Otteluennakko, Veikkausliiga

Keltamustat kohtaavat Kuopiossa

FC Honka matkustaa sunnuntaina Veikkausliigan toisen keltamustan joukkueen vieraaksi, kun suuntana on Kuopio ja Savon Sanomat Areena. KuPS-Honka käynnistyy kello 16.00.

Honka pääsee lähtemään otteluun voitto allaan, kun se kaatoi torstaina kotikentällään IFK Mariehamnin 1-0. Ottelun ainoan maalin iski kauden avausosumallaan Konsta Rasimus.

Nyt vastaan asettuu tämänhetkinen sarjakakkonen, sekä hallitseva Suomen mestari. Sunnuntaina vastus on siis kova, mutta Hongan tavoite on täysin selvä.

– Voittoa lähdemme hakemaan, niitä meidän täytyy ottaa jos haluamme nostaa sijoitustamme sarjataulukossa, sanoo puolustaja Konsta Rasimus.

KuPS kärsi viime kierroksella tappion, kun FC Inter oli kotonaan parempi luvuin 2-0. Sitä ennen Arne Erlandsenin luotsaama joukkue oli huippuvireessä, sillä pisteputki oli jo yhdeksän ottelun mittainen. Näistä yhdeksästä vain yksi oli tasapeli, ja kahdeksan voittoja.

KuPS on tehnyt Veikkausliigassa toiseksi eniten maaleja. Joukkueen paras maalintekijä tällä kaudella on jo ulkomaille siirtynyt Ilmari Niskanen. Tulivoimaa löytyy kuitenkin laajalta rintamalta. Urho Nissilällä on kasassa viisi osumaa, Lucas Rangelilla ja Aniekpeno Udohilla neljä.

Rasimus luottaa kuitenkin siihen, että Hongan vankka, sarja paras puolustuspeli pitää kuopiolaiset nollilla.

– Aika samalla tavalla voimme puolustaa, kun aikaisemmissakin otteluissa. Olemme päästäneet tällä kaudella melko vähän maaleja. Kolme pistettä Kuopiosta tulee kurinalaisella puolustamisella, sekä hyvällä ja aktiivisella hyökkäyspelaamisella.

Honka ja KuPS kohtasivat kerran aiemmin kuluvalla kaudella. Tapiolan urheilupuistossa kuopiolaiset karkasivat johtoon, mutta Honka tuli lisäajalla vielä tasoihin Jean Marie Dongoun maalilla ja näin päädyttiin pistejakoon lukemin 1-1.

Hongalta sivussa ottelusta ovat ainakin Jean Marie Dongou ja Nasiru Banahene.

KuPS-ottelun jälkeen Hongalla on edessään runkosarjan viimeinen kotiottelu, kun FC Lahti saapuu vieraaksi Tapiolaan. FC Honka-FC Lahti pelataan torstaina 22.10. kello 18.30 alkaen. Osta lippusi ennakkoon klikkaamalla tästä ja saavu paikalle kannustamaan Honka voittoon!

Yhteistyössä