Etsi tältä sivustolta

Honka Akatemia ja BK-46 pistejakoon

Honka Akatemia matkusti Karjaalle BK-46:den vieraaksi. Kotijoukkue meni avausjaksolla 1-0 johtoon Hongan hallinnasta huolimatta. Toisella nelivitosella keltamustien painostus tuotti tulosta, ja Niko Pulkkinen toi Hongan tasoihin. Enempää osumia ei ottelussa nähty ja pisteet tasattiin 1-1 numeroin. Tuloksen myötä Honka Akatemia jatkaa Kakkosen B-lohkossa neljäntenä.

Avausjakso

Honka Akatemia tuli otteluun vahvasti ja loi alkuminuuteilla monia vaarallisia tilanteita. Keltamustat kävivät todella lähellä avausmaalin tekoa jo neljännellä peliminuutilla. Ville Pirhonen tarjoili maalin eteen Joona Rämölle, mutta Gerson Lima venytti laukauksen tielle. Pirhonen pääsi vielä kokeilemaan paluupallosta, mutta BK-puolustus pelasti tilanteen maaliviivalta. 11 minuutilla Roope Lappalainen pääsi laukomaan boksin rajoilta, mutta kuti suuntautui liiaksi päin maalivahtia.

Ottelun avausmaalin iski Akatemian hallinnasta huolimatta kotijoukkue. Daniel Jackson riisti pallon Honka-puolustukselta, harhautti Felix Ferahyanin ja siirsi punavalkoiset 14 minuutin pelin jälkeen 1-0 johtoon.

Maalin jälkeen ottelu tasoittui, ja myös kotijoukkue loi enemmän paikkoja. Simeon Lawrence laukoi kaukaa, mutta Ferahyan venytti laukauksen tielle.

Tasoitus oli lähellä 36 minuutilla. Rämö nousi vahvasti boksiin ja syötti Pirhoselle, mutta hyökkääjän laukaus suuntautui hieman maalin yli. Kun enempää osumia ei avausnelivitosella nähty, siirryttiin tauolle BK:n maalin johdossa.

Toinen jakso

Toisella jaksolla pelin kulku oli selvä. Honka Akatemia painosti, BK-46 puolusti tiiviisti ja haki nopeita vastahyökkäyksiä.

Ville Pirhonen pääsi 67 minuutilla laukomaan hyvästä paikasta, mutta huippupeliä pelannut Lima piti torjunnallaan lukemat ennallaan.

Tasoitusmaali syntyi lopulta 74. minuutilla. Rämö nousi vahvasti oikealta laidalta ja pelasi pallon maalin eteen vaihdosta kentälle tulleelle Niko Pulkkiselle, jolla oli helppo työ siirtää pallo tyhjään verkkoon.

Enempää osumia ottelussa ei muutamista hyvistä paikoista huolimatta syntynyt, joten pisteet tasattiin luvuin 1-1.

Honka Akatemian päävalmentaja Sergio Almenara oli melko tyytyväinen omiensa pelilliseen esitykseen.

-Koskaan ei tietenkään voi olla täysin tyytyväinen, jos ei voita ottelua. Olen kuitenkin sitä mieltä, että olisimme ansainneet tänään kolme pistettä. Ensimmäinen maali tuli yksittäisestä virheestä, niitä voi käydä aina kenelle tahansa. Maalin jälkeen pysyimme rauhallisena ja jatkoimme omaa peliämme. Loimme paljon paikkoja läpi koko ottelun. Emme vain aina ihan onnistuneet viimeisissä ratkaisuissa, Almenara summasi.

Maanantaina vieraaksi KäPa

Honka Akatemian kausi jatkuu maanantaina 20.8. Silloin vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu KäPa. Joukkueiden aikaisempi kohtaaminen oli todella tiukka, joten myös tulevasta kamppailusta on odotettavissa jännittävää. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan Akatemia täyteen pistepottiin!

#MeOllaanHonka

Back to top