Etsi tältä sivustolta

Kiitos Diogo!

Julkaistu

Diogo Pinto ei jatka Hongan U17-joukkueen päävalmentajana. Pinto saapui Honkaan talvella 2022. Pinton ensimmäisellä kaudella Honka voitti oman SM-karsintalohkonsa. Itse SM-sarjassa Honka voitti yhdestätoista ottelusta yhdeksän ja kärsi kaksi tappiota. Se toi kaulaan hopeamitalit kahden pisteen erolla HJK:hon.

Päättyneellä kaudella Honka oli vieläkin vakuuttavampi. Karsintalohkon voitto tuli ilman tappioita, viidellätoista voitolla ja kolmella tasapelillä. SM-sarjan päätteeksi joukkueen kaulaan ripustettiin kultamitalit. SM-sarjassa Honka kärsi vain yhden tappion, pelasi yhden tasapelin ja voitti loput yhdeksän ottelua. Seurahistorian kolmas B-poikien Suomen mestaruus tuli seitsemän pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen AC Oulu/OLS:iin.

Haluan kiittää Honkaa kahden viime vuoden matkasta. Kaksivuotinen matkamme oli täydellinen symbioosi, missä kaikki kehittyivät. Minä valmentajana, pelaajat joiden kanssa minulla oli mahdollisuus työskennellä ja myös seura. Iso kiitos kaikille ammattilaisille, joita sain tavata päivittäin ja erityisesti kaikille pelaajille joiden kanssa sain työskennellä. He olivat ilman muuta avain kahteen menestyksekkääseen kauteen. Nyt on aika etsiä uusia henkilökohtaisia haasteita muualla, mutta Honka tulee varmasti pysymään suomifutiksen huipulla, Pinto sanoo.

Kiitos Diogo! Hän jatkaa nyt matkaa omalla urallaan muualle ja en voi olla kuin kiitollinen hänen tekemästään työstään Hongalle. Diogon fokus, vaatimustaso ja intohimo on korkealla tasolla! Diogon tarina ja kehitys tämän kahden vuoden aikana on ollut myös hieno nähdä. Onnea uusia haasteisiin Diogo!, kiittää urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen.

  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
Back to top