Etsi tältä sivustolta

RAPORTTI: Suomen Cup Honka – Gnistan 2-0

Esport Honka jatkoi voittoputkeaan kolmen ottelun mittaiseksi, kun Gnistan kaatui 2-0 lukemin. Samalla Honka varmisti jatkopaikkansa Suomen Cupissa.

Ottelun ensimmäiset minuutit peli aaltoili päästä päähän. Molemmat joukkueet saivat muutamia maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui. Yhdeksän peliminuutin kohdalla Toni Sjöstedt nousi laidallaan ja lähetti keskityksen maalille. Ensimmäisenä palloon ehti Douglas Silveira joka laukoi pallon komeasti ohi Gnistanin maalia vartioineen Atte Otrosen.

Johtomaalin jälkeen Honka sai peliä enemmän hallintaansa, ja loi useita maalipaikkoja. Erityisesti Kasperi Liikosenkulmapotkuista aiheutui monia hyviä maalintekotilanteita, mutta lopulta puoliajalle mentiin 1-0 tilanteessa.

Toisen puoliajan Honka aloitti vahvasti, mutta ei saanut aikaiseksi lisämaaleja. Myös Gnistanilla oli paikkansa. 70 minuutin kohdalla Gullit Zolameso pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta ylärima pelasti Hongan tasoitusmaalilta.

Vain neljä minuuttia myöhemmin Honka siirtyi kahden maalin johtoon. Robert Ivanov lähetti pitkän läpisyötön, ja Kasperi Liikonen pääsi karkaamaan vieraiden puolustukselta. Liikonen piti päänsä kylmänä ja nosti pallon komeasti yli vastaan tulleen Otrosen.

Ottelun lopussa Honka loi vielä useita paikkoja, mutta tällä kertaa enempää maaleja ei nähty. Näin ollen Honka nappasi kolmannen perättäisen voittonsa. Tällä tuloksella varmistui myös, että Honka sijoittuu vähintään lohkonsa toiselle sijalle, ja jatkaa lohkovaiheesta eteenpäin.

Uudistuneessa Suomen Cupissa jokaisen lohkon voittaja jatkaa suoraan puolivälieriiin. Lohkojen toiseksi sijoittuneet sekä paras kolmonen arvotaan pareiksi karsintaan, josta jokasen parin voittaja jatkaa puolivälieriin.

Hongalla on lohkovaihetta vielä yksi ottelu jäljellä. Se kohtaa Kakkosen KTP:n Kotkan Arto Tolsa Areenalla lauantaina 4.3. klo 15.00.

Hongan kannattajaryhmä HK05 järjestää otteluun kannattajamatkan. Lähtö on Tapiolan Kulttuurikeskuskelta klo 12.00. Matka maksaa HK05:den jäsenille 20€ ja muille kiinnostuneille 25€. Hinta sisältää matkat ja ottelulipun.

Ilmoittautumiset: hongankannattajat@hotmail.com

Hongan kokoonpano:

#1 Ville Hursti

#4 Robert Ivanov

#7 Miko Puuskari

#11 Masar Ömer

#14 Ilari Äijälä

#15 Jatuli Laevuo

#17 Toni Sjöstedt (60′ Joni Korhonen)

#23 Kasperi Liikonen (76′ Maximo Tolonen)

#25 Douglas Silveira

#28 Tommi Saarinen (C)

#33 Duarte Tammilehto (65′ Konsta Rasimus)

Maalintekijät:

9′ 1-0 Douglas Silveira

74′ 2-0 Kasperi Liikonen

  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
  •  logo
Back to top