Etsi tältä sivustolta

RAPORTTI: KPV 3-0 Honka

Honka koki kärkikamppailussa karvaan tappion, kun KPV piti pisteet Kokkolassa 3-0 numeroin.

KPV hallitsi ottelun alkua, mutta pelin kuluessa myös Honka sai otettua pallonhallintaa itselleen. Ensimmäisen puolituntisen aikana maalipaikkoja syntyi kummallekkin joukkueelle harvaan, ja muutamat tilanteet joukkueiden puolustukset hoitivat varmasti.

33 minuutin kohdalla KPV pääsi iskemään erikoistilanteesta. Milos Josimovin sivuvapaapotku löysi tiensä Hongan verkkoon ohi Ville Hurstin.

Kotijoukkue iski vielä toisenkin kerran ennen taukoa. Vapaapotku pomppi maalin eteen Irakli Sirbiladzelle, eikä Hurstilla ollut mitään mahdollisuutta torjua georgialaishyökkääjän laukausta. Näin tauolle siirryttiin KPV:n 2-0 johtoasemassa.

Toisella jaksolla Honka lähti hakemaan nopeaa kavennusmaalia. KPV puolusti kuitenkin tiiviisti eikä päästänyt Honkaa maalipaikoille. Filipe Mello ja Rony Huhtala toivat lisää energiaa vaihdosta tullessaan, mutta KPV piti puolustuksensa tiukkana ja iski vaarallisesti vastaan.

Kun Honka ei maalinteossa onnistunut, iski KPV vielä kerran. Sasa Savic ohjasi matalan keskityksen ohi Hurstin. Tämä maali jäi ottelun viimeiseksi, ja loppulukemat olivat 3-0.

Honka pelaa seuraavan kerran ensi viikon lauantaina 15.7. Tapiolan Urheilupuistossa kello 17.00 alkavassa ottelussa vastassa on FF Jaro.

Hongan kokoonpano:

#1 Ville Hursti

#4 Robert Ivanov (57′ Filipe Mello)

#9 Jean Silva (64′ Rony Huhtala)

#10 Lucas Kaufmann

#14 Ilari Äijälä

#15 Jatuli Laevuo

#16 Konsta Rasimus

#21 Joel Perovuo

#23 Kasperi Liikonen

#28 Tommi Saarinen (C)

#31 Joni Korhonen (83′ Maximo Tolonen)

Back to top