Honka Akatemia sunnuntaina BK-46:den vieraaksi

Honka Akatemia matkustaa sunnuntaina Karjaalle BK-46:den vieraaksi. Ottelu pelataan Karjaan nurmella ja se käynnistyy kello 18.30.
BK-46:delle kausi on ollut haastava ja joukkue taistelee tiukasti sarjapaikastaan. Sunnuntain otteluun karjaalaiset lähtevät Kakkosen B-lohkon toiseksi viimeiseltä sijalta. Viidestätoista pelaamastaan ottelusta BK on onnistunut voittamaan vain kolme. Tasapelejä on neljä kappaletta, ja kahdeksan kertaa punavalkoiset ovat joutuneet tunnustamaan vastustajansa vahvemmaksi. Helppoa iltapuhdetta ei sunnuntain ottelusta Hongalle kuitenkaan ole luvassa. Karjaalaiset nimittäin kaatoivat viime ottelussaan lohkon keskikastiin lukeutuvan FC Jazzin peräti 3-0. Joukkueen maalintekovastuu on jakautunut laajalle rintamalle, sillä verkkoja on heiluttanut peräti kolmetoista eri pelaajaa.
Honka Akatemia lähtee puolestaan sunnuntaihin tappio paikalliskamppailusta niskassaan. Keltamustat taistelivat loppuun asti, mutta FC Espoo nappasi lopulta täydet pisteet numeroin 2-4. Akatemian ottelun avausmaalin iski jo kauden kuudennellaan Joona Rämö. Ville Kiiskellä on kasassa kahdeksan osumaa.
Keltamustat taistelevat sijoituksista aivan terävimmän kärjen takana. Ennen sunnuntain kamppailua Akatemia on lohkossa neljäntenä. Piste-ero kärkipaikkaa pitävään MuSaan on venähtänyt jo yhdeksään pisteeseen, mutta kolmostilanGrIFK on vain neljä pistettä karussa.
Joukkueet ovat kohdanneet kerran aikaisemmin kuluvalla kaudella. Silloin keltamustat olivat kotonaan Tapiolan urheilupuistossa selvästi vahvempi joukkue, ja loppulukemiksi kirjattiin 6-0. Honka haluaa varmasti näyttää kovan tasonsa myös vieraskentällä, joten odotettavissa on vauhdikas ja jännittävä kamppailu.
Paluu kotikentälle maanantaina
Honka Akatemian seuraava kotiottelu pelataan Tapiolan urheilupuistossa maanantaina 20.8. Vastaan tulee KäPa, ja ottelu potkaistaan käyntiin kello 18.30. Tervetuloa kannustaam Hongan reservijoukkue voittoon!
#MeOllaanHonka