdessä nyt jonkin aikaa.

-Joukkue tuntuu hyvältä, ja siinä on paljon tuttuja pelaajia. Treeneissä olemme käyneet läpi erilaisia taktiikoita ja kuvioita, joita voimme peleissä käyttää, Viitanen sanoo.

Hän odottaa avausottelusta kovaa taistoa.

-Olemme katsoneet jonkin verran videoita Sogndalin pelaamisesta. Kova joukkue sieltä on tulossa vastaan.

Otteluparin toinen osa pelataan tosiaan Telia 5G Areenalla torstaina 24.10. kello 18.30 alkaen.

-Siitä tulee varmasti hieno kokemus. Perhe ja ystävät tulee katsomoon, niin tulee hieno tapahtuma ja hyvä fiilis kentällä.

Viitasen mukaan Honka lähtee luottavaisena kaatamaan norjalaisia.

-Meidän pitää pelata vain omaa peliämme. Taistellaan kovaa heti ensimmäisessä ottelussa, ja siitä tulevan tuloksen mukaan jatketaan sitten kotiotteluun, hän päättää.

Hongan joukkue:
Roope Paunio s.2002
Jasper Samooja s.2003
Lasse Schultz s.2003
Rasmus Viitanen s.2001
Max Silvonen s.2003
Haruka Doyu s.2002
Matias Viitanen s.2001
Pauli Katajamäki s.2002
Doni Arifi s.2002
Robbie Azodo s.2001
Aleksi Jännes s.2003
Ville Koski s.2002
Roope Pyyskänen s.2002
Hannes Woivalin s.2002
Martin Salin s.2002
Idrissa Camara s. 2002
Miska Hirvonen s.2002
Anton Tuominen s.2001

Yhteistyössä