Otteluennakko, Veikkausliiga

Honka kohtaa perjantaina kotonaan FC Lahden

Honka hakee perjantaina paluuta voittokantaan kotikentällään, kun vastaan asettuu FC Lahti. Ottelu käynnistyy kelo 18.00! Honka taistelee tiukasti sarjan kärkipäässä mitaleista, joten kannattaa saapua Tapiolan urheilupuistoon nauttimaan hyvästä jalkapallosta ja kannustamaan Honka voittoon! Liput tästä!

Honka kärsi viime kierroksella karvaan tappion Seinäjoella, kun SJK oli parempi kahdella loppuhetkien maalilla 3-2 lukemin. Tappiosta ja edellisellä kierroksella IFK Mariehamnia vastaan tulleesta 1-1 tasapelistä huolimatta Honka on hyvissä asemissa sarjassa. Kolmantena olevilla keltamustilla on kaksikymmentäneljä pistettä kolmestatoista ottelusta. Sarjakakkonen, yhden ottelun enemmän pelannut HJK on kolme pistettä edellä.

Kahdesta heikommasta tuloksesta huolimatta Honka on viiden ottelun kuntopuntarissa kärjessä kymmenellä pisteellä. Perjantaina paluu voittokantaan olisi silti tärkeää, ettei ero ylemmäksi kasva.

– SJK-tappio oli karvas. Uskon kuitenkin, että se myös opetti meitä ja pystymme korjaamaan pelaamisessamme tiettyjä asioita. Sen ja kannattajilta saamamme tuen myötä voimme ottaa voiton perjantaina. Kannattajien tuki oli mahtavaa myös SJK-vierasottelussa. Kotiyleisön tuki on aina meille suuri etu ja auttaa meitä kohti voittoa, SJK-ottelussa Hongan molemmat maalit viimeistellyt Rui Modesto toteaa.

Honka on tällä kaudella tehnyt kaksikymmentäkaksi maalia, mikä on sarjassa neljänneksi eniten. Omiin pallo on mennyt kolmetoista kertaa, mikä puolestaan on toiseksi paras saldo. Maalipörssin kärkinimi keltamustista on vahvaa debyyttikautta pelaava Agon Sadiku (6 maalia). Uusi hyökkäyspään vahvistus Dražen Bagarić on ensimmäistä kertaa pelikelpoinen Lahtea vastaan. Vahva puolustus viimeisenä lukkonaan Maksim Rudakov on pitänyt Hongan maalin puhtaana neljä kertaa.

Perjantain vastustaja FC Lahdelle kausi on ollut toistaiseksi vaikea. Joukkue on tällä hetkellä viimeistä edellisenä. Toki häntäpään HIFK:hon eroa on kuusi pistettä, mutta odotusten mukaisesti kausi ei ole Lahdessa sujunut. Joukkue vaihtoi hiljattain päävalmentajaa, kun Ilir Zenelin korvasi aiemmin mm. RoPS:ia luotsannut Mikko Mannila. Mannilan alaisuudessa joukkue on ehtinyt pelaamaan kolme ottelua. Suomen Cupissa Ykkösen JäPS kaatui 2-1, samoin lukemin myös FC Inter Veikkausliigassa. Viime kierroksella Lahti hävisi sarjakärki KuPS:lle 4-0. Honka saa varmasti vastaansa sisukkaan vierailijan, eikä ottelusta ole odotettavissa helppoa.

Honka vs FC Lahti Tapiolan urheilupuistossa perjantaina 15.7. klo 18.00. Osta lippusi tästä, tule nauttimaan huippufutiksesta katsomoon ja tietenkin kannustamaan Honka kolmeen pisteeseen!

Yhteistyössä