Honka matkaa Ouluun
Honka jatkaa urakkaansa Veikkausliigassa maanantaina, kun se matkaa Ouluun kohtaamaan AC Oulun. Ottelu käynnistyy Raatin Stadionilla klo 18.00. Ruutu+ näyttää sen myös suorana!
Hongan viime ottelut eivät ole menneet halutuissa merkeissä, sillä FC Lahdesta tulleen 3-0 voiton jälkeen se on kärsinyt tappiot Hakalle ja KuPS:ille yhteensä maalierolla 0-3.
– Olemme pelanneet tosiaan kaksi ottelua ilman voittoa ja ilman tehtyä maalia. Se on selkeä kehityskohde meille. Maanantain ottelusta tulee varmasti haastava, kuten kaikki pelit tässä sarjassa ovat, mutta luotamme pelisuunnitelmaamme ja voimme saada sitä kautta hyvän tuloksen ja jatkaa kamppailua liigan kärkisijoista, keskikentän Mateo Ortíz sanoo.
Keltamustien suurimpia kehityskohteita lienee tosiaan maalinteko, joukkue on tehnyt toistaiseksi viisi maalia. Niistä kolme on kirjattu Kevin Jansenin nimiin, yhden on tehnyt Otso Koskinen ja yhden Clésio.
Honka on pelannut tähän mennessä kahdeksan ottelua, joista se on kerännyt yhdeksän pistettä. Lahti-voiton lisäksi täysi pistepotti tuli huhtikuussa Kuopiosta ja tasapelipisteet ovat tulleet SJK:ta, Hakaa ja VPS:aa vastaan.
Maaliskuun alussa keltamustiin liittynyt 23-vuotias ecuadorilainen Ortíz on viihtynyt hyvin Hongassa ja Suomessa.
– Olen pyrkinyt sopeutumaan mahdollisimman nopeasti sarjaan. Veikkausliigassa on hyviä joukkueita ja sarja tulee varmasti olemaan tasainen loppuun saakka. Suomi on hyvin rauhallinen maa, täällä on erilainen mutta kaunis kulttuuri ja haluan nauttia niistä asioista, jota tämä maa tarjoaa.
Yhden ottelun Honkaa vähemmän pelannut AC Oulu on yhden sijan ja kaksi pistettä keltamustia edellä. Oululaiset avasivat kautensa kolmella tappiottomalla ottelulla, kun KTP kaatui 2-0 ja Hakaa ja HJK:ta vastaan pisteet menivät tasajakoon. Sen jälkeen voittoja on tullut myös Ilveksestä ja VPS:stä. Viime keskiviikkona se otti 4-1 voiton SJK:sta Suomen Cupin neljännellä kierroksella. Joukkueen maalipörssiä johtaa neljästi osunut englantilaishyökkääjä Ashley Coffey.
AC Oulu vs Honka siis Oulussa Raatin Stadionilla maanantaina 22.5. klo 18.00! Suoraan Ruutu+:n lähetykseen tästä!