Kuukausi: maaliskuu 2016

Harjoitusottelut, Otteluennakko

Hongalla kahden kovan ottelun viikko

Esport Hongalla on tällä viikolla kaksi harjoitusottelua. Ensin huomenna, torstaina on vastassa Veikkausliigaseura Helsingin IFK Sonera Stadionilla kello 17.  Lauantaina Honka mittaa samassa Kakkosen lohkossa pelaavan Klubi 04:sen vireen. 

– HIFK-peli on tosi kova ottelu tähän paikkaan. Heille se on kenraaliottelu ennen Veikkausliigan alkua ja meille erinomainen testi, missä pelimme menee tällä hetkellä. Hyvä matsi on varmasti tulossa, Honka-hyökkääjä ja toissa kaudella HIFK:ta Ykkösestä Veikkausliigaan nostamassa ollut Antonio Inutile kertoi.

”Inun” mukaan ottelussa HIFK:n riveistä kannattaa seurata keskikentän akselia Ville Taulo-Jukka Halme.

– Meidän tulee varsinkin keskikentällä vastata heidän tasoonsa.

Pääsiäistauon Inutile vietti perheensä kanssa rentoutuen ja syöden hyvin. Myös harjoittelu kuului miehen päivärutiineihin.

– Eilen palauteltiin ja availtiin paikkoja. Aamulla harjoittelimme maalintekoa ja ilta kuluu normaalin harjoitusrytmin mukaisesti, vähän pikkupeliä ja sen sellaista. Kova viikko kuitenkin menossa, joka sisältää pari matsiakin. Sunnuntai on sitten tarkoitus pyhittää levolle, Inutile selitti ennen tiistain iltaharjoitusten alkua.

Kakkosen alkuun on vielä kuukausi. Sitä ennen on luvassa vielä Suomen Cupin kuudennen kierroksen ottelu. Hyviä tuntemuksia herätti myös harjoitusten siirtyminen Esport Arenan sisätiloista ulos Tapiolan Urheilupuiston tekonurmelle.

– Joo, Cupissa olisi tarkoitus mennä pitkälle ja meillä on siihen myös hyvä mahdollisuus, Inutile kertoi.

– Todella makeeta on päästä ulos treenamaan. Talvikausi on aina kovaa vääntöä sisällä, mutta ulospääsy ja varsinkin nurtsille pääsy on jalkapalloilijan kannalta kovia juttuja!

Uutiset

Honka-pelaajia junioreiden harjoituksissa

Viime kaudella Esport Honka järjesti junioreille ja edustuksen pelaajille yhteisen Honka-päivän. Päivän aikana junioripelaajat tutustuivat ja harjoittelivat edustuksen pelaajien kanssa sekä lopuksi junnut pääsivät seuraamaan edustuksen harjoituksia. Päivä oli onnistunut, ja nyt tätä käytäntöä halutaan jatkaa.

– Olemme kaikki yhtä suurta Honka-perhettä. Haluamme, että edustuksen pelaajat tulevat junioripelaajille tutuiksi, Hongan Roni Porokara sanoi.

Porokaran mukaan edustuksen pelaajien tulee olla roolimalleja junioripelaajille.

– Haluamme, että junioripelaajat voivat jutella edustuksen pelaajiston kanssa, ja että he tuntevat toisensa.

Kaksi Esport Hongan pelaajaa vierailee vuorollaan Hongan juniorijoukkueiden harjoituksissa. Pelaajat osallistuvat harjoituksiin samalla tavalla kuin junioripelaajatkin. Samalla pelaajilla on mahdollisuus viettää aikaa junnujen kanssa ja voidaan vaihtaa kuulumisia. Tyttö-joukkueiden harjoituksiin osallistuu pelaajia myös naisten liigajoukkueesta.

– Junnut ovat todella kiinnostuneita, kun he pääsevät seuraamaan esikuviaan samoissa harjoituksissa, Porokara kertoi.

– Juniorijoukkueet saavat itse päättää, että haluavatko he osallistua tähän mukaan ja tähän mennessä vastaanotto on ollut huimaa. Sekä edustuksen pelaajat että juniorit ovat olleet todella innoissaan tästä asiasta.

Porokara kertoi, että nyt aluksi Hongan pelaajat kiertävät kaikki joukkueet läpi. Sen jälkeen tavoitteena on istua alas juniorijoukkueiden toimihenkilöiden kanssa ja kehittää yhdessä tapahtumia.

– Varmasti tänäkin vuonna on luvassa viime kauden tapaan yhteinen Honka-päivä, jolloin kaikki kerääntyvät yhteen.

 

Hongan keskikenttäpelaaja Filipe Mello oli sunnattoman iloinen, kun häneltä kysyi mielipidettä junioreiden tapaamisesta.

– Nautimme ajastamme ja pelaamme heidän kanssaan sekä samalla tutustumme toisiimme. Se on todella kivaa, Mello iloitsi.

Mellon mukaan on hienoa nähdä, kuinka innokkaita ja yritteliäitä varsinkin pienimmät junnupelaajat ovat.

– Minulle tulee mieleen omat junioriajat. Muistan, kuinka tärkeää oli, kun ammattilaispelaajat kävivät omissa harjoituksissani. Oli mahtavaa harjoitella omien esikuvien kanssa, Mello nostalgisoi.

– Minusta on kiva nähdä, kuinka junnut nauttivat siitä, kun saamme opettaa ja valmentaa heitä pelaamaan jalkapalloa.

Harjoitusottelut, Otteluraportti

Pelaajaraportti – Johansson & Ivanov vs. TPS

Esport Honka eteni kuudennelle kierrokselle Suomen Cupissa. Viidennellä kierroksella kaatui Turun Palloseuran huikean trillerin jälkeen lukemin 5-4. Ottelu ratkesi vasta rangaistuslaukauskilpailussa.

– Veskarin silmin ei ollut kovin mukava ottelu. Neljä kertaa sai kaivaa pallon verkosta. Hienoja maaleja molemmat tekivät, mutta kaipa siinä olisi voinut jonkun maalin torjua, Honka-vahti Mika Johansson sanoi ottelun jälkeen.

Ottelu eteni pilkkukisaan asti. Johansson torjui yhden rankkarin ja viimeinen TPS-vetäjä ampui maalin ohi.

– ”Jallu”(Rantala) antoi hyvän vinkin Rähmösen(TPS-puolustaja) vetoon. Pari meni sormien kautta harmittavasti maaliin, ”Veikko”kertasi.

Rangaistuspotkukilpailun kummallisin veto nähtiin, kun pallo kimposi Johanssonin sormenpäiden kautta tolppaan, josta se pyörähti takakierteellä maan kautta maaliviivan yli.

– Näytettiin sekin laskettavan. Siinä vaiheessa ei ollut tietoa, kuuluuko maali hyväksyä.

Honka-torjujan mukaan voitto TPS:sta antoi Hongalle hyvän itseluottamusruiskeen jatkoa ajatellen.

– Varmasti antaa lisäbuustia tekemiseen. Vielä on yksi peli Cupia jäljellä ennen sarjakauden alkua.

Honkaan on täksi kaudeksi tullut uusi maalivahtivalmentaja mukaan. Johanssonin mukaan maalivahtivalmentaja helpottaa miehen omaa työskentelyä.

– Positiivinen asia. Tähän mennessä olen itse suunnitellut ja vetänyt harjoituksia maalivahdeille pelaamisen ohessa, ja niin sovittiinkin ennen kauden alkua. Mutta kyllä tämä silti helpottaa omaa työskentelyä, kun kuormaa on jaettu ja voidaan sumplia yhdessä harjoituksia.

Koko Hongan joukkue pelasi hyvän pelin TPS:aa vastaan, mutta yksi suurimmista onnistujista oli neljästä maalista huolimatta Honka-toppari Robert Ivanov.

– ”Roba” on tullut mahtavasti ryhmään mukaan, päävalmentaja Rantala kehui Ivanovia TPS-ottelun jälkeen.

Ivanov itse oli kamppailun jälkeen myös hyvissä tunnelmissa.

– Olipahan upea matsi. Tämän takia jalkapalloa pelataan, Ivanov sanoi.

– Saimme otteluun loistava alun. Sitten sattui pieni nukahdus ja kaveri pääsi tauolle 1-2-johdossa. Puoliajalla puhuimme kopissa, että kunhan lisäämme vauhtia niin peli kääntyy meille. Pelasimme kliseisesti viimeiseen sekuntiin asti omaa peliämme ja se palkittiin.

Ivanovin mukaan ei koskaan ole hyvä asia, jos puolustus päästää neljää maalia, mutta totesi heti perään, että tilanteet huomioon ottaen, puolustus ei voinut maaleille käytännössä mitään.

– Pari pomppumaalia ja se yksi kaukoveto. No, vaikka vastustaja teki ne maalit niin silti uskottiin voittoon. Emme lyöneet päitämme alas missään vaiheessa. Punainen kortti, loukkaantumiset, kaikki tuli, mutta uskoimme voittoon, koska meillä on niin hyvä nippu kasassa!

Myös Ivanov teki maalin rankkarikisassa. Maalin, joka vei Hongan jatkovetäjille asti. Mikäli Ivanov olisi epäonnistunut, Honka olisi tippunut pois Suomen Cupista.

– Sampo(Koskinen) kysyi, kuka haluaa laukoa. Käsiä nousi aika vähän pystyyn, joten mä sanoin, et mä voin vetää. Naurahdin  jätkille, et joku sen kuitenkin kusee niin olkoon sitten mä. Vähän epävarmasti pallo meni maaliin, mutta kaikki lasketaan ja ehkä taisin tappaa vähän sen itseluottamusta. Mun mielestä hyvä pilkku, Ivanov sanoi tuttuun tapaan itseluottamusta uhkuen.

Nyt Hongalla on meneillään pääsiäisloma. Perjantain Ivanov lupasi ottaa lepäillen, mutta viikonloppuna jatkuu omatoiminen harjoittelu.

– Loman aikana tulee nukuttua ja levättyä. Treenamista ei voi missään vaiheessa kuitenkin unohtaa. Työ on vasta alussa!

Loppuun Honka-luotsi Juho Rantala halusi lausua vielä muutaman sanan.

– TPS-voitto ja kova taistelu oli hieno tapa kunnioittaa edesmenneen Raimo Helanderin muistoa. Honka-kannattajien äänekäs kannustaminen läpi ottelun antoi koko joukkueelle suuren lisävoiman, ja joukkue haluaa kiittää siitä tuesta!

Otteluraportti, Suomen Cup

Esport Honka voitti trillerissä TPS:n – Suomen Cupin 6. kierros kutsuu Honkaa

Esport Honka ja Turun Palloseura järjestivät satumaisen trillerin eilen, keskiviikkona Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelussa. Esport Arenalla pelattu titaanien taisto päättyi huimien vaiheiden jälkeen Hongan 5-4-voittoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Hongan ratkaisevan osuman iski Niki Otaru.

Honka aloitti ottelun mainiosti. Se hallitsi kamppailua ja iskikin ottelun avausmaalin. TPS-puolustuksen harhasyötön jälkeen Joel Perovuo teki Hongan 1-0-johto-osuman.

– Aloitimme ottelun ihan hyvin. Maalin jälkeen pelimme kuitenkin lopahti, Honka-käskijä Juho Rantala kommentoi ensimmäistä jaksoa.

Puolen tunnin kohdalla TPS iski kahdesti. Molemmilla kerroilla oli sama herra, Jani Virtanen asialla. Varsinkin Virtasen toinen osuma oli komea laukaus 25 metristä Honka-maalin ylänurkkaan. Tauolle mentiin vierasjohdossa 1-2.

– Tauolla me nostimme tasoa. Etenkin pidin siitä, kuinka näytimme selkärankaa siinä vaiheessa tauon jälkeen, kun olimme 1-2-tappiolla. Saimme todella hyvin painetta TPS:n maalille. Pelaajista keskikentän Filipe Mello ja Elias Tuomela nostivat pelin edetessä merkittävästi tasoaan, ja se on hyvän pelimiehen merkki.

Tauon jälkeen Honka myllytti näyttävästi hyökkäyksiä kohti TPS-maalia ja sai rakenneltua useampia hyviä maalintekotilanteita. Yritys palkittiin 68. minuutin kohdalla, kun Tuomela teki hyvän juoksun laitaa pitkin pelaten pallon Kasperi Liikoselle, joka keskitti matalan keskityspallon maalille. Otaru oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja viimeisteli Hongan 2-2-tasoituksen.

Seuraava maali nähtiin vasta 83. peliminuutilla, ja osumasta vastasi vierasjoukkue TPS. Laidalta tullut keskitys tavoitti maalin edessä päivystäneen Niklas Blomqvistin, jonka hyvä laukaus löysi tiensä maaliin. Honka ei luovuttanut vaan osoitti mahtavasti, kuinka joukkueelta löytyy selkärankaa. Jälleen työ kantoi hedelmää, vaikka trillerin ainekset alkoivat jo tässä vaiheessa nousta tappiinsa. Loistavan ottelun pelannut ja runsaasti uurastanut Honka-hyökkääjä Karim Jouini rynnisti väkevästi ohi TPS-puolustuksen ja nuorukaisen laukaus kimposi hiukan onnekkaasti TPS-pelaajien jalkojen kautta maaliin. Peli oli 3-3 ja ottelussa mentiin jatkoajalle.

– Molemmat tekivät hienoja maaleja, ja erityisen tyytyväinen olen siitä, kuinka me näytimme selkärankaa nousemalla kaksi kertaa tappioasemasta peliin mukaan ja vielä jatkoajallakin, kun jouduimme pelaamaan tovin alivoimalla.

Heti jatkoajan alkuun Honka meni ottelussa 4-3-johtoon. John Weckströmin taiturimainen suoritus huipentui komeaan nostoon yli TPS-vahti Niclas Forsmanin.

– Johnin maali oli taikurimaisen siisti osuma! Mä olin ihan shokissa. En ole ikinä nähnyt vastaavaa ”livenä”, en hetkeen tiennyt, mitä tehdä, ”Taikurin” osumaa kommentoi myös erinomaisen ottelun pelannut Robert Ivanov.

Hongan maalin jälkeen oli TPS:n vuoro nousta tasoihin. Hyökkääjä Mikko Hyyrysen tarkka laukaus alanurkkaan tasoitti jälleen kamppailun. Tämän jälkeen trilleri sai uusia piirteitä. Honka-hyökkääjä Kasperi Liikonen pelasi itsensä lopullisesti kannattajien sydämiin, mutta samaa ei voi sanoa tuomareista. Liikonen taisteli hyökkäyspäässä tilanteen loppuun asti liukuen hieman myöhässä palloon. Tuomari näki liukutaklauksen kohdistuneen TPS-vahti Forsmaniin, ja lähetti Liikosen toisella keltaisella kortilla ottelusta ulos. Viimeiset kymmenen minuuttia jatkoajasta Honka pelasi alivoimalla. Ottelussa ei pelitilannemaaleja enää kuitenkaan nähty vaan ratkaisu siirtyi rankkarikilpailuun.

– Tiesimme, että luvassa oli hyvätasoinen ottelu, koska TPS pelaa samanlaista peliä kuin me, mutta olihan ottelu siihenkin nähden todella värikäs, Rantala analysoi.

Rangaistuspotkukilpailussa molemmilla joukkueilla oli viisi vuoroa. Molempien joukkueiden maalivahdit torjuivat kertaalleen, joten trilleri venyi jatkovetäjille asti. Kerrasta poikki-menetelmä katkesi lopulta nopeasti, kun TPS:n Fribergampui ohi ja Otaru ratkaisi heti perään sinetöiden Hongan jatkopaikan kuudennella kierroksella.

– Todella makea fiilis voitosta. Suurin tavoite oli mennä Cupissa jatkoon, Honka-luotsi Rantala sanoi ottelun jälkeen ja totesi, että TPS:n kohtaaminen oli hyvä arpaonni.

– Harvoin tässä vaiheessa kautta tulee näin rankkoja matseja, mutta pelaajille täytyy nostaa hattua siitä, kuinka hienosti he hoitivat tämän voiton. Kokonaisuudessaan meiltä hyvä esitys, Rantala kehui loppuun suojattiensa esitystä ja oli erityisen iloinen pelaajien asenteesta.

Uutiset

Raimo Helanderin muistoa kunnioittaen

Pari viikkoa sitten suruviesti tavoitti Esport Hongan. FC Hongan perustajajäsen Raimo ”Rape” Helander poistui keskuudestamme 80-vuoden ikäisenä.

Vuonna 1975 Tapion Honka jakaantui kolmeen erilliseen seuraan FC Honkaan, Tapiolan Honkaan ja Jäähonkaan.

Helander oli yksi FC Hongan perustajajäsenistä. Vuotta myöhemmin 1976 mies laittoi alulle Helsinki Cup  junioriturnauksen yhdessä toisen Honka-ikonin, Raimo Konkolan sekä Väinö Isoniemen kanssa.

Helander oli mukana vaikuttamassa ensin FC Hongan nousuun miesten Ykkösdivariin, ja vuonna 2006 miehen yksi suurimmista toiveista toteutui, kun FC Honka nousi Veikkausliigaan.

”Rapesta” oli hienoa, että vuonna 2015 alettiin kasaamaan uutta Honkaa vanhojen honkalaisten avustuksella. Se oli hänen mielestään loistava osoitus Honka-hengestä.

Ansioistaan Helander on palkittu monin eri tavoin, esimerkkeinä Suomen Palloliiton kultainen ansiomerkki sekä Espoo-mitali.

Kaikki pitivät ”Rapesta” ja arvostivat häntä. Hänellä oli aina aikaa Hongalle ja seuralla oli tärkeä rooli hänen elämässään. Helanderia tullaan kaipaamaan kaikkien jalkapallon pelaajien, toimihenkilöiden sekä seuraajien toimesta.

Hän oli sydämellinen ihminen ISOLLA I:LLÄ!

Tänään pelattavassa Esport Honka – TPS –ottelussa tullaan kunnioittamaan Helanderin muistoa minuutin hiljaisella hetkellä ennen kamppailun alkua.
Rapen muistoa kunnioittaen,

Esport Honka

Harjoitusottelut, Otteluennakko

Pelaajaennakko – Robert Ivanov vs. KäPa

Esport Honka kohtaa tänään, keskiviikkona 9.3. Käpylän Pallon. Ottelu alkaa kello 19 Esport Arenalla. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

Kyseessä on Hongan seitsemän harjoitusottelu. Honka pelasi viisi ensimmäistä otteluaan tappiottomana, mutta joutui taipumaan ensimmäisen kerran viime ottelussaan Veikkausliigaseura PK-35 Vantaalle lukemin 0-1.

– PK-35 oli taitava joukkue, mutta pysyimme hyvin kyydissä mukana, eilen sopimuksen Hongan kanssa tehnyt Robert Ivanov sanoi.

Tänään Honka kohtaa KäPan. Viime kaudella joukkueet pelasivat samassa Kakkosen lohkossa. Ottelut olivat tiukkoja. Ensimmäisen kohtaamisen Honka voitti Tommi Saarisen viime hetken maalilla. Toinen ottelu päättyi tasan ja kolmannen KäPa voitti. Se oli samalla Hongan viime kauden ainut tappio, jos karsintoja ei oteta mukaan.

– KäPa on nimellisesti tuttu joukkue, mutta viimeksi olen junioreissa pelannut KäPaa vastaan. Hyvä valmistautuminen sunnuntaina pelattavaa Suomen Cup-ottelua kohti, Ivanov analysoi.

Päävalmentaja Juho Rantalan mukaan Hongalla on menossa tiukka viikko.

– KäPa on aggressiivinen ja energinen joukkue. Meillä on ollut niitä vastaan aina tiukkaa. Mielenkiintoista nähdä, missä mennään suhteessa vastustajaan. Peli on ollut hyvällä mallilla, vaikka PK:lle hävittiinkin niin siinäkin ottelussa oli havaittavissa paljon hyviä elementtejä. Nousujohteisuutta on ollut havaittavissa.

Otteluennakko, Suomen Cup

EHTV-pelaajaennakko: Tommi Saarinen vs. TPS

Esport Honka kohtaa Suomen Cupin viidennellä kierroksella Turun Palloseuran. Joukkueet ovat kohdanneet keväällä jo kerran aikaisemmin. Silloin kyseessä oli harjoitusottelu, jonka Honka voitti Turussa lukemin 3-2.

Honka tuli kakkosen joukkueena Suomen Cupiin mukaan viime kierroksella. Neljännen kierroksen ottelussa kaatui LoPa Kisakallion Urheiluopistolla maalein 0-5. TPS aloitti cupin myös neljännellä kierroksella. Turkulaiset voittivat  Tampere Unitedin jatkoajan jälkeen lukemin 0-4.

– LoPa-ottelu oli meiltä ihan hyvä. Ensimmäisellä puoliajalla loimme tukun paikkoja, mutta emme onnistuneet viimeistelyssä. Toisella puoliajalla homma kääntyi lopullisesti meille kuuluisan oman pelin ansiosta, Honka-toppari Tommi Saarinen sanoi.

Saarinen teki pelissä myös maalin. Muut Hongan maalintekijät olivat Karim Jouini kolmesti ja Calvin N`Sombokertaalleen.

– Toisin, kun on väitetty niin minä tein yhden maaleista, vaikka Melloa siitä on hehkutettu, Saarinen kertoi naureskellen ja osoitti rinnassaan olevaa pelinumeroa.

– Osuma oli perussuoritus. Puskin kulman sisään etutolpalta syöksypuskulla.

Saarinen pitää henkilökohtaisesti enemmän Suomen Cupin peleistä kuin tavallisista harjoitusotteluista.

– Cupissa on hienoa päästä pelaamaan ylemmän sarjan joukkueita vastaan kunnon kilpailutilanteessa!

Honka kohtaa TPS:n huomenna, keskiviikkona 23. maaliskuuta Esport Arenalla pelattavassa ottelussa. Ottelu alkaa kello 19. Lippu maksaa kymmenen euroa ja maksutavaksi käy pelkästään käteinen. Esport Arenalle mahtuu sisään noin 150 henkilöä katsomaan ottelua.

TERVETULOA!

Kakkonen, Otteluennakko

Pelaajaennakko: N`Sombo vs. Klubi 04 – ”On paljon parempi joukkue vastassa kuin mitä sarjataulukko osoittaa”

Esport Honka kohtaa huomenna, lauantaina 6.8. Klubi 04:n. Sonera Stadiumilla pelattava ottelu alkaa kello 19. Kotijoukkue Klubi 04 on sarjassa seitsemäntenä, kun taas Honka johtaa Kakkosen B-lohkoa jo kahdeksan pisteen turvin.

Klubi 04 aloitti sarjan komealla voitolla FC Ålandista Ahvenanmaalla lukemin 5-1, mutta avauskamppailua seurasi kuuden ottelun voitoton putki. Sen jälkeen joukkueen käyrä on kulkenut voitosta tappioon tasapelin kautta. Klubi 04:n epätasaista kautta kuvaa hyvin FC Ålandia vastaan pelatut kaksi peliä. Ensimmäisen Klubi voitti vieraissa 5-1 ja toisessa ottelussa helsinkiläisten oli vuoro nöyrtyä kotonaan lukemin 4-1. Klubi 04:n etu on, että joukkue voi hyödyntää omissa Kakkosen peleissään HJK:n Veikkausliigajoukkueen pelaajia. Toisaalta etu voi olla myös haittapuoli joukkueen kemian kannalta.

– Vastassa on huomenna todella taitava joukkue, vaikkakin joukkue on vaihtunut viime kauteen verrattuna paljon, vielä viime kaudella Klubi 04:ssa pelannut Calvin N`Sombo sanoi.

– On paljon parempi joukkue vastassa kuin mitä sarjataulukko osoittaa.

Honka lähtee otteluun neljän ottelun voittoputkessa. Viimeisin voitto tuli viime sunnuntaina kotiottelusta SalPaa vastaan lukemin 3-0. Maalinteossa Hongalta onnistuivat Elias Tuomela, Rony Huhtala ja Kasperi Liikonen. Voitto oli joukkueelle 11. tällä kaudella Kakkosessa.

– Itselläni on ollut tähän mennessä aika vaikea kausi. Ensin vaivasi loukkaantuminen, ja sen jälkeen on vastuu ollut vähissä. Olen uudessa tilanteessa, koska aina ennen olen pelannut paljon. Mutta täytyy miettiä, että tällainen tilanne kasvattaa ja jatkaa päivittäistä hyvää työntekoa, N` Sombo mietiskeli.

– Harjoituksissa on kulkenut hyvin. Koenkin, että vaikka peliaika on ollut kortilla niin olen mennyt pelaamisessa eteenpäin.

Perjantai-illan N`Sombo aikoo viettää elokuvien parissa rentoutuen, jotta nuorukainen on huomenna täydessä tikissä, jos kutsu kentälle käy.

Kuva: KPV:n nettisivut

Yhteistyössä