Honka matkustaa sunnuntaina Ahvenanmaalle

Esport Honka kohtaa sunnuntaina IFK Mariehamnin kolmannen kerran tällä kaudella. Ottelu alkaa klo 19.00 Wiklöf Holding Arenalla ja se on katsottavissa suorana Ruutu+:sta.
Nyt eletään kaudesta sitä vaihetta, kun pisteitä olisi napsittava, mikäli Honka mielii päästä Eurooppaan ensi kaudeksi. Espoolaisilla oli vaikeampi vaihe heinäkuussa, mutta elokuun kaksi ensimmäistä ottelua povaavat hyvää loppukautta ajatellen.
– Kymmenen matsia jäljellä ja tavoite on tietenkin korkealla. Minimitavoitteena on edelleen ennen kautta asetettu kuuden parhaan joukkoon pääseminen. Nyt, kun olemme päässeet kärjen tuntumaan, niin kynsin ja hampain taistellaan myös europaikasta, Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara toteaa.
Vaikka Ilves-ottelu päättyikin tasan 3-3, antoi esitys uskoa tulevaan. Keltamustat palasivatkin voittojen tielle viime kotiottelussaan TPS:n kustannuksella 3–0, joten espoolaisryhmä on todellakin löytänyt tehokkuuden. Sitä kaivataan varmasti loppukauden aikana, kun taistelu europaikasta sen kuin kiihtyy. Maalintekijöinä häärivät TPS-ottelussa ottelussa kahdesti Mac Kandji, sekä kertaalleen Borjas Martin. Etenkin Kandji on ollut viime aikoina käsittämättömässä iskussa ja 13 maalia tällä kaudella iskenyt senegalilaishyökkääjä on enää maalin päässä maalipörssin jaetusta kärkipaikasta.
– Edelleen pitää kehittää omaa peliä. TPS:ää vastaan onnistuimme hyökkäyspelaamisessa ja puolustimme tiiviisti. Sitä haemme myös tulevassa IFK Mariehamn-ottelussa.
IFK Mariehamn taistelee putoamista vastaan
Wiklöf Holding Arena ei ole ikinä helppo paikka vierasjoukkueelle. Kenttä on pienempi ja sen tuntee parhaiten vain kotijoukkue.
– Mariehamn vieraissa on yksi Veikkausliigan haastavimmista paikoista pelata, vaikkakaan heidän vireensä ei ole viime aikoina ollut paras mahdollinen. Ymmärrämme, että se tulee olemaan silti haastava ottelu. Kaikkemme tehdään, että löydämme ne muutamat jutut, joilla pystymme kotijoukkueen kaataamaan, Vasara analysoi.
Toissakauden mestarin kausi on ollut vaikea. Joukkue menetti viime vuonna maalisuhteen takia europaikan ja tällä kaudella joukkue taistelee sarjataulukon toisessa päässä putoamista vastaan. Eroa sarjajumboihin PS Kemiin ja TPS:ään on kaksi pistettä, joten paine on kova.
Kesä on ollut vaikeaa aikaa IFK Mariehamnille, sillä joukkue on pelannut 11 ottelua ja voittanut niistä vain kaksi. Etenkin puolustuspelaaminen on ollut ongelma ahvenanmaalaisille, sillä he ovat päästäneet kauden 22 ottelussa 42 maalia.
He ovat hyvin kompakti ja suoraviivainen joukkue sekä pelaavat perinteisesti 4-4-2-systeemillä, vaikkakin meitä vastaan he ovat pelanneet myös eri systeemeillä. Jännä nähdä, millä tavalla he tulevat vaikeuksiensa jälkeen meitä vastaan.
Kolmas kerta toden sanoo
Hongan kannalta kaikki näyttää hyvältä, kun joukkue matkustaa Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi. Kyseessä on kauden kolmas kohtaaminen joukkueiden välillä. Ensimmäinen päättyi Tapiolan urheilupuistossa 1–1 tasapeliin, mutta reilu kuukausi sitten Honka nappasi makean 2–1 vierasvoiton ahvenanmaalaisista. Kuinka käy tällä kertaa?
Molemmille jaossa olevat sarjapisteet ovat todella tärkeät ja taistelu tulee varmasti olemaan kovaa. Muista katsoa ottelu suorana Ruutu+:sta ja kannustaa Espoon ylpeys kotisohvaltasi voittoon.
Jos sinulta puuttuu Ruutu+, saat 2kk Ruutu+ lahjakortin kaupan päälle ostamalla ottelulipun tai lippupakettimme Esport Arenalta tai -Centeristä.
Hongan tilanne
Hongalta sivussa ovat varmuudella vain Masar Ömer, sekä Alex Nimely.
Legendojen ilta
Hongan seuraava kotiottelu 25.8.2018 Honka – FC Lahti klo 17.00.
Kyseessä on Espoo-päivä. Tämän kunniaksi klo 15:15 starttaa Legendojen näytösottelu, jossa nähdään tositoimissa muun muassa viime vuonna ratkaisupeleissä loistanut Ilari Äijälä, sekä valmentajakaksikkomme Sampo Koskinen ja Vesa Vasara. Portit avataan klo 15.00 ja kaikki tarjoilut ovat puoleen hintaan aina kello 16.30 asti. Honka toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi Tapiolan urheilupuistoon!