Esport Honka palaa kotinurmelleen maanantaina – vastassa PS Kemi

Tiukka taisto europaikoista jatkuu Esport Hongan osalta maanantaina, kun vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu PS Kemi. Ottelu käynnistyy kello 18.30.
PS Kemille kausi on ollut vaikea ja joukkue taisteleekin sarjapaikastaan. Maanantain kamppailuun joukkue lähtee sarjan jumbosijalta, neljä pistettä TPS:ää jäljessä. Kemi on kokenut kauden aikana useita muutoksia niin pelaajistossa kuin taustallakin. Viimeisimpänä joukkueeseen liittyivät argentiinalaiset Sebastian Rusculleda ja Ignacio David Fideleff.
Viimeisestä viidestä ottelustaan Kemi on kerännyt vain kaksi pistettä. Viimeisimmästä voitostakin on kulunut jo miltei kaksi kuukautta, joten joukkue tarvitsee kipeästi lisäpisteitä. Vaikka kemiläiset löytyvätkin sarjan häntäpäästä, ei ottelusta varmasti ole tulossa keltamustille helppoa. PS Kemi on mm. kaatanut sarjakolmosena olevan KuPS:n tällä kaudella kahdesti.
-Kemi on ollut meille tällä kaudella vaikea vastustaja. Vieraissa emme onnistuneet murtamaan heidän puolustustaan, emmekä hyökkäämään tarpeeksi vaarallisesti. He taistelevat varmasti kynsin hampain jokaisesta pisteestä, eivätkä päästä meitä helpolla, analysoi tulevaa vastustajaa Esport Hongan valmentaja Sampo Koskinen.
Keltamustat ovat tiukasti mukana mitalitaistossa
Honka lähtee otteluun neljänneltä sijalta, tasapisteistä kolmantena olevan KuPS:n kanssa. Viimeisestä viidestä ottelusta keltamustat ovat keränneet yhteensä kymmenen pistettä. Viimeksi kaatui Ilves tiukan taistelun jälkeen luvuin 1-0. Ottelun ainoan maalin iski kauden kolmannellaan Robert Ivanov.
Joukkueen sisäistä maalipörssiä johtaa Macoumba Kandji. Senegalilaishyökkääjä on neljällätoista osumallaan myös koko Veikkausliigan maalipörssin kolmantena. Tulitukea Kandjille ovat antaneet mm. kahdeksan osumaa iskenyt Borjas Martin, sekä viisi kertaa verkkoja heiluttanut Lucas Kaufmann. Kaufmann löytyy myös yhdeksällä maalisyötöllään Veikkausliigan syöttöpörssin kärjestä.
Honka on ollut tällä kaudella erityisen vahva kotonaan. Tapiolan urheilupuiston nurmella se on hävinnyt vain kaksi ottelua. Tälle saldolle on hyvä lähteä hakemaan jatkoa maanantaina.
Resepti tärkeän kolmeen pisteen saavuttamiseen on Koskisen mukaan selvä.
-Kemillä on ollut edellisestä ottelustaan yksi palautumispäivä eitä vähemmän, joten meidän on pystyttävä laittamaan vauhtia omaan pallolliseen pelaamisemme. Samaan aikaan toki puolustamisen pitää olla hyvässä tasapainossa.
Hongan tilanne
Hongalta maanantain ottelusta sivussa ovat varmasti vain Masar Ömer, sekä Joel Perovuo.
Kausi loppusuoralla
Ostamalla Honka-mukin viidellä eurolla Esport Arenalta tai -Centeristä, saat kaupan päälle ottelulipun PS Kemi-otteluun!
Kemi-ottelun jälkeen Esport Honka matkustaa 22.9. KuPS:n vieraaksi Kuopioon. Sitä seuraava kotiottelu on syksyn sähköisin kamppailu, sillä HJK saapuu lauantaina 29.9. vieraaksi kauden kolmanteen Metroderbyyn! Ottelu käynnistyy jo kello 15.00. Tervetuloa kannustamaan keltamustat täysiin pisteisiin!
Liput kauden kolmeen viimeiseen kotiotteluun
17.9. Esport Honka – PS Kemi >> Tiketti
29.9 Esport Honka – HJK >> Tiketti
27.10. Esport Honka – VPS >> Tiketti
#MeOllaanHonka