Etsi tältä sivustolta

Hongalle kolme pistettä tuliaisena Oulusta

Honka lähti kahden karvaan tappion jälkeen hakemaan paluuta voittokantaan Oulusta, jossa vastaan asettui aina kova AC Oulu. Ottelu alkoikin synkästi, ,kun kotijoukkue otti johdon ensimmäisen vartin aikana, mutta Honka käänsi kuitenkin pelin voitokseen ja pisteet lähtivät Espooseen 1-3 lukemin.

Avausjakso

AC Oulu rakensi ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana vaarallisimmat maalipaikat. Seitsemännellä peliminuutilla Ashley Coffeyn laukaus meni vielä selvästi ohitse, mutta 12. minuutilla pallo löytyi Hongan verkosta. Kotijoukkue pääsi hyökkäämään vastaan Hongan harhasyötöstä. Otso Liimatta keskitti maalille jossa maalintekoa yrittivät vuorollaan niin Coffey kuin Rasmus Karjalainenkin, mutta lopulta Niklas Jokelainen sai siirrettyä pallon ohi Honka-puolustuksen ja Maksim Rudakovin. AC Oulu 1-0 johtoon.

Honka tasoitti tilanteen puolen tunnin pelin jälkeen. Ensimmäistä kertaa Veikkausliigassa avauskokoonpanossa ollut Dario Naamo jakoi pallon oikealle Clésiolle, joka laittoi upean matalan keskityksen maalille. Juan Alegria siirsi pelivälineen varmasti verkkoon ja lukemiksi tulostaululle 1-1. Näissä lukemissa siirryttiin myös tauolle.

Toinen jakso

Toinen jakso ei olisi voinut Hongan osalta paremmin alkaa. Clésio sai pallon keskiympyrässä, kuljetti eteenpäin ja laukoi aivan uskomattoman tykin aivan Oulu-maalin yläkulmaan. Yhdellä varmasti Veikkausliigakauden upeimmista maaleista Honka 2-1 johtoon.

Viitisen minuuttia Hongan johtomaalin jälkeen AC Oululle avautui huippupaikka laittaa peli jälleen tasoihin, mutta Rudakov sai kätensä Coffeyn laukauksen tielle ja puolustus hoiti loput. Tunnin kohdalla Luquinhas kolautti Honka-maalin ylärimaa, eikä paluupallostakaan syntynyt Hongan onneksi tasoitusosumaa.

Honka sen sijaan käytti paikkansa tehokkaasti. Pelattiin ottelun 64. minuuttia, kun Elias Äijälä ja Mateo Ortíz tekivät alustustyön ja Clésion tarkka laukaus sujahti alakulmaan. Honka kaksi maalia edelle.

Ottelun loppu mentiin suurilta osin Hongan puolustaessa tiiviisti ja AC Oulun hakiessa kirivaihdetta silmään. Lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty ja Honka nappasi matkaansa täyden pistepotin.

Kaksi maalia laukonut Clésio kertasi vielä upeaa johtomaaliaan ottelun jälkeen.

Olen harjoitellut niitä treeneissä. Jos ei lauo, niin ei ainakaan tee koskaan maalia, hän tiivisti.

Voitto tyydytti tietenkin niin laitapelaajaa kuin koko keltamustaa joukkuettakin.

Olen tietysti iloinen että tein maaleja ja voin siten auttaa joukkuettani. Hyökkääjänä se on tehtäväni. Voitto tuntuu todella hyvältä ja koko joukkue on tyytyväinen. Nyt matkaamme kotiin, rentoudumme ja alamme valmistautua seuraavaan otteluun ja siitä voiton saamiseen.

Hongan kausi jatkuu jo tämän viikon perjantaina 26.5. kun se saa vastaansa KTP:n Tapiolan urheilupuiston kotinurmella. Ottelu käynnistyy klo 18.00! Nappaa liput jo ennakkoon tästä ja saavu kannustamaan Honka voittoon!

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV)
#7 Clésio (75′ Lucas Kaufmann)
#8 Kevin Jansen
#9 Juan Alegria (75′ Otso Koskinen)
#11 Florian Krebs
#15 Edmund Arko-Mensah (84′ Lauri Laine)
#21 Ville Koski (90+2′ Florian Baak)
#23 Aldayr Hernández
#26 Dario Naamo
#32 Mateo Ortíz (90+2′ Niilo Saarikivi)
#47 Elias Äijälä

Vaihdossa: #12 Roope Paunio (MV), #27 Aapo Venermo

Back to top