Kuukausi: kesäkuu 2017

Uutiset

Honka sopimukseen Maximo Tolosen kanssa

Esport Hongan uusin sopimuspelaaja on erittäin mielenkiintoinen nimi. Vuonna 2001 syntynyt Maximo Tolonen löytyy nykyään Hongan pelaajalistasta. Tolonen on ehtinyt jo ensimmäiset minuuttinsakin pelaamaan edustuksen riveissä.

– Todella hyvä fiilis tietenkin. Täällä miehissä on kovempi tempo kuin junioreissa. On tärkeää, että pelaamisessa on haastetta, Tolonen arvioi pelaamisen eroja, ja totesi, että oman kehityksen kannalta harjoitteleminen miesten kanssa on hyvä asia.

Tolonen on Hongan omia junioreita. Nuorukaisella on myös kokemusta maajoukkuepeleistä, sillä Tolonen kuuluu alle 16-vuotiaiden maajoukkueen vakiokasvoihin.

– Miehiin siirtyessä alku meni totutellessa kovaan tempoon, ja kun tempoon pääsi mukaan niin peli kulki ajoittain lähes täydellisesti. Kaiken kaikkiaan hyvin on mennyt, ja kehitystä tapahtuu koko ajan, Tolonen kertoi siirtymisestään edustuksen mukaan.

– Esimerkiksi ensimmäisen kosketuksen pitää olla edustuksen mukana paljon laadukkaampi kuin junnuissa. Peliä pitää myös pystyä lukemaan jatkuvasti.

Hongan riveissä pelaa paljon nuoren Tolosen omia esikuvia.

– Mahtava kokemus päästä pelaamaan Honka-idolieni kanssa. Muistan, kun aina pienenä tulin katsomaan Hongan otteluita ja näin muun muassa John ”Taikuri” Weckströmin hienoja suorituksia.

Tolosen tavoitteet loppukaudelle ovat päästä pelaamaan enemmän miesten mukana ja kehittyä, sekä nousta mukaan alle 17-vuotiaiden EM-karsintajoukkueeseen. Ja tässä tapauksessa alle 17-vuotiaat tarkoittavat Tolosta vuotta vanhempia pelimiehiä!

Kuva: Juhani Järvenpää

Otteluraportti, Ykkönen

RAPORTTI: Kauden ensimmäinen tappio – Haka 1-0 Honka

Honka kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Ykkösessä, kun Haka oli kotonaan vahvempi luvuin 1-0.

Honka pyrki ottamaan pelin hallinnan alusta asti, mutta Haka teki sen vaikeaksi. 18 minuutilla kotijoukkue onnistuikin maalinteossa, kun Juho Saarinen tarjoili Kalle Multaselle maalipaikan, eikä Ykkösen paras maalintekijä erehtynyt.

Maalin jälkeen ottelun hallinta siirtyi selvästi Hongalle. Haka kuitenkin puolusti hyvin, eikä Honka löytänyt keinoja rikkoa kotijoukkueen tiivistä puolustusta. Tauolle siirryttiin näin Hakan 1-0 johdossa.

Toiselle jaksolle Honka suoritti kaksi vaihtoa, kun Filipe Mello ja Douglas Silveira jättivät kentän, ja heidät korvasivat Kasperi Liikonen ja Jean Silva. Vaihdot toivat lisäenergiaa Hongan hyökkäykseen, mutta kotijoukkueen puolustus pysyi tiukkana. Toinen puoliaika kului suurilta osin Hongan pitäessä palloa ja yrittäessä löytää keinoja Hakan puolustusmuurin ohittamiseen. Parhaat paikat siunaantuivat Silvalle ja Lucas Kaufmannille, mutta molempien laukaukset epäonnistuivat.

Aivan ottelun loppuminuuteilla Honka sai vielä muutaman huippupaikan, mutta Haka-vahti Ville Kauppinen piti torjunnoillaan maalinsa puhtaana. Näin Honka jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman pisteitä.

Honka pyrkii palaamaan voittojen tielle juhannuksen jälkeen, maanantaina 3.7. Tapiolan urheilupuistossa kello 18.30. alkavaan otteluun saapuu vieraaksi IF Gnistan.

Hongan kokoonpano:
#1 Ville Hursti (MV)
#6 Antti Uimaniemi
#8 Filipe Mello (46’ Jean Silva)
#10 Lucas Kaufmann
#15 Jatuli Laevuo
#16 Konsta Rasimus
#21 Joel Perovuo
#25 Douglas Silveira (46’ Kasperi Liikonen)
#28 Tommi Saarinen (C)
#30 Maximo Tolonen (78’ Rony Huhtala)
#31 Joni Korhonen

Otteluennakko, Ykkönen

ENNAKKO: Toinen vierailu Valkeakoskelle – Haka-Honka

Ykkösen kauden toinen kolmannes käynnistyy Hongan osalta keskiviikkona 21.6., kun joukkue matkustaa toisen kerran tällä kaudella Valkeakoskelle.

Komeasti yhä tappioitta etenevä Honka miehittää sarjan kärkipaikkaa. Yhdeksästä ottelusta se on ottanut kuudesti täydet pisteet, ja kolmesti pisteet on jaettu tasatuloksella. Pisteitä on kertynyt siis 21. Honka on myös tehnyt 22 maalia, ja päästänyt vain kolme. Näin ollen se on sekä sarjan eniten maaleja tehnyt, että vähiten niitä päästänyt joukkue. Joukkueen sisäistä maalipörssiä johtaa neljästi osunut Kasperi Liikonen.

Lauantaina Tapiolan nurmen kauden avausottelussa Honka ja TPS päätyivät 1-1 tasatulokseen. Joel Perovuo vei Hongan kolmenkymmenen minuutin kohdalla johtoon, mutta Mikko Hyyrynen toi pian TPS:n tasoihin.

Hakan tilillä ensimmäisestä yhdeksästä ottelusta on kaksitoista pistettä, joka oikeuttaa sarjan kuudenteen sijaan. Maaleja joukkue on onnistunut tekemään kymmenen, ja niistä jopa kahdeksan on viimeistellyt Ykkösen maalipörssiä johtava Kalle Multanen. Multasen kanssa täytyy Hongankin puolustuksen olla hyvin tarkkana.

Haka piti viimeisimmässä ottelussaan ensimmäisellä jaksolla hankkimansa johtoaseman pitkään, mutta GrIFK pääsi tasoittamaan pilkulta muutama minuutti ennen täyttä aikaa. Näin ollen molempien joukkueiden edelliset ottelut ovat päättyneet tasatuloksiin samoin 1-1 numeroin.

Honka ja Haka kohtasivat jo Ykkösen avauskierroksella, jolloin Honka oli vahvempi selvin 4-0 lukemin. Tuossa ottelussa maaliverkkoja heiluttivat vuorollaan Tommi Saarinen, Douglas Silveira, Ilari Äijälä sekä Jean Silva.

Edellisessä ottelussa pelikiellossa ollut Douglas Silveira on taas keskiviikkona valmennuksen käytettävissä. Sen sijaan Robert Ivanovin korttitili täyttyi TPS-ottelussa, joten hän huilaa Haka-kamppailun. Sivussa ovat myös loukkaantumisten vuoksi Masar ÖmerMiko Puuskari sekä Duarte Tammilehto. Uusi hankinta Carlos ”Caloi” Portela on käytettävissä vasta siirtoikkunan avautumisen jälkeen, 15.7. pelattavassa ottelussa Honka-Jaro.

Haka-Honka pelataan Valkeakosken Tehtaan kentällä keskiviikkona 21.6. kello 18.30 alkaen.

Valkeakosken vierailun jälkeen Honka pelaa seuraavan kerran juhannuksen jälkeen 3.7., jolloin vieraaksi Tapiolan Urheilupuistoon saapuu naapurikaupungin IF Gnistan.

Otteluraportti, Ykkönen

RAPORTTI: Honka 1-1 TPS

Ykkösen kauden ensimmäinen kolmannes päättyi Hongan osalta tasapeliin, kun pisteet tasattiin TPS:n kanssa lukemin 1–1.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta hermostunut, ja peli aaltoili päästä päähän. Kotijoukkueen paras maalipaikka syntyi neljännellätoista minuutilla, kun Lucas Kaufmann pelasi hienon kuvion Jean Silvan kanssa. Kaufmanin laukaus suuntautui kuitenkin hieman vasemmalta ohi.

Avausmaali nähtiin 32 minuutin pelin jälkeen. Energisesti laidallaan esiintynyt Joni Korhonen riisti pallon, lähti kovaan nousuun, ja vapautti Joel Perovuon nokikkain TPS-vahti Jonathan Viscosin kanssa. Kapteeninnauhaa kantanut Perovuo viimeisteli varmasti vasempaan alakulmaan ja numeroiksi 1-0.

Kauaa ei Hongan johtoasema kuitenkaan pitänyt. Oskari Jakonen pääsi keskittämään, ja ensimmäisenä pallossa oli Mikko Hyyrynen. Näin TPS tuli tasoihin kahdeksan minuuttia Perovuon johto-osuman jälkeen. 1-1 lukemissa siirryttiin myös tauolle.

Toinen puoliaika oli pitkälti ensimmäisen kaltainen. Kumpikaan joukkue ei oikein saanut peliä hallintaansa, ja parhaimmat maalitilanteet syntyivätkin nopeista hyökkäyksistä. Kaufmann pääsi laukomaan rangaistualueen rajalta, mutta TPS-puolustus blokkasi uhrautuvasti laukauksen.
Aivan ottelun viimeisillä minuuteilla vierasjoukkue pääsi vielä hakemaan voittomaalia useista kulmapotkuista, mutta Hongan puolustus siivosi joka kerta varmasti pallon pois oman maalin edestä.

Toisella puoliajalla ei siis maaleja nähty, joten kamppailu päättyi pistejakoon lukemin 1-1.

Honka jatkaa sarjan kärjessä, yhdeksästä ottelusta on nyt kasassa kuusi voittoa ja kolme tasapeliä. Eroa sarjan toisena olevaan KPV:hen on yksi piste. Kolmantena majaileva TPS on Honkaa kuusi pistettä perässä.

Seuraavan kerran Honka pelaa jo tulevana keskiviikkona 21.6, kun Valkeakosken Haka isännöi keltamustia. Kotikentälleen Honka palaa juhannuksen jälkeen, maanantaina 3.7., kun vieraaksi saapuu naapurikaupungin IF Gnistan. Tuo ottelu käynnistyy kello 18.30.

Hongan kokoonpano:
#1 Ville Hursti
#4 Robert Ivanov
#8 Filipe Mello (46’ Tommi Saarinen)
#9 Jean Silva (59’ Rony Huhtala)
#10 Lucas Kaufmann
#14 Ilari Äijälä
#15 Jatuli Laevuo
#16 Konsta Rasimus
#21 Joel Perovuo (C)
#23 Kasperi Liikonen (77’ Maximo Tolonen)
#31 Joni Korhonen

Maalintekijät:
32’ 1-0 Joel Perovuo

Otteluennakko, Ykkönen

ENNAKKO: Vieraita Turusta – Honka-TPS

Hongan kausi jatkuu lauantaina kotiottelulla, kun TPS saapuu vieraaksi Tapiolan Urheilupuistoon. Ottelu päästään pelaamaan uusitulla kotinurmella, ja se käynnistyy kello 17.00.

Hongan kauden alku on ollut vahva, sillä kahdeksasta ensimmäisestä ottelusta kasassa on 20 pistettä, joilla Honka miehittää sarjan piikkipaikkaa. Eroa toisena majailevaan KPV:hen on kolme pistettä. Tiistaina Honka haki täyden pistepotin Oulusta, kun OPS kaatui komeasti 0-3 lukemin. Tuossa ottelussa maalit tekivät Lucas Kaufmann, sekä kahdesti osunut Kasperi Liikonen. Kovassa vireessä ollut Liikonen nousi myös näillä maaleilla joukkueen sisäisen maalipörssin kärkipaikalle, koko kaudelta laitahyökkääjällä on kasassa on neljä osumaa. Hongan puolustus maalivahti Ville Hurstinjohdolla on pitänyt vastustajat tarkasti poissa maalinteosta, sillä Hongan verkkoon on uponnut koko kaudella vain kaksi maalia.

TPS:lle kauden alku oli vaikea. Joukkue keräsi neljästä ensimmäisestä pelistä vain kaksi pistettä. Viimeisimmissä peleissään turkulaisjoukkue on löytänyt vireensä, sillä tuloksena on puhtaasti neljä peräkkäistä voittoa. Espooseen TPS saapuu selvän voiton saattelemana. Se kaatoi keskiviikkona EIF:n kotonaan peräti 6-0. Eniten maaleja vierasjoukkueesta on iskenyt niin ikään neljästi osunut Jani Virtanen.

Honka ja TPS ovat kohdanneet toisensa viimeksi viime vuoden Suomen Cupissa. Tällöin Honka nappasi jatkopaikan jännittävien vaiheiden jälkeen rangaistuspotkukilpailussa.

Hongalta lauantaina ovat loukkaantumisten takia poissa kokoonpanosta ainakin Miko Puuskari ja Duarte Tammilehto. Lisäksi Douglas Silveiran varoitustili täytyi Oulussa, joten myös hän on sivussa.

Honka-TPS Tapiolan Urheilupuiston nurmella, lauantaina 17.6. klo. 17.00.

Liput ennakkoon: Lippuautomaatti

Pääsylippujen hinnat:
aikuiset 15€
opiskelijat 10€
lapset 10€
eläkeläiset 10€

Uutiset

EHTV: Carlos ”Caloi” Portela Esport Honkaan!

Honkaan saapuu uusi pelaaja, kun 30-vuotias espanjalainen keskikenttämies Carlos ”Caloi” Portela saapuu Espooseen. Portela edusti Honkaa kaudella 2014, jolloin kymmenessä Veikkausliigaottelussa syntyi yksi maali. Yhden Hongassa vietetyn kauden jälkeen tie vei PK-35 Vantaaseen, jota Portela edusti sekä Ykkösessä että Veikkausliigassa. Viimeksi Caloi on edustanut kotimaansa kolmannella sarjatasolla pelaavaa Coruxo FC:tä.

 

Otteluraportti, Ykkönen

RAPORTTI: Oulusta kolme pistettä – OPS 0-3 Honka

Honka jatkaa tappiottomana haettuaan kolme pistettä Oulusta, jossa OPS kaatui 0-3 lukemin.

Peli alkoi aaltoilevasti, ja parhaat tilanteet ensimmäisten minuuttien aikana loi kotijoukkue OPS. Hongan puolustus kuitenkin piti maalin koskemattomana.

Ottelun edetessä alkoi Honka saada peliä enemmän hallintaansa. Ottelun avausmaali nähtiin 21 minuutin pelin jälkeen. OPS-puolustus joutui kaatamaan miltei läpi karanneen Lucas Kaufmannin, ja seuranneesta vapaapotkusta Kaufmann laukoi itse komeasti Hongan 0-1 vierasjohtoon.

37 minuutin kohdalla Filipe Mello vapautti Joel Perovuon läpiajoon, eikä OPS-puolustaja Seidou Guerolla ollut muuta mahdollisuutta kun kaataa Perovuo. Tuloksena Hongalle vapaapotku aivan rangaistusalueen rajalta, sekä Guerolle ulosajo. Vapaapotkusta Kaufmann oli lähellä jo toista maalia, mutta laukaus kolahti OPS-maalin ylärimaan.

Ensimmäisen puoliajan lopussa saatiin myös huonoja uutisia, kun Tommi Saarinen joutui jättämään kentän. Kapteenin tilalle vaihdettiin Robert Ivanov.

Enempää maaleja ei ensimmäisellä jaksolla nähty, joten tauolla siirryttiin Hongan maalin johdossa.

Toinen jakso oli Hongan näytöstä. Se hallitsi palloa ja loi lukuisia maalipaikkoja. 49 minuutilla Kasperi Liikonen pääsi leikkaamaan aivan vapaasti keskelle, ja laukoi tarkasti pallon alakulmaan. Liikosen kauden kolmannella osumalla Honka siirtyi 0-2 johtoon.

Viitisen minuuttia myöhemmin Kaufmann, Perovuo ja  Joni Korhonen pelasivat vasemmalla laidalla upean kuvion, ja Korhonen pääsi keskittämään aivan vapaana olleelle Liikoselle, joka laukoi pallon jo kolmannen kerran ohi Juhani Pennasen.

Honka onnistui luomaan vielä useita maalipaikkoja, mutta lisämaaleja ei nähty. Näin Honka haki Raatista kolme pistettä, ja kasvatti eron sarjan toisena majailevaan KPV:hen kuuteen pisteeseen.

Honka pelaa seuraavan kerran jo lauantaina, kun vieraaksi Tapiolaan saapuu TPS. Ottelu pelataan uusitulla kotinurmella Tapiolan Urheilupuistossa, ja se käynnistyy kello 17.00.

 

Hongan kokoonpano:

#1 Ville Hursti (MV)
#8 Filipe Mello
#9 Jean Silva
#10 Lucas Kaufmann (57′ Maximo Tolonen)
#14 Ilari Äijälä
#15 Jatuli Laevuo
#16 Konsta Rasimus
#21 Joel Perovuo
#23 Kasperi Liikonen (71′ Douglas Silveira)
#28 Tommi Saarinen (C) (43′ Robert Ivanov)
#31 Joni Korhonen

Maalintekijät:

21′ 0-1 Lucas Kaufmann
49′ 0-2 Kasperi Liikonen
54′ 0-3 Kasperi Liikonen

 

Kuva: Juhani Järvenpää

Otteluennakko, Ykkönen

ENNAKKO: OPS-Honka

Honka palaa tiistaina pelikentille pienen tauon jälkeen, kun joukkue matkaa Ouluun OPS:n vieraaksi. Ottelu Raatin stadionilla alkaa klo.18.30.

Honka on Ykkösen ainoa vielä tappioitta etenevä joukkue. Seitsemästä ottelusta kasassa on sarjan kärkipaikkaan oikeuttavat 17 pistettä, maalieron ollessa komea 18-2. Hongan tehokkaimmat pelaajat ovat kolme maalia mieheen iskeneet Rony Huhtala ja Jean Silva. Viimeisimmässä ottelussaan Honka kaatoi toisen oululaisjoukkueen, AC Oulun kotonaan komeasti 4-0. Tässä ottelussa maalit viimeistelivät Kasperi Liikonen, Jatuli Laevuo, Joni Korhonen sekä Joel Perovuo.

OPS nousi Ykköseen täydennysmenettelyn kautta, kun PK-35 Vantaa luopui sarjapaikastaan. Oululaisseura on aloittanut kautensa pirteästi. Joukkueen tililtä löytyy neljä voittoa, yksi tasapeli, ja kaksi tappiota. Kerätyt kolmetoista pistettä oikeuttavat Ykkösen kolmanteen sijaan. OPS:n paras maalintekijä on kolmesti osunut Konstantin Belov. Viimeisimmässä ottelussaan OPS nousi Jaroa vastaan komeasti kahden maalin takaa-ajoasemasta 2-3 vierasvoittoon.

Honka ja OPS ovat tietysti toisilleen hyvinkin tuttuja vastustajia viime kauden jännittävistä nousukarsinnoista. Ensimmäinen osaottelu Espoossa päättyi 2-2 tasalukemiin, mutta Oulussa Jean Silvan ja Robert Ivanovin rangaistuspotkuista syntyneet osumat siivittivät Hongan 2-1 voittoon ja nousuun Ykköseen.

Hongalta sivussa kokoonpanosta on ainakin loukkaantuneena olevat Miko Puuskari ja Duarte Tammilehto.

OPS-Honka Oulun Raatin Stadionilla tiistaina 13.6. klo 18.30 alkaen.

OPS-ottelun jälkeen on vuorossa jälleen kotiottelu, kun TPS saapuu lauantaina 17.6. Hongan vieraaksi. Ottelu pelataan todennäköisesti Tapiolan Urheilupuiston uusitulla nurmella, ja se käynnistyy kello 17.00.

Otteluraportti, Ykkönen

RAPORTTI: Kärkikamppailusta selvä voitto – Honka 4-0 AC Oulu

Honka nappasi toisen peräkkäisen voittonsa, kun kärkikamppailussa kaatui AC Oulu komeasti 4-0.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen. Honka hallitsi enemmän palloa, mutta ei päässyt kovin vaarallisille maalipaikoille. Lähimpänä maalintekoa kävivät maalipuita kolistelleet Jean Silva ja Kasperi Liikonen.

Kun Hongan puolustus piti AC Oulun hyökkääjät kurissa, mentiin tauolle maalittomassa tasatilanteessa.

Heti toisen puoliajan aluksi Hongan johtomaali oli lähellä. Tommi Saarinen pääsi vapaapotkusta puskemaan, mutta pallo suuntautui hieman ohi alakulmasta.

67 minuutin kohdalla nähtiin ottelun avausmaali, ja se syntyi upealla tavalla. Kasperi Liikosen vasemman jalan tykki upposi aivan maalin yläkulmaan. Liikosen kauden toisella osumalla Honka siirtyi 1-0 kotijohtoon.

Kauaa ei tarvinnut seuraavaa maalia odottaa. Ilari Äijälän keskitys löysi takatolpalta Jatuli Laevuon, joka viimeisteli vain kaksi minuuttia avausmaalista numeroiksi 2-0.

Honka ei kahden maalin voittoon tyytynyt. 76 minuutin pelin jälkeen Joni Korhonen laukoi lukemiksi 3-0, ja kolme minuuttia ennen päätösvihellystä Joel Perovuo sijoitti varmasti alakulmaan vielä neljännen osuman.

Honka hallitsi selvästi toista puoliaikaa, ja tilanteita oli useampiinkin maaleihin. Maximo Tolonen vapautti Lucas Kaufmannin läpiajoon, mutta brassin laukaus suuntautui liiaksi päin vieraiden maalia vartioinutta Johannes Wentiniä.

Perovuon osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten Honka jatkaa Ykkösessä tappiottomana ja sarjakärjessä. Saldona seitsemästä ottelusta on nyt viisi voittoa ja kaksi tasapeliä, komealla 18-2 maalierolla.

-Toiselle puoliajalle terävöitettiin omaa tekemistä, ja se poiki maalin. Sen jälkeen kentällä oli enää yksi joukkue, kommentoi päävalmentaja Vesa Vasara.

Seuraavan kerran Honka pelaa tiistaina 13.6., kun vastassa on viime kauden nousukarsinnoista tutuksi tullut OPS. Ottelu Oulun Raatin stadionilla käynnistyy kello 18.30.

Hongan seuraava kotiottelu päästään todennäköisesti pelaamaan jo nurmella. TPS saapuu vieraaksi Tapiolaan lauantaina 17.6. ja ottelu käynnistyy kello 17.00.

Hongan kokoonpano:
#1 Ville Hursti (MV)
#4 Robert Ivanov
#8 Filipe Mello
#9 Jean Silva (60′ Rony Huhtala)
#10 Lucas Kaufmann
#14 Ilari Äijälä
#15 Jatuli Laevuo
#21 Joel Perovuo
#23 Kasperi Liikonen (79′ Douglas Silveira)
#28 Tommi Saarinen (C)
#31 Joni Korhonen (81′ Maximo Tolonen)

Maalintekijät:
67′ 1-0 Kasperi Liikonen
69′ 2-0 Jatuli Laevuo
76′ 3-0 Joni Korhonen
87′ 4-0 Joel Perovuo

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Honka- AC Oulu (4-0) 030617

Yhteistyössä