Niko Hasa U17-joukkueen päävalmentajaksi!
Hongan U17-joukueen uutena päävalmentajan aloittaa Niko Hasa. Hasa aloitti valmennusuransa TPV:ssä 2015 ja on valmentanut Ilveksessä vuodesta 2017. Viime kaudet hän on toiminut C-poikien päävalmentajana. Alun perin suunnitelmana oli pitää kausi 2023 välivuotena, mutta helmikuusta eteenpäin Hasa toiminut miesten edustusjoukkueen valmennustiimin apuna ja heinäkuusta eteenpäin myös naisten reservijoukkueen valmentajana.
– Odotan tulevaa kautta innolla. Olen saanut Hongasta erittäin hyvän kuvan vuosien varrella ja kun nyt olen jutellut seuran ihmisten kanssa, olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi toiminnasta. Tiedostan että U17-joukkueessa on paljon potentiaalisia pelaajia joita tulee nyt kehittää intensiivisesti, jotta mahdollisimman moni heistä on valmis sekä kansallisen että kansainvälisen tason jalkapalloon tulevaisuudessa. Otan tämän henkilökohtaisesti tärkeimmäksi tehtäväksi tulevien kausien aikana, Hasa kommentoi.
– Niko Hasan kanssa olemme käyneet keskusteluita jalkapallosta ja myös nuorista pelaajista. Olemme myös saaneet todella hyvää palautetta Nikosta valmentajana, ja tiedämme, että hän on intohimoinen jalkapallon suhteen. Niko on toiminut jo useita vuosia jo nuorten kanssa ja ollut tänä vuonna myös liigajoukkueen valmennuksessa mukana, mikä antaa myös lisäarvoa. U17-joukkueen päävalmentajana Nikolla on tietysti suuri vastuu pelaajien ja joukkueen arjesta, mutta suuri osa työstä on myös hyvä yhteistyö lähimpien joukkueiden kanssa. Tervetuloa Niko U17-joukkueen päävalmentajaksi ja Honkaan!, toivottaa urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen.