Honka voittamattomana kesätauolle – ”Katsojat loivat upean tunnelman”
Esport Honka kaatoi miesten Kakkosen sunnuntain ottelussa sarjakolmosen, FC Vaajakosken. Ottelu päättyi Roni Porokaran puskumaalilla Hongalle 1-0. Ottelua seurasi tuhatpäinen yleisö.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Huippupaikkoja ei nähty. Hongan hyvin pelannut hyökkääjä Antonio Inutile murtautui pari kertaa hyvään tekopaikkaan, muttei osunut verkkoon asti. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin viisi minuuttia ennen taukoa. Inutile murtautui rangaistusalueen sisälle ja löysi keskityksellään Roni Porokaran. Porokara puski varmasti pallon maaliin.
– Alkuun on todettava, että vastus oli toistaiseksi paras, joka on Tapiolassa käynyt. Tiesimme kuitenkin, että oma hyvä perustekeminen riittää, Hongan apuvalmentaja Sampo Koskinen kertoi.
– Ensimmäisellä jaksolla pelattiin ajoittain hyvin. Saimme luotua muutamia hyviä paikkoja ja esimerkiksi maalimme oli kokonaisuudessaan upeasti pelattu.
Toinen puoliaika alkoi Hongalta paikkojen suhteen hyvin. Kulman jälkitilanteesta Tuomo Turunen pääsi ampumaan suoraan ilmasta, mutta FCV:n puolustus siivosi pomppivan pallon maaliviivalta. Toinen herkullinen paikka avautui hyviä nousuja esittäneelle Jonas Leväselle, mutta miehen veto osui ainoastaan sivuverkkoon.
– Toisella jaksolla palloton liike väheni ja syöttöketjut jäivät siten lyhyemmiksi. Tästä huolimatta luotiin muutama tuhannen taalan paikka, Koskinen jatkoi.
– FCV jaksoi yrittää loppuun asti ja sai luotua loppuun pitkillä palloilla pari hässäkkää. Puolustusasenteemme oli kuitenkin todella hyvä, eikä vastustaja saanut yhtään todellista huippupaikkaa tai kunnon laukausta maalia kohti.’
Nyt Hongalla on edessään kahden viikon ottelutauko. Tällä viikolla joukkue ei harjoittele yhdessä ollenkaan. Koskisen mukaan tauko tulee hyvään saumaan.
– Kevät on ollut tiivis ja pelejä on ollut paljon. Nyt saamme vähän hengähtää ja ladattua akkuja loppukesän koitoksiin.
Koskinen totesi, että pisteiden valossa on syytä olla tyytyväinen pelaajiin. Joukkueesta on kuitenkin on kuitenkin helppo aistia, ettei tämä vielä riitä vaan Honka haluaa kehittyä ja mennä eteenpäin niin yksilöinä joukkueena kuin seuranakin.
– Katsojat loivat FCV-otteluun upean tunnelman, Koskinen halusi vielä sanoa loppuun.