Akatemia, Kakkonen, Uutiset, Veikkausliiga

Honka valmistautuu kohti kautta 2023

Hongan kausi 2022 päättyi hienosti Veikkausliigan pronssimitaleihin ja kolmannen sijan myötä myös paikkaan europeleihin, UEFA:n Konferenssiliigan karsintoihin tulevalle kaudelle. Veikkausliigajoukkue harjoittelee vielä marraskuun ajan, jonka jälkeen se jää tauolle ja palaa harjoituksiin alkuvuodesta.

Kausi 2022 oli hyvä myös Esport Hongan muilta joukkueilta. Akatemia sijoittui Kakkosen lohkossaan toiseksi ja BSM-joukkue sai kaulaansa kauden päätteeksi hopeamitalit.

Pelaajatilanne kaudelle 2023 on hyvä ja siitä tiedotetaan lisää lähiaikoina.

– Viime kauden tulokset joukkueillamme olivat tasaiset ja hyvät. U17 oli BSM:ssä kakkonen, Akatemia myös omassa Kakkosen lohkossaan toinen ja Veikkausliigan kolmas sija toi europaikan ensi kesäksi. Hieno työ valmennukselta ja pelaajilta palkittiin. Sopimustilanne seurassa on todella hyvä, sitoutuneita nuoria pelaajia matkalla eteenpäin. Toki talven siirtoikkuna voi vielä tuoda muutoksia. Lähiaikoina julkistetaan varmasti joukkueiden sopimustilanteista, urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen sanoo.

Yhteistyössä