Uutiset

Otto Ollikainen West Virginia Universityyn

Otto Ollikainen siirtyy stipendillä Yhdysvaltoihin, West Virginia Universityyn. Yliopiston joukkue pelaa yliopistosarja NCAA:n korkeimmalla tasolla, Division 1:ssä.

20-vuotias keskikenttäpelaaja saapui Honkaan HJK:sta kaudelle 2020. Hän pelasi avauskaudellaan Hongassa kolmessa Suomen Cupin ottelussa, sekä kahdessa Honka Akatemian ottelussa Kakkosessa.

Kuluvalla kaudella pitkästä loukkaantumisesta kuntouduttuaan Ollikainen pelasi ensin kolme Kakkosen ottelua Honka Akatemiassa. Hän nousi avauskokoonpanoon Veikkausliigaotteluun AC Oulua vastaan ja pelasi sen jälkeen sekä europelien ensimmäisen kierroksen toisessa osaottelussa NSÍ Runavíkia, että toisen kierroksen avausosassa NK Domžalea vastaan. Ollikaisen toistaiseksi viimeiseksi peliksi Honka-paidassa jäi 25.7. pelattu FC Lahti-kotiottelu.

Iso kiitos koko Honka-perheelle ja erityisesti mahtavalle joukkueelle taustoineen! Honka tulee pysymään lähellä sydäntä tulevaisuudessa. Tsempit jätkille ja hoitakaa loppukausi tyylikkäästi!, Ollikainen sanoo.

Otto on tehnyt kovasti töitä ja kehittynyt täällä ollessaan. Tämä on Otolle erittäin hieno mahdollisuus ja toivotamme hänelle paljon onnea ja menestystä jatkoon, kommentoi Hongan manageri Hexi Arteva.

Yhteistyössä