Etsi tältä sivustolta

Kauden päätösottelussa kovat panokset – Esport Honka kohtaa VPS:n

Esport Honka päättää Veikkausliigakautensa lauantaina 27.10., kun Tapiolaan saapuu VPS. Sarjanousijana kauteen lähteneet keltamustat ovat pelanneet upean kauden, ja vielä viimeisessäkin ottelussa on suuri panos. Honka lähtee nimittäin otteluun sarjan neljänneltä sijalta, tasapisteissä kolmantena olevan KuPS:n kanssa. Pronssimitalit ja europaikka ratkotaan siis lauantaina.

Kuopiolaisilla on parempi maaliero, joten Hongan täytyy, käytännössä ottaa ottelustaan enemmän pisteitä kun KuPS omastaan. Mahdollisuus pronssimitaliin on myös KuPS:n voittaessa oman ottelunsa, mutta silloin Hongan täytyy voittaa runsasmaalisesti, jotta maalierokamppailu kääntyy espoolaisten eduksi.

Esport Hongan luottopuolustaja Henri Aalto on luottavainen kauden päätöksen alla.

-Lähden otteluun rauhallisin ja luottavaisin, mutta uteliain mielin. Edessä on kiehtova iltapäivä. Olemme tehneet läpi kauden määrätietoista työtä, jonka myötä ansaitsemme pelata mitalista päätöskierroksella. Tilannetta pitää osata arvostaa.

Vaikka edessä on kenties kauden tärkein ottelu, ei valmistautumista ole Aallon mukaan juurikaan muutettu normaalista.

-Suuren panoksen ottelut ovat upeita hetkiä tutustua itseen ja omiin reaktioihin haasteen edessä, sekä tunnustaa oman kollektiivin arvo. Isossa kuvassa valmistautuminen tai pelaaminen eivät sinänsä muutu, molemmat on syytä pitää johdonmukaisina.

Honka ei ole onnistunut kaatamaan VPS:ää neljään vuoteen, joten mikä olisikaan sen parempaa, kun katkaista putki nyt. Toisaalta täytyy myös ottaa huomioon, että keskinäisiä kamppailuja ei joukkueiden välillä ollut kolmeen vuoteen, kun Esport Honka pelasi alemmilla sarjatasoilla. Kuluneen kauden kohtaamiset ovat olleet tasaisia. Espoossa VPS oli maalin verran vahvempi ja voitti 1-0. Vaasassa taasen päädyttiin pistejakoon luvuin 1-1.

Aalto lähetti vielä terveiset espoolaisyleisölle kamppailun alla.

-Espoolaisessa jalkapallossa tehdään tällä hetkellä jotain hienoa ja jännittävää. Suosittelen sydämestäni osallistumaan innolla viimeiseen kotiotteluun, pelaajat arvostavat panostanne!

Panokset eivät siis voisi olla lauantaina suuremmat! Kaikkien tukea tarvitaan, että Espoon ylpeys pelaa ensi kaudella Euroopassa. Tule kannustamaan keltamustat voittoon! Liput tästä!

Hongan tilanne

Hongalta varmasti sivussa ottelusta on Masar Ömer.

#meollaanhonka

Back to top