Pelaajaennakko – Ville Hursti Vs. FCV
Esport Honka kohtaa sunnuntaina kotiottelussaan sarjassa kolmantena olevan FC Vaajakosken. Joukkueiden kauden aikaisempi kohtaaminen päättyi Vaajakoskella Hongan 1-2-voittoon John Weckströmin ja Antonio Inutilen maaleilla.
Kolmosena oleva FCV on pelannut 12 ottelua, joista se on voittanut viisi ja hävinnyt viisi. Sillä on kasassa 17 pistettä. Vaajakoskelaiset ovat pelanneet epätasaisesti. Orastavaa voittoputkea on seurannut orastava tappioputki. Tällä hetkellä se kulkee kahden ottelun voittoputkessa, mutta aivan parhaimpaansa saa vierailija venyä, mikäli Espoosta lähtee yksikin sarjapiste mukaan vietäväksi.
– Hyvät fiilikset ottelun suhteen. Ollaan pelattu viimeiset pelit omalla tasollamme ja tulokset ovat puhuneet puolestaan. Viime ottelu Vaajakoskella oli meille vaikea, ja tänäänkin on varmasti tehtävä paljon duunia, jos halutaan voittaa, Honka-maalivahti Ville Hursti kertoi.
Vaikka FCV onkin sarjataulukossa kolmantena, on Honka silti selvä ennakkosuosikki – 11 ottelua ja 11 voittoa kertovat tästä omaa kieltään. Hongan maalisuhde on myös kaunista katsottavaa. 29 tehtyä maalia 11 ottelussa on kova suoritus, mutta sitä on myös ainoastaan kolme päästettyä maalia. Hursti on pelannut Honka-maalilla eleettömän alkukauden.
– Viime kausi meni armeijan vihreissä, joten tätä ja edellistä kautta on vaikea verrata. Täytyy kuitenkin myöntää, että oma peli on mennyt koko ajan parempaan päin. Meillä on niin kova puolustus, joten oma pelaaminenkin on ollut helppoa, Hursti kommentoi.
Viime viikolla tuli tieto, että Hongan riveistä lähtevät pois Miko Puuskari ja Markus Björs. Tilalle tuli puolustajana pelaava, Veikkausliigakokemustakin omaava amerikkalainen Kevin Sawchak. Mies nähdään mahdollisesti jo tänään kokoonpanossa.
– Kevin ei ole kovin montaa harjoitusta vielä meidän kanssamme vetänyt, mutta vaikuttaa joka tapauksessa todella ammattimaiselta sekä tekee töitä valtavasti. Kentän ulkopuolella hän on sosiaalinen ja mukavanoloinen äijä.