Otteluraportti, Veikkausliiga

Honka haki täyden pistepotin Kuopiosta

FC Honka nappasi toisen peräkkäisen voittonsa Veikkausliigassa, kun KuPS kaatui Lucas Kaufmannin ja Demba Savagen maaleilla.

Avausjakso

Kotijoukkue KuPS sai ottelun ensimmäisen maalipaikan, kun Usman Sale pääsi nokikkain Tim Murrayn kanssa. Hyökkääjän laukaus meni kuitenkin Hongan onneksi tolppan kautta ohi.

Honka loi ensimmäisen tilanteensa, kun kellossa oli 26 minuuttia. Mac Kandji voitti pääpallon ja jatkoi Borjas Martinille. Espanjalainen tarjoili Demba Savagelle, mutta Otso Virtanen torjui gambialaisen laukauksen.

Honka siirtyi johtoon 38. minuutilla. Lucas Kaufmann sai pallon rangaistusalueen rajalla ja lähetti laukauksen kohti KuPS-maalia. Pallo muutti KuPS-puolustuksesta suuntaa ja upposi vastustamattomasti verkkoon.

Enempää maaleja ei ensimmäisellä nelivitosella nähty, joten taukoa siirryttiin viettämään Hongan maalin johdossa.

Toinen jakso

Toista jaksoa oli pelattu kymmenisen minuutia, kun Kandji karkasi KuPS-puolustukselta. Hyökkääjän laukaus jäi kuitenkin pehmeäksi ja Virtanen torjui.

Honka oli erittäin lähellä tuplata johtonsa 72. minuutilla. Kandji ehti ensimmäisenä Konsta Rasimuksen pitkään palloon ja vain ylärima pelasti kuopiolaiset.

KuPS sai muutamia laukauksia kohti Hongan maalia, mutta vahvasti pelannut Murray torjui ne vaivatta.

Honka iski toisen maalinsa kun kellossa oli 82 minuuttia. Borjas katkoi syötön ja pelasi Savagen vastakkain Virtasen kanssa. Savage viimeisteli vuorenvarmasti pallon alakulmaan ja Hongan kahden maalin karkumatkalle.

KuPS sai vielä aivan ottelun loppuhetkillä hyvän paikan kavennusosumaan, mutta Murray venytti huipputorjuntaan ja koppasi Tabi Mangan puskun. Näin Honka nappasi 2-0 voitolla pisteet mukaansa Espooseen.

– Kuopiosta ei ole ikinä helppo hakea pisteitä. Tämä oli koko joukkueelta erittäin yhtenäinen ja hyvä esitys. Vähän vaikeamman jakson jälkeen olemme saaneet nyt taas voittoja ja sillä tiellä aiomme jatkaa, sanaili avausmaalin tehnyt Kaufmann.

Hongan kausi jatkuu torstaina 22.10. Silloin runkosarjan viimeiseen kotiotteluun saapuu vieraaksi FC Lahti.

– Emme tietenkään lähde tavoittelemaan mitään muuta kuin voittoa. Lahti ei ole helppo vastustaja, mutta jos haluamme saavuttaa tavoitteemme tältä kaudelta meidän on otettava lisää voittoja, Kaufmann päätti.

Ottelu käynnistyy Tapiolan urheilupuistossa kello 18.30. Osta lippusi ennakkoon klikkaamalla tästä ja tule kannustamaan Honka kolmanteen peräkkäiseen voittoon!

Hongan kokoonpano:

#3 Tapio Heikkilä
#5 Henri Aalto
#7 Jonas Levänen (90′ Edmund Arko-Mensah)
#8 Javi Hervas
#10 Lucas Kaufmann (76′ Rui Modesto)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin
#16 Konsta Rasimus
#33 Duarte Tammilehto
#80 Demba Savage
#99 Mac Kandji (90+2′ Juan Alegria)

Vaihdossa: #1 Markus Uusitalo (MV), #6 Jerry Voutilainen, #26 Dani Hatakka, #81 Roope Pyyskänen

Yhteistyössä