ENNAKKO: Toinen vierailu Valkeakoskelle – Haka-Honka

Ykkösen kauden toinen kolmannes käynnistyy Hongan osalta keskiviikkona 21.6., kun joukkue matkustaa toisen kerran tällä kaudella Valkeakoskelle.
Komeasti yhä tappioitta etenevä Honka miehittää sarjan kärkipaikkaa. Yhdeksästä ottelusta se on ottanut kuudesti täydet pisteet, ja kolmesti pisteet on jaettu tasatuloksella. Pisteitä on kertynyt siis 21. Honka on myös tehnyt 22 maalia, ja päästänyt vain kolme. Näin ollen se on sekä sarjan eniten maaleja tehnyt, että vähiten niitä päästänyt joukkue. Joukkueen sisäistä maalipörssiä johtaa neljästi osunut Kasperi Liikonen.
Lauantaina Tapiolan nurmen kauden avausottelussa Honka ja TPS päätyivät 1-1 tasatulokseen. Joel Perovuo vei Hongan kolmenkymmenen minuutin kohdalla johtoon, mutta Mikko Hyyrynen toi pian TPS:n tasoihin.
Hakan tilillä ensimmäisestä yhdeksästä ottelusta on kaksitoista pistettä, joka oikeuttaa sarjan kuudenteen sijaan. Maaleja joukkue on onnistunut tekemään kymmenen, ja niistä jopa kahdeksan on viimeistellyt Ykkösen maalipörssiä johtava Kalle Multanen. Multasen kanssa täytyy Hongankin puolustuksen olla hyvin tarkkana.
Haka piti viimeisimmässä ottelussaan ensimmäisellä jaksolla hankkimansa johtoaseman pitkään, mutta GrIFK pääsi tasoittamaan pilkulta muutama minuutti ennen täyttä aikaa. Näin ollen molempien joukkueiden edelliset ottelut ovat päättyneet tasatuloksiin samoin 1-1 numeroin.
Honka ja Haka kohtasivat jo Ykkösen avauskierroksella, jolloin Honka oli vahvempi selvin 4-0 lukemin. Tuossa ottelussa maaliverkkoja heiluttivat vuorollaan Tommi Saarinen, Douglas Silveira, Ilari Äijälä sekä Jean Silva.
Edellisessä ottelussa pelikiellossa ollut Douglas Silveira on taas keskiviikkona valmennuksen käytettävissä. Sen sijaan Robert Ivanovin korttitili täyttyi TPS-ottelussa, joten hän huilaa Haka-kamppailun. Sivussa ovat myös loukkaantumisten vuoksi Masar Ömer, Miko Puuskari sekä Duarte Tammilehto. Uusi hankinta Carlos ”Caloi” Portela on käytettävissä vasta siirtoikkunan avautumisen jälkeen, 15.7. pelattavassa ottelussa Honka-Jaro.
Haka-Honka pelataan Valkeakosken Tehtaan kentällä keskiviikkona 21.6. kello 18.30 alkaen.
Valkeakosken vierailun jälkeen Honka pelaa seuraavan kerran juhannuksen jälkeen 3.7., jolloin vieraaksi Tapiolan Urheilupuistoon saapuu naapurikaupungin IF Gnistan.