Otteluennakko, Veikkausliiga

Honka ja HIFK taistelevat lauantaina tärkeistä pisteistä

FC Hongalla on edessään ylihuomenna lauantaina 28.8. erittäin tärkeä ottelu, kun keltamustat kohtaavat kotinurmellaan Tapiolan urheilupuistossa kello 13.00 alkaen HIFK:n. Joukkueet taistelevat tasaisesti paikasta kuuden joukkoon ja yläloppusarjaan, joten edessä on varmasti jännittävä ottelu, jota kannattaa saapua katsomaan paikan päälle! Muistathan tutustua huolella rajoitusten aiheuttamiin muutoksiin ottelutapahtumassa. Kattavan infon aiheesta pääset lukemaan klikkaamalla tästä! Liput otteluun pääset hankkimaan tästä!

Honka lähtee otteluun suht hyvässä vireessä, sillä se on kerännyt viimeisestä viidestä ottelustaan kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä, ja kärsinyt vain yhden tappion, niukasti SJK:n vieraana. Keltamustien maalihanatkin ovat auenneet kunnolla, sillä vastustajan verkot ovat heiluneet viimeisessä neljässä ottelussa peräti yksitoista kertaa.

– Kauden alku oli meille vaikea, onneksi olemme nyt kovalla työllä saaneet parannettua pelaamistamme ja ottaneet myös hyviä tuloksia. Lauantain ottelu on tietysti todella tärkeä taistellussa kuuden joukkoon pääsystä, joten molemmat joukkueet jättävät varmasti kaikkensa kentälle. Kyseessä on tietenkin myös paikallisottelu, joten tunnelma tulee nousemaan korkealle ja kannattajamme antavat meille varmasti lisää voimaa, kommentoi Lucas Kaufmann.

– Joukkueemme nuorentui selvästi tälle kaudelle ja mukana on paljon uusiakin pelaajia, joten on ihan luonnollista, että kuluu aikaa, ennen kuin palaset loksahtavat täysin kohdalleen. Olemme kauden aikana kasvaneet joukkueena ja tiedämme mitä voittaminen vaatii. Voitot eivät aina tule kauniilla pelillä ja upeilla maaleilla, vaan myös taisteleminen loppuun saakka ja tiukasti puolustaminen on hyvin tärkeää. Olemme nostaneet tasoamme alkukaudesta ja on tärkeää, että olemme parhaimmillamme kun edessä ovat kaikkein tärkeimmät ottelut, hän jatkaa.

Viime kierroksella Honka kohtasi vieraskentällä IFK Mariehamnin ja oli avausjaksolla todella tehokas. Luis Henrique ja Jerry Voutilainen veivät keltamustat jo kahden maalin johtoon ensimmäisen kuuden peliminuutin aikana, ja Rui Modesto lisäsi johdon kolmeen vielä ennen taukoa. Toinen nelivitonen oli selvästi tasaisempi ja IFK nousi maalin päähän, mutta Honka piti pakkansa kasassa ja toi kolme pistettä mukanaan Espooseen.

Myös IFK Mariehamnia vastaan osunut, juuri ennen SJK-ottelua joukkueeseen liittynyt Henrique on avannut Honka-uransa komeasti. Kahteen pelattuun otteluun kasassa on kaksi maalia. Henrique kohtaa lauantaina vanhan seuransa, sillä hyökkääjä pelasi HIFK:n paidassa kausilla 2019 ja 2020. 23-vuotias hyökkääjä on myös Hongan pelaajista Veikkausliigan maalipörssissä korkeimmalla, viisi maalia oikeuttaa jaettuun neljänteen sijaan. Maaleista kolme syntyi toki ennen siirtoa Honkaan, mutta mikäli Henriquen maalitahti keltamustissa jatkuu samaan tahtiin, nousee mies hyvää tahtia myös Hongan sisäisen maalipörssin kärkeen. Tällä hetkellä sitä paikkaa pitävät hallussaan kolmesti tällä Veikkausliigakaudella Hongalle osuneet Lucas Kaufmann, Jean Marie Dongou, Darren Smith ja Demba Savage.

Myös Hongan toinen kesken kauden mukaan liittynyt hankinta, Izunna Uzochukwu on päässyt hetki hetkeltä enemmän joukkueeseen sisään. Keskikenttäpelaaja teki debyyttinsä Hongassa 8.8. pelatussa Ilves-ottelussa, ja oli ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa Ahvenanmaalla.

Yksi Hongan avainpelaajista tällä kaudella on ollut oikean wingbackin paikalla pelannut Rui Modesto. Portugalilainen on esiintynyt läpi kauden vahvasti ja kellottanut joukkueen kuudenneksi eniten minuutteja (996). Kahdessa viime ottelussa Modesto on onnistunut myös maalinteossa, joten tehojakin on löytynyt. Kesken viime kauden Espooseen saapuneelle Modestolle siunaantui vastuuta edelliskaudella vain kolmessa Veikkausliigaottelussa, joten minuutit ovat nousseet selvästi ja ansaitusti tällä sesongilla.

Lauantaina vastustajaksi naapurikaupungista saapuva HIFK on otteluun lähdettäessä pisteen Hongan takana seitsemäntenä. Joukkue on kuitenkin pelannut koronaviruksen aiheuttamien ottelusiirtojen vuosi kolme ottelua keltamustia vähemmän, joten voitto olisi Hongalle lauantaina hyvin tärkeä.

HIFK pelasi ensimmäisen ottelunsa lähes kuukauden mittaisen koronatauon jälkeen viime kierroksella. Se johti KuPS:ia vielä tauolla 1-0, mutta sarjakakkonen osoitti vahvuutensa toisella jaksolla ja HIFK taipui loppulukemin 1-5. Ottelussa HIFK:n ainoan osuman laukonut Mostagh Yaghoubi on kolmella maalillaan joukkueensa paras maalintekijä.

Honka ja HIFK kohtasivat harjoitusottelussa tammikuussa. Honka voitti tuon ottelun 4-3. Veikkausliigakauden avauskohtaaminen joukkueiden välillä miteltiin puolestaan Bolt Arenalla kesäkuun puolivälissä. Silloin HIFK oli voitokas, Jusif Alin iskiessä ottelun ainoan maalin. Honka lähtee siis hakemaan lauantaina revanssia kesäkuun tappiosta.

– HIFK on aina vaikea vastustaja. He taistelevat loppuun saakka eivätkä usein anna monia maalipaikkoja vastustajalleen. He eivät toki ole pelanneet viime aikoina kovinkaan paljoa, joten koitamme kääntää sen eduksemme. He kärsivät viime ottelussaan selvän tappion, joten voi olla, että näemme suuriakin muutoksia lauantain ottelussa. HIFK:ssa on taitavia yksilöitä ja he pelaavat hyvin yhteen joukkueena. Odotamme siis varmasti vaikeaa haastetta lauantaina, Kaufmann toteaa.

FC Honka vs HIFK siis Tapiolan urheilupuistossa lauantaina 28.8. kello 13.00 alkaen! Edessä on paikalliskamppailu ja jaossa tärkeät pisteet, joten tätä ottelua kannattaa saapua seuraamaan paikan päälle! Koronarajoitusten vuoksi otteluun voidaan ottaa tuhat katsojaa.

Osta lippusi otteluun klikkaamalla tästä! Muista tutustua huolella myös infoon ottelutapahtuman järjestelyistä, sillä koronarajoitukset aiheuttavat niihin suuria muutoksia. Infon pääset lukemaan tästä!

Ethän saavu otteluun sairaana! Kannusta Honka silloin voittoon Ruutu+:n kautta! Suoraan lähetykseen ottelusta pääset klikkaamalla tästä!

Yhteistyössä