Kuukausi: elokuu 2018

Otteluraportti, Veikkausliiga

Esport Honka taipui Rovaniemellä – RoPS maalin verran parempi

Esport Honka matkusti Rovaniemelle sarjakakkosen RoPS:n vieraaksi. Keltamustat joutivat tekemään avauskokoonpanoon muutoksia viime otteluun nähden, sillä sivussa olivat Mac Kandji, Demba Savage, Davor Taleski, sekä Jonas Levänen. Honka oli avausjaksolla hallitsevampi joukkue, mutta RoPS karkasi Giorgi Gorozian ja Vahid Hambon osumilla kahden maalin johtoon. Toisella jaksolla Hongan painostus tuotti lopulta tulosta, ja Youness Rahimi toi espoolaiset maalin päähän. Enempää osumia ei kuitenkaan nähty, joten pisteet jäivät Rovaniemelle.

Avausjakso

Esport Honka loi ottelun ensimmäisen kunnon maalipaikan seitsemännellä minuutilla. Lucas Kaufmann keskitti matalana maalille, ja Borjas Martin pääsi laukomaan. Antonio Reguero torjui espanjalaisen pienestä kulmasta lähteneen kudin kulmapotkuksi.

Avausmaalin iski kotijoukkue RoPS. Lassi Lappalainen syötti maalille, ja Giorgi Gorozia laukoi pallon Honka-maalin alakulmaan ohi Tim Murrayn.

Kotijoukkue iski uudelleen vain kolme minuuttia myöhemmin. Erfan Zeneli keskitti, ja Vahid Hambo puski RoPS:n kahden maalin karkumatkalle.

Honka hallitsi palloa suurimman osan avausjaksosta, mutta maalipaikat jäivät vähiin. Tauolle siirryttin näin ollen RoPS:n 2-0 johdossa.

Toinen jakso

Honka tuli toiselle jaksolle aktiivisesti ja oli lähellä kavennusta jo puoliajan avausminuuteilla. Henri Aalto jatkoi Kaufmannin kulmapotkun Borjasille, jonka laukauksen Leo Väisänen pelasti maaliviivalta.

Keltamustien painostus tuotti lopulta tulosta 52. minuutilla. Reguero torjui Aallon yrityksen, mutta taustalta tullut Youness Rahimi onnistui ohittamaan espanjalaismaalivahdin ja toi Hongan maalin päähän.

Heti Hongan kavennuksen jälkeen Hambo karkasi keltamustien puolustukselta läpiajoon. Hyökkääjän laukaus suuntautui kuitenkin ohi maalin.

Aivan loppuminuuteilla keltamustat kävivät vielä todella lähellä tasoitusta. Kaufmannin keskitys pomppi maalille asti ja vain Regueron huippuvenytys piti lukemat muuttumattomina. Enempää osumia ei ottelussa nähty, joten pisteet jäivät Rovaniemelle luvuin 2-1.

Esport Hongan puolustaja Henri Aalto harmitteli pelin jälkeen avausjakson vaikeuksia.

-Peli ratkesi tänään ensimmäisen puolen tunnin aikana. Emme ehkä olleet ihan valmiita ja RoPS pääsi hyödyntämään sitä hyvin. Puolustimme heikosti ja päästimme vastustajan tekemään kaksi maalia. Pieniä juttuja, sinänsä oli kyllä vähän turha tappio. Tuntuu, että pelasimme pallollisesti kuitenkin ihan hyvin ja loimme paikkoja, Aalto summasi.

Kausi jatkuu maaottelutauon jälkeen

Esport Honka pelaa seuraavan kerran torstaina 13.9., kun keltamustat matkustavat Ilveksen vieraaksi Tampereelle. Ilves-ottelun jälkeen on vuorossa kauden kolmanneksi viimeinen kotiottelu, kun maanantaina 17.9. Tapiolan urheilupuistoon saapuu vieraaksi PS Kemi. Ottelu alkaa kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan Honka tärkeisiin sarjapisteisiin!

Ostamalla ottelulipun tai kauden kolme viimeistä kotiottelua kattavan lippupaketin Esport Arenalta tai Centeristä saat kaupan päälle 2kk Ruutu+ lahjakortin.

Lippupaketti kauden kolmeen viimeiseen kotiotteluun (PS Kemi, HJK, VPS) >> Tiketti
17.9. Esport Honka-PS Kemi klo 18.30 >> Tiketti
29.9. Esport Honka-HJK klo 15.00 >> Tiketti
27.10. Esport Honka-VPS klo 15.00 >>Tiketti

Akatemia, Kakkonen, Otteluennakko

Akatemian kausi kääntyy loppusuoralle – lauantaina vastassa Kiffen

Honka Akatemialla on lauantaina vuorossa kauden neljänneksi viimeinen ottelu, sekä toiseksi viimeinen kotiottelu. Vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon kello 17.00 alkavaan otteluun saapuu Kiffen.

Lauantain vierailija Kiffen taistelee yhä tiukasti sarjapaikastaan Kakkosessa ensi kaudelle. Helsinkiläiset ovat B-lohkon kahdeksannella sijalla, mutta vain pisteen ensimmäisen putoajan paikalla olevaa KäPaa edellä. Tapiolaan saapuu siis varmasti sisuuntunut ja kovaa taisteleva joukkue. Kiffenin akilleen kantapää on tällä kaudella ollut hyökkäys, sillä joukkue on tehnyt koko lohkon joukkueista selvästi vähiten maaleja. Kahdeksaantoista otteluun osumia on syntynyt vain yhdeksän kappaletta. Toisaalta joukkueen puolustus on toiminut selvästi muita taulukon häntäpään joukkueita paremmin. Vain kahdellakymmenelläyhdellä päästetyllä maalilla Kiffen onkin B-lohkon neljänneksi vähiten maaleja päästänyt joukkue. Tapiolaan joukkue saapuu kohtalaisessa vireessä, sillä viidestä viime ottelustaan se on napannut seitsemän pistettä.

Honka Akatemia taistelee sijoituksista ylemmässä keskikastissa, sarjan kärjen karattua jo liian kauas. Viidenneltä sijalta lauantain otteluun lähtevät keltamustat kärsivät viime ottelussaan niukan 2-1 tappion lohkokärki MuSalle. Joukkueen kausi on ollut melko epätasainen. Viimeisestä viidestä ottelusta Akatemia on voittanut kaksi, hävinnyt kaksi, sekä pelannut yhden tasan. Keltamustat ovat olleet vahvempia kotonaan Tapiolassa, kun tien päällä. Yhdeksästä kotipelistä kasassa on seitsemäntoista pistettä, kun taas vieraista vastaava saldo on kymmenen pistettä. Ville Kiiski taistelee yhä lohkon maalipörssin kärkipaikasta. Kahdeksan maalia iskenyt hyökkääjä löytyy tällä hetkellä tilaston jaetulta toiselta sijalta.

Kiffen-ottelun jälkeen Akatemialla on kahden viikon tauko ennen seuraavaa koitosta. 15.9. se matkustaa SalPan vieraaksi Saloon. Ottelu käynnistyy kello 17.00. Tämän jälkeen on vuorossa kauden viimeinen kotiottelu. Naapurikaupungin GrIFK saapuu Tapiolan urheilupuistoon 23.9. jo kello 15.00 alkavaan otteluun. Tervetuloa kannustamaan Honka Akatemia täysiin pisteisiin!

#MeOllaanHonka

Otteluennakko, Veikkausliiga

Esport Honka haastaa perjantaina sarjakakkosen RoPSin

Perjantaina Rovaniemellä taistellaan isoista sarjapisteistä, kun sarjakakkonen ja sarjakolmonen ottavat yhteen. Ottelu alkaa kello 18.30 ja Ruutu+ näyttää ottelun suorana. Älä missaa huippumatsia, vaan viritä itsesi tunnelmaan etänä.

Tuleva ottelu on todella tärkeä loppukautta ajatellen. Voitolla Hongalla olisi mahdollisuus kasvattaa eroa sarjaneloseen ja näin vankistaa asemiaan europaikan metsästyksessä. Sarja on todella tasainen ja kautta on enää jäljellä kahdeksan ottelua, joten jokainen ottelu loppukaudesta tulee olemaan iso koitos.

Veikkausliigan sarjakolmoseksi viime viikonloppuna noussut Honka on päässyt jälleen parempaan vireeseen ja peli on kulkenut. Viime ottelussaan joukkue kaatoi vahvan esityksen jälkeen FC Lahden kotinurmellaan 2–0. Maalintekijöinä kunnostautuivat Robert Ivanov kauden toisellaan, sekä Mac Kandji, joka iski jo kauden 14:sta osumansa ja senegalilaishyökkääjä nousi jaetulle maalipörssin kärkisijalle.

Tuntuu hyvältä. Se antaa voimaa tehdä lisää maaleja ja luoda enemmän maalipaikkoja. Tärkeintä minulle on kuitenkin auttaa joukkuetta voittamaan otteluita. Loppukausi tulee olemaan täynnä tiukkaa taistelua, mutta olemme joukkueena valmiita, senegalilaishyökkääjä kertoo.

Tuleva koitos tulee olemaan haastava, ja sen tietää myös maalitykki Kandji.

RoPS on hyvin organisoitu joukkue kuten mekin. Ottelu tulee olemaan kova, mutta olemme valmiita haasteeseen, Kandji summaa.

Kivenkova RoPS

Rovaniemeläiset ovat pelanneet upean kauden ja joukkue porskuttaakin Veikkausliigan kakkospaikalla. Eroa kärjessä majailevaan HJK:hon on seitsemän pistettä, mutta helsinkiläisillä on yksi peli vähemmän pelattuna. Nyt edessä on kuitenkin iso ottelu, sillä voitolla Honka nousisi kahden pisteen päähän rovaniemeläisistä.

RoPS on hyvin organisoitu ja laadukas joukkue. He ovat onnistuneet maksimoimaan vahvuutensa tänä vuonna erinomaisesti, Hongan päävalmentaja Vesa Vasara kommentoi tulevaa vastustajaa.

RoPSin vahvuuksia kuluneella kaudella ovat olleet ehdottomasti puolustus- sekä joukkuepelaaminen. He ovat päästäneet vähiten maaleja koko Veikkausliigassa, joten Hongalla on kova päivätyö murtaa RoPSin puolustus. Peilaten edelliseen otteluun, se onnistui ainakin hienosti kotinurmella niin ikään hyvin puolustavaa FC Lahtea vastaan. Haaste on kuitenkin suuri, kun pelataan RoPSin kotikentällä Rovaniemen keskuskentällä. Keltamustat tosin ovat sen kerran aiemmin tällä kaudella tehneet, kun joukkue kaatoi värikkäiden vaiheiden jälkeen rovaniemeläiset 1–2 luvuin.

Olemme pelanneet kaksi kertaa tällä kaudella vastakkain ja tehnyt niissä neljä maalia, joten olemme luottavaisia sen suhteen. Pyrimme kontrolloimaan peliä pallollisesti sekä pallottomana. Tavoitteemme olla aktiivisia ja rohkeita, jotta pystymme haastamaan rovaniemeläiset heidän kotikentällään.

Kaiken kaikkiaan sarja on todella tasainen ja kaikki on loppukaudesta mahdollista. Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että vain kolme parasta joukkuetta pääsee europeleihin, sillä FC Inter on Suomen Cupin voitollaan varmistanut jo paikan Eurooppaan. Taistelu tulee siis olemaan kovaa loppukaudesta eikä tuumakaan saa antaa periksi. Vesa Vasara kuitenkin kertoo, että keskittyminen on vain ja ainoastaan seuraavassa ottelussa.

Peli kerrallaan mennään. Nyt mennään Rovaniemelle ja maksimoidaan tulos. Paljon ei kannata muuta miettiä, päävalmentaja summaa.

Viritä itsesi tunnelmaan kotisohvallasi, kun peli käynnistyy perjantaina klo 18.30. Jos sinulla ei vielä ole Ruutu+:aa, saat sen ostamalla ottelulipun tai lippupakettimme Esport Arenalta tai Esport Centeristä.

Hongan tilanne

Hongalta sivussa RoPS-ottelusta on varmuudella vain pitkäaikaisloukkaantunut Masar Ömer.

Hongalla on jäljellä enää kolme kotiottelua, joihin myydään lippupaketti aurinkokatsomoon vain 30€ tästä:
17.9. Esport Honka – PS Kemi 18:30 Liput tästä.
29.9. Esport Honka – HJK 15:00 Liput tästä.
27.10 Esport Honka – VPS 15:00 Liput tästä.

#MEOLLAANHONKA, VEIKKAUSLIIGA

Otteluraportti, Veikkausliiga

Honka nousi takaisin kolmannelle sijalle – FC Lahti kaatui 2-0

Tapiolan urheilupuistossa taisteltiin lauantaina mitalitaiston kannalta todella tärkeistä pisteistä, kun sarjakutonen FC Lahti saapui neljännellä sijalla ennen ottelua olleen Esport Hongan vieraaksi. Ottelun avausmaalin iski ensimmäisellä puoliajalla Robert Ivanov. Toisella nelivitosella molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Lisäajalla Macoumba Kandji viimeisteli vielä rangaistuspotkusta loppulukemiksi 2-0. Tuloksen myötä Honka nousi Veikkausliigan kolmannelle sijalle.

Avausjakso

Ottelun alkuminuutit mentiin tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut omaa peliään kunnolla käyntiin. Kymmenen peliminuutin jälkeen ote kuitenkin siirtyi Hongalle ja keltamustat loivatkin ottelun ensimmäisen maalipaikan. Borjas Martin pelasi maalin eteen Demba Savagelle, mutta gambialaisen laukaus karkasi reilusti maalin yli.

Kamppailun avausmaali syntyi 29. minuutilla. Lucas Kaufmannin millintarkka kulmapotku löysi Robert Ivanovin, joka puski pallon verkkoon.

Honka oli lähellä iskeä toisenkin erikoistilannemaalin avausjaksolla. Sama kulmapotkukuvio toimi jälleen, mutta tällä kertaa Oskari Forsman onnistui kuitenkin venyttämään Ivanovin puskun tielle.

Muutama minuutti ennen taukoa Kaufmann pelasi Macoumba Kandjin nokikkain Forsmanin kanssa, mutta senegalilaishyökkääjän laukaus epäonnistui täysin. Hetken päästä Kandji pääsi kokeilemaan uudelleen, mutta tälläkin kertaa Lahti-vahti veti pidemmän korren. Kun enempää osumia ei avausnelivitosella nähty, siirryttiin tauolle Hongan maalin johdossa.

Toinen jakso

FC Lahti haki toisella puoliajalla aktiivisesti tasoitusosumaa. Santeri Hostikka tykitti kaukaa 60 minuutilla, ja vain maalitolppa piti lukemat muuttumattomina.

Tasoitus oli lähellä myös 77. minuuutilla. Josimar Lima puski maalille ja Henri Anier pääsi laukomaan lähietäisyydeltä. Virolaishyökkääjän viimeistely-yritys suuntautui kuitenkin maalin ohi.

Hongallakin oli paikat lisätä johtoaan. Forsman venytti kuitenkin muutamaan huipputorjuntaan, ja Jonas Leväsen sekä Kaufmannin kudit kolahtivat maalipuihin.

Ottelun lisäajalla Mikko Hauhia repi rangaistusalueella Kandjin nurin, ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Kandji upotti itse pallon pilkulta verkkoon ja iski loppulukemiksi 2-0. Samalla huippuvireessä oleva senegalilainen siirtyi koko Veikkausliigan maalipörssin jaetulle kärkisijalle.

-Olimme ensimmäisellä puoliajalla vahvoja ja pääsimme hyvässä 1-0 johdossa tauolle. Toisella puoliajalla Lahti muutti peliään rohkeammaksi ja meillä kesti aikamme päästä korkean prässin alta pois. Toinen jakso oli haasteellisempi, mutta silti tuntui, että meillä oli silloinkin paljon vaarallisia maalipaikkoja, kommentoi ottelua Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara.

Vasara kiitteli erityisesti joukkueensa asennetta.

-Kaikkemme jouduttiin taas laittamaan peliin ja varsinkin toinen puoliaika oli tiukka. Todella tyytyväinen olen joukkueen tasoon, peli-ilmeeseen ja siihen, miten voitto otettiin. Erittäin tärkeä voitto, että pysymme mukana mitalitaistossa.

Taistelu mitaleista jatkuu Rovaniemellä

Esport Hongan kausi jatkuu Rovaniemellä RoPSin vieraana ensi viikon pejantaina 31.8. Rovaniemen keskuskentällä pelattava ottelu käynnistyy kello 18.30. RoPS-kamppailun jälkeen Honka vierailee Ilveksen luona Tampereella. Kotikentälleen keltamustat palaavat maanantaina 17.9., jolloin vieraaksemme kello 18.30 alkavaan otteluun saapuu PS Kemi.

Kausi on loppusuoralla ja kilpailu mitaleista kovimmillaan! Ostamalla ottelilipun tai lippupaketin Esport Arenalta tai Centeristä, saat kaupan päälle 2kk Ruutu+ lahjakortin!

Liput PS Kemi-otteluun >> Tiketti

Kolmen kotiottelun lippupaketti (PS Kemi, HJK, VPS) >> Tiketti

Akatemia, Kakkonen, Otteluennakko

Honka Akatemia MuSan vieraaksi

Esport Honka Akatemia matkaa huomenna lauantaina sarjakärki MuSan vieraaksi Poriin. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 17.00.

MuSa on pelannut vahvan kauden ja porilaiset löytyvätkin Kakkosen B-lohkon kärkipaikalta. Eroa toisena olevaan SalPaan on kuitenkin vain neljä pistettä, joten taistelu nousukarsintapaikasta on tiukka. Seitsemästätoista pelaamastaan ottelusta MuSa on voittanut jopa kaksitoista. Tasapelejä on kaksi, ja kolmesti porilaiset ovat joutuneet toteamaan vastustajan paremmakseen. MuSa on ollut vahva erityisesti hyökkäyspäässä, sillä 32 osumaa iskeneenä on se lohkon toiseksi eniten maaleja tehnyt joukkue. Erityisesti Matias Koskinen on ollut huippuvireessä. Yhdeksän maalia iskenyt hyökkääjä löytyy B-lohkon maalipörssin jaetulta toiselta sijalta.

Honka Akatemia palasi maanantaina voittokantaan kaatamalla KäPan 2-1. Kasperi Liikonen ja Joona Rämö veivät keltamustat avausjaksolla johtoon, eikä vieraiden toisen puoliajan kiri riittänyt enää tasoihin. Lauantain kamppailuun Akatemia lähtee lohkon neljänneltä sijalta. MuSan tapaan Honka on ollut kuluvalla kaudella vahva maalinteossa. Keltamustat ovat iskeneet yhteensä 31 osumaa, mikä on lohkon kolmanneksi eniten.

Joukkueet ovat kohdanneet kerran aikaisemmin kuluneella kaudella. Kesäkuussa Tapiolan urheilupuistossa nähtiin huikea jännitysnäytelmä. Honka johti ottelua vielä kuudekymmenen minuutin kohdalla 2-1, mutta vieraat tulivat vielä tasoihin ja ohi. Ronald Karlssonin voittomaali syntyi aivan ottelun loppuminuuteilla. Honka Akatemialla on siis varmasti kova halu hakea revanssi.

Kauden toiseksi viimeinen kotiottelu

MuSa-ottelun jälkeen Honka Akatemia jatkaa kauttaan jälleen kotonaan, kun lauantaina 1.9. vieraaksi saapuu Kiffen. Kyseessä on Akatemian kauden toiseksi viimeinen kotiottelu, ja se käynnistyy kello 17.00. Tervetuloa kannustamaan keltamustat täysiin pisteisiin!

#MeOllaanHonka

Otteluennakko, Veikkausliiga

Taistelu europaikasta on todellista – Esport Honka ja FC Lahti kohtaavat Espoo-päivän huumassa

Tulevana lauantaina klo 17.00 Tapiolan urheilupuistossa taistellaan jälleen elintärkeistä sarjapisteistä. Honka löytyy sarjataulukosta sijalta neljä, ja illan vastustaja FC Lahti on viidentenä.

Esport Honka lähtee kamppailuun kolmen ottelun pisteputkessa. Viime ottelussa IFK Mariehamnin vieraana Honka jäi maaleitta, mutta viimeksi kotinurmellaan joukkue kaatoi TPS:n hienosti 3–0 ja sitä ennen Tampereella Ilvestä vastaan pisteet tasattiin luvuin 3–3. Keltamustat ovat sarjataulukossa samoissa pisteissä kuin sarjakolmonen KuPS, joten sarjan kärkipää on äärimmäisen tasainen. Ainoastaan HJK ja RoPS ovat hiukan karkumatkalla.

Taaksepäin sarjataulukossa ei ole myöskään hirveästi matkaa. Lauantai-illan vastustaja FC Lahti löytyy kolme pistettä Hongan perästä, mutta ottelun vähemmän pelanneena. VPS on niin ikään kolmen pisteen päässä, tosin vaasalaiset ovat pelanneet yhtä monta peliä kuin espoolaiset. Sarjataulukko on kuitenkin todella tasainen ja jokainen piste on europaikan kannalta tärkeä. Siksi Ahvenanmaalta saatu yksi piste ei hirveästi tyydyttänyt Hongan päävalmentaja Vesa Vasaraa.

– Ei se piste tyydytä. Olimme pelissä hyvin mukana, mutta selkeys pelitavassa ei ollut ihan parhaalla mahdollisella tasolla. Loimme kuitenkin riittävästi maalipaikkoja voittaaksemme ottelun, joten hyviäkin asioita jäi käteen Ahvenanmaan reissusta.

FC Lahti on viime peleissään ollut hiukan vaikeuksissa. Joukkue on napannut täydet sarjapisteet viimeksi kuukausi sitten, kun lahtelaiset kaatoivat IFK Mariehamnin kotonaan 2–0. Sen jälkeen FC Lahti pelasi kolme tasapeliä putkeen ja tämän viikon maanantaina rovaniemeläiset kävivät Lahdessa ryöstöretkellä napaten kolme pistettä matkaan. Helppoa ei siis lahtelaisilla ole ollut, mutta joukkue on pysynyt silti hyvin kärjen tahdissa.

Lahtelaisten vahvuus on puolustuspelaaminen

Vierasjoukkueen vahvuus on ehdottomasti ollut totuttuun tapaan puolustuspelaaminen. He ovat päästäneet kolmanneksi vähiten maaleja Veikkausliigassa. Vertailun vuoksi illan isäntä Honka on päästänyt yhdeksän maalia enemmän kuin lahtelaiset. Tosin maalinteko on myös ollut vaikeaa FC Lahdelle, sillä siinä he ovat yksi vähiten täysosumia tehnyt joukkue.

– Olemme pelanneet Lahtea vastaan kaksi tiukkaa kamppailua ja odotettavissa on kolmas sellainen vääntö. Meillä on omat keinot Lahden puolustuksen murtamiseen. Yksinkertainen lääke on toteuttaa niitä paremmin kuin esimerkiksi viime ottelussa, Vasara kertaa ottelun lähtökohtia.

Ottelu tulee olemaan todella tärkeä molemmille joukkueille loppukautta ajatellen. Jos joskus voidaan puhua kuuden pisteen ottelusta, on se tämä kamppailu.

– Totta kai nämä kaikki pelit ovat tosi tärkeitä. On ollut paljon tasaisia vääntöjä, joissa jaossa olevat pisteet merkkaavat paljon. Pienet marginaalit täytyy saada puolellemme, joten täytyy olla hereillä joka hetki.
Valmistaudumme normaalisti FC Lahti-otteluun, ja koska kyseessä on kotipeli, niin haemme täysillä voittoa
, päävalmentaja Vasara summaa päättäväisesti.

Pääseekö keltamustat mahdollisesti kuuden pisteen karkumatkalle FC Lahdesta, vai tuleeko vierasjoukkue tasapisteisiin? Se selviää lauantaina!

Hongan tilanne

Hongalta sivussa tulevasta kotiottelusta ovat vain pitkäaikaisloukkaantunut Masar Ömer sekä Alex Nimely, joten Hongan terveystilanne on erinomainen.

Tervetuloa sankoin joukoin kannustamaan Espoon ylpeys Honka huippusuorituksiin ja sitä kautta täysiin sarjapisteisiin. Taistelu europaikasta on todellista!

Liput Esport Honka – FC Lahti otteluun >> Tiketti
Kolmen ottelun lippupaketti aurinkokatsomoon 30€ (FC Lahti, PS Kemi, HJK) >> Tiketti

#MeOllaanHonka

Akatemia, Kakkonen, Otteluraportti

Honka Akatemia taisteli kolme pistettä -KäPa kaatui 2-1

Esport Honka Akatemia ja KäPa kohtasivat Tapiolan urheilupuiston sateisessa maanantai-illassa. Keltamustat menivät avausjaksolla kahden maalin johtoon Kasperi Liikosen, sekä Joona Rämön osumilla, eikä vieraiden toisen nelivitosen kiri riittänyt. Näin Akatemia palasi kahden ottelun tauon jälkeen takaisin voittojen tielle ja nousi Kakkosen B-lohkossa neljännelle sijalle.

Avausjakso

Avausjakso mentiin kotijoukkue Hongan hienoisessa komennossa. Ville Kiiski pääsi 15. minuutilla nokikkain KäPa-vahti Oscar Castanedan kanssa, mutta hyökkääjän nosto suuntautui yli maalin.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa päässä. Adam Yassin laukoi lähietäisyydeltä, mutta Felix Ferahyan torjui kudin. Paluupalloon ehti ensimmäisenä Chinedu Akuvuo. Ferahyan esitteli kuitenkin nopeita refleksejään ja venytti myös toisen laukauksen tielle pitäen Honka-maalin koskemattomana.

Ottelun avausmaali syntyi 32 minuutin kohdalla. KäPa-puolustaja Simon Chibueze yritti pudottaa pallon päällään Castanedalle, mutta pusku suuntautuikin Kasperi Liikoselle, joka pääsi tökkäämään lähes maaliviivalta tyhjään maaliin.

Honka Akatemia lisäsi johtonsa kahteen vielä ennen taukoa. Kiiski karkasi toistamiseen vieraiden puolustukselta, ja Chibueze joutui kaatamaan läpiajossa olleen hyökkääjän. Joona Rämö viimeisteli rangaistuspotkusta kauden seitsemännen osumansa ja taukoa lähdettiin viettämään kahden maalin kotijohdossa.

Toinen jakso

Vierasjoukkue KäPa tuli toiselle jaksolle vahvasti ja onnistuikin kaventamaan ottelun 63 minuutin kohdalla. Akatemian puolustukselle sattui kommunikaatiovirhe, ja Akuvuo pääsi vapaasti viimeistelemään kavennuksen.

Honka pääsi pelaamaan viimeisen vartin miesylivoimalla, kun Eetu Puro ajettiin 75 minuutilla toisen varoituksen myötä ulos kentältä. Lähimpänä johdon lisäämistä toisella jaksolla kävi Kasperi Liikonen. Laitahyökkääjä nousi oikealta laidalta ja leikkasi keskelle, mutta laukaus viuhui hieman ohi KäPa-maalin.

Vierailijat onnistuivat luomaan miesvajaallakin muutaman hyvän tilanteen Honka-maalille, mutta lopulta täydet pisteet jäivät Espooseen luvuin 2-1.

Kausi kääntymässä loppusuoralle

Honka Akatemialla on jäljellä enää viisi ottelua. Niistä ensimmäinen on jo tulevana lauantaina, kun keltamustat matkaavat lohkokärki MuSan vieraaksi Poriin. Kotikentälleen Akatemia palaa sitä seuraavana lauantaina 1.9. Silloin Tapiolan urheilupuistoon saapuu vieraaksi Kiffen ja ottelu käynnistyy kello 17.00. Tervetuloa kannustamaan Honka Akatemia täysiin pisteisiin!

Akatemia, Kakkonen, Otteluennakko

Honka Akatemian kausi jatkuu kotiottelulla, KäPa vieraaksi

Honka Akatemian kausi on kääntymässä loppusuoralle. Vielä on kuitenkin jäljellä kuui ottelua, joista ensimmäinen pelataan huomenna maanantaina. Vieraaksi Tapiolan urheilupuistossa kello 18.30 alkavaan kamppailuun saapuu KäPa.

Käpyläläisten kausi on ollut haastava ja joukkue on mukana tiukassa putoamistaistossa. Honka-kamppailuun KäPa lähtee viimeisen säilyjän paikalta, pisteen Kiffeniä edellä. Joukkueen heikkoutena on kuluvalla kaudella ollut maalinteko, sillä KäPa on yhdellätoista osumalla Kakkosen B-lohkon toiseksi vähiten maaleja iskenyt joukkue. Viime ajat ovat kuitenkin antaneet toivoa paremmasta. Kahdesta viime ottelustaan joukkue on nimittäin napannut neljä pistettä. KäPan tehokkaimmat maalintekijät ovat olleet kaksi osumaa viimeistelleet Adam YassinAnton TuominenKevin Larsson, sekä Mustafa Mohamed.

Honka Akatemia taivaltaa kahden ottelun voitottomassa putkessa. Viime ottelussaan se hallitsi peliä, mutta BK-46 taisteli kotonaan tasatuloksen luvuin 1-1. Maanantain otteluun keltamustat lähtevät lohkon viidenneltä sijalta, pisteen nelossijaa halussaan pitävän paikallisvastustaja FC Espoon takaa. Voitolla maanantaina keltamustat nousisivat siis takaisin neljänneksi. Honka Akatemian paras maalintekijä on kahdeksan osuman Ville KiiskiJoona Rämön säestäessä kuudella maalilla.

Lauantaina sarjakärjen vieraaksi

KäPa-ottelun jälkeen Honka Akatemia matkustaa lauantaina 25.8. lohkokärki MuSan vieraaksi Poriin. Paluu kotikentälle on edessä lauantaina 1.9. Silloin vieraaksi Tapiolaan saapuu Kiffen ja ottelu käynnistyy kello 17.00. Tervetuloa kannustamaan Hongan reservijoukkue täysiin pisteisiin!

Otteluraportti, Veikkausliiga

Esport Honka ja IFK Mariehamn maalittomaan pistejakoon

Esport Honka matkusti sunnuntai-iltana Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi. Suurin osa ottelusta mentiin keltamustien komennossa, mutta kotijoukkueen tiivis puolustus piti Hongan poissa parhaimmilta maalipaikoilta. Kun kumpikaan joukkue ei lopulta maalinteossa onnistunut, päädyttiin Wiklöf Holding Arenalla maalittomaan pistejakoon.

Avausjakso

Esport Honka hallitsi avauspuoliajalla ottelua ja piti palloa selvästi enemmän. Kunnon maalipaikat jäivät kuitenkin vähiin. Honka kävi lähellä neljännellä minuutilla. Mac Kandji pääsi puskemaan Lucas Kaufmannin keskityksestä, mutta Igor Levchenko venytti pallon tielle.

Henri Aalto pääsi kokeilemaan maalintekoa kaukolaukauksella 14. minuutilla. Puolustajan tulinen kuti viuhui kuitenkin hieman maalin ohitse.

Kotijoukkue IFK Mariehamn onnistui avausjaksolla luomaan muutaman maalipaikan erikoistilanteista, mutta Honka-maali pysyi puhtaana. Kun avausjaksolla ei osumia nähty, siirryttiin tauolle maalittomassa tasatilanteessa.

-Pystyimme pitämään palloa kohtuu hyvin, mutta viimeisen linjan murtaminen oli vaikeaa, kertasi avausjaksoa Hongan puolustaja Henri Aalto.

Toinen jakso

Honka hallitsi myös toista nelivitosta. Kotijoukkueen tiiviin puolustuksen rikkominen oli keltamustille kuitenkin haastavaa, vaikka muutama hyvän paikan keltamustat onnistuivatkin luomaan. Borjas Martin lähetti 65 minuutilla korkean keskityksen maalille, josta Kandji pääsi puskemaan. Senegalilaisen pusku suuntautui kuitenkin selvästi yli maalin.

Seuraavan kerran Honka oli lähellä avausmaalin tekoa viisi minuuttia myöhemmin. Kaufmann levitti oikeaan laitaan Borjasille, joka nosti pallon kohti takakulmaa. Levchenko torjui espanjalaisen yrityksen kulmapotkuksi.

IFK Mariehamn sai yhden ottelun harvoista paikoistaan 78 peliminuutin kohdalla. Robin Sid pääsi ampumaan lähietäisyydeltä, mutta Davor Taleski onnistui vielä venyttämään laukauksen tielle.

Keltamustat kävivät lähellä johtomaalia heti seuraavasta hyökkäyksestä. Perovuo laukoi boksin rajoilta, mutta Levchenko torjui kudin kulmapotkuksi.

IFK Mariehamn sai pallon vielä ottelun loppuhetkillä kerran maaliin, mutta osuma hylättiin paitsiona. Näin ollen Maarianhaminassa päädyttiin yhdeksänkymmenen minuutin jälkeen maalittomaan pistejakoon.

Esport Hongan keskikenttä Joel Perovuo oli kohtalaisen tyytyväinen joukkueensa esitykseen, vaikka lopputulos ei luonnollisesti tyydyttänytkään.

-Joskus täältä olisi tasapelikin tyydyttänyt, mutta tässä tilanteessa olisi kyllä pitänyt voittaa. Pelasimme ihan hyvän ottelun, se ei vaan riittänyt tänään voittoon. Kyllä meillä oli paikat tehdä voittomaalikin, mutta tänään emme vain onnistuneet kotijoukkueen puolustusta murtamaan, kommentoi Perovuo.

Kausi jatkuu Espoo-päivänä

Esport Hongan taistelu mitaleista jatkuu ensi viikon lauantaina 25.8. Silloin vieraaksemme sapauu Hongan kanssa tiukasti mitaleista taisteleva FC Lahti. Espoo-päivän kunniaksi ennen illan Veikkausliigakamppailua nähdään kello 15.15. alkava Legendojen ottelu, jossa kentällä viilettää mm. viime kaudella Veikkausliiganousun Hongalle maalillaan ratkaissut Ilari Äijälä. Portit avataan kello 15.00, ja kaikki tarjoilut ovat puoleen hintaan aina kello 16.30 asti. Esport Honka toivottaa kaikki tervetulleeksi nauttimaan Veikkausliigajalkapallosta Tapiolan urheilupuistoon ja kannustamaan keltamustat tärkeisiin sarjapisteisiin!

Jos sinulta puuttuu Ruutu+, saat 2kk Ruutu+ lahjakortin kaupan päälle ostamalla ottelulipun tai lippupakettimme Esport Arenalta tai -Centeristä.

Liput FC Lahti-otteluun >> Tiketti

Kolmen ottelun lippupaketti >> Tiketti

Otteluennakko, Veikkausliiga

Honka matkustaa sunnuntaina Ahvenanmaalle

Esport Honka kohtaa sunnuntaina IFK Mariehamnin kolmannen kerran tällä kaudella. Ottelu alkaa klo 19.00 Wiklöf Holding Arenalla ja se on katsottavissa suorana Ruutu+:sta.

Nyt eletään kaudesta sitä vaihetta, kun pisteitä olisi napsittava, mikäli Honka mielii päästä Eurooppaan ensi kaudeksi. Espoolaisilla oli vaikeampi vaihe heinäkuussa, mutta elokuun kaksi ensimmäistä ottelua povaavat hyvää loppukautta ajatellen.

– Kymmenen matsia jäljellä ja tavoite on tietenkin korkealla. Minimitavoitteena on edelleen ennen kautta asetettu kuuden parhaan joukkoon pääseminen. Nyt, kun olemme päässeet kärjen tuntumaan, niin kynsin ja hampain taistellaan myös europaikasta, Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara toteaa.

Vaikka Ilves-ottelu päättyikin tasan 3-3, antoi esitys uskoa tulevaan. Keltamustat palasivatkin voittojen tielle viime kotiottelussaan TPS:n kustannuksella 3–0, joten espoolaisryhmä on todellakin löytänyt tehokkuuden. Sitä kaivataan varmasti loppukauden aikana, kun taistelu europaikasta sen kuin kiihtyy. Maalintekijöinä häärivät TPS-ottelussa ottelussa kahdesti Mac Kandji, sekä kertaalleen Borjas Martin. Etenkin Kandji on ollut viime aikoina käsittämättömässä iskussa ja 13 maalia tällä kaudella iskenyt senegalilaishyökkääjä on enää maalin päässä maalipörssin jaetusta kärkipaikasta.

– Edelleen pitää kehittää omaa peliä. TPS:ää vastaan onnistuimme hyökkäyspelaamisessa ja puolustimme tiiviisti. Sitä haemme myös tulevassa IFK Mariehamn-ottelussa.

IFK Mariehamn taistelee putoamista vastaan

Wiklöf Holding Arena ei ole ikinä helppo paikka vierasjoukkueelle. Kenttä on pienempi ja sen tuntee parhaiten vain kotijoukkue.

– Mariehamn vieraissa on yksi Veikkausliigan haastavimmista paikoista pelata, vaikkakaan heidän vireensä ei ole viime aikoina ollut paras mahdollinen. Ymmärrämme, että se tulee olemaan silti haastava ottelu. Kaikkemme tehdään, että löydämme ne muutamat jutut, joilla pystymme kotijoukkueen kaataamaan, Vasara analysoi.

Toissakauden mestarin kausi on ollut vaikea. Joukkue menetti viime vuonna maalisuhteen takia europaikan ja tällä kaudella joukkue taistelee sarjataulukon toisessa päässä putoamista vastaan. Eroa sarjajumboihin PS Kemiin ja TPS:ään on kaksi pistettä, joten paine on kova.

Kesä on ollut vaikeaa aikaa IFK Mariehamnille, sillä joukkue on pelannut 11 ottelua ja voittanut niistä vain kaksi. Etenkin puolustuspelaaminen on ollut ongelma ahvenanmaalaisille, sillä he ovat päästäneet kauden 22 ottelussa 42 maalia.

He ovat hyvin kompakti ja suoraviivainen joukkue sekä pelaavat perinteisesti 4-4-2-systeemillä, vaikkakin meitä vastaan he ovat pelanneet myös eri systeemeillä. Jännä nähdä, millä tavalla he tulevat vaikeuksiensa jälkeen meitä vastaan.

Kolmas kerta toden sanoo

Hongan kannalta kaikki näyttää hyvältä, kun joukkue matkustaa Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi. Kyseessä on kauden kolmas kohtaaminen joukkueiden välillä. Ensimmäinen päättyi Tapiolan urheilupuistossa 1–1 tasapeliin, mutta reilu kuukausi sitten Honka nappasi makean 2–1 vierasvoiton ahvenanmaalaisista. Kuinka käy tällä kertaa?

Molemmille jaossa olevat sarjapisteet ovat todella tärkeät ja taistelu tulee varmasti olemaan kovaa. Muista katsoa ottelu suorana Ruutu+:sta ja kannustaa Espoon ylpeys kotisohvaltasi voittoon.

Jos sinulta puuttuu Ruutu+, saat 2kk Ruutu+ lahjakortin kaupan päälle ostamalla ottelulipun tai lippupakettimme Esport Arenalta tai -Centeristä.

Hongan tilanne

Hongalta sivussa ovat varmuudella vain Masar Ömer, sekä Alex Nimely.

Legendojen ilta

Hongan seuraava kotiottelu 25.8.2018 Honka – FC Lahti klo 17.00.

Kyseessä on Espoo-päivä. Tämän kunniaksi klo 15:15 starttaa Legendojen näytösottelu, jossa nähdään tositoimissa muun muassa viime vuonna ratkaisupeleissä loistanut Ilari Äijälä, sekä valmentajakaksikkomme Sampo Koskinen ja Vesa Vasara. Portit avataan klo 15.00 ja kaikki tarjoilut ovat puoleen hintaan aina kello 16.30 asti. Honka toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi Tapiolan urheilupuistoon!

#MeOllaanHonka

Yhteistyössä