Akatemia, Kakkonen, Otteluennakko

Akatemia huomenna GrIFK:n vieraaksi

Honka Akatemian kausi jatkuu huomenna, kun keltamustat kohtaavat Kauniaisten keskuskentällä GrIFK:n. Ottelu käynnistyy kello 18.30.

Akatemia katkaisi neljän ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa KäPaa vastaan, ja viime kierroksella pisteet tasattiin EPS:n kanssa luvuin 2-2. Kyseisessä ottelussa keltamustien maalit iskivät Arlind Sejidu, sekä Aleksi Wahlman. Sejdiu on ollut tähän mennessä Hongan pelaajista tehokkain maalintekijä. Osumia on kasassa kaiken kaikkiaan kolme kappaletta. Robbie Azodo on osunut kahdesti, Joel Europaeus, Pauli Katajamäki, Ville Koski, Niko Salminen, sekä Wahlman kertaalleen.

Akatemia lähtee otteluun B-lohkon kahdeksannelta sijalta. Tilanne on kuitenkin hyvin tasainen, joten jokainen ottelu on tärkeä.

Perjantain isäntäjoukkue GrIFK:n alkukausi on ollut vaikea. Joukkue löytyykin sarjataulukosta viimeistä edelliseltä sijalta. Ainoan voittonsa se on ottanut toukokuun lopulla KäPasta 2-1 numeroin. Lisäksi kasassa on kaksi tasapeliä, ja kuudesti GrIFK on joutunut toteamaan vastustajansa paremmaksi. Viimeksi KaaPo oli vahvempi selvin 4-0 luvuin. Erityisesti puolustuspäässä kauniaislaisilla olisi parannettavaa, sillä joukkue on päästänyt 23 maalia, mikä on eniten koko B-lohkossa.

GrIFK-vierasottelun jälkeen Akatemia palaa kotikentälleen sunnuntaina 14.7. Silloin kello 18.30 Tapiolan urheilupuiston TN 1:llä alkavassa ottelussa on vastassa toinen lohkon häntäpään joukkue Tampere United.

Yhteistyössä