Otteluraportti, Veikkausliiga

Kolmen pisteen voitto Seinäjoelta

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka lähti hakemaan voittoa tappion ja kahden tasapelin jälkeen, kun keltamustat matkustivat SJK:n vieraaksi Seinäjoen Oma SP Stadionille. Ottelun avausjaksolla Dani Hatakka vei kotijoukkueen johtoon. Borjas Martin ja Mikko Sumusalo käänsivät kuitenkin maaleillaan pelin Hongalle ja kolme pistettä Espooseen.

Avausjakso

Ottelun avausnelivitonen mentiin tasaisissa merkeissä. Honka loi ensimmäisen kympin aikana muutaman hyvän maalipaikan. Kahdeksan minuutin pelin jälkeen Martin Salin pääsi väliin Lucas Kaufmannin matalaan keskitykseen, mutta nuoren hyökkääjän ohjaus suuntautui hieman ohi SJK-maalin.

Muutama minuutti myöhemmin Borjas Martin kokeili maalintekoa 30 metristä, mutta ei osunut maalipuiden sisään.

Ottelun avausmaali nähtiin, kun kellossa oli 20 minuuttia. Deniis Oliinykin oivaltava syöttö löysi takatolpalta Dani Hatakan, joka viimeisteli vastustamattomasti SJK:n 1-0 johtoon.

Honka sai hetkeä myöhemmin huippupaikan tasoittaa ottelu, kun Robert Ivanovin upea läpisyöttö vapautti Juha Hakolan nokikkain SJK-vahti Jesse Östin kanssa. Hakolan laukaus karkasi kuitenkin maalin ylitse.

Lisäosumia ei avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Toinen jakso

Toisella jaksolla peli oli enemmän Hongan hallussa, eikä SJK saanut miltei lainkaan pidempiä pallonhallintajaksoja.

Tasoitusmaali syntyi vihdoin 60. minuutin kohdalla. Vaihdosta hetkeä aiemmin kentälle tullut Luis Silva hankki kulmapotkun. Javi Hervas lähetti millintarkan keskityksen maalille, josta Borjas pääsi puskemaan kauden kuudennella osumallaan keltamustat tasoihin. Veikkausliigan maalipörssiä johtava, 169-senttinen espanjalaishyökkääjä on iskenyt jopa puolet maaleistaan päällä.

Honka painoi toisella nelivitosella jatkuvasti kohti SJK-maalia. Keltamustien kärsivällinen painostus palkittiin lopulta, ja ottelun ratkaisu nähtiin 87. minuutilla. Mikko Sumusalo sai pallon boksiin, ja viimeisteli komeasti aivan maalin yläkulmaan.

Enempää osumia ottelussa ei nähty, joten Honka otti kaikki kolme pistettä mukaansa lukemin 1-2.

Hongan kapteeni Duarte Tammilehdon mukaan Honka mukautui hyvin olosuhteisiin.

-Kelin puolesta ottelu oli raskas. Tiedostimme hyvin, että pallosta täytyy pitää huolta ja rakentaa tilanteita pidempien hyökkäyksien kautta, eikä pelaamisemme voi olla vain päästä päähän menemistä. Ensimmäisellä puoliajalla pelasimme ihan hyvin, mutta olimme välillä liian kärsimättömiä. Emme liikuttaneet SJK:ta riittävästi sivulle, vaan yritimme liian nopeasti pakottaa omaa etenemistä. Meillä oli toki todella hyvät paikat, joista olisi pitänyt tehdä maali, kapteeni kertasi avausjaksoa.

Tammilehto piti toisen jakson esitystä selvästi avausnelivitosta vahvempana.

-Toisella puoliajalla olimme rauhallisia pallon kanssa, pystyimme hyökkäämään pidempiä hyökkäyksiä, eikä SJK:lla ollut kauhean montaa hyvää paikkaa. Pääsimme painamaan vastustajan alas, ja he olivat aika passiivisia. Pystyimme murtautumaan helpoilla syötöillä hyville maalintekosektoreille, teimme maalit ja otimme voiton.

Honka palasi voittokantaan kolmen voitottoman ottelun jälkeen. Samalla se nousi tasaisessa Veikkausliigassa kolmanneksi. Piste-ero ottelun enemmän pelanneeseen sarjakärki FC Interiin on vain kaksi pistettä.

-Kolme pistettä maistuu todella hyvältä. Kun sarjataulukkoa katsoo, se on niin tasainen, että parilla voitolla voi nousta häntäpäästä melkein kärkikahinoihin. Nyt meidän täytyy vaan jatkaa tästä hyvää työtä, ja saada kunnon voittoputki käyntiin, Tammilehto summasi.

Hongan kausi jatkuu kahdella kotiottelulla. Ensimmäiseksi vieraaksi saapuu maanantaina 27.5. FC Lahti. Ottelu käynnistyy kello 18.30 Tapiolan urheilupuistossa. Osta lippusi otteluun tästä!

Lahden jälkeen Tapiolaan saapuu KPV. Honka-KPV pelataan sunnuntaina 2.6. niin ikään kello 18.30 alkaen. Liput tästä!

Hongan kokoonpano:
#3 Gideon Baah
#4 Robert Ivanov
#5 Henri Aalto
8 Javi Hervas
#10 Lucas Kaufmann (67’ Demba Savage)
#11 Juha Hakola
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin
#15 Martin Salin (58’ Luis Silva)
#23 Mikko Sumusalo
#33 Duarte Tammilehto (89’ Abel Suarez)

Yhteistyössä