Etsi tältä sivustolta

Honka Akatemian kausi Kakkosessa käyntiin lauantaina

Myös Hongan reservijoukkue Honka Akatemia pääsee vihdoin avaamaan sarjakautensa huomenna lauantaina 27.4. Ottelu pelataan Tapiolan urheilupuiston TN 1:llä kello 17.00 alkaen, ja vieraaksi saapuu FC Jazz Porista.

Viime kaudella Honka Akatemia sijoittui nousijajoukkueena oman lohkonsa keskikastiin, ollen lopullisessa sarjataulukossa kuudes. Joukkueen valmennuksessa on tapahtunut talvella muutos, kun Sergio Almenara siirtyi FC Interin Veikkausliigajoukkueen apuvalmentajaksi. Alkavalla kaudella Akatemian päävalmentajana toimii Hongan B-juniorit viime kaudella Suomen mestaruuteen luotsannut Riku Paularinne. Valmentaja Henri Kaasalainen, sekä fysiikkavalmentaja Antti Uimaniemi jatkavat viime kaudelta tutuissa rooleissaan. Edustusjoukkueesta tuttu maalivahtivalmentaja Ayoze Mentado on myös suuressa roolissa Akatemian toiminnassa.

Päävalmentaja Paularinteen mukaan joukkueessa vallitsee hyvä henki kauden avausottelun alla.

-Joukkueessa on hyvä fiilis päällä. Tänään harjoituksissa näki, että pelipaikoista on kilpailua. Silloin keskittyminen on yleensä aika hyvää. Odottavaisin mielin, onneksi sarja pyörähtää nyt käyntiin.

Myös joukkueessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Uusia pelaajia ovat mm. talvella Suomen Cupissa edustusjoukkueessakin minuutteja saanut Robbie Azodo, sekä Seinäjoelta siirtyneet Alex Kivimäki ja Joonas Vesaaja. Mukana on myös viimekautisia B-junioreiden Suomen mestareita.

-Meillä on kasassa aika nuori joukkue. Joukkueessa on paljon pelaajia, jotka haluavat urallaan eteenpäin. Siinäkin mielessä kiva valmennettava ryhmä, kun kaikilla tavoitteet ovat korkealla, Paularinne luonnehtii.

Akatemia on asettanut alkavalla kaudelle tavoitteita sekä tulos- että pelaajakehityspuolella.

-Tottakai meidän täytyy ymmärtää, mitä varten tämä joukkue on olemassa. Tärkein tehtävämme on se, että mahdollisimman moni tulisi tulevaisuudessa pelaamaan meidän liigajoukkueessa. Tottakai lähdemme myös joukkueena voittamaan jokaista ottelua, se on aivan päivänselvä juttu. En näe, että tässä lohkossa olisi yhtään joukkuetta, jota emme voisi voittaa. Joukkue itse asetti tulostavoitteeksi olla paremmalla sijalla kuin viime kaudella.

FC Jazz sijoittui viime kaudella Kakkosessa juuri Hongan alapuolelle seitsemänneksi, kerättyään kaksi pistettä keltamustia vähemmän. Keskinäisissä otteluissa pisteet tasattiin 3-3, molempien joukkueiden voittaessa yhden kamppailun.

Porilaiset ovat pelanneet vahvan talven. Harjoitusotteluissa Jazz on kaatanut mm. B-lohkon kärkipäähän povatun SalPan. Paikallisvastustajaa, Ykköseen alkavalle kaudella noussutta MuSaakin vastaan tulokset olivat hyviä. Ensimmäisen kohtaamisen Jazz voitti 1-0, toisessa päädyttiin tasalukemiin 2-2.

Jazz on tuttu seura Paularinteelle, sillä häneltä löytyy taustaa joukkueen riveistä niin pelaajana, kuin valmentajanakin.

-Jazz on tosiaan minulle tuttu joukkue, siellä on paljon pelaajia joita olen valmentanut. Nuori joukkue, jota on vahvistettu muutamalla hyvällä täsmähankinnalla. Vastaan tulee kovasti töitä tekevä, sitkeä vastustaja joka ei varmasti tule antamaan meille mitään ilmaiseksi.

Liput otteluun maksavat 5€. Lipunmyynnin, sekä makkaramyynnin tuotto menee Honka P06 Akatemian toimintaan. P06 Akatemian pelaajat toimivat myös pallopoikina otteluissa. Voit ostaa otteluista myös kauden kaikki kotiottelut kattavan kausikortin hintaan 20€. Honka-kioski on otteluissa auki Naisten joukkueen varainkeruuna.

FC Jazz-kamppailun jälkeen Akatemian kausi jatkuu kolmella vierasottelulla, kun keltamustat matkaavat KaaPon, Pallo-Iirojen, ja Ilves/2:en vieraaksi. Seuraava kotiottelu Tapiolassa pelataan sunnuntaina 19.5. Silloin vieraaksi kello 18.30 alkavaan otteluun saapuu Gnistan.

  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
Back to top