Etsi tältä sivustolta

RAPORTTI: Honka 1-1 TPS

Ykkösen kauden ensimmäinen kolmannes päättyi Hongan osalta tasapeliin, kun pisteet tasattiin TPS:n kanssa lukemin 1–1.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta hermostunut, ja peli aaltoili päästä päähän. Kotijoukkueen paras maalipaikka syntyi neljännellätoista minuutilla, kun Lucas Kaufmann pelasi hienon kuvion Jean Silvan kanssa. Kaufmanin laukaus suuntautui kuitenkin hieman vasemmalta ohi.

Avausmaali nähtiin 32 minuutin pelin jälkeen. Energisesti laidallaan esiintynyt Joni Korhonen riisti pallon, lähti kovaan nousuun, ja vapautti Joel Perovuon nokikkain TPS-vahti Jonathan Viscosin kanssa. Kapteeninnauhaa kantanut Perovuo viimeisteli varmasti vasempaan alakulmaan ja numeroiksi 1-0.

Kauaa ei Hongan johtoasema kuitenkaan pitänyt. Oskari Jakonen pääsi keskittämään, ja ensimmäisenä pallossa oli Mikko Hyyrynen. Näin TPS tuli tasoihin kahdeksan minuuttia Perovuon johto-osuman jälkeen. 1-1 lukemissa siirryttiin myös tauolle.

Toinen puoliaika oli pitkälti ensimmäisen kaltainen. Kumpikaan joukkue ei oikein saanut peliä hallintaansa, ja parhaimmat maalitilanteet syntyivätkin nopeista hyökkäyksistä. Kaufmann pääsi laukomaan rangaistualueen rajalta, mutta TPS-puolustus blokkasi uhrautuvasti laukauksen.
Aivan ottelun viimeisillä minuuteilla vierasjoukkue pääsi vielä hakemaan voittomaalia useista kulmapotkuista, mutta Hongan puolustus siivosi joka kerta varmasti pallon pois oman maalin edestä.

Toisella puoliajalla ei siis maaleja nähty, joten kamppailu päättyi pistejakoon lukemin 1-1.

Honka jatkaa sarjan kärjessä, yhdeksästä ottelusta on nyt kasassa kuusi voittoa ja kolme tasapeliä. Eroa sarjan toisena olevaan KPV:hen on yksi piste. Kolmantena majaileva TPS on Honkaa kuusi pistettä perässä.

Seuraavan kerran Honka pelaa jo tulevana keskiviikkona 21.6, kun Valkeakosken Haka isännöi keltamustia. Kotikentälleen Honka palaa juhannuksen jälkeen, maanantaina 3.7., kun vieraaksi saapuu naapurikaupungin IF Gnistan. Tuo ottelu käynnistyy kello 18.30.

Hongan kokoonpano:
#1 Ville Hursti
#4 Robert Ivanov
#8 Filipe Mello (46’ Tommi Saarinen)
#9 Jean Silva (59’ Rony Huhtala)
#10 Lucas Kaufmann
#14 Ilari Äijälä
#15 Jatuli Laevuo
#16 Konsta Rasimus
#21 Joel Perovuo (C)
#23 Kasperi Liikonen (77’ Maximo Tolonen)
#31 Joni Korhonen

Maalintekijät:
32’ 1-0 Joel Perovuo

Back to top