Otteluennakko, Veikkausliiga

Haussa Veikkausliigakauden toinen voitto, FC Inter Hongan vieraaksi

Viime kierroksella KTP:n kaatanut Honka lähtee hakemaan toista peräkkäistä voittoaan, kun huomenna perjantaina vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu FC Inter. Ottelu käynnistyy kello 18.30. Se pelataan ilman yleisöä, mutta taistelua pisteistä voi seurata suorana Ruutu+:sta!

Kahdessa ensimmäisessä ottelussaan tappiot kärsinyt Honka käänsi kurssinsa viime viikolla Kotkassa. Demba Savage ja Lucas Kaufmann veivät keltamustat maaleillaan tauolle kahden maalin johdossa. KTP tuli toisella jaksolla maalin päähän, mutta Savage iski illan toisellaan loppulukemiksi Hongan 3-1 voiton. Hyökkääjä nousi samalla Veikkausliigan maalipörssin jaetulle kärkipaikalle.

– Olen onnellinen ja ylpeä edellisestä pelistä KTP:ta vastaan, varsinkin kun olimme hävinneet kaksi ensimmäistä ottelua. Asenne ja reaktio olivat erittäin hyviä, kahden maalin mies kommentoi.

Honka lähtee otteluun Veikkausliigan sijalta kahdeksan. Sarja on kuitenkin vasta alkuvaiheessaan ja yhä erittäin tasainen. Esimerkiksi toisena ja kolmantena majaileviin IFK Mariehamniin ja perjantain vastustaja FC Interiin eroa on vain kolme pistettä.

Inter on avannut kautensa kolmella tasaisella ottelulla, sillä jokainen on ratkennut vain yhden maalin erolla. Avausottelussaan se kaatoi KuPS:n kotinurmella 1-0, kun sankariksi nousi Juho Hyvärinen. Toisella kierroksella FC Lahti oli kotonaan parempi luvuin 2-1. Viime ottelussaan Inter palasi jälleen voittokantaan, kun se kaatoi Jesper Engströmin lisäajan maalilla Hakan 2-1.

– Interillä on hyvä joukkue ja valmentaja. Odotamme siis vaikeaa ottelua. Meille tärkeimpiä asioita on työskennellä kovasti joukkueena ja säilyttää keskittyminen pelisuunnitelmaan koko 90 minuuttia, Savage sanoo perjantain vastustajasta.

Savage on viettänyt viimeisen kuukauden ajan Ramadanin ajan paastoa. Sen aikana esimerkiksi syöminen on Koraanin ohjeiden mukaan kielletty auringonnousun ja -laskun välisenä aikana.

– Viimeiset neljä viikkoa ovat olleet fyysisesti raskaista Ramadanin aikana pelatessa ja harjoitellessa, mutta nyt se on ohi, hän toteaa.

Hongan ainoa varma poissaolo perjantain ottelusta on Jerry Voutilainen. Darren Smithin ja Tapio Heikkilän pelikunto on vielä epävarmaa.

FC Honka-FC Inter pelataan siis valitettavasti ilman yleisöä, suoraan Ruutu+:n lähetykseen ottelusta pääset klikkaamalla tästä!

Yhteistyössä