Otteluennakko

Honka Akatemialla edessä kauden ensimmäinen vierasottelu

2-1 voitolla FC Jazzista kautensa avannut Honka Akatemia matkaa lauantaina 4.5. Kaarinaan Kaapon vieraaksi. Ottelu käynnistyy kello 17.00.

Kauden avauksessa FC Jazz siirtyi avausjaksolla 0-1 johtoon. Robbie Azodon kaksi osumaa toivat keltamustat tasoihin ja lopulta kolmeen pisteeseen voittolukemin 2-1.

KaaPolle lauantain ottelu on kauden ensimmäinen. Viime kaudella Kakkosen B-lohkossa neljänneksi sijoittunut kaarinalaisjoukkue on saanut täksi kaudeksi muutaman kovan vahvistuksen. Joukkueeseen ovat liittyneet poikamaajoukkueissakin esiintynyt Ansu Sheriff FC Interistä, sekä kasvattajaseuraansa pelannut Niklas Blomqvist. Viimeiset kaudet Blomqvist on ollut TPS:n avainpelaaja niin Ykkösessä, kuin Veikkausliigassakin.

Keltamustien päävalmentaja Riku Paularinne odottaa lauantain kamppailusta haastavaa.

-KaaPo on hyvä joukkue. Heillä on paljon pelaajia, joilla on kokemusta tältä sarjatasolta ja hyvä sekoitus nuoria pelaajia Turun alueelta. Pelaajistossa on minulle monia tuttuja nimiä nuorten sarjoista. KaaPolla on vahva peli-identiteetti, jota valmennus on ajanut sisään jo useamman vuoden. Ottelu tulee olemaan meille kova haaste, hän kommentoi.

Paularinne nostaa esiin seikkoja, joiden vuoksi Akatemian otteluita kannattaa tulla seuraamaan alkaneella kaudella.

-Haluamme joka päivä kehittää asioita pelaamisessamme ja se on syy tulla päivittäin harjoituksiin. Pelaamisemme nojautuu vahvasti edustusjoukkueen pelitapaan, jossa haluamme edetä kontrolloidusti pallonhallinnan avulla. Nuorella joukkueellamme haluamme myös olla energisiä, mutta emme kouhottomalla vaan pyrkimällä saavuttamaan joukkueellemme sen avulla edullisia tilanteita. Jalkapallossa pitää ymmärtää, että kentällä on aina myös vastustaja, joka aiheuttaa omat ongelmansa. Haluamme kasvattaa jalkapallollisesti fiksuja pelaajia.

Hongan pelaajaputkessa edustusjoukkue ja Akatemia toimivat tiiviisti yhdessä. Akatemian avauskokoonpanossa kauden avausottelussa olleista pelaajista mm. Arlind Sejdiu, Saku Heiskanen, Martin Salin, Doni Arifi, Joona Rahikka, sekä Robbie Azodo nähtiin talven Suomen Cupissa edustuksen mukana. Sejdiu ja Azodo ovat kellottaneet ensiminuuttinsa myös Veikkausliigassa.

-Juttelemme päivittäin valmennustiimien kanssa pelaajien tilanteesta, ja minä valmennan nuoria pelaajia päivittäin, olivat he sitten edustusjoukkueen tai Akatemian harjoituksissa. Reservijoukkueen tavoite on toki kehittää pelaajia edustukseen, mutta se ei tule ilmaiseksi kenellekään, Paularinne avaa.

Hongassa kilpailu pelipaikoista on kovaa jokaisella tasolla ja pelaajien täytyy olla valmiita kilpailemaan paikastaan auringossa joka päivä. Akatemian kokoonpanossa saatetaan nähdä kauden aikana myös edustusjoukkueen pelaajia.

-Yksi tärkeä roolimme tässä kokonaisuudessa on toki myös tarjota kehittävä ympäristö pelien muodossa edustusjoukkueen pelaajille, jotka jäävät siellä vähemmälle peliajalle. Varsinkin nuorelle pelaajalle, joka kilpailee paikastaan Veikkausliigajoukkueen kokoonpanossa, nämä ovat arvokkaita minuutteja, jotta he ovat valmiita pelaamaan edustuksessakin, kun he paikkansa siellä ansaitsevat. Myös kokeneempia pelaajia voidaan nähdä meidän kokoonpanossamme esimerkiksi pidemmän loukkaantumisen jälkeen, Paularinne päättää.

KaaPo-ottelun jälkeen Akatemia jatkaa vierasotteluiden sarjaa vierailemalla ensin 11.5. Pallo-Iirojen, ja sitten 15.5 Ilves/2:n vieraana. Kotikentälleen, Tapiolan urheilupuiston TN 1:lle keltamustat palaavat sunnuntaina 19.5. Silloin vastaan kello 18.30 alkavassa ottelussa asettuu Gnistan. Tule kannustamaan Honka Akatemia voittoon!

Kauden ensimmäinen paikalliskamppailu huomenna

Kuva: Juhani Järvenpää

Hongan Veikkausliigakauden 2019 ensimmäinen paikalliskamppailu on edessä huomenna maanantaina 29.4., kun HIFK isännöi keltamustia Telia 5G Areenalla. Ottelu käynnistyy kello 18.30.

Honka on avannut kautensa vahvasti, ja neljästä ensimmäisestä ottelusta kasassa on kolmen voiton ja yhden tappion myötä yhdeksän pistettä. Tämä saldo oikeuttaa Veikkausliigan jaetulle kakkossijalle, vain pisteen päähän sarjakärki Ilveksestä. Viime ottelussa kaatui FC Inter jännittävien vaiheiden jälkeen luvuin 3-2.

-Inter-ottelu oli aika vaiheittainen, välillä heillä oli pelin hallinta ja välillä se oli meillä. Onneksi meillä oli aavistuksen vaarallisemmat maalipaikat ja saimme sen myötä tehtyä yhden maalin enemmän, ja voitimme, analysoi Hongan toppari Konsta Rasimus.

Keltamustien alkukauden näkyvin pelaaja on ehdottomasti ollut jo viisi täysosumaa iskenyt Borjas Martin. Espanjalaishyökkääjä osui kahdesti Interiä vastaan, ja johtaa koko Veikkausliigan maalipörssiä. Borjasin lisäksi Hongasta maalinteossa ovat onnistuneet Juha Hakola, Gideon Baah, Arlind Sejdiu, sekä voittomaalin Inter-ottelussa laukonut Robert Ivanov.

Täksi kaudeksi yhden Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen korkeimmalle sarjatasolle palanneen HIFK:n talvi oli täynnä muutoksia. Uudeksi päävalmentajaksi saapui norjalainen Tor Thodesen. Myös joukkueen pelaajisto on kokenut suurta vaihtuvuutta, sillä Helsingin punaisiin saapui talven aikana miltei kaksikymmentä uutta vahvistusta. Uusista pelaajista alkukaudella näkyvimpiä ovat olleet maalivahti Arnold Origi, topparit Hannu Patronen, ja Tero Mäntylä, keskikenttäpelaaja Toro, sekä hyökkäyspään Jakob Dunsby ja Tiquinho.

HIFK:n alkukausi oli vaikea. Se hävisi kaksi ensimmäistä otteluaan luvuin 0-1, ensin SJK:lle ja sitten FC Lahdelle. Tiistaina saatiin kuitenkin merkki paremmasta, kun HIFK taisteli Stadin Derbystä tasapelipisteen HJK:ta vastaan. Helppoa iltaa ei Hongallekaan siis ole varmasti maanantaina edessä.

-Tulee varmasti todella tiukka kamppailu. HIFK:llakin on tosiaan hyvä peli alla, heillä on hyviä pelaajia ja ainakin HJK:ta vastaan myös todella kova taisteluilme päällä.

Hongalla on hyviä muistoja viime kerrasta Telia 5G Areenalla HIFK:n vieraana. Kauden 2017 päätteeksi joukkueet kohtasivat Ykkösen nousukarsinnoissa. Avausottelu Tapiolan urheilupuistossa päättyi maalittomaan tasapeliin. Toisen osan päättyessä lukemiin 1-1, pääsi Honka juhlimaan paluuta Veikkausliigaan vierasmaalisäännön turvin.

Honka ja HIFK kohtasivat myös talvella Suomen Cupin merkeissä. Silloin keltamustat olivat Talin hallissa pelatussa ottelussa parempia numeroin 2-1.

-Jatketaan siitä mihin ollaan aikaisemmissa otteluissa jääty. Pyritään puolustamaan tiiviisti kentän jokaisella osa-alueella, pitämään palloa omalla joukkueella ja rakentamaan hyökkäyksiä sitä kautta, Rasimus päättää.

Hongalta sivussa ottelusta ovat ainakin Jonas Levänen, sekä Gideon Baah. Luis Silvan pelikunto on vielä epävarma.

Kaikille Honkamielisille on avattu otteluun oma katsomo. Ole mukana kannustamassa Honkaa, ja osta lippusi tästä!

HIFK-kamppailun jälkeen Honka matkustaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Ilves-Honka pelataan Tammelan Stadionilla tiistaina 7.5. kello 18.30 alkaen. Ilves-kohtaamisen jälkeen Honka palaa kotinurmelle. Lauantaina 11.5. kello 15.00 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi VPS Vaasasta. Osta lippusi otteluun tästä, tai kausikorttisi tästä!

Honka Akatemian kausi Kakkosessa käyntiin lauantaina

Myös Hongan reservijoukkue Honka Akatemia pääsee vihdoin avaamaan sarjakautensa huomenna lauantaina 27.4. Ottelu pelataan Tapiolan urheilupuiston TN 1:llä kello 17.00 alkaen, ja vieraaksi saapuu FC Jazz Porista.

Viime kaudella Honka Akatemia sijoittui nousijajoukkueena oman lohkonsa keskikastiin, ollen lopullisessa sarjataulukossa kuudes. Joukkueen valmennuksessa on tapahtunut talvella muutos, kun Sergio Almenara siirtyi FC Interin Veikkausliigajoukkueen apuvalmentajaksi. Alkavalla kaudella Akatemian päävalmentajana toimii Hongan B-juniorit viime kaudella Suomen mestaruuteen luotsannut Riku Paularinne. Valmentaja Henri Kaasalainen, sekä fysiikkavalmentaja Antti Uimaniemi jatkavat viime kaudelta tutuissa rooleissaan. Edustusjoukkueesta tuttu maalivahtivalmentaja Ayoze Mentado on myös suuressa roolissa Akatemian toiminnassa.

Päävalmentaja Paularinteen mukaan joukkueessa vallitsee hyvä henki kauden avausottelun alla.

-Joukkueessa on hyvä fiilis päällä. Tänään harjoituksissa näki, että pelipaikoista on kilpailua. Silloin keskittyminen on yleensä aika hyvää. Odottavaisin mielin, onneksi sarja pyörähtää nyt käyntiin.

Myös joukkueessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Uusia pelaajia ovat mm. talvella Suomen Cupissa edustusjoukkueessakin minuutteja saanut Robbie Azodo, sekä Seinäjoelta siirtyneet Alex Kivimäki ja Joonas Vesaaja. Mukana on myös viimekautisia B-junioreiden Suomen mestareita.

-Meillä on kasassa aika nuori joukkue. Joukkueessa on paljon pelaajia, jotka haluavat urallaan eteenpäin. Siinäkin mielessä kiva valmennettava ryhmä, kun kaikilla tavoitteet ovat korkealla, Paularinne luonnehtii.

Akatemia on asettanut alkavalla kaudelle tavoitteita sekä tulos- että pelaajakehityspuolella.

-Tottakai meidän täytyy ymmärtää, mitä varten tämä joukkue on olemassa. Tärkein tehtävämme on se, että mahdollisimman moni tulisi tulevaisuudessa pelaamaan meidän liigajoukkueessa. Tottakai lähdemme myös joukkueena voittamaan jokaista ottelua, se on aivan päivänselvä juttu. En näe, että tässä lohkossa olisi yhtään joukkuetta, jota emme voisi voittaa. Joukkue itse asetti tulostavoitteeksi olla paremmalla sijalla kuin viime kaudella.

FC Jazz sijoittui viime kaudella Kakkosessa juuri Hongan alapuolelle seitsemänneksi, kerättyään kaksi pistettä keltamustia vähemmän. Keskinäisissä otteluissa pisteet tasattiin 3-3, molempien joukkueiden voittaessa yhden kamppailun.

Porilaiset ovat pelanneet vahvan talven. Harjoitusotteluissa Jazz on kaatanut mm. B-lohkon kärkipäähän povatun SalPan. Paikallisvastustajaa, Ykköseen alkavalle kaudella noussutta MuSaakin vastaan tulokset olivat hyviä. Ensimmäisen kohtaamisen Jazz voitti 1-0, toisessa päädyttiin tasalukemiin 2-2.

Jazz on tuttu seura Paularinteelle, sillä häneltä löytyy taustaa joukkueen riveistä niin pelaajana, kuin valmentajanakin.

-Jazz on tosiaan minulle tuttu joukkue, siellä on paljon pelaajia joita olen valmentanut. Nuori joukkue, jota on vahvistettu muutamalla hyvällä täsmähankinnalla. Vastaan tulee kovasti töitä tekevä, sitkeä vastustaja joka ei varmasti tule antamaan meille mitään ilmaiseksi.

Liput otteluun maksavat 5€. Lipunmyynnin, sekä makkaramyynnin tuotto menee Honka P06 Akatemian toimintaan. P06 Akatemian pelaajat toimivat myös pallopoikina otteluissa. Voit ostaa otteluista myös kauden kaikki kotiottelut kattavan kausikortin hintaan 20€. Honka-kioski on otteluissa auki Naisten joukkueen varainkeruuna.

FC Jazz-kamppailun jälkeen Akatemian kausi jatkuu kolmella vierasottelulla, kun keltamustat matkaavat KaaPon, Pallo-Iirojen, ja Ilves/2:en vieraaksi. Seuraava kotiottelu Tapiolassa pelataan sunnuntaina 19.5. Silloin vieraaksi kello 18.30 alkavaan otteluun saapuu Gnistan.

Ensimmäinen kotivoitto tähtäimessä torstaina

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka lähtee hakemaan avausvoittoaan myös kotikentältä ylihuomenna torstaina 25.4. Tapiolan urheilupuistoon vieraaksi kello 18.30 alkavaan otteluun saapuu FC Inter Turusta.

Honka palasi lauantaina voittojen tielle IFK Mariehamn-tappion jälkeen komealla tavalla. KuPS kaatui espoolaisten käsittelyssä 3-0. Maalinteossa onnistuivat Juha Hakola, Borjas Martin, sekä Arlind Sejdiu.

Kolmesta pelaamastaan ottelusta Honka on kerännyt yhteensä kuusi pistettä. Torstain kamppailuun keltamustat lähtevät Veikkausliigan viidenneltä sijalta. Hongan tehokkain maalintekijä alkukauden otteluissa on ollut kolme maalia tehnyt Borjas Martin.

Toppari Robert Ivanov on ollut viime kauden tapaan yksi keltamustien luottopelaajia. Topparipari ”Roban” vierellä on alkukaudella vaihdellut. Avausottelussa RoPS:in vieraana Hongan puolustuksen lukon muodostivat Ivanov ja Gideon Baah. Samalla kaksikolla lähdettiin myös kotiavaukseen IFK Mariehamnia vastaan, mutta Baah joutui jättämään kentän avausjaksolla loukkaantumisen vuoksi. Tilalle tuli silloin Tommi Saarinen. Viime ottelussa Kuopiossa vierellä oli vuorostaan viime kaudelta tuttu Konsta Rasimus.

-Ei se oikeastaan vaikuta omaan pelaamiseen. Tommin ja Konstan kanssa olen pelannut aiemmin paljon ja Gideonin kanssa pääsin pelaamaan talvella Suomen Cupissa. Se tuo ehkä jopa hieman mukavaa vaihtelua, vaikka tottakai sitä toivoisi, ettei kukaan ikinä loukkaantuisi. Kaikkien kanssa on todella hyvät kemiat, enkä siksi näe vaihtuvuudessa mitään ongelmaa. Meillä on niin hyvä joukkue, että homma toimii, lyö siihen toppareiksi kenet tahansa, Ivanov kommentoi.

Viime kauden päätteksi seitsemänneksi sijoittunut FC Inter koki muutoksia talven aikana. Joukkueen päävalmentajaksi tuli espanjalainen Jose Riveiro, joka toimi viime kaudella HJK:n apuvalmentajana. Riveiron apuna toimii Hongan reservijoukkuetta Honka Akatemiaa edelliskaudella luotsannut Sergio Almenara. Myös pelaajistossa tapahtui muutoksia, joista merkittävin on todennäköisesti ollut Filip Valencicin hankinta. Slovenialainen on iskenyt neljässä ottelussa yhtä monta osumaa, ja johtaa tällä hetkellä koko sarjan maalipörssiä.

Turkulaiset ovat aloittaneet kautensa vaihtelevasti. Neljän ottelun jälkeen Inter löytyy Veikkausliigan seitsemänneltä sijalta neljällä pisteellä.

-Inter on aika samanlainen joukkue kuin me. Heillä on todella hyvä päävalmentaja ja tosiaan meille tuttu naama Sergio mukana valmennustiimissä. He pelaavat samantyylistä jalkapalloa kuin me, pyrkivät pallonhallintaan ja sitä kautta hallitsemaan ja voittamaan otteluita, Ivanov luonnehtii tulevaa vastustajaa.

Honka ja FC Inter kohtasivat viime kaudella kolmesti. Kamppailuissa Honka oli niskan päällä, sillä se voitti otteluista kaksi. Kerran päädyttiin tasapeliin. Maalierovertailun Honka vei luvuin 7-4.

Resepti ensimmäisen kotivoiton ottamiseen torstaina on Ivanoville harvinaisen selvä.

-Interiä lähdetään kaatamaan samalla tavalla kuin RoPS:ia ja KuPS:iakin. Pelataan laadukkaasti ja pidetään kiinni sovituista asiosta. Noudatetaan pelisuunnitelmaa ja pelataan tiiviisti joukkueena.

Hongalta sivussa torstaina ovat ainakin Jonas Levänen, sekä Gideon Baah.
Ottelun alustavat kokoonpanot ilmestyvät ottelupäivänä ensimmäisenä Veikkauksen sivuille. Voit katsoa ne klikkaamalla tästä.

Osta lippusi otteluun tästä ja tule kannustamaan Honka voittoon!

Honka hakee lauantaina Kuopiosta Veikkausliigakauden toista voittoaan

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka lähtee hakemaan paluuta voittojen tielle ylihuomenna lauantaina 20.4., kun keltamustat matkaavat Kuopioon KuPS:in vieraaksi. Ottelu käynnistyy Savon Sanomat Areenalla kello 16.00.

Honka avasi kautensa komealla 2-1 vierasvoitolla RoPS:ista. Kotiavauksesta tuloksena oli kuitenkin pettymys, sillä IFK Mariehamn haki pisteet mukaansa Tapiolan urheilupuistosta luvuin 1-3. Honka meni ottelussa 1-0 johtoon, mutta ahvenanmaalaisten vahva toinen jakso käänsi ottelun vieraille.

Hongan luottopakki Henri Aalto tietää, mitä keltamustien täytyy tehdä palatakseen lauantaina voittokantaan.

-Ensinnäkin erikoistilanne- ja boksipelaamisen on oltava merkittävästi parempaa. Toisekseen meidän on säilytettävä parempi tasapaino pelin eri vaiheissa, ja sopeutettava pallollinen tekeminen tehokkaammin ottelutapahtumiin, hän kommentoi.

Vierasvoitto Kuopiosta olisi joukkueelle myös henkisesti tärkeä.

-Nyt on erittäin tärkeää palata voittojen tielle. Samalla meidän täytyy palata tietyissä pelillisissä asioissa omalle tasollemme, Aalto sanoo.

KuPS sijoittui viime kaudella jännittävien vaiheiden jälkeen pronssille. Kolmossija ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Kuopiolaiset erotti neljänneksi jääneestä Hongasta lopulta vain maaliero.

Talven aikana KuPS:in joukkueeseen on tullut useita vahvistuksia. Kuopiossa pelaavat alkaneella kaudella esimerkiksi Juho Pirttijoki, Babacar Diallo, Tommi Jyry, sekä Issa Thiaw. Lisäksi suuri osa  viime kauden rungosta kapteeni Petteri Pennasen johdolla jatkaa joukkueessa.

Nimivahvasta joukkueesta huolimatta alkukausi on ollut KuPS:ille haastava. Suomen Cupissa se ei onnistunut voittamaan yhtään ottelua, ja jäi lopulta kahdella tasapelipisteellä lohkonsa viimeiseksi. Veikkausliigakauden kuopiolaiset ovat avanneet kolmella tasapelillä RoPS:ia, FC Lahtea, sekä HJK:ta vastaan. Joukkueen tehokkain on alkukaudella ollut kahdesti osunut Rasmus Karjalainen.

Aalto tiedostaa, että vastaan tulee lauantaina vahva joukkue.

-KuPS on hyvin valmennettu joukkue, joka osaa vastustajana parhaimmillaan vahingoittaa sekä pallonhallinnan, että kovan prässin ja vastahyökkäysten kautta, hän analysoi.

Hongan kannattajaryhmä HK05 järjestää Kuopioon kannattajamatkan.
Lähde mukaan kannustamaan Honkaa myös vieraissa! Lisätietoa matkasta löydät täältä.

Kannattajien merkitys joukkueelle on Aallon mukaan todella suuri.

-Luonnollisesti kannattajat ovat aivan keskeisen tärkeitä, niin isossa kuvassa kuin yksittäisissäkin otteluissa. HK05:den toiminta on monessa mielessä ihailtavalla tasolla. Satutti esiintyä niin heikosti heidän edessään kotiavauksessa, mutta fanimme tietävät tasomme ja voivat luottaa siihen, että iloisempia hetkiä on pian luvassa.

Hongalta lauantain ottelusta sivussa ovat ainakin Jonas Levänen, Tommi Saarinen, sekä Gideon Baah. Demba Savagen ja Robert Ivanovin pelikunto on vielä epävarma.

Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäiseksi Veikkauksen sivuilla ja voit katsoa ne ottelupäivänä tästä. Mikäli et pääse paikalle, ottelua voi seurata myös suorana Ruutu+-palvelusta, sekä Hongan Twitter-tilin liveseurannasta.

Kuopion reissun jälkeen Honka palaa jälleen kotikentälle. Honka-FC Inter pelataan torstaina 25.4. kello 18.30 alkaen. Tule kannustamaan Honka ensimmäiseen voittoon myös kotikentällä! Osta lippusi otteluun tästä tai kausikorttisi tästä.

Kauan odotettu kotiavaus edessä maanantaina

Kuva: Juhani Järvenpää

Kauan odotettu kotiavaus koittaa Hongan osalta viimein maanantaina 15.4., kun vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu IFK Mariehamn. Ottelu käynnistyy kello 18.30.

Honka avasi kautensa hakemalla 2-1 vierasvoiton RoPS:n vieraana. Ottelun avausmaalin iski upean kuvion päätteksi Borjas Martin. Gideon Baah vei Hongan kahden maalin karkumatkalle onnistumalla maalinteossa kolmannessa ottelussa perättäin. Niklas Jokelainen kavensi vielä kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta keltamustat ottivat vahvan esityksen päätteeksi kaikki kolme pistettä mukaansa Espooseen.

-Pelasimme melko hyvän ja tasapainoisen ottelun. Saimme luotua kohtalaisen paljon maalipaikkoja ja pidettyä RoPSin pois vaarallisilta alueilta suuren osan ottelusta. Hallitsimme palloa ensimmäisen tunnin ja peli oli hyvin kontrollissa. Viimeiseillä puolituntisella pystyimme ilman palloa pitämään muodon kasassa ja estämään RoPSin etenemisen. On tärkeä jatkaa samalla mallilla sekä pallollisena että ilman. Meidän pitää olla vielä huolellisempia erikoistilanteiden jälkeen, sekä viimeisissä syötöissä ja laukauksissa, jotta olemme vielä vaarallisempia, kommentoi laitahyökkääjä Juha Hakola.

Valmistautuminen kotiavaukseen ei ole Hakolan mukaan eronnut normaalista. Töitä on tehty paljon ja huolella.

-Otteluun on valmistauduttu hyvin normaalisti. Paljon videoita, analysointia ja näistä johdettujen päätelmien siirtämistä käytäntöön kentälle eri treenien avulla. Uskon, että olemme hyvin valmiita, kun tuomari viheltää pilliin. Pystymme reagoimaan hyvin ottelun sisällä eri skenaarioihin, kuten RoPS:iakin vastaan.

Maanantain vierailija IFK Mariehamnin joukkueessa on tapahtunut liikehdintää talven aikana. Merkittävimpinä poistujina voidaan pitää uransa päättäneitä Aleksei Kangaskolkkaa ja Kristian Kojolaa. Sisään on kuitenkin tullut myös kovia pelaajia, tunnetuimpana varmasti paluumuuttaja Daniel Sjölund. Pitkään Ruotsissa pelanneella Sjölundilla on kasassa myös 37 A-maaottelua. Hollantilaiset topparit Robin Buwalda ja Rick Ketting kuuluvat myös ahvenanmaalaisten luottomiehiin. Joukkueen vahvuudesta kertoo myös se, että IFK Mariehamn on edennyt Suomen Cupissa välieriin saakka.

Hakola tiedostaa hyvin tulevan vastustajan pelaamisen vahvuudet.

-IFK Mariehamn on tosiaan muuttunut pelaajiston suhteen paljon viime vuodesta. Heidän identiteettinsä on perustunut vierasotteluissa usein tarkkaan puolustustyöhön, nopeisiin vastahyökkäyksiin, sekä vahvaan erikoistilanneosaamiseen. Heillä on siihen sopivat pelaajat ja meidän tulee pitää kenttätasapaino kunnossa, kun hyökkäämme. Meidän täytyy olla parhaimmalla tasollamme, jotta pystymme murtamaan heidän blokkinsa. Erikoistilanteet ratkaisevat usein tasaiset ottelut ja ne meidän pitää voittaa kentän molemmissa päissä.

Honka ja IFK Mariehamn kohtasivat talvella Suomen Cupin lohkovaiheessa. Silloin Esport Arenalla päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

Maanantaina Honka pääsee ensimmäistä kertaa tällä Veikkausliigakaudella kotiyleisön eteen. Hakola odottaa kotiavausta innolla.

-Ensimmäinen kotiottelu herättää minussa suuria tunteita. On mahtavaa päästä Tapiolan nurmelle pelaamaan kotiyleisön eteen ja tarjoamaan kannattajillemme, sekä muille sidosryhmillemme hieno ottelutapahtuma. Jos haluamme menestyä Veikkausliigassa, meidän tulee tehdä Tapiolasta paikka mihin vastustajat eivät halua tulla vierailemaan. Meidän tulee olla voittava joukkue erityisesti kotonamme, hän päättää.

Hongalta varmasti sivussa on ainoastaan Jonas Levänen.

Liput otteluun myy Tiketti. Osta ne ennakkoon tästä ja tule kannustamaan Honka voittoon!

Ottelun alustavat kokoonpanot ilmestyvät ottelupäivänä ensimmäisenä Veikkauksen sivuille. Voit katsoa ne klikkaamalla tästä.

Hongan Veikkausliiga-avaus edessä Rovaniemellä sunnuntaina

Kuva: Juhani Järvenpää

Kuva: Juhani Järvenpää

Kauan odotettu Veikkausliigakausi alkaa Hongan osalta ylihuomenna sunnuntaina, kun keltamustat matkaavat RoPS:n vieraaksi Rovaniemelle. Ottelu käynnistyy Rovaniemen keskuskentällä kello 14.00.

Oman lohkonsa voittaneen Hongan urakka Suomen Cupissa päättyi lopulta puolivälieriin, kun Ilves oli parempi rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Putoamisen tuoma pettymys on kuitenkin pyyhitty jo pois kaikkien mielistä, ja keskittyminen on täysin sunnuntain liiga-avauksessa.

-Valmistautumisemme liiga-avaukseen on sujunut pääasiassa hyvin. Toki viime viikonlopun tappio Ilvestä vastaan oli katkera. Siitä meidän pitää parantaa, jotta saamme nyt voiton, kommentoi päävalmentaja Vesa Vasara.

RoPS on ehtinyt jo pelata tällä kaudella yhden liigaottelun. Avausottelussaan Kuopiossa se nousi viime minuuteilla 2-2 tasapeliin KuPS:n kanssa. Rovaniemeläisten maalit iskivät Atte Sihvonen sekä Sampo Ala. Suomen Cupissa RoPS putosi Hongan tapaan puolivälierävaiheessa, kun KPV oli parempi luvuin 1-2.

Vasara tuntee hyvin tulevan vastustajan vahvuudet, mutta heikkouksiakin löytyy.

-RoPS on hyvin organisoitu joukkue, jolla on selkeä pelitapa. He päästävät yleensä aika vähän maaleja ja osaavat puolustaa tarvittaessa myös syvällä vahvasti. Se oli yksi syy, miksi he pärjäsivät viime vuonna niin hyvin. Toki Rovaniemelläkin on tullut monia muutoksia talven aikana. Meidän pitää omalla toiminnallamme laittaa RoPS:in pelaajat tekemään koko ajan mahdollisimman paljon valintoja. Kun he sitten tekevät virheitä, niin iskemme kiinni. Meillä on selkeä pelisuunnitelma otteluun.

Hongalta varmasti sivussa ottelusta on ainoastaan Jonas Levänen.

HK05 lähtee suurella joukolla Rovaniemelle kannustamaan keltamustia avausvoittoon Veikkausliigassa. Jos et kuitenkaan itse pääse paikalle, voit seurata ottelua myös Ruutu+-palvelun kautta, sekä Hongan Twitter-seurannasta.

RoPS-ottelun jälkeen alkaa lähtölaskenta Veikkausliigakauden 2019 kotiavaukseen. Honka-IFK Mariehamn pelataan maanantaina 15.4. kello 18.30 alkaen. Tule kannustamaan keltamustat voittoon myös kotinurmella. Osta kausikorttisi tästä, tai ottelulippu IFK Mariehamn-kamppailuun tästä!

Honka taistelee paikasta Suomen Cupin neljän parhaan joukkoon – Vastustajaksi saapuu Ilves

Honka kohtaa Ilveksen huomenna lauantaina Suomen Cupin puoivälierässäOttelu pelataan Tapiolan urheilupuiston TN 1:llä kello 16.00 alkaenAikaisemmin päivällä samalla kentällä pelataan myös Naisten Liigan ottelu HonkaONSjoka käynnistyy kello 13.00.

Honka on esiintynyt talvella vahvasti. Suomen Cupissa se kärsi ainoan tappionsa avausottelussa, kun FC Lahti oli parempi luvuin 1-0. Sen jälkeen keltamustien meno on ollut vakuuttavaa. Lohkovaiheessa kaatuivat vielä HIFK, HJK ja FC Inter. IFK Mariehamnia vastaan tuloksena oli maaliton tasapeli. Neljännesvälierissä Honka kaatoi AC Oulun Gideon Baahin komealla vapaapotkuosumalla.

Myös Ilves on pelannut Cupissa vahvasti. Tamperelaiset voittivat oman lohkonsa ja kaatoivat sen jälkeen KTP:n 2-0. Ilveksen paras maalintekijä Cupissa on kolmesti osunut Ilari Mettälä.

Hongan keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehto tiedostaa vastustajan vaarallisuuden.

-Meidän täytyy lähteä peliin hyvin valmistautuneena. Ilves on ehkä talven kovakuntoisin joukkue. Tulee varmasti todella kova taistelu. Meidän pitää tehdä kaikki asiat ihan tiptop, jos haluamme painaa jatkoon, Tammilehto kommentoi.

Ilves on Tammilehdon mukaan hyvin puolustava joukkue, joka on vaarallinen erityisesti vastahyökkäyksissä.

-Meidän täytyy juuri siksi olla erityisen tarkkoja pallonmenetystilanteissa. Täytyy löytää ne Ilveksen heikkoudet ja hyökätä niihin. Olemme viikon aikana treenanneet todella hyvin ja käyneet Ilveksen pelaamisen läpi. Uskon, että löydämme aseet kentän molempiin päihin niin, että pidämmme nollan omissa ja teemme sen yksi tai kaksi maalia.

Tammilehto valittiin tälle kaudelle Hongan kapteeniksi. Muun kapteeniston muodostavat Henri AaltoTommi Saarinen, sekä Konsta Rasimus.

-Todella ylpeä olen valinnasta. Tommi on toki ollut aikaisemmin muutaman vuoden tässä asemassa ja olen saanut vierestä seurata miten hän kapteenin hommat hoitaa. Jos pystyn yhtään samanlaiseen suoritukseen kuin Tommi, niin se on hyvä. Toki tarvitsemme muitakin, koko kapteenistoa ja muita johtavia pelaajia kopissa. Jalkapallo on kuitenkin joukkupeli eikä mikään yhden miehen show, Tammilehto kertoo.

Hongalta ottelusta varmasti sivussa on ainoastaan Jonas Levänen.

Liput myy Tiketti, ja niitä voit ostaa tästä. Kausikortilla pääsee otteluun. Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon ja Cupissa neljän parhaan joukkoon!

Edessä taistelu paikasta Suomen Cupin kahdeksan parhaan joukkoon – Honka matkaa AC Oulun vieraaksi

Honka taistelee paikasta Suomen Cupin puolivälieriin huomenna lauantaina 16.3. Vastassa on AC Oulu, ja ottelu alkaa Oulun Heinäpään jalkapallohallissa kello 15.30.

Honka kaatoi viimeisessä lohko-ottelussaan FC Interin 2-0 ja eteni näin ollen jatkopeleihin A-lohkon voittajana. Lohkovaiheen otteluissa koko Hongan joukkue suoritti tasaisesti. Vastuuta jaettiin runsaasti myös nuorille lupauksille, kaksi maalia HIFK:ta vastaan iskeneen Arlind Sejdiun johdolla. Joukkue on vahvistunut hieman Inter-ottelun jälkeen, kun hyökkääjä Luis Silva,sekä viime kaudelta tuttu keskikenttäpelaaja Javi Hervas saapuivat Espooseen.

-Meillä on joukkueessa paljon uusia pelaajia, ja vie aikansa, että kaikki oppivat tuntemaan toisensa. Pelillisesti meillä ei mielestäni ole tällä hetkellä mitään suuria ongelmia. Jatkamme työntekoa, ja uskon, että se vie meidät vielä pitkälle, tähän saakka kaikissa Suomen Cupin otteluissa Hongan maalia vartioinut Tim Murray kommentoi.

AC Oulu on erittäin mielenkiintoinen vastustaja. Oululaiset voittivat niin ikään oman Cupin lohkonsa ja ovat yksi suurimpia liiganousijakandidaatteja alkavalla kaudella. Joukkueesta löytyy myös paljon liigakokemusta. Honkalaisille tutuin nimi on varmasti Joni Korhonen, joka edusti keltamustia kahden viime kauden ajan. Kaudella 2017 Korhonen iski Hongalle Ykkösessä kymmenen osumaa. Korhosen lisäksi liigakokemusta omaavia pelaajia ovat mm. Loorents Hertsi, sekäLassi Nurmos

AC Oulu pelaa sarjatasoa alempana, joten moni saattaa ajatella Hongan lähtevän otteluun ennakkosuosikkina. Keltamustat eivät kuitenkaan aliarvioi lauantain vastustajaa lainkaan.

-Emme ota lisäpaineita ennakkosuosikin asemasta. Katsojat saattavat ajatella, että meidän täytyy voittaa, sillä pelaamme korkeammalla tasolla. Keskitymme kuitenkin vain omaan peliimme. Suomen Cupin otteluissa kaikki on aina mahdollista, joten emme voi lähteä otteluun takki auki, Murray sanoo.

Valmistautuminen lauantaihin ei Murrayn mukaan ole juurikaan poikennut normaalista.

-Olemme harjoitelleet samalla tavalla kuin ennenkin ja keskittyneet vahvasti niihin asioihin, joita meidän täytyy vielä parantaa jotta menestymme, hän summaa.

Hongalta sivussa ottelusta ovat varmasti Jonas Levänen, Saku Heiskanen,sekä Javi Hervas.

Hongalla edessä huomenna tärkeä ottelu – FC Inter saapuu vieraaksi Espooseen

Hongalla on huomenna lauantaina edessä todella tärkeä ottelu, kun FC Inter saapuu vieraaksi Esport Arenalle. Ottelu käynnistyy kello 14.00.

Honka on kerännyt neljästä pelaamastaan ottelusta seitsemän pistettä. Viime viikolla keltamustat hallitsivat peliä selvästi IFK Mariehamnia vastaan, mutta maalinteko oli vaikeaa ja ottelu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin.

Lähtökohdat huomisen otteluun ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Voittamalla Interin Honka nousee kymmeneen pisteeseen ja voittaa koko A-lohkon. Jatkopaikka varmistuu myös tasapelillä. Jos Honka jää huomenna pisteittä, keltamustat joutuvat odottamaan tulosta sunnuntaina pelattavasta IFK Mariehamn – HIFK-ottelusta.

-Olemme valmistautuneet huomiseen todella hyvin sekä taktisesti että fyysisesti. Lähdemme otteluun todella keskittyneenä ja valmiina ottamaan voiton, kertoo viime ottelussa IFK Mariehamnia vastaan vuoden ensimmäiset minuuttinsa pelannut Gideon Baah.

Vierasjoukkue FC Inter on sen sijaan jo varmistanut jatkopaikkansa. Joukkue on kaatanut lohkovaiheessa niin HJK:n, IFK Mariehamnin kuin HIFK:nkin. Ainoan tappionsa se on kärsinyt FC Lahdelle luvuin 1-2. Helppoa urakkaa ei Hongalle siis varmasti ole huomenna luvassa.

Täksi kaudeksi Turkuun siirtynyt Filip Valencic on ollut kovassa iskussa. Kahteen viime otteluun slovenialainen on iskenyt kolme maalia. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Interin apuvalmentaja on tällä kaudella Sergio Almenara, joka toimi vielä viime vuonna Hongan reservijokkueen Honka Akatemian päävalmentajana.

-Inter on todella hyvä joukkue. Heillä on paljon hyviä pelaajia ja todella hyvä valmennus. Huomisen ottelusta ei varmasti tule helppoa, mutta meidän pitää saada hyvä tulos jotta pääsemme Cupissa jatkoon, Baah kommentoi.

Hongalta varmasti sivussa ottelusta ovat Jonas Levänen, Rasmus Leislahti, Demba Savage, sekä Saku Heiskanen. Mikko Sumusalon, Tommi Saarisen, sekä Lucas Kaufmannin pelaaminen huomenna on vielä epävarmaa.

Osta lippusi tästä ja tule kannustamaan Honka voittoon!

Yhteistyössä