Kuukausi: kesäkuu 2018

Otteluraportti, Veikkausliiga

Honka tasapeliin RoPSin kanssa

Tapiolan urheilupuistossa vastakkain asettuivat kaksi sarjan kärkipään joukkuetta, kun sarjakakkonen RoPS saapui vieraaksi Espooseen. Honka aloitti ottelun vahvasti, ja Mac Kandji veikin keltamustat johtoon upealla kaukolaukauksella. RoPS tuli kuitenkin vielä avausjakson aikana rinnalle ja ohi. Tasoitusmaalin iski Filip Ivanovski, ja vielä juuri ennen taukoa Simo Roiha vei rovaniemeläiset johtoon. Honka haki toisella jaksolla aktiivisesti tasoitusmaalia. Onnistuminen tuli lopulta 86. minuutilla, kun Mac Kandji iski illan toisensa Borjas Martinin nappikeskityksestä. Pisteet tasattiin siis luvuin 2-2. Tuloksen myötä sarjatilanne ei kummankaan joukkueen osalta muuttunut.

Avausjakso

Honka otti pallonhallinnan tuttuun tapaan itselleen heti ensiminuuteista lähtien. Ensimmäiseen varttiin ei kunnollisille maalipaikoille päästy, mutta 17. minuutilla alkoi tapahtua. Mac Kandji riisti pallon Wato Kuatelta ja ampui uskomattoman kauniilla laukauksellaan pallon maalin yläkulmaan.

Keltamustat olivat lähellä tuplata johtonsa 25. minuutilla. Javi Hervaksen vapaapotku löysi Robert Ivanovin pään, mutta Honka-topparin pusku suuntautui vain hieman yli RoPS-maalin.

Vierasjoukkue alkoi avausjakson kuluessa samaan peliään käyntiin ja tasoitusosuma syntyikin viisi minuuttia ennen taukovihellystä. Filip Ivanovski ohjasi Taye Taiwon laukauksen ohi Honka-vahti Tim Murrayn. RoPS nousi vielä johtoon avausjakson lisäajalla Simo Roihan toimesta.

Toinen jakso

Honka haki läpi puoliajan tasoitusosumaa, mutta RoPSin puolusti tiukasti ja maalintekotilanteita luominen oli vaikeaa. Hongan kärsivällinen painostus tuotti lopulta tulosta 84. minuutilla. Kandji ehti ensimmäisenä Borjas Martinin keskitykseen ja ohjasi pallon näyttävästi ohi RoPS-vahti Antonio Regueron.

Enempää osumia ei toisella jaksolla nähty ja näin pisteet jaettiin Tapiolan urheilupuistossa luvuin 2–2. Honka on ollut voittamaton kotinurmellaan tällä Veikkausliigakaudella. Saldona kotiotteluista on neljä voittoa ja neljä tasapeliä.

Hongan päävalmentaja Vesa Vasara kehui omiensa alkua, mutta ei ollut tyytyväinen, millaisia maaleja kotijoukkue päästi.

– Alussa olimme vahvoja ja prässimme toimi hyvin. Pystyimme myös reagoimaan hyvin vastustajan tekemiin muutoksiin. Sitten kaveri tuli rinnalle ja ohi. Lopussa saimme vielä tasoitusmaalin ja se oli hieno suoritus. RoPS-puolustus on yksi sarjan parhaista. Olen pettynyt siihen, minkälaisia maaleja tänään päästettiin.

Esport Hongan taistelu europaikoista jatkuu jo ensi viikon keskiviikkona, kun Honka matkaa Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi. Ottelua voit katsoa Ruutu+:sta. Ensimmäinen kuukausi on ilmainen!

Kotikentälleen keltamustat palaavat ensi viikon sunnuntaina 8.7, kun vieraaksi saapuu VPS Vaasasta. Tervetuloa tukemaan Espoon ylpeyttä ja jatkamaan kotitaikaa. Honka on hävinnyt viimeksi luonnonnurmellaan 31.8.2014!

LIPUT SEURAAVIIN OTTELUIHIN!

Seuraavaan kotiotteluun liput >> Tiketti
Kolmen ottelun lippupaketti: (VPS, TPS ja HJK) >> Tiketti

#MeOllaanHonka

Akatemia, Kakkonen, Otteluennakko

Akatemia palaa kotikentälle -sunnuntaina vastassa KaaPo

Esport Honka Akatemian kausi jatkuu jälleen ylihuomenna sunnuntaina, kun keltamustat kohtaavat Tapiolan urheilupuistossa KaaPon Kaarinasta. Kamppailu potkaistaan käyntiin kello 15.00.

Täksi kaudeksi paluun Kolmosesta Kakkoseen tehneet kaarinalaiset lähtevät sunnuntain ottelun Kakkosen B-lohkon seitsemänneltä sijalta. Kymmenestä pelaamastaan ottelusta KaaPo on kerännyt neljätoista pistettä. Joukkue aloitti kauden kahdella voitolla, mutta sen jälkeen otteet ovat ailahdelleet. Viiden ottelun kattavassa kuntopuntarissa kaarinalaiset löytyvät sijalta kahdeksan. Joukkueen tehokkain pelaaja alkukaudella on ollut seitsemästi verkkoja heiluttanut Niko Kaasio.

Lohkon neljänneltä sijalta sunnuntain otteluun lähtevä Honka Akatemia on kerännyt kymmenestä ottelustaan kuusitoista pistettä. Akatemia on ollut vahva erityisesti kotonaan, sillä keltamustat ovat hävinneet tällä kaudella Tapiolan urheilupuistossa vain yhden ottelun. Viimeisimmästä viidedtä ottelustaan Akatemia on napannut yhdeksän pistettä, joka oikeuttaa kuntopuntarin neljänteen sijaan. Huikeassa maalivireessä ollut Ville Kiiski on iskenyt keltamustille jo kahdeksan maalia, ja pitääkin itsellään koko B-lohkon maalipörssin kärkipaikkaa.

KaaPo-ottelun jälkeen Akatemialla on edessään muutaman viikon mittainen tauko. Kentälle Hongan tulevaisuuden tähdet palaavat jälleen maanantaina 16.7., kun vieraaksi saapuu FC Jazz Porista. Honka Akatemia—FC Jazz käynnistyy kello 18.30.

B-lohko on todella tasainen ja molemmat joukkueet janoavat varmasti täyttä pistepottia. Sunnuntaina nähdään siis varmasti todella jännittävä ja vauhdikas kamppailu tärkeistä pisteistä. Tervetuloa seuraamaan Esport Hongan reservijoukkueen otteita!

#MeOllaanHonka

Otteluennakko, Veikkausliiga

Jatkuuko Hongan huippuvire, kun sarjakakkonen RoPS saapuu Tapiolan urheilupuistoon?

Honka on ollut mahtavassa iskussa viime aikoina ja joukkue on noussut pisteen päähän kolmospaikasta. Espoolaiset hakevat jo neljättä peräkkäistä voittoaan, kun Rovaniemen Palloseura saapuu Esport Hongan vieraaksi lauantaina kello 15.00 alkavaan otteluun. RoPS on pelannut niin ikään hienon alkukauden ja rovaniemeläiset ovat Veikkausliigan kakkospaikalla. 

Kotijoukkue Esport Honka on löytänyt mahtivireen, sillä keltamustat ovat voittaneet viimeisistä viidestä ottelustaan neljä. Viime pelissään espoolaiset kaatoivat FC Interin Veritas Stadionilla jännittävien vaiheiden jälkeen 3–2. Honka johti ottelua jo 2–0 Lucas Kaufmannin osumilla, mutta turkulaiset nousivat toisella jaksolla viidessä minuutissa tasoihin. Hetken näytti jo siltä, että Inter tulee vielä ohitse, mutta lopulta Robert Ivanov nousi vieraiden sankariksi iskien ottelun voittomaalin 89. minuutilla.

Etenkin kotikentällä Hongan pelaaminen on ollut vakuuttavaa – joukkue ei ole kärsinyt tällä kaudella yhtään tappiota kotinurmellaan ja keltamustat ovat kaiken lisäksi voittaneet viimeiset neljä peliään Tapiolan urheilupuistossa. Jalkoihin ovat jääneet PS Kemi, Ilves, KuPS sekä SJK. Nyt viidentenä vuorossa on alkukauden komeetta RoPS.
Hongan tehokkain pelaaja on alkukaudella ollut Borjas Martin kuudella osumallaan. Kovassa iskussa on myös ollut kaksi maalia Turussa iskenyt Lucas Kaufmann, sekä aina vaarallinen Mac Kandji.

RoPS hakee revanssia keltamustista

Rovaniemeläiset pelasivat äärimmäisen vahvan alkukauden voittaen ensimmäiset viisi ottelua maalierolla 9–0. Kauden avaustappionsa sinivalkoiset kärsivät seitsemännessä ottelussaan Hongalle Rovaniemellä luvuin 1–2. Sen ottelun maalintekijöinä kunnostautuivat Lassi Lappalainen, Mac Kandji sekä voittomaalin lisäajalla iskenyt Youness Rahimi.
Honka-tappion jälkeen voittoja rovaniemeläisille ei ole tullut aivan samaan tahtiin, mutta he ovat silti pysyneet hyvin kärjen tahdissa. Eroa yhden ottelun enemmän pelanneeseen sarjakärkeen HJK:hon on kahdeksan pistettä. Hiukan vaikean vaiheen jälkeen joukkueen peli on ollut jälleen uomissaan. Siitä kertoo viimeiset viisi ottelua, joista RoPS on voittanut kolme. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat alkukaudesta olleet viisi maalia iskenyt Filip Ivanovski, sekä neljä täysosumaa tehnyt Lassi Lappalainen.

RoPSin päävalmentajana toimii viisi vuotta HJK:n organisaatiossa työskennellyt Toni Koskela, joka on tehnyt tällä kaudella hienoa työtä Rovaniemellä. Vertailun vuoksi RoPSilla on 16. pelatun kierroksen jälkeen kasassa kymmenen pistettä enemmän kuin viime kaudella.

– RoPS on hyvin organisoitu joukkue ja he osaavat pelata monipuolista jalkapalloa. Toni on tehnyt hyvää työtä ja saanut ryhmän toimimaan yhdessä, Hongan päävalmentaja Vesa Vasara analysoi tulevaa vastustajaa.

Luvassa on varmasti huippujännittävä kamppailu. Hongan päävalmentaja tietää, että tulevan lauantain haaste on iso. RoPS on tuttu joukkue Vasaralle HJK-vuosiltaan, sillä Rovaniemellä pelaa monta HJK:n entistä pelaajaa.

– Tuttu joukkue minulle, mutta oman tekemisen kautta lähdemme otteluun. Viime pelistä pitää parantaa etenkin puolustamista. Päästimme Interin liian monta kertaa hyville maalipaikoille. Odotan tasaista vääntöä ja pienet asiat ratkaisevat lopputuloksen. Toivottavasti saamme vahvan tuen kotikentällä taaksemme ja sitä kautta pystytään kääntämään pienet marginaalit eduksemme, Vasara summaa.

Hongan tilanne

Keltamustien terveystilanne on erinomainen, sillä loukkaantumisen vuoksi sivussa on varmuudella vain Masar Ömer. Tällä hetkellä Hongan peli kulkee ja niin kuin monesti on todettu, etenkin kotikentällä joukkueen peli on ollut uomissaan. Tapiolan nurmella Espoon ylpeys on hävinnyt viimeksi vajaa neljä vuotta sitten.

Kolmen ottelun lippupaketti

Honka tarjoaa seuraavaan kolmeen kotiotteluun liput aurinkokatsomoon 30 eurolla. Liput myy Tiketti.
Tervetuloa viihtymään ja kannustamaan Esport Honka jo viidenteen peräkkäiseen kotivoittoon.

#MeOllaanHonka

Otteluraportti, Veikkausliiga

Hongalle kolmas perättäinen voitto dramaattisten vaiheiden jälkeen

Esport Honka lähti hakemaan kolmatta perättäistä voittoaan, kun keltamustat matkustivat FC Interin vieraaksi Turkuun. Ottelusta ei draamaa puuttunut. Lucas Kaufmann vei Hongan avausjaksolla johtoon ja lisäsi keltamustien johdon kahteen toisella jaksolla upealla vapaapotkuosumallaan. Inter tuli kuitenkin kahdella nopealla osumalla tasoihin. Illan sankariksi nousi lopulta Veikkausliigauran ensimmäisen maalinsa iskenyt Robert Ivanov, joka iski 89. minuutilla ottelun voittomaalin kulmapotkusta. Näin Honka nousi KuPS:n kanssa tasapisteisiin sarjan neljännelle sijalle.

Avausjakso

Kotijoukkue oli lähellä siirtyä johtoon jo neljännellä peliminuutilla. Benjamin Källman karkasi Honka-puolustukselta, mutta hyökkääjän laukaus suuntautui ohi maalin. Keltamustista alkuminuuteilla lähellä maalintekoa kävivät sekä Mac Kandji, että Youness Rahimi, mutta Inter-maali pysyi toistaiseksi koskemattomana.

Honka painosti lähes koko ensimäisen jakson. Palkinto tuli 26. minuutin kohdalla, kun Lucas Kaufmannin komea laukaus upposi Jere Koposen selän taakse. Avausmaalin jälkeen myös kotijoukkue pääsi taas paremmin peliin mukaan, mutta hyvät maalipaikat jäivät vähiin. Kaiken kaikkiaan espoolaiset hallitsivat ensimmäinen nelivitosen tapahtumia, pitäen palloa ja luoden vaarallisia maalipaikkoja läpi avausjakson. Tauolle siirryttiin Hongan 0-1 johdossa.

Hongan tähtihyökkääjä Mac Kandji oli tyytyväinen avausjakson esitykseen, mutta hän myös peräänkuulutti tehokkuuden merkitystä.

-Pelasimme hyvin ja loimme maalipaikkoja. Meidän täytyy vain tehdä niistä tehokkaammin maaleja. Muuten vastustaja tekee ne, Kandji summasi avausjakson.

Toinen jakso

Kotijoukkue tuli toisella jaksolle terävästi. 50. minuutin kohdalla Timo Furuholm pääsi laukomaan lähietäisyydeltä, mutta veto suuntaui karvan verran yli Honka-maalin.

Ottelun toisenkin maalin iski Honka. 55. minuuttia oli pelattu, kun Kaufmann laukoi upean vapaapotkun Inter-maalin yläkulmaan ja vei illan toisellaan keltamustat kahden maalin johtoon.

Tämän jälkeen Inter otti kuitekin pelin haltuunsa ja iski kaksi nopeaa osumaa. 74. minuutilla Benjamin Källman toi puskullaan turkulaiset maalin päähän. Vain viisi minuuttia myöhemmin pallo löytyi toistamiseen Davor Taleskin selän takaa. Maali merkattiin lopulta Hongan omaksi maaliksi.

Keltamustat eivät kuitenkaan tasoituksesta lannistuneet. Hongan sankariksi nousi lopulta Robert Ivanov. Vain minuutti ennen täyttä aikaa Kaufmann lähetti kulmapotkun maalille ja Ivanov laukoi takatolpalta pallon maalin yläkulmaan. Näin Honka Turusta nappasi kolmannen perättäisen voittonsa uskomattoman jännittävien vaiheiden jälkeen.

-Ottelu oli varmasti kaikkien mielestä hyvin viihdyttävä, kun tuli runsaasti maaleja. Pelissä oli nähtävissä paljon niitä asioita, mitä odotimme. Tiesimme, että Inter on vahva hyökkäyssuuntaan. Olimme itsekin siinä vahvoja, erityisesti pitkissä hyökkäyksissä. Näytti jo siltä, että pystymme klaaraamaan tuloksen helpomminkin, mutta olen tottakai todella tyytyväinen loppuhetkien voittomaaliin, Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara kommentoi ottelua.

Taistelu europaikoista jatkuu lauantaina

Esport Honka on noussut vahvoilla otteillaan taistelemaan europeleihin oikeuttavista paikoista. Seuraavan kerran keltamustat taistelevat elintärkeistä pisteistä lauantaina, kun vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu sarjakakkonen RoPS. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 15.00. Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon! Liput myy Tiketti.

Muista myös kolmen seuraavan kolmen ottelun lippupaketimme! Ensin alkukauden komeetta RoPS saapuu Tapiolan urheilupuistoon. Sitten on vuorossa Helsinki Cupin hengenkohotusottelu VPS:ää vastaan ja kirsikkana kakun päällä TPS:n vierailu Espooseen. Kaikkiin näihin otteluihin liput aurinkokatsomoon vain 30€!

#MeOllaanHonka

Otteluennakko, Veikkausliiga

Kovakuntoinen Honka matkustaa Turkuun FC Interin vieraaksi

Sarjavitonen Esport Honka hakee kolmatta perättäistä voittoaan FC Interin kustannuksella. Tiistai-illan isäntä Inter on sarjataulukossa sijalla kahdeksan. Espoolaiset ovat keränneet 14:sta pelistään 22 pistettä, ja Inter yhtä monesta ottelustaan 16 pistettä.

Honka on ollut käsittämättömässä iskussa kotikentällään – keskiviikon SJK-voitto varmisti sen, että keltamustat ovat pelanneet nurmellaan 50. kotiottelua peräjälkeen tappioitta. SJK-ottelun takuumiehenä hääri Mac Kandji kahdella täysosumallaan.

Vieraskentällä Hongalla ei sen sijaan ole ollut yhtä helppoa – saldona seitsemästä ottelusta on yksi voitto, neljä tasapeliä ja kaksi tappiota. Viimeisin vierasottelu oli FC Lahtea vastaan vajaa kaksi viikkoa sitten, silloin pisteet jaettiin luvuin 1–1. Hongan ainokaisen Lahdessa iski kauden ensimmäisellään Konsta Rasimus.

Suomen Cupin mestarin otteet ovat ailahdelleet

FC Interin päävalmentaja vaihtui noin kaksi viikkoa sitten, kun viime elokuusta lähtien joukkuetta valmentanut Fabrizio Piccareta jätti seuran yllättäen. Loppukauden vetovastuussa on Piccaretan apuvalmentaja toiminut John Allen.

Interin esitykset ovat olleet vuoristorataa koko Veikkausliigakauden ajan. Voittoja, tasapelejä ja tappioita on tullut tasaiseen tahtiin. Turkulaiset ovat kuitenkin viimeisestä viidestä ottelustaan hävinneet vain yhden, joten onko Inter vihdoin löytänyt vireensä?

Turkulaisten tehokkain pelaaja on alkukaudella ollut Timo Furuholm seitsemällä osumallaan. Furuholm on tällä hetkellä Veikkausliigan maalipörssin neljännellä sijalla.

Yksi mielenkiintoinen seikka turkulaisten otteissa on ollut se, että joukkue on ollut selvästi terävämpi vieraskentällä. Inter on pelannut kahdeksan vierasottelua ja kerännyt niistä 11 pistettä. Sen sijaan kuudesta kotiottelustaan he ovat saalistaneet vain viisi pistettä.

– Valmentaja on vaihtunut siellä ja sitä kautta varmasti pelityyli. Interillä on laadukas hyökkäyskalusto, joten meidän pitää puolustaa hyvin.

Taikatemppuja kauden toisen vierasvoiton saamiseksi ei ole.

– Nöyrästi lähdemme haastamaan Interiä heidän kotikentällään. Pienet marginaalit pitää saada puolellemme hyvän henkisen ja fyysisen valmistautumisen kautta, päävalmentaja Vesa Vasara summasi avaimet vierasvoiton nappaamiseksi tiistaina Turusta.

Honka ja Inter kohtasivat huhtikuun lopulla Tapiolan urheilupuistossa ja silloin pisteet tasattiin luvuin 2–2. Espoolaiset olivat pitkään kiinni täydessä pistepotissa, mutta Mika Ojala tasoitti 87. minuutin kohdalla ja näin ollen pisteet menivät jakoon. Miten käy tällä kertaa? Katso ottelu Ruutu+:sta ja ole messissä etänä! Ensimmäinen kuukausi on ilmainen.

Hongan terveystilanne

Hongalta sivussa Inter-ottelusta ovat varmuudella vain Masar Ömer ja Duarte Tammilehto. Terveystilanne on siis erinomainen ja koko joukkue on valmiina tiistain koitokseen!

Älä missaa kolmen seuraavan kotiottelun lippupakettia!

Varmista paikkasi kolmeen seuraavaan Hongan kotiotteluun aurinkokatsomoon vain 30€:lla! Ensin alkukauden komeetta RoPS saapuu vieraaksemme. Sitten vuorossa on Helsinki Cupin hengenkohotusottelu VPS:ää vastaan ja kirsikkana kakun päällä revanssihenkeä viime kauden lopulta, kun TPS haastaa keltamustat Tapiolan urheilupuistossa.

Sarjanousijana kauteen lähtenyt Esport Honka on pelannut mahtavasti alkukaudella ja joukkue taisteleekin hieman yllättäen europaikasta. Jokaisen tuki on tärkeää. Tervetuloa tukemaan Espoon ylpeyttä huippusuorituksiin!
Lippupaketin myy tiketti.fi!

Akatemia, Kakkonen, Otteluennakko

Akatemia tiistaina GrIFK:n vieraaksi

Honka Akatemia metsästää tasaisessa Kakkosen B-lohkon kärkitaistelussa elintärkeitä pisteitä jälleen tiistaina. Keltamustat kohtaavat naapurikaupungin GrIFK:n kello 18.30 Kauniaisten keskuskentällä alkavassa ottelussa.

Viime kauden päätteeksi Kakkoseen pudonnut GrIFK havittelee pikaista nousua takaisin Ykköseen. Joukkue onkin aloittanut kauden vahvasti ja GrIFK löytyykin B-lohkon jaetulta kärkipaikalta. Yhdeksässä pelaamassaan ottelussaan se on kärsinyt vain yhden tappion. Tasapelejä GrIFK on pelannut kaksi ja voittoja löytyy peräti kuusi kappaletta. Viimeisimmässä ottelussaan kauniaislaiset kaatoivat KaaPon lukemin 3—2. Joukkueen tehokkain pelaaja alkukaudella on ollut kolme maalia iskenyt Daniel Langhoff.

Honka Akatemia palasi MuSaa vastaan tulleen niukan 2—3 tappion jälkeen vakuuttavasti voittokantaan, kun Kiffenkaatui keskiviikkona Töölössä 5–1. Huippuvireessä oleva Ville Kiiski iski ottelussa kaksi maalia ja pitää kahdeksalla osumallaan koko B-lohkon maalipörssin piikkipaikkaa. Tiistain otteluun keltamustat lähtevät lohkon neljänneltä sijalta, kerättyään yhdeksästä ottelustaan 16 pistettä. Sivussa tiistain GrIFK-ottelusta on varmasti ainakin pelikieltoaan kärsivä maalivahti Iivari Värtinen.

Paluu kotikentälle edessä sunnuntaina

Tiistain jälkeen Honka Akatemialla on vuorossa kaksi kotiottelua. Sunnuntaina 1.7. klo 18.30 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu KaaPo Kaarinasta. 16.7. Espooseen saapuu puolestaan vieraita Porista, kun Akatemia kohtaa FC Jazzin. Ottelu alkaa kello 18.30. Tervetuloa jännittämään Hongan tulevaisuuden tähtien taistelua lohkon kärkisijoista paikan päälle!

#MeOllaanHonka

Otteluraportti, Veikkausliiga

Honka nappasi jo neljännen perättäisen kotivoiton Veikkausliigassa

Honka oli keskiviikon kamppailuun lähtiessä voittanut kolme viimeisintä kotiotteluaan. Keltamustat jatkoivat siitä, mihin olivat kotinurmellaan jääneet. Vierasjoukkue SJK ei mahtanut espoolaisille mitään ja Honka nappasi upean voiton 3-1. Täydet pisteet olivat sille jo neljännet perättäiset Tapiolan urheilupuistossa. Voitolla Honka vahvisti asemiaan sarjan ylemmässä keskikastissa ja eroa neljäntenä majailevaan FC Lahteen on enää yksi piste.

Avausjakso

Honka loi ensimmäisen vaarallisen maalipaikan jo kolmannella peliminuutilla. Borjas Martin pääsi laukomaan, mutta Mihkel Aksalu venyi espanjalaisen kudin tielle. Kauaa ei ottelun avausmaalia kuitenkaan tarvinnut odottaa. Vain minuutti edellisestä tilanteesta Borjas pääsi kokeilemaan uudelleen samalta etäisyydeltä. Tällä kertaa Aksalukaan ei pystynyt torjuntaan ja keltamustat pääsivät juhlimaan johtomaalia.

Avausmaalin jälkeen pelin hallinta siirtyi SJK:lleDavor Taleski ei pystynyt liimaamaan Johannes Laaksosen laukausta 13. minuutilla, ja paluupalloon ensimmäisenä ehtinyt Aristote Mboma tasoitti 1–1:een.

Keltamustat eivät tasoituksesta lannistuneet, vaan iskivät uudelleen kahdenkymmenen minuutin kohdalla. Joel Perovuo vapautti upealla syötöllä Mac Kandjin läpiajoon. Anders Bååth joutui kaatamaan Kandjin ulosajon arvoisesti, ja pallo vietiin pilkulle. Kandji laukoi itse varmasti rangaistuspotkun sisään.

Johtomaalin jälkeen Honka vyörytti yhä vahvemmin kohti SJK-maalia yhden miehen ylivoimalla. Youness Rahiminkeskitys löysi Kandjin pään, mutta hyökkääjän pusku suuntautui hieman yli maalin. Vielä juuri ennen taukoa Hongan kolmas maali oli todella lähellä. Rahimi nousi vahvasti laidalta ja syötti maalin edustalle. Lucas Kaufmannin laukaus pysähtyi kuitenkin ylärimaan. Näin ollen tauolle siirryttiin Hongan 2-1 johdossa.

– Aloitimme ottelun hyvin, mutta maalin jälkeen passivoiduimme ja sen jälkeen SJK kontrolloi peliä. Saimme kuitenkin yhden vastahyökkäyksen, josta seinäjokelaisille tuli punainen kortti sekä pilkku. Pelin kuva muuttui sen jälkeen merkittävästiVesa Vasara kommentoi avausjaksoa.

Toinen jakso

Toisella jaksolla vajaalla pelaavalle SJK:lle avautui muutamia tilanteita, mutta suurilta osin peli oli keltamustien hallinnassa. Joni Korhonen puski 70. minuutilla Borjasin keskityksestä tolppaan. Kuusi minuuttia myöhemmin Kandji ja Korhonen tarjoilivat espoolaisyleisölle illan hienoimman maalin. Upean kuvion päätteeksi Kandji viimeisteli varmasti maalin alakulmaan ohi Aksalun. Enempää maaleja ei muutamista loppuhetkien tilanteista huolimatta nähty, joten Esport Honka nappasi neljännen perättäisen kotivoittonsa luvuin 3-1.

– Saimme luotua tarpeeksi maalipaikkoja sekä pystyimme puolustamaan hyvin. Meille tämä oli erittäin tärkeä ja iso voitto, onhan SJK kova joukkue. Kaiken kaikkiaan kurinalainen suoritus ja tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia haasteita,Vasara summasi.

Voitolla Honka vahvisti asemiaan sarjan ylemmässä keskikastissa. Eroa neljäntenä majailevaan FC Lahteen on enää yksi piste.

Keltamustat matkustavat seuraavaksi Turkuun

Esport Honka taistelee seuraavan kerran pisteistä Turussa FC Interin vieraana tiistaina 26.6. Kotinurmelleen Honka palaa ensi viikon lauantaina 30. päivä klo 15.00, kun vieraaksemme saapuu sarjakakkonen Rovaniemen Palloseura. Tervetuloa Tapiolan urheilupuistoon nauttimaan Veikkausliigajalkapallosta ja kannustamaan Espoon ylpeys jo peräti viidenteen peräkkäiseen kotivoittoon. Liput myy Tiketti.

Voit ostaa myös liput kolmeen tulevaan kotiotteluun aurinkokatsomoon 30 eurolla! Lipppupaketin pääset ostamaan tästä!

#MeOllaanHonka

Akatemia, Kakkonen, Otteluennakko

Honka Akatemia sisuuntuneena Kiffenin vieraaksi

Viime sunnuntaina jännittävien vaiheiden jälkeen kauden avaustappionsa kotikentällään kärsinyt Honka Akatemia lähtee hakemaan paluuta voittojen tielle jo huomenna, kun keltamustat matkaavat Kiffenin vieraaksi. Ottelu käynnistyy Töölön pallokentällä kello 19.00.

Kotijoukkue Kiffen lähtee kamppailuun Kakkosen B-lohkon kahdeksannelta sijalta. Kahdeksasta pelaamastaan ottelusta helsinkiläiset ovat napanneet kaksi voittoa, kolme tasapeliä, sekä yhtä monta tappiota. Näin ollen pisteitä on kasassa yhdeksän. Viime ottelut ovat olleet joukkueelle haastavia, sillä viimeisestä neljästä ottelusta saldona on vain yksi tasapelipiste. Myös maalinteko on ollut Kiffenille alkukaudella vaikeaa. Tehtyjä maaleja joukkueella on nimittäin kasassa vain kolme kappaletta. Toisaalta vain viidellä päästetyllä maalilla sen puolustus on ollut koko B-lohkon vahvin.

Honka Akatemia löytyy sarjataulukosta sijalta kuusi. Sarja on kuitenkin erittäin tasainen, ja voitolla keskiviikkona sillä on mahdollisuus nousta kolmannelle sijalle. Keskiviikon otteluun Akatemia lähtee kamppailuun varmasti sisuuntuneena, sillä keltamustat jäivät viime ottelussaan MuSaa vastaan pisteittä. Honka taisteli miltei 50 minuuttia vajaamiehisenä, mutta joutui lopulta taipumaan loppuhetkien osumalla luvuin 2—3. Ville Kiiski on ollut alkukaudella Hongan tehokkain pelaaja. 20-vuotias hyökkääjä on iskenyt tällä kaudella jo kuusi osumaa. Tulitukea ovat antaneet mm. kolmesti osunut Joona Rämö, sekä kaksi maalia laukoneet Mosawer Ahadi ja Marcos Di Tullio. Hongalta sivussa ottelusta on ainakin pelikiellossa oleva Iivari Värtinen.

Kiffen-ottelun jälkeen Akatemialla on edessä vierasottelu sarjan yhtä kärkijoukkueista vastaan, kun GrIFK isännöi keltamustia 26.6. Kauniaisten keskuskentällä. Tapiolan urheilupuistossa Akatemia pelaa jälleen 1.7. Silloin vieraaksi saapuu KaaPo Kaarinasta, ja ottelu alkaa kello 15.00.

#MeOllaanHonka

Otteluennakko, Veikkausliiga

Taistelu europaikasta on käynnistynyt – Honka hakee neljättä perättäistä kotivoittoaan

Esport Honka on löytänyt mahtavan vireen kotinurmellaan. Tämän ansiosta espoolaiset ovat nousseet Veikkausliigan sarjataulukossa sijalle viisi. Keskiviikkona Tapiolan urheilupuistoon saapuu vieraita Seinäjoelta. SJK on tällä hetkellä sijalla yhdeksän, mutta sarja on tasainen ja kaikki ottelut ovat haastavia.

Joukkueet kohtasivat viimeksi huhtikuun 21. päivä. Ottelu oli vaikea espoolaisille ja sitä voidaan pitääkin keltamustien kauden pohjanoteerauksena. SJK nappasi kotivoiton 2–0 luvuin hengettömästä Hongasta. Menneet ovat menneitä ja kausi on edennyt. Honka on kerännyt 13:sta ottelustaan 19 pistettä. SJK on pelannut niin ikään 13 ottelua ja kerännyt niistä 12 pistettä.

Viime kohtaamisen jälkeen seinäjokelaiset ovat voittaneet vain yhden ottelun, joten joukkue elää hiukan vaikeampi aikoja. Heidän tehokkain pelaajansa on alkukaudesta ollut 27-vuotias Johannes Laaksonen kolmella osumallaan.

– Hävisimme viimeksi Seinäjoella ja siellä on laadukkaita yksilöitä, jotka esimerkiksi silloin pystyivät ratkaisemaan ottelun, Esport Hongan valmentaja Sampo Koskinen analysoi tulevaa vastustajaa.

Esport Hongalla sen sijaan kulkee – taskussa on kolme perättäistä kotivoittoa. Honka on hävinnyt SJK-ottelun jälkeen vain kerran. Viiden ottelun kattavassa kuntopuntarissakin espoolaiset ovat komeasti toisena. Voitolla Hongalla on mahdollisuus nousta neljännelle sijalle FC Lahden rinnalle. Keltamustien tehokkain pelaaja on viime ottelussa voittomaalin iskenyt Borjas Martin, joka on ampunut viisi kertaa pallon verkon perukoille.

Viimeisimmästä tappiosta nurmikentällä vajaat neljä vuotta

Tapiolan urheilupuisto on ollut suotuisa paikka vuosien saatossa Hongalle, eivätkä espoolaiset ole hävinneet nurmikentällä sitten vuoden 2014 elokuun.

– Onhan tämä kiva paikka pelata. Tämä on meidän koti ja meillä on ollut monta vuotta hyvä kotivire täällä. Luonnonnurmi sopii hyvin meille, mutta vaikea yksittäistä asiaa sanoa, miksi olemme pärjänneet täällä niin hyvin. Alkaahan tämä olla jo poikkeuksellista.

Taikatemppuja voittoon ei ole, vaan kaiken on lähdettävä omasta hyvästä tekemisestä.

– Meidän on pystyttävä parantamaan koko ajan. Viime pelin alku oli hyvä ja sitten 2-0 tilanteessa KuPS pääsi matsiin paremmin mukaan. Vielä vaan pidempiä jaksoja terävää pelaamista ja voimme olla myös vieläkin tehokkaampia. Sitä kautta ne kolme pistettä jäävät tälläkin kertaa Tapiolaan, Koskinen summasi ytimekkäästi.

Nyt voidaan varmuudella sanoa, että Honka taistelee kynsin ja hampain europaikasta. Jaossa olevat sarjapisteet ovat elintärkeät keltamustille. Älä siis epäröi, vaan tule kannustamaan Espoon ylpeys huippusuorituksiin, koska Me Ollaan Honka! Liput myy Tiketti.

Sairaslista pysynyt muuttumattomana

Sivussa SJK-ottelusta ovat vain Duarte Tammilehto, Masar Ömer ja Kasperi Liikonen.

#MeOllaanHonka

Akatemia, Kakkonen, Otteluraportti

Dramaattinen ottelu ratkesi lisäajalla – Akatemialle jäi luu käteen

Honka Akatemia lähti jatkamaan tappiottomien kotiotteluiden sarjaa, kun vieraaksi saapui MuSa Porista. Ottelusta ei draamaa puuttunut. Tunteet kävivät läpi ottelun kuumina puolin ja toisin. Ville Kiiski vei Hongan kotijohtoon, mutta MuSa onnistui tasoittamaan vielä ennen taukoa yhden miehen ylivoimalla, kun Iivari Värtinen ajettiin suoralla punaisella ulos. Toisella jaksolla Sebastian Veijola vei Hongan 2-1 johtoon, mutta Rudi Dieter tasoitti kymmenen minuuttia myöhemmin. Lisäajalla Ronald Karlsson iski MuSan voittomaalin kulmapotkusta.

Avausjakso

Honka Akatemia tuli otteluun aktiivisesti ja loikin heti alussa muutaman hyvän maalipaikan. Joona Rämön ja Nathael Ishiin laukaukset kilpistyivät kuitenkin MuSa-puolustukseen. Myös vierailijat pääsivät kokeilemaan maalintekoa lähietäisyydeltä, mutta Iivari Värtinen piti Honka-maalin puhtaana.

Ottelun avausmaali nähtiin 36. minuutin kohdalla. Ishii laukoi tulisesti, ja ensimmäisenä paluupallossa oli Ville Kiiski.Näin keltamustat siirtyivät maalin johtoon. 42. minuutin kohdalla alkoi tapahtua – Hongan maalivahti Iivari Värtinen ajettiin suoralla punaisella ulos kentältä jälkipelin takia ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku vieraille. Maalin suulle vaihdettu Mitro Sutelainen torjui kuitenkin hienosti pilkun alakulmasta.

MuSa tuli lopulta tasoihin avausjakson lisäajalla, kun Sami Rantala pääsi laittamaan pallon lähietäisyydeltä maaliin. Näin tauolle siirryttiin 1-1 tasatilanteessa.

Toinen jakso

Vaikka keltamustat lähtivät toiselle jaksolle vajaamiehisenä, siirtyi Akatemia 57. minuutilla 2-1 johtoon. Sebastian Veijola pääsi laukomaan kulmapotkun jälkitilanteesta pallon maalin yläkulmaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin porilaiset tulivat jälleen tasoihin. Rudi Dieterin kaukolaukaus upposi Honka-maalin yläkulmaan.

Honka kävi loppuminuuteilla vielä lähellä kolmatta maalia, mutta Arlind Sejdiun laukaus pysähtyi tolppaan. Lopulta MuSa pääsi juhlimaan vierasvoittoa, kun Ronald Karlsson puski ottelun lisäajalla voittomaalin kulmapotkusta.

Akatemian kausi jatkuu kahdella vierasottelulla

Honka Akatemian kausi jatkuu jo keskiviikkona 20.6, jolloin keltamustat matkaavat Kiffenin vieraaksi. Tämän jälkeenGrIFK isännöi Akatemiaa 26.6. Kotona Tapiolan urheilupuistossa Akatemia pelaa seuraavan kerran 1.7. Silloin vieraaksi saapuu KaaPo Kaarinasta ja ottelu käynnistyy kello 18.30.

#MeOllaanHonka

Yhteistyössä