Etsi tältä sivustolta

Honka hakee paluuta voittojen tielle

Julkaistu

Esport Hongan taistelu europaikasta jatkuu, kun TPS saapuu vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon klo 17.00. Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti aiemmin kuluneella kaudella. Turussa päädyttiin maalittomaan tasapeliin, ja kotonaan Tapiolassa keltamustat olivat vahvempia numeroin 2-0.

Honka lähtee illan kamppailuun Veikkausliigan neljänneltä sijalta, pisteen kolmospaikkaa pitävän VPS:n takaa. Keltamustat eivät ole olleet aivan parhaassa iskussa viime aikoina, sillä viimeisestä viidestä ottelustaan Honka on voittanut vain yhden. Viime sunnuntaina espoolaiset olivat pitkään voitossa kiinni, mutta Ilves tuli loppuhetkillä tasoihin ja pisteet tasattiin luvuin 3-3. Joukkueen paras maalintekijä on yksitoista osumaa iskenyt senegalilaishyökkääjä Mac Kandji.

Turkulaisillakin vaikea vaihe menossa

Hongan tapaan täksi kaudeksi Veikkausliigaan noussut TPS taistelee tiukasti sarjapaikastaan. Turkulaiset lähtevät Honka-kamppailuun Veikkausliigan toiseksi viimeiseltä sijalta. Myös TPS:lle viime ajat ovat olleet vaikeita, sillä viimeisestä viidestä ottelustaan mustavalkoiset ovat hävinneet neljä ja voittaneet vain yhden. TPS on ainoa joukkue, joka ei ole tehnyt yhtään maalia Hongan verkkoon. Turkulaisten tehokkain maalintekijä on ollut Mika Ääritalo viidellä osumallaan.

– Hyvää pelaava joukkue, ehkä alisuorittanut tällä kaudella heidän tasoonsa nähden. Odotan, että palaamme voittojen tielle kotona ja saamme pidettyä oman päätymme puhtaana, Hongan luottopuolustaja Robert Ivanov analysoi tulevaa kamppailua.

Yksi mielenkiintoinen siirto tapahtui eilen, kun Hongassa alkukauden pelannut Zeljko Savic siirtyi turkulaisten riveihin.

– Kivaa, että Zeljko löysi Suomesta seuran ja pääsemme heti pelaamaan vastakkain sekä kyselemään kuulumisia.

Illan ottelu on sikälikin mielenkiintoinen, että kyseiset joukkueet taistelivat suorasta liiganoususta viime kauden pääteeksi. Sarjan viimeisellä kierroksella päädyttiin 1–1 tasapeliin, jonka myötä TPS nappasi suoran nousun keltamustien nenän edestä. Honka nousi kuitenkin Veikkausliigaan nousukarsintojen kautta ja on tullut pääsarjaan jäädäkseen.

Viimeisessä kahdessa ottelussa Honka on päästänyt peräti viisi maalia ja Ivanov tietääkin, missä osa-alueella täytyy parantaa.

– Pitää saada joukkuepuolustus tiiviimmäksi ja sitä kautta lähteä rakentamaan uutta tappiotonta kotiputkea. Olemme onnistuneet luomaan vaarallisia paikkoja, mutta tasapainoa pitää saada paremmaksi juuri puolustuksen kautta, Ivanov summaa.

Katsotaan, mitä käy lauantaina, kun Tapiolan urheilupuistossa taistellaan tärkeistä sarjapisteistä. Tervetuloa nauttimaan Veikkausliigajalkapallosta sekä kannustamaan Espoon ylpeys huippusuorituksiin. Toivotaan, että Honka palaa voittojen tielle ja vankistaa asemiaan sarjan ylemmässä keskikastissa.

Hongan tilanne

Hongalta sivussa TPS-ottelusta ovat varmuudella vain Masar Ömer sekä Antti Mäkijärvi.

Liput otteluun sekä Kolmen ottelun lippupakettimme (TPS, FC Lahti ja PS Kemi) tästä.

Ostamalla ottelulipun tai lippupakettimme Esport Arenalta tai Esport Centeristä, saat kaupan päälle kahden kuukauden Ruutu+ lahjakortin, jolla voit katsoa Hongan vierasottelut suorana kotisohvaltasi sekä seurata lempisarjojasi mielesi mukaan!

#MeOllaanHonka

Back to top