Honka matkaa sunnuntaina Seinäjoelle
Honka jatkaa kärkipään taistoaan Veikkausliigassa sunnuntaina, kun keltamustat matkustavat Seinäjoelle SJK:n vieraaksi. OmaSP Stadionilla kello 16.00 alkavaa ottelua voi seurata suorana myös Ruutu+:sta!
Hongan kolmen ottelun mittainen voittoputki päättyi viime kierroksella, kun kotikentällä Tapiolassa pisteet jaettiin IFK Mariehamnin kanssa 1-1 lukemin. Agon Sadiku vei Hongan jo toisella peliminuutilla 1-0 johtoon. John Owoeri teki vieraiden tasoitusmaalin toisen nelivitosen alussa. Ensimmäistä liigakauttaan pelaava Sadiku on Hongan paras maalintekijä tällä kaudella kuudella Veikkausliigamaalillaan ja taistelee myös koko sarjan maalipörssin kärkipäässä.
Honka on sunnuntain otteluun lähtiessä sarjassa hyvissä asetelmissa. Sijoitus on kolmas ja piste-eroa sarjakakkosena olevaan HJK:hon on vain kolme pistettä. HJK on lisäksi pelannut kaksi ottelua Honkaa enemmän.
Veikkausliigan kesäkuun joukkueessa oli runsaasti honkalaisia. Kuukauden valmentajaksi valittiin Vesa Vasara ja pelaajista mukana olivat Matias Rale, Mohammed Adams, Kevin Jansen, sekä Maksim Rudakov. Ruudun asiantuntijat valitsivat Rudakovin omissa papereissaan myös kuukauden pelaajaksi.
– Arvostan tottakai tunnustuksia pelaamisestani. Koko joukkue pelasi hyvän kesäkuun, mutta se on nyt historiaa ja meidän tulee laittaa kaikki ajatuksemme tuleviin otteluihin. Meillä on paljon töitä vielä edessämme, Rudakov sanoo.
Joukkueessa on myös erittäin hyvä yhteishenki, joka näkyy kentällä asti.
– Ilmapiiri joukkueessa on mahtava, meillä on kopissa sellaista kemiaa, jota aina tarvitaan. Olemme vahva joukkue, kun jokainen antaa kentällä kaikkensa toisten puolesta, hän jatkaa.
SJK on ennen lauantaina pelattavia otteluita Veikkausliigassa yhdeksäntenä. Se on voittanut kahdestatoista pelaamastaan ottelustaan kolme, pelannut kolme tasan ja hävinnyt kuudesti. Pisteitä on siis kaksitoista. Viimeisistä viidestä Veikkausliigaottelusta tilillä on peräti kolme tasapeliä, kahdesti Hakaa ja kerran FC Interiä vastaan. Lisäksi SJK voitti IFK Mariehamnin ja kärsi tappion AC Oululle.
SJK avasi europelinsä eilen torstaina vieraissa, kun se kärsi Konferenssiliigan ensimmäisellä karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa 0-1 tappion FC Floralle.
Honka ja SJK kohtasivat jo kerran tällä Veikkausliigakaudella. Silloin Honka otti selvän 5-1 voiton. Rudakov kuitenkin tietää, että helppoa ottelua ei varmasti ole tulossa.
– Odotan vaikeaa ottelua. SJK pelasi hyvin ensimmäisessä europelissään ja se näytti, että heillä on hyvätasoinen joukkue. Meillä on kuitenkin omat tavoitteemme tässä sarjassa. Etenemme ottelu ottelulta ja seuraava ottelu on aina se tärkein. Viime pelissä emme saaneet tarpeeksi maaleja. Olen varma siitä, että tasomme on sunnuntaina viime peliä korkeammalla, hän sanoo.
Joukkueet kohtasivat myös Liigacupin välierässä, jonka Honka voitti maalittoman varsinaisen peliajan jälkeen rangaistuspotkukilpailussa.
Hongan joukkue on saanut tuttuun tapaan tälläkin kaudella vahvaa tukea kannattajiltaan. HK05 järjestää kannattajamatkan Seinäjoelle. Lisätietoa löydät tästä! Lähde mukaan reissuun ja kannustamaan Honkaa!
– Kannattajat luovat mahtavat tunnelman kotikentällämme. Haluan kiittää heitä koko joukkueen puolesta. Odotamme innolla näkevämme teidät myös vieraissa, kannatuksemme on meille erittäin tärkeää. Hyvää kesää kaikille! Rudakov kiittelee.
SJK vs Honka siis Seinäjoen OmaSP Stadionilla sunnuntaina 10.7. klo 16.00. Ruutu+:n suoraan lähetykseen tästä!
Honka palaa SJK-ottelun jälkeen kotikentälleen! Tapiolan urheilupuistoon vieraaksi saapuu perjantaina 15.7. FC Lahti! Osta lippusi klo 18.00 alkavaan otteluun tästä ja saavu kannustamaan Honka voittoon!