Otteluraportti, Veikkausliiga

Voittoputki jatkuu – nyt kaatui FC Inter

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka lähti lauantai-illan kamppailuun Turkuun Interin vieraaksi. Tasaisen ottelun ainoan maalin iski ensimmäisellä jaksolla Honka, ja pisteet matkasivat Espooseen.

Avausjakso

Honka iski avausmaalin jo yhdennellätoista minuutilla. Upean syöttökuvion päätteeksi Demba Savage laukoi pallon ohi Henrik Moisanderin.

27. minuuttia oli kellossa, kun Filip Valencic nousi vahvasti keskialueelta laukaisupaikkaan. Tim Murray venytti kuitenkin alakulmasta kudin tielle.

Hiekan puolen tunnin jälkeen Borjas Martin oli päästä ohjaamaan pelivälineen tolpan edustalta maaliin, mutta ei aivan ehtinyt palloon.

Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin Hongan maalin vierasjohdossa.

Toinen jakso

Honka aloitti toisen nelivitosen vahvasti, ja loi ensiminuuteilla muutamia hyviä paikkoja. Jakson edetessä Inter otti pelin haltuunsa, ja Honka keskittyi puolustamaan, sekä hyökkäämään vastaan.

Inter sai kulmapotkun 65. minuutilla. Pallo tuli Anthony Annanille boksin rajoille, josta keskikenttäpelaaja tykitti sen Honka-maalin tolppaan.

Kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä Inter oli jälleen lähellä tasoittaa kulmapotkusta. Alvaro Muniz pääsi puskemaan, mutta tolppa piti lukemat yhä muuttumattomina.

Molemmat joukkueet kävivät vielä lähellä maalintekoa ottelun loppuminuuteilla, mutta kun lisämaaleja ei syntynyt, matkasivat kaikki kolme pistettä Espooseen.

Neljännen peräkkäisen voiton myötä Honka nousee kolmanneksi, tasapisteisiin Ilveksen kanssa. Sarjakakkosella FC Interillä on kaksi pistettä keltamustia enemmän.

Voiton lisäksi ottelun toinen ilouutinen oli Jonas Leväsen paluu kentille pitkän loukkaantumisen jälkeen. Levänen vaihdettiin Sumusalon tilalle 70. minuutilla, ja minuutit olivat laitapuolustajalle kauden ensimmäiset.

-Ihan huikea fiilis, en oikein edes osaa sanoa kuinka hyvältä tuntuu. Kahdeksan pitkää kuukautta ollut, tuntuu ihan älyttömän hyvältä, Levänen kommentoi ottelun jälkeen.

Levänen kehui myös joukkueen esitystä, erityisesti vakaata puolustuspeliä.

-Todella tärkeä voitto meille. Olemme nyt hyvässä flowssa. Loimme tarpeeksi maalipaikkoja ja kävimme tekemässä sen tarvittavan yhden maalin. Interillä oli kova paine, mutta puolustimme erittäin hyvin. Ehkä vähän onneakin oli mukana, mutta sitä tarvitaan aina välillä.

Honka kohtaa seuraavaksi KuPS:n ensi viikon sunnuntaina 6.10. Savon Sanomat Areenalla kello 15.00 alkavassa ottelussa. Mestaruussarja päättyy kotiotteluun lauantaina 19.10. Silloin Tapiolan urheilupuistossa vastaan asettuu IFK Mariehamn. Jaossa ovat erittäin tärkeät pisteet, joten nappaa lippusi tästä ja tule kannustamaan Honka voittoon!

Hongan kokoonpano:

#3 Gideon Baah
#4 Robert Ivanov
#5 Henri Aalto
#8 Javi Hervas
#10 Lucas Kaufmann
#11 Juha Hakola (19’ Arlind Sejdiu)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin (90+1’ Armend Kabashi)
#16 Konsta Rasimus
#23 Mikko Sumusalo (70’ Jonas Levänen)
#80 Demba Savage

Vaihdossa: #32 Atte Paunio, #21 Joel Perovuo, #24 Nasiru Banahene, #28 Tommi Saarinen

Yhteistyössä