Etsi tältä sivustolta

Hongalle tärkeät kolme pistettä

Honka kohtasi runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan Ilveksen Tapiolan urheilupuistossa. Keltamustat pelasivat vahvan pelin ja pitivät kahden maalin turvin kaikki kolme pistettä Tapiolassa.

Avausjakso

Honka aloitti ottelun vahvasti. Kahdeksannella minuutilla Johannes Wurtz pääsi laukomaan, mutta Otso Virtanen torjui.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Lauri Laine ja Dario Naamo petasivat seuraavan tontin Wurtzille, mutta laukaus epäonnistui ja meni ohi maalin.

Avausjakson paras paikka keltamustille tuli Michael Lópezille. Edmund Arko-Mensah keskitti ja hyökkääjä pääsi puskemaan huippupaikalta, mutta Otso Virtanen venytti vielä huippupelastukseen.

Viitisen minuuttia ennen taukoa Ilves sai vapaapotkun aivan boksin rajoilta. Lauri Ala-Myllymäki laukoi, mutta Maksim Rudakov torjui alakulmasta. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Toista nelivitosta oli pelattu muutama minuutti, kun Mery Traore esitti komean saksipotkun. Hongan onneksi Rudakov onnistui kuitenkin koppaamaan pelivälineen haltuunsa.

Honka avasi ottelun maalihanat tunnin kohdalla. Wurtzin kulmapotku tuli takatolpalle ja Aapo Mäenpää ohjasi pallon oman maalinsa yläkulmaan.

Honka tuplasi johtonsa aikalailla tasan kymmenen minuuttia myöhemmin. Lauri Laine antoi Ilves-pakki Jorginholle kovan prässin ja Jonathan Muzinga haistoi tämän palautuksen kohti maalivahti Virtasta. Muzinga laittoi pallon varmasti alakulmaan ja Honka kaksi maalia edelle.

Muzingalla ja Otso Koskisella oli vielä loppuhetkillä paikkansa lisätä keltamustien johtoa, mutta loppulukemat kirjattiin 2-0.

Saimme rakennettua paljon vaarallisia hyökkäyksiä laidoista ja olimme tarpeeksi tehokkaita omissa paikoissamme vastustajaan verrattuna. Jokainen pelaaja teki paljon töitä oman maalin puolustamisessa, jonka ansiosta saimme nollat pidettyä, Matias Rale totesi ottelun jälkeen.

Honka nappasi neljännen peräkkäisen voittonsa kaikissa kilpailuissa ja kolmannen peräkkäisen Veikkausliigassa. Honka on myös pitänyt maalinsa puhtaana näissä kaikissa otteluissa.

Kuten sanottu, olemme onnistuneet olemaan vastustajia tehokkaampia paikoissamme. Omassa päässä olemme hyökkääjiä myöten uhrautuneet pitämään pallon poissa verkostamme ja saaneet etenkin boksipuolustamista paremmaksi. Toki vähän tuuria on ollut myös matkassa, Rale avaa syitä keltamustien hyvään vireeseen.

Hongan pelit jatkuvat runkosarjassa vielä yhden ottelun verran, kun se kohtaa KTP:n Kotkassa viikon päästä lauantaina 3.7. Sen jälkeen jatketaan loppusarjojen otteluilla, joiden ohjelma selviää myöhemmin.

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV) (C)
#4 Florian Baak
#9 Johannes Wurtz (67′ Mateo Ortíz)
#11 Florian Krebs
#13 Roman Eremenko (86′ Nasiru)
#15 Edmund Arko-Mensah (90+2′ Elias Äijälä)
#17 Lauri Laine (86′ Otso Koskinen)
#19 Michael López (67′ Jonathan Muzinga)
#20 Matias Rale
#23 Aldayr Hernández
#26 Dario Naamo

Vaihdossa: #3 Juhani Ojala, #12 Roope Paunio (MV)

Back to top