Etsi tältä sivustolta

Honka ja IFK Mariehamn kauden toiseen pistejakoon

Honka ja IFK Mariehamn kohtasivat helteisessä Tapiolan urheilupuiston lauantai-illassa. Ottelun maalit nähtiin kumpienkin jaksojen alkuhetkillä. Honka siirtyi johtoon ensimmäisellä ja IFK tasoitti toisella. Näin pisteet jaettiin lukemin 1-1 jo toistamiseen tällä kaudella näiden joukkueiden välillä.

Avausjakso

Honka aloitti ottelun ryminällä. Agon Sadiku pääsi IFK-puolustuksen heikkoon syöttöön väliin ja viimeisteli ottelun toisella minuutilla jo kauden kuudennen osumansa.

Sadiku oli lähellä iskeä jo illan toisen maalinsa 15. peliminuutilla. Rui Modeston keskityksen jälkeen pallo putosi hyökkääjälle, jonka laukaus meni vain hieman ohi maalin.

Honka oli lähellä ottelun toista osumaa jälleen 24. minuutilla. Keltamustien kova prässi johti riistoon syvällä IFK:n alueella ja lopulta Modeston komean laukauksen piti ulkona verkosta ainoastaan maalin pystypuu.

Tauolle siirryttiin Hongan 1-0 kotijohdossa.

Toinen jakso

Toisen nelivitosen alku oli Hongan kannalta synkkä, kun John Owoeri pääsi 49. minuutilla tuomaan vieraat tasoihin.

Honka haki johtomaalia ja oli samantien suht lähellä. Jerry Voutilaisen laukauksen torjui kuitenkin IFK-vahti Yann Fillion.

IFK sai rakennettua tunnin pelin kohdilla muutamia hyviä hyökkäyksiä, mutta Honka-puolustus ja Maksim Rudakov maalillaan pitivät lukemat ennallaan.

Vieraiden toinen osuma oli lähellä 65 minuutilla. Joakim Latonen laukoi boksin rajoilta vain hieman ohi Honka-maalin.

75. minuutilla Rudakov sai venyä Honka-maalilla parhaimpaansa. Owoeri laukoi taidokkaasti ilmasta mutta Honka-vahti venytti akrobaattisesti vielä kudin eteen.

Lisää maaleja ottelussa ei nähty, joten lopputulokseksi kirjattiin 1-1 pistejako.

Ottelussa nähtiin myös Veikkausliigadebyytti, kun 17-vuotias Dario Naamo vaihdettiin kentälle 87. minuutilla.

– Tottakai tavoitteena oli tänään ottaa voitto. Ottelu lähtikin hyvin käyntiin. Saimme pienen lahjamaalin, Agon (Sadiku) toki käytti tilaisuuden hienosti hyväkseen. Sää oli toki tänään rankka. Emme pystyneet tänään toteuttamaan peliämme kuten olisimme halunneet. Tänään tuli paljon helppoja virheitä molemmille joukkueille. Emme saaneet peliä haltuun emmekä luotua tarpeeksi maalipaikkoja. Toisen jakson alussa vastustaja käytti virheemme hyödyksi. Vaihtojen kautta saimme lopussa painetta, mutta laatu ei ollut tarpeeksi hyvää eikä tämä muutenkaan ollut meidän tämän kauden parasta. Töitä tehtiin, mutta tällä kertaa laatu ei ollut tarpeeksi hyvää ja joudumme tyytymään tasapeliin, päävalmentaja Vesa Vasara summasi ottelun jälkeen.

Lauantain tulosten myötä Honka jatkaa kolmantena. Ero kärkijoukkue KuPS:iin pysyy kuudessa ja kakkosena olevaan HJK:hon kolmessa pisteessä. KuPS on pelannut yhden ja HJK kaksi ottelua Honkaa enemmän.

Hongan Veikkausliigakausi jatkuu ensi viikon sunnuntaina vierasottelulla Seinäjoella, kun vastassa on SJK kello 16.00 alkaen. Kotikentälle Tapiolan urheilupistoon Honka palaa jälleen perjantaina 15.7. Silloin klo 18.00 alkavassa ottelussa vastassa on FC Lahti. Liput tästä!

Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV)
#6 Jerry Voutilainen (87’ Daniel Heikkinen)
#8 Kevin Jansen
#10 Lucas Kaufmann (87’ Dario Naamo)
#11 Florian Krebs (78’ Konsta Rasimus)
#17 Rui Modesto
#18 Agon Sadiku (87’ Aleksandar Katanic)
#20 Matias Rale (58’ Edmund Arko-Mensah)
#21 Ville Koski
#23 Aldayr Hernández
#47 Elias Äijälä

Vaihdossa: #4 Mohammed Adams, #12 Roope Paunio (MV)

Back to top