Kuukausi: helmikuu 2019

Otteluraportti, Suomen Cup

Honka ja IFK Mariehamn maalittomaan tasapeliin

Esport Arenalla taisteltiin tärkeistä pisteistä Suomen Cupin A-lohkossa, kun Honka ja IFK Mariehamn kohtasivat. Honka hallitsi peliä läpi ottelun, mutta vierailijoiden puolustus, Oskari Forsman viimeisenä lukkonaan onnistui pitämään maalinsa loppuun asti puhtaana.

Avausjakso

Honka otti pallonhallinnan alkuminuuteista lähtien, ja loikin avausjakson vaarallisimmat maalipaikat.

19. minuutilla Juha Hakola kokeili rangaistusalueen rajoilta, mutta laukaus suuntautui selvästi ohi IFK-maalin.

Avausjakson paras maalitilanne syntyi 27. minuutilla. Henri Aalto pelasi pallon Gael Etockille, mutta Oskari Forsmanonnistui torjumaan hyökkääjän laukauksen kulmapotkuksi.

Vain minuuttia myöhemmin Hongan johtomaali oli jälleen lähellä. Lucas Kaufmannin kova laukaus boksin rajoilta suuntautui kuitenkin hieman maalin yli.

Osumia ei lopulta avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Honka suoritti tauolla vaihdon, kun Arlind Sejdiu tuli kentälle Lucas Kaufmannin tilalle.

Toisen puoliajan ensimmäisen tilanteen loi muutaman minuutin pelin jälkeen IFK Mariehamn. Riku Sjöroos nousi vahvasti laidalta, leikkasi keskelle ja pääsi laukomaan. Laitahyökkääjän laukaus meni kuitenkin Tim Murrayn vartioiman Honka-maalin ylitse.

Jakson edetessä Honka otti jälleen pelin haltuunsa ja alkoi vyöryttämään hyökkäyksiä kohti IFK-maalia.

Vaihdosta kentälle tullut Martin Salin oli päästä viemään keltamustat johtoon 67. minuutin kohdalla. Borjas Martin vapautti nuoren hyökkääjän karkuun IFK-puolustukselta, mutta Forsman onnistui vielä torjumaan viimeistely-yrityksen.

76. minuutilla Abel Suarez ja Sejdiu pelasivat Perovuolle hyvän paikan, mutta keskikenttäpelaajan laukaus pysähtyi IFK-puolustukseen.

Juha Hakola lähetti 87 minuutilla kulmapotkun, joka tuli ensimmäisten pelaajien läpi aina Doni Arifille asti. Keskikenttäpelaajan komea volley meni kuitenkin rimaa hipoen maalin ylitse.

Aivan ottelun loppuminuuteilla Gideon Baah pääsi vielä puskemaan vaarallisesti kulmapotkusta, mutta Forsman piti maalinsa koskemattomana ja näin pisteet tasattiin 0-0 lukemin.

-Meidän pelissä oli varsinkin alussa vähän nihkeyttä, oli vaikea päästä murtautumispaikkoihin ja sitä kautta murtautumaan. Toisaalta pystyimme pitämään palloa enemmän kuin edellisissä peleissä. Oli hyviä juttuja, mutta paljon parannettavaakin, kommentoi koko ottelun vasemman laitapuolustajan paikalla urakoinut Konsta Rasimus.

Honka on tuloksen myötä A-lohkon neljännellä sijalla, kerättyään neljästä ottelusta seitsemän pistettä. Lohkovaiheen viimeinen ja jatkopaikan kannalta ratkaiseva ottelu koittaa viikon päästä lauantaina, kun FC Inter saapuu vieraaksi Esport Arenalle.

-Ei tässä tosiaan ole jatkopaikka vielä selvillä. Kyllä siihenkin otteluun täytyy tottakai lähteä ihan kaikkensa antamaan, taistelemaan pisteistä ja sitä kautta pyrkiä pääsemään jatkoon, Rasimus summaa lähtökohdat viikon päähän.

FC Honka-FC Inter Esport Arenalla lauantaina 2.3. kello 14.00. Osta lippusi ennakkoon tästä ja tule kannustamaan Honka tärkeään voittoon!

Otteluennakko, Suomen Cup

Honka hakee kolmatta peräkkäistä voittoa – IFK Mariehamn saapuu vieraaksi

Tiistaina komean kirin päätteeksi HJK:n kaataneen Hongan Suomen Cup jatkuu jo huomenna lauantaina 23.2., kun IFK Mariehamn saapuu vieraaksi Esport Arenalle. Ottelu alkaa kello 14.00.

Hongan taival tämän vuoden Suomen Cupissa alkoi 0-1 tappiolla FC Lahdelle, mutta sen jälkeen keltamustat ovat olleet iskussa. HIFK kaatui 2-1 ja viimeisimpänä HJK 3-2. Kuuden kerätyn pisteen myötä Honka lähtee lauantain otteluun lohkon toiselta sijalta.

Puolustaja Henri Aalto löysi tiistain HJK-voitosta myös taktisia huomioita, mutta korosti erityisesti sitä, kuinka voitto nosti joukkueen jo ennestään korkealla ollutta itseluottamusta.

-Prässäsimme ajoittain kohtuu hyvin ja saimme riistoista muutaman tilanteen. Olisimme voineet olla tässä vieläkin tehokkaampia. Etenkin hitaissa hyökkäyksissä jäi parannettavaa. Vaikean ottelun kääntäminen voitoksi oli kuitenkin symbolisesti ja konkreettisesti meille äärimmäisen arvokasta.

Huomionarvoista kolmessa ensimmäisessä Cup-ottelussa on ollut myös Hongan nuorten, lupaavien pelaajien saama vastuu. Jokaisessa ottelussa avauskokoonpanossa ollut Arlind Sejdiu upotti HIFK:n kahdella maalillaan. Lisäksi Doni ArifiMartin Salin, Joona Rahikka, sekä Robbie Azodo ovat esittäneet vakuuttavia otteita tultuaan vaihdosta kentälle.

Vaikean viime kauden päätteeksi lopulta kymmenenneksi sijoittunut IFK Mariehamn on hankkinut talven aikana useita vahvistuksia. Kovin nimi lienee Suomen paidassa 37 A-maaottelua pelannut Daniel Sjölund.

Maarianhaminalaiset ovat lauantain otteluun lähtiessä lohkossa neljäntenä. Joukkue hävisi avausottelunsa FC Interille 2-1. Sen jälkeen he ovat pelanneet tasan 2-2 HJK:n kanssa, sekä voittaneet lohkokärki FC Lahden numeroin 1-0.

Hongassa huomisen vastustajan vaarallisuus on hyvin tiedossa.

-IFK on vuodenaikaan nähden tasapainoinen ja valmis ryhmä. Heillä on nopeita ja taitavia yksilöitä ylhäällä, sekä muutama mielenkiintoinen uusi puolustaja. He iskevät vaarallisesti vastaan, joten meidän on tärkeää säilyttää kenttätasapaino hyökätessä, Aalto analysoi.

Hongalta sivussa ottelusta ovat varmasti Jonas Levänen, sekä Saku Heiskanen. Mikko Sumusalon, Joel Perovuon,sekä Demba Savagen pelaaminen on vielä epävarmaa.

Ennakkoliput otteluun myy Tiketti, ja niitä voit ostaa tästä. Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon!

Otteluraportti, Suomen Cup

Honka nousi huikealla kirillä voittoon – HJK kaatui viimeisen vartin osumilla

Honka otti toisen perättäisen voittonsa Suomen Cupissa dramaattisten vaiheiden jälkeen, kun HJK kaatui luvuin 3-2. Keltamustat olivat jo 0-2 tappiolla, muta nousivat viimeisen vartin aikana Borjas Martinin, Juha Hakolan sekä Robert Ivanovin maaleilla voittoon.

Avausjakso

Ottelun avausminuutit mentiin tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut kunnon otetta pelistä. Hongan vaarallisin paikka siunaantui Abel Suarezille, jonka kovan volleyn Maksim Rudakov onnistui kuitenkin koppaamaan.

Honka oli lähellä siirtyä johtoon 33. minuutilla. Lucas Kaufmann riisti pallon HJK-puolustukselta ja lähetti matalan keskityksen maalille. Borjasin ohjaus suuntautui kuitenkin maalin ohitse.

Neljä minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa päässä. Lassi Lappalainen yritti nostaa pallon yli Tim Murrayn, mutta yhdysvaltalaismaalivahti onnistui saamaan kätensä vielä pallon tielle ja lukemat pysyivät toistaiseksi maalittomina.

Ottelun avausmaalin iski HJK vain minuutti ennen taukovihellystä. Lappalaisen vapaapotkusta pääsi ensiksi kokeilemaan Faith Friday Obilor. Murray torjui Obilorin kudin, mutta paluupalloon ehti ensimmäisenä Riku Riski, joka vei HJK:n johtoon. Enempää osumia avausjaksolla ei nähty, joten tauolle siirryttiin HJK:n 1-0 johdossa.

Toinen jakso

HJK tuli toiselle jaksolle vahvasti ja lisäsikin johtoaan kahteen 56. minuutin kohdalla. Joonas Vahteran laukaus kimposi lopulta maalitolpan ja Robert Ivanovin kautta Hongan maaliin.

Ottelun tulos näytti jo selvältä, mutta Honka aloitti huikean kirinsä 78. minuutilla. Konsta Rasimus puski pallon aivan vapaaksi jääneelle Borjasille, joka pääsi viimeistelemään keltamustien kavennusmaalin.

Vain neljä minuuttia edellisestä, ja peli oli tasan. Juha Hakola laukoi komeasti rangaistualueen rajoilta lukemiksi 2-2.

Ottelun ratkaisijaksi nousi Robert Ivanov. Toppari pääsi 89. minuutilla puskemaan vapaasti Hakolan antamasta kulmapotkusta Hongan voittomaalin.

HJK sai vielä aivan ottelun loppuhetkillä huippupaikan, mutta Riku Riski ei onnistunut tuomaan sinivalkoisia enää tasoihin. Näin Honka otti komean nousun päätteeksi kaikki kolme pistettä mukaansa Espooseen. Voitolla Honka nousi Cup-lohkossaan toiselle sijalle. Kolmesta ottelusta on nyt kasassa kuusi pistettä.

Päävalmentaja Vesa Vasara kehui erityisesti joukkueensa yhteishenkeä ja uskoa omaan tekemiseen.

-Joukkueesta on selkeästi aistittavissa, että kasvamassa on jotain enemmän, kun joukko yksilöitä. Nämä hetket ovat selkeitä signaaleja siitä. Pystyimme uskomaan loppuun asti itseemme ja tekemään sitä omaa duunia.

Komeasta lopputuloksesta huolimatta parannettavaa löytyy yhä runsaasti.

-HJK:n voittaminen vieraissa on aina kova suoritus, mutta täytyy ymmärtää, että olimme 2-0 tappiolla. Siihen ei voi olla täysin tyytyväinen. Paljon on vielä tehtävää, Vasara summaa.

Hongan urakka Suomen Cupissa jatkuu jo tämän viikon lauantaina 23.2. Esport Arenalle saapuu silloin vieraaksi IFK Mariehamn. Ottelu alkaa kello 14.00. Osta lippusi ennakkoon tästä!

Otteluennakko, Suomen Cup

Vuoden ensimmäinen Metroderby edessä huomenna -Honka ja HJK kohtaavat Talissa

Vuoden 2019 ensimmäinen Metroderby pelataan huomenna, tiistaina 19.2. Honka ja HJK kohtaavat Talin hallissa kello 17.00 alkavassa ottelussa.

Honka otti viime ottelussaan avausvoittonsa tämän vuoden Cupissa, kun HIFK kaatui Arlind Sejdiun kahdella maalilla luvuin 2-1. Sejdiun toisen osuman syöttänyt Juha Hakola siirtyi Honkaan täksi kaudeksi VPS:stä.

-Olen päässyt oikein hyvin joukkueeseen sisään ja pelitkin ovat sujuneet ihan hyvin. Harmittavasti toki hävisimme ensimmäisen Cup-ottelun Lahdelle, mutta siinäkin pelissä oli ihan hyviä juttuja. HIFK:sta saimme sitten ensimmäisen voittomme, se oli meille tärkeää, Hakola kommentoi.

-Olimme HIFK:ta vastaan vaarallisia nopeissa hyökkäyksissä ja prässäsimme aktiivisesti. Pääsimme niiden avulla hyviin vastahyökkäyksiin. Pitkissä hyökkäyksissä oli vielä epäselviä asioita, joiden pitää olla paljon parempia HJK:ta vastaan, analysoi ottelua puolestaan Hongan päävalmentaja Vesa Vasara.

HJK aloitti Cup-urakkansa 1-0 voitolla HIFK:sta. Sen jälkeen helsinkiläiset ovat pelanneet tasan 2-2 IFK Mariehamnin kanssa, sekä viimeisimpänä kärsineet 1-0 tappion FC Interille.

Joukkueessa on tapahtunut muutoksia niin pelaajistossa kun valmennuksessakin. Mika Lehkosuon apuna tällä kaudella toimii VPS:ssä aiemmin valmentanut Jari Sarajärvi. Uusista pelaajista HJK:n paidan päälleen pukevat ensi kaudella Kaan Kairinen, Henri Toivomäki, sekä Joonas Vahtera.

Hakola lähtee innolla haastamaan hallitsevaa Suomen mestaria.

-HJK on meille hyvä mittari tässä kohtaa kautta. Todella mielenkiintoista pelata heitä vastaan ja päästä testaamaan missä tällä hetkellä mennään.

Päävalmentaja Vasaralta löytyy suuri luotto omaan joukkueeseensa.

-Olemme varmasti täysin valmiita haastamaan HJK:n. Viime kaudella emme aivan päässeet haluttuun lopputulokseen. Nyt meillä on jälleen uusi mahdollisuus onnistua.

Hongalta varmasti sivussa ottelusta ovat Saku Heiskanen sekä Jonas LevänenDemba Savagen ja Joel Perovuon pelikunto on vielä epävarma.

Harjoitusottelut, Otteluennakko

Pelaajaennakko – Sampo Koskinen vs. Nömme Kalju

Esport Honka kohtaa tänään Virossa Nömme Kaljun. Kello 14 alkavaa ottelua ja koko aikaisempaa harjoituskautta ennakoi Hongan apuvalmentaja Sampo Koskinen.

Honka on pelannut tällä kaudella kolme harjoitusottelua. Saldo on myös ihan mukava kaksi voittoa ja yksi tasapeli. Se on siinäkin mielessä hyvä lukema, että kaksi otteluista on pelattu Ykkösen joukkueita vastaan.

– Kaikki ottelut ovat olleet siinä mielessä samanlaisia, että on menty isolla pelaajarotaatiolla. Vain harva pelaaja on pelannut täydet 90 minuuttia. Vaihtorumba näkyy siis viel toisen puoliajan peliesityksessä.

Koskisen mukaan pelaaminen aiemmissa harjoitusotteluissa on ollut varsinkin ensimmäisellä puoliajalla ensimmäiset puoli tuntia todella mallikasta. Muun muassa harjoituksissa harjoiteltuja syöttökuvioita on näkynyt paljon pelin sisällä.

– Erittäin positiivista on ollut, että niin paljon harjoiteltuja kuvioita on siirtynyt myös itse peliin. Myös hyvä viimeistely on ilahduttanut. Toisaalta omiin on mennyt myös helppoja maaleja, eli puolustuspelaamisessa on vielä parannettavaa. Emme ole vielä tarpeeksi organisoituja ottamaan vastaan vastustajan vastahyökkäyksiä, joka tulee olemaan avainasemassa ensi kaudella.

Koskinen kertoi, että Honka on harjoitellut kovaa nyt kaksi viikkoa, ja se saattaa myös harjoituspeleissä näkyä.

– Pelaajat ovat kovilla ja ehkä vähän huomaa myös sen, ettei olla vielä fyysisesti täydellisessä kunnossa. Ilme on kuitenkin ollut hyvä ja yritystä on.

Tänään, perjantaina Honka kohtaa Viron pääsarjajoukkue Nömme Kaljun. Ottelu toimii jälleen hyvänä tasonmittarina espoolaisille.

– Vastustaja pudotti HJK:n pari kautta sitten europeleistä. Kovan luokan joukkue, joka on pelannut suomalaisia joukkueita vastaan aina hyvin. Samalla ottelu ensimmäinen kansainvälinen ottelu Esport Hongalle. Tasollisesti ja koko organisaatiolle hyvä mittari.

Otteluraportti, Suomen Cup

Hongalle avausvoitto Suomen Cupissa – HIFK kaatui Sejdiun kahdella osumalla

#19 Sejdiu ja Vesa Vasara

FC Honka otti avausvoittonsa tämän vuoden Suomen Cupissa, kun se kaatoi HIFK:n Talin hallissa 2-1. Ottelun molemmat maalit viimeisteli Arlind Sejdiu, 17.

Avausjakso

Honka hallitsi ottelun avausminuutteja. Ensimmäinen hyvä maalipaikka syntyi kuuden minuutin kohdalla. Konsta Rasimus pelasi hyvällä syötöllä Borjas Martinin vapaaksi rangaistusalueella, mutta espanjalaisen laukaus epäonnistui.

Viisi minuuttia myöhemmin Borjas lähetti hyvin pelatun kuvion päätteeksi matalan keskityksen maalille, ja Arlind Sejdiu vei Hongan johtoon. Maali oli 17-vuotiaalle Sejdiulle ensimmäinen miesten edustusjoukkueessa.

Kotijoukkue HIFK tuli tasoihin 24. minuutilla, kun Kevin Larsson pääsi puskemaan etutolpalta pallon ohi TimMurrayn.

Honka ei tasoituksesta lannistunut, vaan siirtyi uudelleen johtoon 30. peliminuutin kohdalla. Juha Hakola nousi vahvasti vasemmalta laidalta ja pelasi pallon maalin eteen, josta Sejdiu viimeisteli ottelun toisen osumansa.

Keltamustat olivat lähellä siirtyä kahden maalin karkumatkalle 36. minuutin kohdalla. Lucas Kaufmannin vapaapotku suuntautui vain hieman HIFK-maalin ohitse. Enempää osumia ei avausjaksolla nähty, ja tauolle siirryttiin näin Hongan 2-1 johdossa.

Toinen jakso

Toinen jakso oli ensimmäistä tasaisempi. Puoliajan ensimmäisen maalipaikan loi Honka. Borjas ja Kaufmann karkasivat vastahyökkäykseen, mutta brasilialaisen laukaus suuntautui vähän maalin ohi.

80. minuutilla HIFK:n Xhevdet Gela pääsi laukomaan boksin rajoilta. Laukaus suuntautui vain hieman Honka-maalin ylitse.

Viisi minuuttia ennen loppua vaihdosta kentälle tullut Martin Salin kävi lähellä Hongan kolmannen maalin tekoa. Salin riisti pallon HIFK-puolustukselta ja syötti Joel Perovuolle. Perovuo palautti pallon vielä Salinille, mutta Daniel Kollar venytti hyökkääjän laukauksen tielle. Enempää osumia ottelussa ei nähty, joten Honka otti avausvoittonsa Suomen Cupissa luvuin 1-2.

Ottelun molemmat maalit iskenyt Sejdiu oli tyytyväinen omaan esitykseensä.

-Tottakai on hyvä fiilis auttaa omaa joukkuetta voittamaan pelejä ja ainahan se tuntuu hyvältä myös tehdä maaleja.

Sejdiu oli tyytyväinen myös joukkueen esitykseen, mutta parannettavaakin hän vielä löysi.

-Oli meiltä tänään ihan hyvä peli. Tottakai jokaisesta pelistä löytyy myös parannettavaa. Esimerkiksi erikoistilanteiden puolustamista meidän täytyy vielä parantaa, siitä meille tänään tehtiinkin maali.

Hongan urakka Cupissa jatkuu tiistaina 19.2. Silloin vastassa on hallitseva Suomen mestari HJK. Ottelu pelataan Talin hallissa kello 17.00 alkaen.

Otteluennakko, Suomen Cup

Suomen Cup-urakka jatkuu – Honka lauantaina HIFK:n vieraaksi

Hongan taival Suomen Cupissa jatkuu huomenna lauantaina 9.2., kun vastaan asettuu HIFK. Ottelu pelataan Talin hallissa ja se käynnistyy kello 16.00.

Keltamustat kärsivät Cupin avausottelussaan niukan 0-1 tappion FC Lahdelle. Pettymys on kuitenkin jo unohdettu ja katseet ovat tiukasti huomisessa ottelussa. Valmentaja Sampo Koskisen mukaan kulunut harjoitusviikko ei ole suuresti eronnut muista.

”Aika normaali viikko on ollut. Nyt olemme päässeet treenaamaan isommalla kentällä ja täydellä 20 pelaajalla, se on toki helpottanut treenaamista. Meillä on ollut Akatemian pelaajia mukana ja sairastupakin alkaa pikkuhiljaa tyhjenemään. Muuten viikko on tosiaan ollut ihan normaalia valmistautumista. Totta kai olemme käyneet läpi HIFK:takin, mutta tässä vaiheessa olemme keskittyneet enemmän siihen omaan tekemiseen.”

Vaikka avausottelusta tulikin tappio, löysi Koskinen Hongan esityksestä hyvääkin.

”Meillä oli kentällä paljon nuoria pelaajia, jotka näyttivät, että heidän on mahdollista pelata tällä tasolla. He saivat varmasti uskoa siihen, että eivät ole niin kaukana miesten tasosta.

Kehityskohteet Lahti-kamppailusta huomiselle ovat selvät.

”Kävimme pelaajien kanssa paljonkin läpi edellistä peliä. Selkeytimme toimintaa ja varmistimme, että kaikki ovat samalla sivulla. Olemme viilanneet pallollista pelaamista ja päässeet tosiaan treenaamaan asioita isommalla porukalla. Uskon, että pelimme on huomenna selkeämpää.”

Viime kauden päätteeksi takaisin Veikkausliigaan noussut HIFK on kokenut talven aikana muutoksia niin pelaajistossa kuin valmennuksessakin. Joukkuetta luotsaa ensimmäistä kauttaan norjalainen Tor Thodesen. Pelaajapuolelle joukkueeseen ovat saapuneet mm. kokeneet Veikkausliigapelaajat Hassan Sesay, Xhevdet Gela, sekä Hannu Patronen.

Myös HIFK hakee lauantaina avausvoittoaan tämän vuoden Suomen Cupissa. Ensimmäisen ottelunsa se hävisi HJK:lle 1-0 ja viime viikolla FC Lahti oli vahvempi luvuin 2-1.

Hongalta sivussa lauantain ottelusta ovat varmasti ainakin Saku Heiskanen, Jonas Levänen, Rasmus Leislahti, sekä Demba Savage. Gael Etockin ja Gideon Baahin tilanne on vielä epävarma.

Uutiset

Saku Heiskanen lainalle Honkaan, Juho Ojanen uusiin haasteisiin

Hongan joukkue vahvistuu, kun Saku Heiskanen, 17, siirtyy lainalle Espooseen Bundesliigaseura TSG 1899 Hoffenheimin organisaatiosta. Laitapuolustajana tai keskikentällä pelaavalle Heiskaselle Honka on tuttu seura, sillä hänen uransa keltamustassa paidassa alkoi jo 9-vuotiaana. Saksaan Heiskanen siirtyi Hongasta 16-vuotiaana syksyllä 2017. Viime kaudella hän kävi lainalla Ykkösessä pelanneessa Klubi 04:sessa.

Hongassa tapahtuu liikettä myös toiseen suuntaan, kun laitapelaaja Juho Ojanen, 17, siirtyy ulkomaille. Honka saa siirrosta siirtokorvauksen. Ojasen uusi seura tiedottaa siirrosta tarkemmin. Koko Hongan organisaatio kiittää Juhoa vuosista Hongassa ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaisuuteen!

Yhteistyössä