Etsi tältä sivustolta

Honka haki voiton Maarianhaminasta

Honka ja IFK Mariehamn kohtasivat eurofinaalien ensimmäisessä osaottelussa Maarianhaminan Wiklöf Holding Arenalla. Haastavissa olosuhteissa pelattu kamppailu ei tarjonnut jalkapallon hienouksia, mutta Honka nappasi mukaansa elintärkeän 1-2 voiton.

Avausjakso

Honka loi ottelun ensimmäisen maalipaikan yhdeksännellä peliminuutilla. Macoumba Kandjin laukaus karkasi kuitenkin reilusti maalin ylitse.

14. minuutilla Kandji kuitenkin onnistui. Demba Savagen millintarkka pallo löysi hyökkääjän takatolpalta, ja Honka siirtyi johtoon.

Hieman ennen puolta tuntia IFK Mariehamn sai monta kulmapotkua perättäin. Lähimpänä kavennusta kävi Robin Buwalda, mutta Tim Murray onnistui vielä venyttämään topparin puskun tielle.

Honka lisäsi johtonsa kahteen, kun kellossa oli 35. minuuttia. Lucas Kaufmannin keskialueelta lähettämä vapaapotku löysi Henri Aallon pään, ja puolustaja puski vastustamattomasti pallon verkkoon.

Kauaa ei Honka kuitenkaan saanut kahden maalin johtoasemastaan nauttia, sillä Amos Ekhalie toi kotijoukkueen rangaistuspotkusta maalin päähän 37. minuutilla.

Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin keltamustien 1-2 vierasjohdossa.

Toinen jakso

Toista jaksoa oli pelattu seitsemän minuuttia, kun Honka kävi lähellä johdon lisäämistä. Savagen ohjaus kolahti kuitenkin tolppaan.

Tunnin kohdalla Riku Sjöroos karkasi Honka-puolustukselta, mutta laitahyökkääjän kuti karkasi hieman ohi maalin.

Honka sai pallon loppuminuuteilla vielä kerran maaliin, mutta osuma hylättiin paitsiona. Näin ollen loppulukemiksi jäi Hongan 1-2 vierasvoitto.

-Kaksi vierasmaalia, ja yksi päästetty tarkoittaa minun matikallani sitä, että IFK:n täytyy sunnuntaina tehdä ainakin kaksi maalia. Kyllähän se meille antaa kotikentälle lievän edun, mutta numerot ovat aina numeroita. Lähdemme voittamaan sitä ottelua nöyränä ja aivan normaalisti omiin vahvuuksimme keskittyen, kommentoi Hongan keskikenttäpelaaja Joel Perovuo ottelun jälkeen.

Haastavat kenttäolosuhteet tuottivat molemmille joukkueille omat vaikeutensa, mutta Perovuon mukaan Honka osasi mukautua niihin kohtalaisen hyvin.

-Ajoittain pystyimme pelaamaan ihan hyviä hyökkäyksiä, varsinkin ensimmäinen maalimme oli hyvä suoritus. Mutta kyllä tälläisessä ottelussa on vaikeaa löytää hyvä rytmiä, jos suurin osa tilanteista on pitkää palloa.

Perovuon mukaan keltamustien ennen ottelua juonima taktiikka onnistui.

-Pelisuunnitelmamme toimi hyvin, lähdimme tarkoituksella pelaamaan suoraviivaisemmin kun yleensä. Nämä ovat sellaisia otteluita, joita Honka ei ole täällä tähän aikaan vuodesta useinkaan voittanut, joten myös sikäli tämä oli kova suoritus meiltä.

Paikka Europa Leaguen karsintoihin ratkaistaan lopullisesti sunnuntaina 3.11. Tapiolan urheilupuistossa pelattavassa toisessa osaottelussa. Nyt jos koskaan on siis aika pukea keltamustaa päälle, ja saapua kannustamaan Honka Eurooppaan! Nappaa lippusi otteluun tästä!

Hongan kokoonpano:
#3 Gideon Baah
#4 Robert Ivanov
#5 Henri Aalto
#7 Jonas Levänen
#8 Javi Hervas
#10 Lucas Kaufmann (75′ Nasiru Banahene)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin (90+2′ Arlind Sejdiu)
#16 Konsta Rasimus
#80 Demba Savage
#99 Mac Kandji (77′ Joel Perovuo)

Vaihdossa: #60 Jasper Samooja (MV), #23 Mikko Sumusalo, #28 Tommi Saarinen, #33 Duarte Tammilehto

Back to top