Honka ja Haka avauskierroksella pistejakoon

Honka ja Haka avasivat Veikkausliigakautensa 2020 tasaisella ottelulla, johon mahtui niin rangaistuspotku, debyyttimaali Veikkausliigassa, kuin ulosajokin. Lopulta päädyttiin 1-1 lukemin jakamaan pisteet.
Avausjakso
Ottelun avausminuutit mentiin kotijoukkueen painostaessa. Toisella peliminuutilla Salomo Ojala pääsi laukomaan, mutta Tim Murray Honka-maalilla otti helpon kopin.
Jakson kuluessa Honka sai omaa peliään käyntiin. Kolmannellatoista minuutilla Macoumba Kandji oli karata läpiajoon, mutta hyökkääjän kosketus oli hieman liian kova ja karkasi yli päätyrajasta.
Erityisesti Nasiru Banahene aiheutti Haka-puolustukselle ongelmia oikealla laidalla. 35. minuutilla ghanalaisen keskitys löysi Borjas Martinin, jonka alakulmaan suuntautuneen laukauksen tielle Haka-vahti Michael Hartmann venyi vaivoin.
Ottelun avausmaali syntyi 39. minuutilla. Keskityspallo osui Ivanovin käteen, ja Eero Markkanen vei kotijoukkueen rangaistuspotkusta johtoon.
Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin 1-0 lukemissa.
Toinen jakso
Honka tuli toiselle jaksolle vahvasti ja haki ahnaasti tasoitusta. Painostus palkittiin 59. minuutilla. Javi Hervasin keskitys päätyi Banahenelle, joka viimeisteli varmasti pallon verkkoon ja toi Hongan tasoihin.
Honka joutui pelaamaan viimeiset noin kaksikymmentä minuuttia yhden miehen vajaalla, kun Jonas Levänen sai toisen varoituksen myötä ulosajon.
Miesylivoimalla Haka sai luotua muutamia paikkoja, mutta pääosin Honka piti valkeakoskelaiset hyvin poissa vaaranpaikoilta. Lähimpänä kävi Ojala, jonka laukaus suuntautui lähietäisyydeltä maalin ylitse.
Enempää osumia ei ottelussa nähty, joten pisteet tasattiin luvuin 1-1.
Hongan Lucas Kaufmann piti lopputulosta jossain määrin tyydyttävänä.
–Tietenkään täysin tyytyväinen tulokseen ei voi olla, sillä olisimme tottakai halunneet avata kauden voitolla. Olosuhteet huomioon ottaen tulos on kuitenkin tyydyttävä. Haka oli todella motivoitunut ja taisteleva ja teki pelistä vaikean. Jouduimme ottelussa takaa-ajoasemaan, mutta tulimme sieltä vielä tasoihin. Jouduimme toki myös pelaamaan jonkin aikaa miesalivoimalla. Meillä on vielä paljon parannettavaa, mutta kausi olisi voinut alkaa paljon huonomminkin, hän kommentoi.
–Ulosajo muuttaa toki aina peliä. Sen lisäksi, että olet itse miesalivoimalla, vastustaja saa varmasti lisää itseluottamusta ja hyökkää entistä kovemmin. Mielestämme pelasimme kuitenkin hyvin. Emme antaneet heille paljon tilanteita, ja pystyimme kontrolloimaankin ottelua, Kaufmann sanoo.
Luonnollisesti Kaufmann oli innoissaan paluusta Veikkausliigakentille pitkän tauon jälkeen.
–Tuntui tottakai todella hyvältä päästä taas pelaamaan Veikkausliigaa. En usko, että olemme kuitenkaan vielä parhaimmillamme. Haimme vielä rytmiämme ja peliämme. Uskon, että seuraavissa otteluissa olemme taas parempia. Tästä tulee varmasti meille vielä hieno kausi, hän päättää.
Hongan kausi jatkuu tasan viikon päästä, keskiviikkona 8.7. Silloin keltamustat matkustavat Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi kello 18.30 alkavaan otteluun.
Hongan kokoonpano:
#4 Robert Ivanov
#5 Henri Aalto
#7 Jonas Levänen
#8 Javi Hervas
#10 Lucas Kaufmann (87′ Arlind Sejdiu)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin (73′ Edmund Arko-Mensah)
#16 Konsta Rasimus
#24 Nasiru Banahene (79′ Dani Hatakka)
#33 Duarte Tammilehto (73′ Jerry Voutilainen)
#99 Mac Kandji
Vaihdossa: #3 Tapio Heikkilä, #9 Jean-Marie Dongou, #70 Roope Paunio (MV)