Etsi tältä sivustolta

Esport Honka taisteli Tammelasta mukaansa kolme pistettä – Ilves kaatui maalilla

Tammelan torstai-illassa pelattiin tärkeistä pisteistä, kun sarjan neljännellä sijalla ollut Esport Honka, sekä vitospaikkaa ennen ottelua pitänyt Ilves kohtasivat. Keltamustat siirtyivät vierasjohtoon avausjaksolla, kun Robert Ivanov puski pallon kulmapotkusta maaliin. Toisella jaksolla Ilves painosti, mutta ei onnistunut ohittamaan huippupelin pelannutta Tim Murrayta. Näin kolme pistettä matkasivat Espooseen. Tuloksen myötä Honka jatkaa Veikkausliigan neljännellä sijalla, tasapisteissä kolmantena olevan KuPS:n kanssa.

Avausjakso

Ottelun ensimmäiset minuutit peli aaltoili päästä päähän, ja todelliset maalitilanteet jäivät molemmilta joukkueilta vähiin. Demba Savage pääsi 18. minuutilla puskemaan Henri Aallon keskityksestä, mutta gambialaisen pusku suuntautui hieman maalin ohitse.

Ottelun avausmaali syntyi 39. minuutilla. Lucas Kaufmann lähetti millintarkan kulmapotkun, ja Robert Ivanov puski pallon takakulmaan. Ivanovin kauden kolmannella osumalla Honka siirtyi maalin vierasjohtoon.

Kotijoukkue Ilves oli lähellä tasoittaa lukemat juuri ennen taukoa. Diogo Tomas pääsi puskemaan vaarallisesti, mutta Honka-puolustus sai pidettyä maalin puhtaana. Näin tauolle siirryttiin Hongan 0-1 johdossa.

Toinen jakso

Toista jaksoa hallitsi kotijoukkue Ilves, ja Hongalla oli vaikeuksia saada omaa peliään käyntiin.
Matias Ojala pääsi laukomaan boksin rajoilta 62 minuutilla, mutta laukaus suuntautui maalin yli.

Hongan toisen jakson lähes ainoa paikka syntyi 67. minuutilla. Savage leikkasi keskelle ja pääsi laukomaan. Mika Hilander kuitenkin venytti laukauksen tielle.

Ilves sai luotua monta vaarallista paikkaa Honka-maalille, mutta Tim Murray oli maalillaan kuin muuri. Lähimpänä tasoitusta kävi Mauro Severino, jonka laukausen Murray torjui kulmapotkuksi.

Aivan loppuminuuteilla Ilves sai vielä kulmapotkun jälkitilanteesta huippupaikan, mutta Murray onnistui pelastamaan upealla reaktiotorjunnallaa pisteet Espooseen.

Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara kiitteli omiensa asennetta.

-Samanlaisia elementtejä tässä oli kuin viimeksikin kun pelasimme täällä. Alussa olimme hyviä ja vaikkei paikkoja paljoa tullutkaan niin saimme sen yhden erikoistilannemaalin.

-Toisella puoliajalla jouduimme enemmän puolustuskannalle, emme saaneet kontrolloitua peliä emmekä luotua pitkiä hyökkäyksiä. Olimme tänään kuitenkin tarpeeksi hyviä puolustamaan kriittisiä alueita, siinä meillä on aikaisemmin ollut ongelmia. Tottakai se ei ollut täysin virheetöntä ja Ilveskin sai paikkoja. Tammelasta on aina todella vaikeaa ottaa kolme pistettä, todella ylpeä olen joukkueen suorituksesta, summasi Vasara.

Taistelu europaikoista jatkuu jo maanantaina

Esport Honka taistelee tiukasti paikasta europeleihin. Seuraavan kerran keltamustat pelaavat jo ensi maanantaina 17.9. Silloin vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu PS Kemi. Ottelu alkaa kello 18.30.

Liput Esport Honka-PS Kemi-otteluun >> Tiketti

Ostamalla Honka-mukin Esport Arenalta tai -Centeristä saat kaupan päälle liput Kemi-otteluun.

Tervetuloa kannustamaan keltamustat tärkeisiin pisteisiin!

#MeOllaanHonka

Back to top